Työlääketieteen viestintää lääkärikunnalle – onko sitä?

Tiede tarvitsee ja ansaitsee tieteellistä viestintää. Vuorovaikutuksessa yleisön kanssa tulokset löytävät paikkansa käytäntöjen kehittämisissä ja uusia ideoita löydetään tutkittaviksi. Kuinka työterveyshuollon näkökulmasta tärkeää työlääketiedettä viestitään laajemmalle yleisölle, aloittaen vaikkapa kumppaneista terveydenhuollossa? Tähän kysymykseen tarttuivat ranskalaiset tutkijat, joiden artikkeli julkaistiin hiljattain työterveyshuollon tenttilehdessä. Viitetiedot ovat seuraavat:

• Gehanno J-F, Rollin L, Ladner J, Darmoni SJ: How is occupational medicine represented in the major journals in general medicine? Occupational and Environmental Medicine 2012; 69: 603–5. (doi:10.1136.eomed-2011-100044)

Lähtökohta tutkimukselle oli huoli siitä, miten terveydenhuollossa tunnistetaan ja hoidetaan työperäisiä terveyspulmia. Kansainvälisestikin katsoen työlääketieteen opetus on vähäistä lääkäreiden peruskoulutuksessa ja työlääketieteeseen perehtyneitä lääkäreitä on harvassa. Miten siis terveydenhuollon toimijat saavat tietoa työperäisistä sairauksista tai pystyvät seuraamaan työlääketieteen kehitystä?

Tutkijat olettivat, että kliinikot yleensä seuraavat yhtä tai kahta lääketieteen yleislehteä jatkuvan täydennyskoulutuksen merkeissä, seuratakseen lääketieteen kehitystä. Oletuksen pohjalta tutkijat selvittivät, missä määrin keskeisissä lääketieteen lehdissä julkaistaan työlääketieteellisiä artikkeleita. Tutkittaviksi valikoituivat The Lancet, New England Journal of Medicine (NEJM), Journal of the American Medical Association (JAMA) sekä British Medical Journal (BMJ). Valinta perustui impact factoreilla arvioituun vaikutusvaltaisuuteen sekä Eurooppa-Amerikka edustuksellisuuteen. Tutkimusaineistoon poimittiin hakukone PubMedista näiden neljän lehden kaikki vuosina 1997, 2002 ja 2007 julkaistut artikkelit, jotka jaoteltiin MeSH- ja thesaurus-hakutermeillä ja tutkijoiden luomalla luokittelualgoritmilla erikoisaloittain. Lisäksi tutkijat rakensivat erikoisalojen suhteellisen painoarvon (%): kuinka usein yksittäisen artikkelin teema oli kuulunut ko. erikoisalalle jaettuna sillä, kuinka usein mikä tahansa artikkeli oli tullut nimetyksi mille tahansa erikoisalalle.

Tutkimusvuosina ilmestyi yhteensä 14 091 artikkelia, joista hakukone löysi 141 474 erilaista hakutermiä, laajempia hakutermejä 22 155. Tutkijoiden luokittelualgoritmi tuotti 73 lääketieteen erikoisalaa. Ranking-järjestyksessä yleisimmin käsitelty erikoisala oli kardiologia (teemana 4 101 kertaa, painoarvo 684 %, sic!) harvimmin "thermal medicine" (3 kertaa, painoarvo 0,01 %). Työlääketiede sijoittui listan puolivälin hiljaisemmalle puolelle: erikoisalojen suhteellisella sijoituksella 44., painoarvolla 0,48 %. Lukumäärillä ilmaisten työlääketieteestä kerrottiin 285 artikkelissa, 2 %:ssa kaikista artikkeleista. Artikkeleita, joissa työlääketiede oli pääaiheena, oli alle 1 % näissä tutkituissa yleislehdissä.

Tutkimusvuosia 1997–2007 vertailevassa seurannassa työlääketieteen paino-osuus laski 0,50 %–0,35 %. Lehtien keskinäiset erot eivät olleet suuria; hiukan useammin työlääketiedettä julkaistiin BMJ:ssä kuin muissa lehdissä, eurooppalaisissa useammin kuin amerikkalaisissa.

Päätelmäksi jäi, että lukipa alan ulkopuolinen kollega mitä hyvänsä tutkittua lehteä, mahdollisuudet seurata työlääketieteen kehitystä jäivät rajallisiksi. Toisin sanoen lääkärit eivät saa käsitystä työlääketieteestä perusopetuksessa, eivätkä myöhemmin yleislehtiä lukemalla. Kirjoittajat kuittasivat toiveajatteluksi, että työlääketieteen lehtiä luettaisiin laajemmin. He totesivat työlääketieteellisenkin tutkimusaktiviteetin nousseen mutta harmittelivat tulosten jäävän työlääketieteen lehtiin, joita yleislehdet siteeraavat niukasti.

Artikkeli herättää ajatuksia myös suomalaisen työterveysalan asiantuntijaviestinnän kehittämistarpeesta. Työlääketiedettä tulee kunnioittaa työterveyslääkärien työn tieteellisenä juurena, muistaen että monitieteellisessä orientaatiossamme on paljon muutakin. Työterveyshuollon erikoislääkärikuulusteluun kuuluu kaksi kansainvälistä työlääketieteellistä lehteä, kaksi kotimaista lääketieteen yleislehteä, opetussuunnitelmakaudella 2013–15 myös Työterveyslääkäri-lehti. On tarpeellista, että seuraamme työlääketieteen lehtiä ja viestimme käytännön toimijoina niiden tiimoilta. Työlääketieteen lehdissäkin seurataan aikaa ja julkaistaan muuttuvasta työelämästä kumpuavien uusien näkökulmien yhteyksiä terveyteen. Perinteisten altisteiden vilkkaan tutkimuksen täydentäjänä sisällysluetteloihin onkin ilmaantunut uusia "altisteita" työmarkkinoiden rakennemuutosten, yritysfuusioiden, työaikakysymysten, tietotekniikan ja psykososiaalisten kysymysten tiimoilta tai tutkimuksia vaikkapa uusien palveluammattien kuten kynsistudioiden ammattitaudeista.

Millaista tieteellistä pohjaa työterveyshuollon tekemisillä on, miten tieto työn ja terveyden yhteyksistä muuttuu? Mitä meistä, osaamisistamme ja tekemisistämme tiedetään? Me työterveyslääkärit olemme alamme edustajia ja viestinviejiä niin terveydenhuollon sisällä kuin erilaisten asiakkaiden ja verkostojen kanssa toimiessamme. Referoitu artikkeli haastaa meitä viestimään arjessa myös työlääketieteen uutuuksia paljon nykyistä aktiivisemmin.