Työterveyslääkäreiden terveystarkastuslausunnot osana suomalaisia oikeustapauksia vuosina 2003–2012

Finnair Oyj:ssä ramp-miehenä työskennellyt työntekijä irtisanottiin 28.8.2002 työkyvyn olennaisen ja pitkäaikaisen alenemisen vuoksi. Työntekijällä oli esiintynyt runsaasti sairauspoissaoloja. Työntekijälle oli runsaiden sairauspoissaolojen vuoksi asetettu touko-kesäkuussa vuonna 2000 velvollisuus esittää sairaustapauksissa yhtiön työterveyslääkärin todistus. Työntekijä oli ohjattu elokuussa 2000 kuntoutukseen. Lisäksi työntekijän työnkuvaa ramp-miehen työssä oli myös pyritty keventämään niin, että hän oli toiminut pääasiassa ajomiehenä, eikä hänen ollut enää tarvinnut työskennellä lentokoneen ruumassa. Näistä toimista huolimatta työntekijän sairauspoissaolot eivät vähentyneet.

Työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri oli suorittanut työntekijälle työkyvyn arvioinnin 23.10.2000 ja kirjoittanut tämän perusteella lausunnon uudelleensijoittamista varten. Lausunnon mukaan työntekijä oli terveydentilansa puolesta sopimaton ramp-miehen työhön tai synnynnäisen leikatun selkäsairautensa johdosta muuhunkaan työhön, joka edellytti selän taipuneena ollessa tapahtuvia nostoja. Työntekijän polvisairauden vuoksi työterveyslääkäri arvioi työntekijän myös olevan kykenemätön työskentelemään polvillaan tai kyykyssä.

Työntekijällä oli myös lentokoneasentajan koulutus, ja ennen irtisanomistaan hän oli työskennellyt lyhyen aikaa lentokonekorjaamolla 1.7.2001 alkaen. Työntekijälle oli tarjottu työtä lentokonekorjaamolla ensimmäisen kerran helmikuussa 2001, ja hän oli ensiksi haluton vaihtamaan työtehtävää pienemmän ansiotason vuoksi. Asiaa harkittuaan hän hyväksyi kuitenkin työkokeilun, jonka ajalta maksettiin normaali palkka. 1,5 viikon lentokonekorjaamolla työskentelyn jälkeen työntekijä jäi kuitenkin sairauslomalle psyykkisistä syistä. Kun sairausloma oli kestänyt seitsemän kuukautta, hänet oli siirretty lentokonekorjaamosta asemapalveluyksikköön. Sairausloma jatkui yhtäjaksoisena irtisanomiseen saakka.

Asemapalveluosastolla oli useita työtehtäviä, joihin työntekijän työkyky olisi kantajan mielestä riittänyt. Tällaisia työtehtäviä olivat esimerkiksi ramp-esimiehen, järjestelyesimiehen, vesihuoltomiehen, huoltomiehen, aulaesimiehen, matkatavaran kuljettajan ja matkatavaraliikenteen valvojan tehtävät. Liikennepalvelupäällikkö oli ollut yhteydessä työterveyslääkäriin ja yhtiön rekrytoinnissa työskenteleviin henkilöihin työntekijälle sopivan työtehtävän löytämiseksi. Työntekijän asiakaspalveluun siirtymisen esteenä oli hänen puutteellinen kielitaitonsa. Osa asemapalveluosaston työtehtävistä oli katsottu työntekijälle fyysisesti liian raskaiksi, ja osaan olisi edellytetty kuorma-auton kuljettamiseen oikeuttava ajokortti. Kuitenkin esimerkiksi matkatavaroiden kuljettajan työhön oli pystytty sijoittamaan selkäsairautta poteva työntekijä. Samoin kyseisenä ajankohtana yrityksessä ns. rivimiehiä oli koulutettu järjestelymiehiksi, mihinkä tehtävään työntekijän työkyky olisi mahdollisesti riittänyt. Työntekijän kanssa hänelle mahdollisesti soveltuvista näistä muista työtehtävistä ei oltu keskusteltu.

