Työterveyshuollon sairaanhoidon yhteydet ennaltaehkäisyyn ja työhön

Työterveyshuollon sairaanhoitoa on tutkittu vähän

Suomessa työnantajat ovat työterveyshuoltolain mukaan velvollisia järjestämään ennaltaehkäisevän työterveyshuollon työntekijöilleen. Lisäksi suurin osa työnantajista tarjoaa sairaanhoitoa ja muita terveyspalveluja työterveyshuollon kautta. Työterveyshuollon perustehtäviä ovat työhön liittyvien sairauksien ehkäisy ja työkyvyn tukeminen. Työnantajien järjestämän sairaanhoidon on katsottu olevan tärkeää työntekijöiden terveyden, työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukemisessa koko työuran ajan, mutta sen on myös pelätty vievän huomiota työterveyshuollon ehkäisevästä työstä. Vaikka sairaanhoidolla on merkittävä asema työterveyshuollossa, tietoa sen käytöstä ja sisällöstä sekä sairauksien vuoksi tehtyjen käyntien liittymisestä työhön ja työkykyyn on vähän.

Väitöskirjatutkimukseni tavoite oli tutkia työssä käyvän väestön sairaanhoitoa , sen asemaa ja muuttumista terveydenhuollossa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, millaisia yhteyksiä työterveyshuollossa toteutetulla sairaanhoidolla on ennaltaehkäisevään työhön suhteessa eri riskitekijöihin ja terveysongelmiin, työkykyyn ja työhön liittyviin tekijöihin.

Työterveyshuollossa toteutettavaa sairaanhoitoa tarkastelin neljän eri aineiston pohjalta: Kelan työterveyshuollon tilastot sisältävät tietoa työterveyshuollon toiminnasta ja kustannuksista, joista työnantajat hakevat korvausta Näitä tilastoja analysoin vuosien 1996–2005 väliltä. Lisäksi sain Kelasta erillisen tilastoajon 1998–2001 eri palvelutuottajittain. Toisena aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000 -tutkimuksen 30–64 -vuotiaiden työntekijöiden aineisto. Se sisälsi tietoa tärkeimmistä kansansairauksista ja terveyspalvelujen käytöstä kansallisesti edustavasta väestöotoksesta. Kolmantena aineistona käytin Työterveyslaitoksen väestöpohjaista poikkileikkaustutkimusta Työ ja terveys 2006, joka sisälsi tietoa 25–64 -vuotiaiden työssäkäyvien työstä, terveydestä ja terveydenhuollon käytöstä. Neljäs aineisto perustui yksityisessä työterveyshuollossa työterveyslääkäreiden keräämään tietoon työssä käyvien työntekijöiden 651 perättäiseltä sairaanhoitokäynniltä.

Sairaanhoitokäyntien trendejä

Väitöskirjatutkimukseni osoitti, että työterveyshuollolla on tärkeä asema suomalaisen työssäkäyvän väestön terveydenhuollossa. Työssäkäyvät kävivät sairaanhoidon vuoksi pääasiassa työterveyshoitajilla, työterveyslääkäreillä ja terveyskeskuslääkäreillä. Yli 50 % työntekijöistä käytti pelkästään työterveyshuollon sairaanhoitoa ja samalla julkisen terveydenhuollon käyttö väheni. Kaikista avoterveydenhuollon lääkärikäynneistä kohdistui miehillä 56 % ja naisilla 45 % työterveyslääkärille niiden työntekijöiden joukossa, joilla oli työterveyshuollossa sairaanhoidon mahdollisuus. Erityisesti miehet näyttivät sairastuessaan käyttävän työterveyshuollon sairaanhoidon palveluja.

