Työterveyshuollon rooli syyhyepidemian hoidossa

Epidemian kuvaus

Vanhustenhoitolaitoksessa, jossa oli syyhyepidemian aikaan 45 hoitopaikkaa, alkoi vanhuksilla ja henkilökunnalla tulla iho-oireita helmi-maaliskuun 2009 vaihteessa. Kutinan lisäksi eri puolille kehoa ja raajojen iholle ilmaantui pieniä näppyjä. Vanhuksilla esiintyi myös vaikeasti syyhyksi tunnistettavaa karstaoireilua, eli raapimisrikkoumat ja ekseema olivat päälöydökset.

Syyhyn aiheuttamaksi osoittautuneen epidemian aikana henkilökunnan lukumäärä oli 46, josta ainoastaan yhdeksän koki itsensä täysin oireettomaksi. Vain kahdeksalla hoitohenkilökuntaan kuuluvalla oli oireita kämmenissä tai sormien väleissä. Epäily syyhystä heräsi huhtikuun 2009 aikana hoitohenkilökunnan iho-oireiden perusteella.

Syyhyepidemia aikajanalla kuvattuna:

Iho-oireiden lisäksi 1/3 henkilökunnasta valitti ongelmista sosiaalisessa kanssakäymisessä. Moni työntekijä koki työmotivaation laskua. Unihäiriöt johtuivat pääosin yöllisestä kutinasta, mutta myös stressi, lisääntynyt työmäärä ja yleinen ahdistus työpaikalla heikensivät unen laatua.

Kohti diagnoosia

Syyhypunkin löytyminen kesti varsin pitkään. Ensiepäilystä diagnoosiin pääsemisessä kului yli kuukausi. Ensimmäisellä tutkimuskierroksella sairaalan ihotautilääkärillä kävi kaksi vanhusta ja kolme hoitohenkilökuntaan kuuluvaa, mutta tällöin ei syyhypunkkia vielä löytynyt. Työterveyshuollossa päätettiin tehdä työpaikkakäynti ja valita yhteistyössä hoitavan henkilökunnan kanssa myös uusia vanhuspotilaita lähetettäväksi ihotautilääkärille. Viidestä uudesta tutkimuspotilaasta yhdeltä löytyi syyhypunkki.

Syyhyhoidon toteutus

Syyhyepidemian hoidon tehokas onnistuminen edellyttää hyvää ohjeistusta ja hoitojen samanaikaista toteutusta. Tarvitaan selkeä hoitomalli ja hoitosuunnitelma. Diagnoosin varmistuttua perustettiin nopeasti yhteinen syyhytyöryhmä. Työterveyshuolto toimi syyhytyöryhmän kokoonkutsujana. Siihen kuuluivat työterveyslääkäri, työterveyshoitaja, vanhustenhuoltolaitoksen osastonlääkäri, osastonhoitaja ja vt. osastonhoitaja.

Työryhmässä käytiin läpi ihotautilääkärin antamat ohjeet. Hoitomallina oli OYS:n syyhyn laitosepidemian hoitomalli. Hoidon määrittämiseksi käytiin läpi listat oireisista ja altistuneista vanhustenhoitolaitoksen asukkaista sekä henkilökunnasta. Lääketilausta tehtäessä huomioitiin samalla kertaa myös vanhusten hoidossa mukana olleet omaiset, henkilökunnan syyhylle altistuneet perheenjäsenet ("samoissa lakanoissa nukkuneet puolisot ja lapset") ja laitoksessa työskennelleet opiskelijat sekä harjoittelijat. Osastonlääkäri laati taulukon ivermektiinin annostuksista painokiloa kohti. Kaikkien syyhylääkkeiden jako tapahtui hoitolaitoksen kautta, vaikka hoitohenkilökunta saikin syyhylääkkeet työnantajan kustannuksella sairauden työperäisyyden perusteella.