Työtuomioistuimen ratkaisun mukaan työnantajalla ei ollut perusteita olla tarjoamatta työntekijälle työtä lentokonekorjaamolta. Lentokonekorjaamolle oli palkattu kyseisenä ajanjaksona 15 uutta lentokoneasentajaa, ja asemapalveluosastolle oli palkattu lukuisia uusia määräaikaisia työntekijöitä. Mikäli työ lentokonekorjaamolla ei olisi terveyden puolesta soveltunut työntekijälle, työnantajan velvollisuus olisi joka tapauksessa ollut ennen irtisanomista kartoittaa työntekijälle mahdollisesti sopivat muut työtehtävät yhdessä työntekijän kanssa. Työtuomioistuimen ratkaisun mukaan irtisanominen oli laiton.

32-vuotias pumpputehtaan sulattajana ja kaasunleikkaajana vakituisessa työsuhteessa työskennellyt työntekijä irtisanottiin 16.10.2002 johtuen lisääntyneistä sairauspoissaoloista. Sairauspoissaolot olivat kestoltaan lyhyitä, ja ne johtuivat useista syistä.

Työntekijä aloitti yrityksessä harjoittelijana 3.4.1995 ja siirtyi 22.4.1996 kaavaamoon tehden osittain myös hionta- ja puhdistustöitä. Harjoitteluajalla ei ollut poissaoloja. Sen jälkeen 1997 poissaoloja kertyi 17,7 %, 1998 26,17 %, 1999 36,29 % työajasta. Hiontatyöhön liittyvän työkyvyttömyyttä aiheuttaneen käden kipeytymisen johdosta työntekijä siirrettiin 3.2.2000 polttoleikkaustyöhön. Vuoden 2000 aikana sairauspoissaoloja kertyi 35,41 % työajasta. 1.1.2001–6.5.2001 työntekijä työskenteli sulatossa senkantekijänä, ja 7.5.2001 alkaen sulattajana. Senkantekijän työ on sulaton kevyin työtehtävä. Vuonna 2001 sairauspoissaoloja kertyi edelleen 35 % työajasta, ja irtisanomiseen mennessä v. 2002 25,2 % työajasta.

Työnkuvan muokkaamisella ei oltu pystytty vaikuttamaan lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin. Vuodesta 1997 vuoteen 2002 asti toistuvana ongelmana oli kyynärpäärasitus (tenniskyynärpää). Kaiken kaikkiaan sairauspoissaolot johtuivat 25 eri syystä, jotka oli diagnosoitu pääosin muualla kuin työterveyshuollossa. Sairauslomajaksoja oli kertynyt työsuhteen aikana 85, joista pisimmät olivat jalkapöytäkiputilasta johtunut 19 päivää kestänyt sairauspoissaolo vuonna 1998 ja toinen lähes yhtä pitkä vapaa-ajan tapaturmasta johtunut sairauspoissaolo vuonna 1999. Kolmas lähes samanpituinen tapaturmasta johtunut sairauspoissaolo oli vuonna 2001. Muut sairauslomat johtuivat pääosin flunssasta, poskiontelontulehduksista ja vatsataudeista ja olivat pääosin alle viiden päivän mittaisia.

Työterveyslääkärin 7.10.2002 päivätyn työkyvyn arviointiin pohjautuvan terveystarkastuslausunnon mukaan työntekijä on ollut terveydeltään sopiva työhön sulattajana ja kaasunleikkaajana.

Työtuomioistuimen ratkaisun mukaan vaikka työntekijän työkyky oli ollut heikentynyt, sen ei kuitenkaan voinut poissaolojen syyt huomioon ottaen katsoa alentuneen pysyvästi tasolle, jolla työnantajalta ei olisi voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Irtisanominen oli laiton.