Eettinen nurkka: Monikansallisen yrityksen työterveyshuolto – ei kuulu meille?

Suomalaisen maapalloistuneen yrityksen arvona on usein sosiaalinen vastuullisuus myös koskien ulkomaisia työmaita; tahdotaan huolehtia siitä että työolosuhteet ovat hyvät ja turvalliset ja toimitaan ympäristösäädöksiä noudattaen. Usein on onneksi taloudellisesti kannattavaa pitää koulutetuista työntekijöistä huolta; ympäristön säästäminen tarkoittaa usein, että raaka-aineita ei tuhlata ja rahaa säästyy. Samoin on yritykselle taloudellisesti tärkeää, että maine hyvänä yrityksenä ja hyvänä työnantajana säilyy. YSV eli yrityksen sosiaalinen vastuu on monelle yritykselle tärkeä imagokysymys.

Monesti talous ajaa etiikan edelle ja huonoja olosuhteita korjataan vasta, kun joku tuo epäkohtia esiin, kuten on käynyt tekstiilialalla tai hedelmäviljelyksillä lapsityövoiman käytön suhteen tai ympäristötuhoesimerkkien kohdalla. Kuinka pitkälle imagolla on väliä silloin, kun laskeva taloussuhdanne kuristaa yritystä ja voitot on saatava, vaikka sitten teettämällä työt minimipalkalla ja työaikalaeista piittaamatta?

Valistuneen kuluttajan eli lopputuotteen ostajan vastuu on myös suuri; me viime kädessä päätämme mitä ja miten tuotetaan, kunhan osaisimme vaatia ja saisimme tietoa tuotteen alkuperästä ja onko se tuotettu eettisesti kestävällä tavalla. Finnwatchilla on esittää ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka usein mennään siitä missä aita on matalin, esimerkkinä julkisen sektorin kilpailuttama viemärinkansien teettäminen Intiassa, missä valuja tehtiin epäinhimillisissä ja ympäristöä saastuttavissa olosuhteissa työaikalakeja rankasti rikkoen.

Kuinka pitkälle suomalaista monikansallista yritystä hoitavan työterveyshuollon pitäisi vastata ulkomailla toimivista yrityksen osista, kun ne ovat käytännössä kaukana ja toisen maan lainsäädännön alaisia? Työterveyshuollon pitäisi ehkä varmistaa, että yritys edellyttää myös ulkomailla toimivilta työmailtaan ja alihankkijoiltaan hyviä työoloja ja turvallisten työtapojen noudattamista.

Aika viidakko olisi selvittää kunkin maan työterveys – ja työturvallisuuslainsäädäntöä, puhumattakaan vakuutusyhtiöiden sairaanhoidon sopimussisältöihin perehtymisestä. Toki EU ja Euroopan työterveys- ja turvallisuusvirasto huolehtivat osaltaan siitä, että Euroopan lainsäädäntö on mahdollisimman yhdenmukaista; millaisia lakeja mahtaa löytyä Euroopan ulkopuolelta? Todennäköisesti samanlaisia kuin meillä – eri asia tietysti miten missäkin lakien noudattamista valvotaan.

Voiko työnantajan velvoitteen riskienarvioinnista työterveyden asiantuntemuksen osalta hoitaa matkustelemalla eri maihin monikansallisen yhtiön työmaille? Satunnaisilla käynneillä tuskin saa kattavaa käsitystä, kun se on kotimaassakin haasteellista, toisaalta paikallinen osaaminen ja riskienhallinta voi olla sikäläisillä jopa parempaa kuin meillä – vai voiko?

Turvallisten työtapojen noudattaminen ei välttämättä suomalaisilla ole maailman huippua, suomalainen ottaa usein turhia riskejä. Ehkä suomalaisilla on oppimista myös aasialaisessa ahkeruudesta ja ohjeiden noudattamisesta. Eräällä työpaikalla Suomessa epäiltiin Intiasta tuodun työkavereita osastolle pikemminkin malliksi kuin oppilaiksi. Kyllähän köyhyys tietysti nöyräksi opettaakin, ja elintason ja palkkatason nousu taas ehkä antaa mahdollisuuksia tuoda työn epäkohtia esiin.

Kansainvälisyys tuo mukanaan erilaisten kulttuurien ja työkulttuurien yhteensovittamista; meillä on varmasti paljon annettavaa muille, mutta yhtälailla saamme muilta.

En hetikään keksi yhtään monikansallista työterveyshuoltoa, joko olisi sellaisen aika?