Syyhyn hoitoperiaatteet laitosepidemiassa

Työryhmässä määriteltiin syyhyepidemiahoidon vastuuhenkilöiden tehtävät. Työterveyslääkäri informoi syyhystä sairaalan infektiolääkäriä ja terveyskeskuksen tartuntatautilääkäriä ja konsultoi tarvittaessa sairaalan ihotautilääkäriä. Osastonhoitaja ilmoitti syyhyepidemiasta työsuojeluun. Työterveyshoitajalla henkilöstöpalaverissa tiedotettiin jälkioireista ja annettiin ihon hoito-ohjeita. Työterveyshoitajalla oli keskeinen rooli tietojen ja ohjeitten välittäjänä sekä myös laitoksen henkilökunnan tukemisessa. Työterveyslääkäri laati ammattitauti-ilmoitukset ja E-lausunnot.

Henkilöstöpalaverit ja tiedottaminen

Vanhustenhoitolaitoksessa pidettiin yhteensä kuusi henkilöstöpalaveria. Ensimmäisissä palavereissa informoitiin iho-ongelmien tutkintamallista. Syyhyn diagnostisoinnin jälkeen henkilökunnalle annettiin tietoa syyhystä ja sen hoidosta laitoksessa ja kotona sekä siivouksista ja hoitolaitokseen tarvittavien tavaroiden hankkimisesta. Lomalla olevat, harjoittelijat ja opiskelijat huomioitiin.

Työterveyslääkäri laati oirekyselylomakkeet, joiden käyttö vähensi epidemian hoitoon käytettyä aikaa ja jälkitarkastusten tarvetta ja antoi toisaalta jokaiselle mahdollisuuden antaa myös palautetta työterveyshuollolle. Yhteinen tavoite oli hyvin koordinoitu ja riittävän laajana nopeasti toteutettu syyhyepidemian hoito.

Ensimmäisen hoitojakson jälkeen pidettiin henkilöstöpalaveri, jossa suunniteltiin toista hoitojaksoa. Viimeisessä henkilöstöpalaverissa tiedotettiin jälkioireista ja annettiin ihon hoito-ohjeita.

Jälkitarkastusten jälkeen henkilökunta sai ihotautilääkäriltä välitetyn tiedon siitä, että syyhyepidemia oli hoidettu.

Pohdinta

Syyhyn laitosepidemian varmistuttua oli tärkeää koota moniammatillinen kahden organisaation yhteistyötä koordinoiva työryhmä ja tehdä selkeä toimintasuunnitelma. Vanhustenhoitolaitoksessa on syyhyepidemiahoidon aikana nimettävä vastuuhenkilöt. Tehokkaan syyhyepidemiahoidon kulmakivi on laitoksen esimiesten tai vastuuhenkilöiden toiminta yhteistyössä työterveyshuollon kanssa ja jäntevä, osallistava tiedottaminen henkilöstölle. Henkilöstöpalavereissa annettu selkeä informaatio vahvistaa henkilökunnan uskoa hoidon onnistumisesta ja saa kaikki toteuttamaan hoidot oikea-aikaisesti ohjeitten mukaan. Toimintamalli on rinnasteinen vaikkapa sisäilmaryhmän perustamiselle ja huomioi myös työyhteisönäkökulman. Syyhyepidemiasta henkilökunnalle koituneen psyykkisen ja sosiaalisen kuormituksen hoitamisessa työterveyshuollolla on myös merkittävä rooli.

Tehokas syyhyepidemian hoito edellyttää perehtymistä syyhyyn ja sen hoitoon soveltaen yliopistosairaaloiden hoitomalleja, lääkehoidosta vastaamista, organisointia sekä työn suunnittelua (siivous, pyykkihuolto, hoitojen aikataulutus) ja työntekijöiden tukemista. Hoidon samanaikaisuuden ja siten hoidon onnistumisen varmistamiseksi hoitohenkilökunnan syyhyn hoito on paras toteuttaa hoitolaitoksesta käsin. Hyvällä työterveysyhteistyöllä on tärkeä rooli syyhyhoidon onnistumisessa.