POTKUA pitkäaikaissairauksien hoitoon: Syyllisyyden maksimoinnista pystyvyyden tunteen lisääntymiseen

Potilas kuskin penkille potku-hankkeessa

Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-rahoitteisessa Potku-hankkeessa (Potilas Kuskin Penkille, www.potkuhanke.fi) kehitetään pitkäaikaissairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa nyt hankkeen toisessa vaiheessa (2012–2014). Terveyshyötymalli on taustalla oleva kehittämisen konsepti, konkreettiseksi tekemiseksi on muodostunut ns. sydänmalli (kuva «»2).

Mallissa potilas on hoitonsa keskiössä ja hoitajalla aikaisempaa merkittävämpi rooli. Potilas tarkastelee tilaansa omahoitolomakkeen avulla ja arvioi onnistumisiaan ja haasteitaan tautiensa hoidossa. Omahoitolomakkeen tukemana hoitaja käy potilaan kanssa asioita läpi hoitajan vastaanotolla. Hoitaja ja potilas voivat tehdä hoitosuunnitelman lääkäriä konsultoiden tai se voidaan tehdä yhteisvastaanotolla, jossa paikalla ovat potilas, hoitaja ja lääkäri sekä mahdollisesti muita potilaan hoitoon osallistuvia ammattilaisia. Hoitosuunnitelma ohjaa potilasta tautiensa hoidossa, voimaannuttaa ja tekee hoidosta suunnitelmallista. Hoitosuunnitelmassa potilas määrittelee terveydenhuollon ammattilaisen tukemana (kansallisesti määriteltyjen otsikoiden mukaisesti) tarpeensa, tavoitteensa ja keinonsa. Palveluvalikoimasta valitaan potilaalle sopivia omahoidon tuen palveluita ja sovitaan seurannasta ja arvioinnista. Hoitosuunnitelma printataan potilaalle heti vastaanotolla tai postitetaan hänelle myöhemmin.

Hankkeemme alkuvaiheessa auditoimme hoitosuunnitelmia perusterveydenhuollon järjestelmistä. Huomasimme, että hoitosuunnitelmia on tehty ja hoidon suunnitelmallisuutta löytyy paljonkin. Tähän mennessä tehdyt hoitosuunnitelmat ovat olleet kuitenkin hyvin ammattilaislähtöisiä, eivätkä ne ole nousseet esiin erillisinä potilaalle tulostettavina dokumentteina sairaskertomusjärjestelmistä. Kokemuksemme Potku-hankkeessa on kuitenkin se, että isoja asioita potilaidemme arjessa voi tapahtua, jos heidät on aktiivisesti otettu mukaan tautiensa hoitoon. Hoitosuunnitelman tekoon ja mahdollisesti sitä edeltäviin tapaamisiin kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta potilas kokee tulevansa kuulluksi ja saa mahdollisuuden kertoa hänelle tärkeitä asioita. Alkuvaiheen aikapanostus näyttää varsinkin paljon palveluja käyttävillä maksavan itsensä myöhemmin takaisin mm. vähentyneinä lääkärikäynteinä.

Ammattilainen tiedon jakajasta omahoidon tukijaksi

Potilaslähtöisen ajattelutavan omaksuminen ja käyttöönotto on haasteellista ammattilaisille ja potilaille. Jospa lähtökohta ei olekaan se, että potilaassa on vika ja minun tehtäväni ammattilaisena on korjata tämä vika, vaan että potilaamme tietävät ja tekevät jo paljon ja ammattilaisen tehtävä on vahvistaa sitä. Ammattilaisen rooli voi muuttua tiedon jakajasta omahoidon tukijaksi. Päijät-Hämeessä kehitetyn Ikihyvä -elintaparyhmänohjausmallin ryhmäläisiä tutkinut Nelli Hankonen totesi väitöskirjassaan, että tärkein asia, joka korreloi onnistumisiin elintapamuutoksissa on ihmisten pystyvyyden tunteen lisääntyminen: "Terveysammattilaisten tulisi keskittyä vahvistamaan elämäntapamuutokseen pyrkivän uskoa omaan pystyvyyteen sekä ohjaamaan konkreettisten toiminta- ja varmistussuunnitelmien tekoon." Päijät-Hämeessä toteutetussa Terva-hankkeessa terveysvalmentajat soittivat kerran kuussa vuoden ajan huonossa tasapainossa oleville tyypin 2 diabeetikoille. Noin puolen tunnin tavoitteellisessa puhelussa käytettiin voimaannuttavan vuorovaikutuksen periaatteita. Tavoite oli tukea potilaita omahoidossaan lähtemällä rakentamaan vanhan hyvän päälle uutta hyvää.

