Työnohjaus – lääke kyynistymistä vastaan

Valmistumisen jälkeen tuore lääkäri on täynnä intoa ja idealismia, lääkäriys tarkoittaa sairauksien diagnosoimista ja hoitamista. Yliopistosairaalassa opittu kuva esimerkillisestä lääkäristä on kaikkitietävä, ahkera, ruokataukoa kaipaamaton sinnikäs puurtaja. Työskentelyä haittaavat epäkohdat ovat organisaatiossa, hitaassa ja kömpelössä tietotekniikassa sekä hankalissa potilaissa. Toki tietojärjestelmissä ja organisaatioissa riittää kehitettävää, mutta harvoin kuulee lääkärin toteavan, että hänessä tai omissa työtavoissa olisi ongelmia. Stressi, väsymys ja kuormittuneisuus eivät kuulu professioon. Kyyninen sopii olla, mutta omia kykyjä, asenteita tai työtapojen kestävyyttä ja mielekkyyttä ei ole tapana kyseenalaistaa.

Ensimmäinen työpaikkani valmistumisen jälkeen oli vuoden ajan terveyskeskuksessa. Huomasin pian, että työpäivissä oli yleensä enemmän potilaita ja pyyntöjä kuin työajalla ehdin hoitaa ja potilaiden sekä henkilökunnan odotuksia ja toiveita oli usein mahdotonta täyttää. Vaikka kuinka tein omasta mielestäni parhaani ja enemmänkin, ei se koskaan tuntunut riittävän. Yhtälöstä seurasi ärtymystä järjestelmää kohtaan mutta myös turhautumista henkilökuntaan ja potilaisiin. Työ ei ollutkaan mielenkiintoisten sairaustapauksien ratkomista vaan koostui erilaisista potilaista monisyisine tarinoineen. Potilaat tulivat vastaanotolle koko elämäntilanteensa ja huoliensa kanssa ja useimmat ongelmista eivät olleet lääketieteen keinoin ratkaistavissa. Huomasin tuntevani pettymystä ja syyllisyyttä, kun tärkeä ja arvostettu työ tuntuikin kuormittavalta ja hermoja raastavalta eikä työssä voinut soveltaa yliopistossa vaivalla opittuja tietoja ja taitoja. Työ oli taistelua aikaa vastaan, ja potilaat olivat vihollisen etulinjassa.

Olin kuullut, että työnohjauksessa on mahdollista tarkastella työtä ja sen aiheuttamia tuntemuksia ja että monella muulla ihmisiä hoitavalla ja kohtaavalla alalla työnohjaus on itsestään selvä osa työtä. Itse hakeuduin työnohjaukseen siinä vaiheessa, kun terveyskeskustyössä tuntui, ettei vastaanotolleni tullut muita kuin hankalia ja ärsyttäviä potilaita ja kävin henkilökunnan kanssa jatkuvaa painia työjärjestyksestä. Halusin selvittää, johtuiko turhautuminen alasta, työpaikasta vai minusta itsestäni. Ja ennen kaikkea, mitä tilanteelle voisi tehdä.

Työnohjaajani oli työyhteisön ulkopuolinen kokenut kollega, jolla oli pitkä kokemus työnohjauksesta. Kävimme läpi työn sisältöä ja aikataulutusta. Oli helpottavaa kuulla, että työni oli ihan oikeasti huonosti järjestettyä ja työyhteisön tapa olla tekemättä yhteistyötä oli kuormittava ja vaikea. Kyseessä ei siis ollut vain minun kokemukseni ja mielipiteeni. Ymmärsin myös, että muutkin lääkärit kokevat ja tuntevat samalla tavalla, vaikka sitä ei ääneen sanottukaan. Työnohjauksessa tunnistin myös tietyntyyppisiä potilaita, joiden kanssa työskentely on minulle erityisen haastavaa. Kävimme näitä potilastyyppejä läpi ja mietimme yhdessä, kuinka kohtaamiset voisivat konkreettisesti sujua paremmin, mitä tehdä ja sanoa mahdollisissa konfliktitilanteissa ja kuinka käsitellä ja työstää potilaiden kohtaamisissa herääviä tunteita. Opettelimme myös työn rajaamista käytännössä. Ymmärsin, että ainoa, joka voi työtäni rajata, olen minä itse, myös henkisen kuormituksen osalta. Luovuin kiltin ja uhrautuvaisen marttyyrilääkärin roolista ja opettelin puolustamaan työlistani koskemattomuutta. Sain takaisin ammattiylpeyteni ja ymmärsin, että se on tärkeä edellytys hyvälle potilastyölle.

