Yhteistyötä potilaan parhaaksi

Yhteistyö mielletään tavallisesti positiiviseksi ilmiöksi ja hyväksi tavaksi toimia; tehdään asioita yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yleensä yhteistyö perustuu yhteisiin arvoihin ja haluun saavuttaa tuloksia, jotka edistävät kaikkien mukana olevien tahojen päämäärien toteutumista. Yhteistyö on kuitenkin myös työtä – se vaatii motivaatiota, energiaa ja toimintaa. Lisäksi se vaatii tietoa ja ymmärrystä muiden toimijoiden toimintatavoista ja -edellytyksistä. On tärkeää tietää, mikä on oma rooli ja vastuu ja vähintään yhtä tärkeää on tietää, mitä toimintamahdollisuuksia toisella tai toisilla osapuolilla käytännössä on. Jotta yhteistyö onnistuisi, on sovittava myös työnjaosta ja rajapinnoista. Toiminnan pelisäännöt on oltava kaikilla tiedossa. Tarvitaan yhteinen kieli ja tiedon siirron kanava.

Työterveyshuollon sisällä on pitkät perinteet tiimityöstä ja eri ammattiryhmien välisestä sujuvasta yhteistyötä. Työterveysyhteistyötä työnantajien kanssa olemme paikoitellen tehneet menestyksekkäästi vuosia, paikoitellen vasta opettelemme sitä viime vuonna voimaan astuneiden lakimuutosten kannustamina. Kelan, työeläkevakuuttajien ja muiden vakuutusyhtiöiden kanssa olemme oppineet toimimaan erilaisten lakien ja asetusten asettamien vaatimusten puitteissa.

Terveydenhuollon maailmassa yhteistyö etsii uusia uomia. Työterveyshuolto on viime vuosina yhä enemmän ottanut vastuulleen työssä käyvien sairaanhoidon ennalta ehkäisevän perinteisen työterveyshuollon lisäksi. Tilanne on johtanut tarpeeseen tarkentaa yhteistyön pelisääntöjä. On helppo ainakin teoriassa ajatella, että meillä kaikilla terveydenhuollon asiantuntijoilla on samansuuntaiset arvot ja yhteisenä tavoitteena ihmisten ja etenkin yhteisten potilaittemme terveys ja hyvinvointi. Käytännössä törmäämme kuitenkin helposti alussa esiin ottamiini haasteisiin. Hyvät yhteiset tavoitteet hukkuvat arjen kiireeseen tai taloudellisiin eturistiriitoihin. Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon lääkärit eivät tunnu ymmärtävän toistensa toimintaympäristöä. Vastuu yhteisestä potilaasta jää epäselväksi, kun sairaalan palautteet eivät ohjaudu oikeisiin jatkohoitopaikkoihin; potilastieto katkeilee monessa vaiheessa – ei vähiten tietojärjestelmien viidakossa – ja työnjako on epäselvä.

Toimiva yhteistyö työterveyshuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken vaatii ponnistuksia ja ajan käyttöä. Se vaatii keskinäisiä neuvotteluja ja sopimuksia hoitoketjuista ja vastuun rajapinnoista sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Meidän työterveyshuollon toimijoiden tulee pitää esillä keskusteluissa ydintehtävämme ja niiden menestyksellisen hoitamisen asettamat vaatimukset muulle terveydenhuollolle ja sen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Toisaalta on tärkeää kuunnella herkällä korvalla muun terveydenhuollon viestiä odotuksista työterveyshuoltoa kohtaan.