Vanhempi mieshenkilö pyysi ensimmäisessä puhelussa, että hänen tupakoinnistaan ei puhuta. Näin sovittiin ja tehtiin. Viimeisessä puhelussaan mies kiitti terveysvalmentajaa diabeteksen tasapainon parantumisesta, mutta erityisesti siitä, että oli pystynyt lopettamaan tupakoinnin.

Ajattelu- ja toimintatavan muutos on ammattilaisella prosessi, jota hankkeessa olemme monen nähneet käyvän läpi. Osalle se on johtanut isoon muutokseen tekemisessä ja jopa työn sisällön uudelleen löytymiseen. Potilaat eivät ole enää ongelma vaan mahdollisuus. Prosessin kulkua kuvaa hyvin erään eteläpohjalaisen hoitajan kommentti: "Potkun alkuvaiheessa tuntui vaikealta ja kummalliselta ajatus siitä, että potilas olisi mukana määrittämässä hoitotavoitteita. Potkun myötä on kirkastunut, että potilas oikeasti kuitenkin toteuttaa vain sen, mihin on sitoutunut noudattaen oman tulkintansa mukaan lääkärin "´määräyksiä."

Kun 56-vuotiaalle monisairaalle Merville annettiin mahdollisuus itse määritellä tarpeensa ja tavoitteensa, johti se hoitosuunnitelman teon jälkeen mm. liikkumislähetteen avulla yhteydenottoon kunnan liikunnanohjaajaan. Mervin suurin arjessa selviytymistä rajoittava ongelma oli liikunta- ja toimintakyky. Pikkuhiljaa mm. vesijumpan avulla Mervin liikuntakyky parani niin, että hän päätti hankkia koiran ja toteuttaa suuren unelmansa eli lähteä käymään Vantaan Ikeassa. Liikkumisen lisääntyminen johti siihen, että Mervi laihtui useamman kilon ja hänen valtimotautiriskinsä aleni merkittävästi. Ammattilainen olisi voinut määritellä tuon valtimotautiriskin alentamisen Mervin tärkeimmäksi tavoitteeksi, mutta olisiko se johtanut samaan lopputulokseen kuin se reitti, jossa Mervi lähti tekemään itselleen tärkeitä asioita ammattilaisten tukemana.

Kun Merviltä äskettäin kysyttiin hänen kokemuksia hoitosuunnitelmasta hän totesi: "Minulla oli niin monta sairautta päällekkäin, yksi johti toisiin ja lisäsairauksiin. Tunsin olevani niin huonossa kunnossa, että en enää selviä siitä, mistään, yksin, omin avuin. Hoitosuunnitelmaan koottiin kaikki sairaudet, lääkitys ja sovittiin hoitosuunnitelma miten edetään ja mitä tulevaisuus on. Hoitosuunnitelma on auttanut paljonkin, kun se on paperilla ja siitä välillä kertaa. Tuntuu enemmän yhteistyöltä, kun kaikki on mukana. Asiakas paranee nopeammin, kun tietää, että häntä kuunnellaan ja hänellä on iso ammattilaisjoukko takana ja tuloksia tulee ihan varmasti."

Minulla on rauhallinen olo ja paraneminen on alkanut tapahtua. Salainen toiveeni on toteutunut, kun uskalsin hankkia koiran ja terveydestä sen verran, että vaikken nyt ihan terveeksi tulisikaan, kunhan tulisin entiselleen" totesi Mervi kysyttäessä hänen tämänhetkisiä tuntemuksiaan.

Kolleegaani joka kertoi toteuttavansa vastaanotollaan elintapaohjausta "maksimaalisen syyllistämisen tekniikalla", rohkaisisin ottamaan potilaan ja hoitotiimin mukaan töihin ja kokeilemaan muita, vaikuttavammaksi osoitettuja tekniikoita, esimerkiksi motivoivaa haastattelua!