Työnohjaus on edelleen terminä monelle lääkärille vieras ja sen käyttö ja sisältö vaihtelevat toimipaikasta riippuen. Työnohjaus sekoitetaan herkästi konsultointiin, joka on myös hyvä ja tärkeä työkalu lääkärin työssä. Konsultaation pohjana on valmis kysymys ja ongelma, johon yhdessä yritetään löytää paras mahdollinen lääketieteellinen ratkaisu. Työnohjauksen ydintä on kehittää ammattitaitoa laajemmin, pohtia lääkärin persoonan vaikutusta työhön ja tarkastella potilas-lääkärisuhdetta avarammin kuin puhtaasti lääketieteen näkökulmasta. Työnohjauksessa voidaan myös tarkastella työn tekemisen tapoja ja työn rajaamista. Lääkäriliitto otti hiljattain kannan Lääkärien työhyvinvointi -työryhmän loppuraportissa, että kaikilla potilastyötä tekevillä lääkäreillä on oltava oikeus työnohjaukseen työsuhteesta riippumatta.

Suurimmat työnohjauksesta saadut oivallukset minulle ovat olleet omien lääkärintyöhön liittyvien ajatusmallien hahmottaminen sekä työhön liittyvien tunteiden ja ajatusten erotteleminen. Olen oppinut pohtimaan, millainen lääkäri minä olen, niin potilaiden kanssa kuin työyhteisössäkin, sekä tunnistamaan itselleni tyypillisiä tapoja reagoida työn haasteisiin. Lääkärit ovat persoonina usein vaativia ja pitävät itseään korvaamattomina, mikä altistaa herkästi kuormittumiselle ja kyynistymiselle. Työnohjauksen tarpeeseen liitetään herkästi huonous ja heikkous. Oman kokemukseni mukaan työn tekemisessä koettu kitka, puutteellinen työnhallinnan tunne ja ärtymys johtavat käsittelmättöminä kyynistymiseen ja näköalattomuuteen omaa työtä kohtaan.

Hankalia potilaita tulee vastaanotolle edelleen, mutta nyt minulla on työkaluja purkaa vaikeita tilanteita ja mahdollisuus olla ärsyyntymättä. Työ harmittaa minua vähemmän, jolloin työskennellessä aika ja energia kohdistuvat hyödyllisempiin asioihin kuin turhautumiseen ja suuttumukseen. Työnohjauksen myötä koen olevani ammattitaitoisempi lääkäri ja mukavampi työkaveri, ärsyttäviä potilaita on vähemmän ja niidenkin kohdalle sattuessa työpäivä ei mene pilalle. Työnohjaus tarjoaa siis mahdollisuuden kehittää työhyvinvoinnin ja ammattitaidon sitä osaa, mihin on itse ja vain itse suoraan mahdollista vaikuttaa eli millaisena lääkärinä itsensä näkee. Kaikki nämä opit ja oivallukset ovat säilyneet ja vahvistuneet, vaikka työpaikat ovat välissä vaihtuneet.

Työnohjauksen myötä selvisi, että lääkärin työ haastaa minua myös ihmisenä eikä ainoastaan lääkärinä. Potilaat ja työtoverit herättävät minussa ajatuksia ja tunteita, vaikka toiminkin lääkärin roolissani. Työssä en kuitenkaan voi valita kohtaamisia mieltymysteni mukaisesti ja siksi etenkin epämiellyttävien ja ristiriitaisten tunteiden tunnistaminen ja käsitteleminen lisää omaa hyvinvointia ja ehkäisee konflikteja. Työn kehittäminen ja oman ammattitaidon kartuttaminen helpottuu, kun ärtymyksen taakka on pienempi.