Taloudellisen nousukauden aikaan 1996–2005 työterveyshuollon kautta sairaanhoitoa saavien työntekijöiden määrä kasvoi, mutta työntekijää kohti käyntimäärät eivät nousseet (vuonna 2005 työntekijää kohti 2,99 käyntiä). Työterveyshuollon sisällä lääkärikäyntien osuus nousi verrattuna muihin työterveyshuollon sairaanhoitopalveluja tarjoavaan henkilöstöön, mikä liittynee palveluntuottajamuutokseen. Yritysten omien työterveysasemien kautta työterveyspalveluja saavien työntekijöiden määrä on laskenut ja lääkärikeskusten kautta palveluja saavien määrä on noussut. Palveluntuottajakohtaisessa tarkastelussa käyntimäärät ja laboratoriotutkimusten määrät työntekijää kohti nousivat pääasiassa terveyskeskusten työterveyshuollossa, mikä kuvastanee terveyskeskusten työterveyshuoltojen toiminnan muuttumista liikelaitoksiksi. Työterveyshuollon kustannusten nousu seuranta-aikana 1996–2005 oli samankaltainen kuin julkisen sektorin terveydenhuollossa, mutta nousu oli pienempää kuin julkisessa perusterveydenhuollossa. Osittain näitä tietoja päivitin väitöskirjan yhteenvedossa, mutta lisätutkimusta pitäisi jo tehdä, koska Kelan tilastot ulottuvat jo vuoteen 2010. Viimeisimmän tilaston mukaan työterveyshuollon piiriin kuuluvien työntekijöiden määrässä, terveystarkastusten ja tutkimusten määrässä on ollut laskua. Sairaanhoitokäyntejä työntekijää kohti oli 2,8 vuonna 2010.

Tarttumapintaa työhön ja terveyteen

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaiset työkykyyn vaikuttavat sairaudet ja alentunut työkyky olivat yhteydessä työterveyshuollon sairaanhoitokäynteihin. Osa kävi ainoastaan työterveyshoitajalla, mikä korostaa hoitajan roolia esimerkiksi unettomuuden, burn outin ja masennuksen havaitsemisessa. Noin puolet niistä työntekijöistä, joilla oli tuki- ja liikuntaelinsairauksia, mielenterveysongelmia, alentunut työkyky tai liiallista alkoholinkäyttöä, eivät käyttäneet työterveyshuoltoa edellisten 12 kuukauden aikana. Näiden työntekijöiden löytämiseksi työterveyshuolto voi käyttää muita keinoja, kuten terveystarkastuksia, työntekijöille suunnattuja työpaikkatason kyselyjä ja sairauspoissaolojen seurantaa. Kokonaisvaltainen ote on tärkeä sairauden vuoksi tehdyillä käynneillä, ja jos käyntien tai sairauspoissaolojen määrä nousee, kaikki merkittävät terveyteen tai työhön liittyvät asiat tulisi ottaa huomioon.

Työperäiset oireet olivat yleisiä ja yli kaksi kolmasosaa työntekijöistä, joilla oli työperäisiä oireita, kävi työterveyslääkäreiden vastaanotolla. Työterveyslääkärit arvioivat käyntisyistä neljänneksen olevan osittain tai pääasiallisesti työn aiheuttamia. Yli puolet sairaanhoitokäynneistä oli työhön liittyviä, kun sairausloman tarve tai työkyvyn arvio huomioitiin. Työkykyindeksillä mitattu alentunut työkyky oli yhteydessä käynteihin sekä työterveyshoitajalla että työterveyslääkärillä.

Vaatimus sairauslomatodistuksesta ensimmäisestä sairastumispäivästä lähtien lisäsi miesten työterveyshuollon käyntejä. Monissa tapauksissa kyseessä on akuutti infektio, joissa esimiehen myöntämä poissaolo riittäisi. Epäasiallinen kohtelu työpaikalla ja vaikutusmahdollisuuksien puute omaan työhön olivat yhteydessä käynteihin työterveyshoitajille tai työterveyslääkäreille osoittaen, että sairaanhoitokäynneillä on mahdollisuus saada tietoa työpaikan psykososiaalista olosuhteista.

