Mietteitä ja kokemuksia kehitysmaista
Mikä saa niin monet kollegat lähtemään kriisialueille ja kehitysmaihin, joissa olosuhteet lääkärintyön harjoittamiselle ovat haasteelliset, usein suorastaan kurjat? Aseptiikka on puutteellista, lääkkeiden saatavuus rajallista, tutkimusmahdollisuudet heikot ja avun tarve rajaton. Kulttuurierot, asenteet ja uskomukset on huomioitava ja niitä on kunnioitettava. Lääkkeitä saa ostaa vapaasti ja resistentit kannat lisääntyvät itselääkitsemisen myötä. Poppamiesten ja noitatohtorien hoidoista saattaa näkyä merkkejä. Korruptio rehottaa ja byrokratia jarruttaa sujuvaa asioiden hoitoa.
Työskentelin FIDAn (silloinen Suomen Vapaa Ulkolähetys) kautta kyläterveydenhuoltoprojektin vetäjänä Etiopiassa kaksi vuotta vuosituhannen vaihteessa. Suurin osa rahoituksesta tuli Suomen ulkoministeriöstä, jolle raportoin varojen käytöstä. Projektin henkilökuntaan kuului reilut 50 afrikkalaista, mukaan lukien yksi lääkäri. Rahan käyttöä piti tarkoin seurata. Sitä saattoi mennä yllättäviin tarkoituksiin. Luottamuspula oli suuri ongelma. Eräs silmähoitaja lainasi rahaa päästäkseen ulkomaille koulutukseen. Hän lupasi maksaa lainan takaisin palattuaan. Sen koommin ei miestä nähty. Hän loikkasi Hollantiin, poikamies kun oli.
Valtion korkeisiin virkamiehiinkään ei voinut luottaa. Terveysministeriön edustaja allekirjoitti sopimuksen, jossa ministeriö sitoutui palkkaamaan työntekijät terveysasemalle, jonka projekti rakensi syrjäiseen kylään. Projekti koulutti vielä työntekijätkin. Avajaisissa kyseltiin, voisiko projekti palkata työntekijät, ministeriöllä kun ei ollutkaan rahaa palkkoihin. En tiedä, missä käyttötarkoituksessa rakennus on nykyään.
Afrikkalaiset eivät lähde koulutukseen tai työmatkalle kauemmaksi ilman kunnon päivärahoja. Ne muodostivat ison osan palkasta. Raha tuntui menevän erilaisina korvauksina harvojen hyväosaisten taskuihin köyhän maalaisväestön kärsiessä puutetta. Ongelmat Afrikan maissa eivät ole korjaantuneet, vaikka niihin on pumpattu uskomattomia summia kehitysapurahaa. Meidän pitäisi löytää kestävän kehityksen avaimet. Naisten aseman parantaminen ja heidän koulutustasonsa nostaminen saattaisivat tehdä mullistuksen. Etiopiassa kiinnitin huomiota erityisesti nuoriin, terveisiin miehiin, joita maleksi suurin joukoin kaduilla. Naiset ahkeroivat perheen toimeentulon eteen.
Jouduin näkemään nälän todelliset kasvot palatessamme kotimaan lomalta Etiopiaan kesällä 1999. Sheben ympäristössä kahvisato oli jäänyt heikoksi eivätkä tulot riittäneet koko vuoden tarpeeseen. Järjestin Suomesta hätäapuna pienen summan, jonka avulla aloitimme ruoka-avustusten jakamisen lähikyliin. Pahiten nälkiintyneet lapset tuotiin terveyskeskukseen hoitoon. Muodottomíksi turvonneet kvasiorkorlapsen kasvot ovat piirtyneet lähtemättömästi mieleeni. Uutiskuvat jäävät meille usein etäisiksi, mutta lasten kärsimysten kohtaaminen omin silmin koskettaa varmasti.
Sairaalatyössä Tansaniassa
Suomen Rotarien lääkäripankin (RDBF) lähettämänä työskentelin tansanialaisessa sairaalassa kahteen otteeseen vuosina 2004 ja 2006. Matkakertomukseni löytyy RDBF:n kotisivuilta. Ndolagen sairaala kuuluu luterilaiselle kirkolle (ELCT) ja se sijaitsee Viktoriajärven länsirannalla, 60 km Bukobasta. Sateita esiintyy runsaasti ja malaria on hyvin yleinen. Pieniä malariapotilaita tuotiin hoitoon usein liian myöhään. Minulle oli vaikeaa katsella lasten kuolevan käsiini. Avuttomuuden ja turhautumisen tunteet oli voitettava, jotta jaksoi jatkaa ponnisteluja. Joskus sai kokea onnistumisen tunteenkin. Tajuton imettävä äiti kouristeli omaisten tuodessa häntä hoitoon. Teho-osastolla iv-antibioottihoidoilla hän toipui ja heräsi koomasta muutamassa päivässä. Meningiitin syy ei selvinnyt, mutta sillä ei ollut merkitystä.
Valkoisena Afrikassa
Luin kesälomalla nigerialaisen naiskirjailijan teoksen "Puolikas keltaista aurinkoa". Siinä tulee hyvin esiin brittien harjoittama kolonialismi 60-luvun lopulla. Edelleen valkoinen ihonväri merkitsee Afrikan maissa valtaa, parempaa kohtelua, ylempää asemaa. Palvelusväen palkkaaminen taskurahalla saattaa joidenkin mielestä olla väärin, mutta se takaa tulonlähteen monelle perheelle ja toimeentulon isolle suvulle. On lähes mahdotonta asettua tasavertaiseen asemaan paikallisten kanssa, vaikka sitä haluaisi. Tansaniassa valkoinen tohtori on luotettava ja hänen hoitoonsa jonotetaan ja tullaan kauempaakin. Paikallisiin luottamus on mennyt. Eikä ihme, kun diagnoosi ja hoito perustuu usein lyhyeen anamneesiin tutkimatta potilasta lainkaan. Arvaus ei osu aina kohdalleen. Afrikkalainen kertoo sairaudestaan sen, mikä on hänelle eduksi ja jättää ehkä olennaisimman pois.
Kollegan työtä seuraamassa Papua-Uusi-Guineassa
Kehitysmaiden terveysongelmat muistuttavat kovasti toisiaan eri puolilla maailmaa. Ollessamme perheenä vuoden ajan Papua-Uusi-Guineassa, jossa puolisoni toimi Ukarumpan suomalaisen koulun opettajana, minulla oli tilaisuus tutustua Kar Kar -saarella sijaitsevaan Gaubin sairaalaan. Saari on pohjoisrannikolla Madangista muutaman tunnin venematkan päässä. Sairaala on länsimaalaisella rahoituksella rakennettu. Sairaalan ainoana lääkärinä työskenteli saksalainen naiskollega. Yleislääkärin koulutuksella hän teki sektioita, vatsan alueen kirurgisia leikkauksia ja päivystyksenä kaikkea mahdollista, milloin kyseessä oli henkeä uhkaava tilanne. Venematka Madangiin saattoi olla liian raskas huonokuntoiselle potilaalle. Lentokenttäkin saarelta löytyy, mutta lentokuljetuksiin ei ollut varaa. Usein hän joutui katsomaan oppikirjasta, miten leikkaus tehdään ja joskus soittamaan neurokirurgille kotimaahan ennen kallonporausta.
Sairaala oli kuin suoraan Afrikasta. Tuberkuloosipotilaita oli monta osastollista. Erityisesti jäi mieleen miespotilas, joka oli pudonnut palmusta kiivetessään keräämään hedelmiä. Hän makasi neliraajahalvauksen vuoksi täysin autettuna, tulevaisuus suurena kysymysmerkkinä. Kuntoutus ja apuvälinehuolto maassa on vielä täysin alkutekijöissä.
HIV-ongelma on vaikeasti käsiteltävä asia. Omaiset ja ystävät hylkäävät HIV-tartunnan saaneen eikä tällä ole käytännössä mahdollisuuksia selvitä ilman yhteisön tukea. Positiivista tulosta ei kirjata minnekään, koska tieto vuotaisi jossain vaiheessa. Minulle tarjottiin töitä ja rahoituskin olisi varmaan järjestynyt. Vaikka saari oli eksoottinen ja upeat korallit ympäröivät saarta, en kokenut paikkaa omakseni. Ammattietiikkani olisi tullut vastaan tilanteissa, joissa olisin joutunut ylittämään osaamiseni rajat.
Perspektiiviä arkeen
Ultraäänilaitteen käyttökokemuksesta olisi kehitysmaissa paljon hyötyä. Laite löytyy useimmista sairaaloista, mutta radiologeja ei. HIV-testaus ja malarian sekä suolistoparasiittien tutkiminen on mahdollista ja niillä moni ongelma jo hoituukin. Trooppisten tautien kurssin olen ajatellut vielä käydä. Osaan nyt arvostaa huipputason kuvantamisteknologiaa ja laboratoriotutkimuksia sekä eri erikoisalojen konsultaatiomahdollisuutta.
Erikoistuessani työterveyshuoltoon en ajatellut, onko siitä hyötyä kehitysmaissa. Olisin ehkä valinnut erikoisalaksi kirurgian, gynekologian tai pediatrian.
Kokemukseni ovat tuoneet työhöni uutta perspektiiviä. Toivon, että nämä ajatukset olisivat rohkaisemassa lukijoita ottamaan haasteen vastaan ja lähtemään sinne, missä avun tarve on konkreettista. Potilaat ovat palkitsevia ja välillä työkin.
vastaava työterveyslääkäri
Attendo MedOne
Valkeakosken työterveysasema
jukka.hiltunen@attendo.fi