Sairaanhoito työterveyden ja työkyvyn tukemisessa

Työterveyslääkärit saivat uutta tietoa työntekijöiden työstä tai työpaikasta yli puolella käynneistä, joiden pääasiallinen syy oli työhön liittyvä. Työhön suunnatut interventiot olivat myös yleisempiä, jos käynnin syy oli työhön liittyvä tai kun työterveyslääkärit tunsivat hyvin työntekijöiden työn. Interventioiden määrä oli myös yhteydessä työterveyslääkärien arvioimaan työkyvyttömyyden uhkaan tai kuntoutustarpeeseen tai yli kaksi viikkoa kestäneisiin oireisiin. Suurin osa interventioista oli suosituksia työntekijöille, pieni osa oli suoria yhteydenottoja työpaikoille. Lähes puolella käynneistä työterveyslääkärit antoivat ohjeita terveyden edistämiseksi.

Tämän tutkimuksen mukaan työterveyshuollon sairaanhoito tukee ennaltaehkäisevää työtä ja työntekijöiden työkykyä ja on siten yhteydessä työterveyshuollon perustehtävään. Terveyden edistämistä työterveyslääkärit toteuttavat myös sairaanhoidon vuoksi tehdyillä vastaanottokäynneillä. Lisäksi työterveyshuolto saa sairaanhoidon yhteydessä ajankohtaista tietoa työperäisistä terveysongelmista, työpaikan muutoksista ja psykososiaalisista tekijöistä, mikä antaa mahdollisuuden ehkäisevään työpaikkatyöhön. Työterveyshuollon yhteydet työpaikkoihin antavat mahdollisuuden työpaikkoihin vaikuttamiseen, mitä ei muulla terveydenhuollolla ole.

Työterveyshuollon yhteistyötä työnantajien ja työntekijöiden kanssa voisi kuitenkin lisätä, koska työpaikkoihin kohdistuvat toimenpiteet on todettu aikaisemmissa tutkimuksissa tehokkaammaksi työntekijän työssä jatkamisen ja työhönpaluun kannalta kuin pelkästään yksittäiseen työntekijään kohdistuva neuvonta. Esimiehet voisivat myöntää enemmän lyhyitä sairauslomia, jolloin työterveyshuollolle jäisi enemmän aikaa työntekijöille, joiden työkyky on pidempiaikaisesti uhattuna. Työterveyshuollon olisi syytä kirjata työperäiset ongelmat, tieto työpaikan muutoksista ja tarvittavat interventiot, jotta toimintaa voitaisiin kohdentaa vaikuttavuuden lisäämiseksi. Tietojärjestelmien pitäisi tukea tätä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveysongelmat liittyvät tämän tutkimuksen mukaan usein työhön ja aiheuttavat pitkiä poissaoloja, joten työterveyshuollon olisi syytä koordinoida näiden sairauksien hoitoa.

Työterveyshuollossa toteutetulla sairaanhoidolla on Suomen terveydenhuollossa merkittävä rooli työssä käyvien terveyden ja työkyvyn ylläpitämisessä. Työterveyshuollon ammattilaisten yhteistyö työpaikkojen kanssa on välttämätöntä, kun työurien pidentäminen on yhteiskunnallisena päämääränä. Työterveyshuollossa toteutettava sairaanhoito on yhteiskunnalle taloudellista ja vähentää julkisen terveydenhuollon kuormitusta ottaen huomioon ne käyntimäärät, mitä työterveyshuoltoon sairauksien vuoksi tehdään. Työnantajat maksavat yli puolet kustannuksista itse ja loppurahoitus tulee sekä työnantajien että työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksujen kautta. Nämä asiat olisi tärkeätä ottaa huomioon uudistettaessa terveydenhuollon tuottamistapoja ja rahoitusta.

*Väittelin Helsingin yliopistossa 27.4.2012 työterveyshuollon sairaanhoidosta. Väitöskirjani nimi oli Primary care visits in the Finnish occupational health services and their connections to prevention and work-related factors (Sairaanhoitokäynnit osana Suomen työterveyshuoltojärjestelmää sekä niiden yhteydet sairauksien ennaltaehkäisyyn ja työhön liittyviin tekijöihin). Tein väitöskirjani Työterveyslaitoksella, ja se koostui viidestä osajulkaisusta, ja se on julkaistu Kelan sarjassa Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia.