Tupakasta vieroituksen toteutuminen työterveyslääkäreiden näkökulmasta

Työterveyslääkärit kokevat voivansa vaikuttaa tupakointiin

Lähes kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista työterveyslääkäreistä oli sitä mieltä, että tupakasta vieroitus toteutuu hyvin heidän erikoisalallaan (62 % vastanneista täysin tai jokseenkin samaa mieltä). Muista potilastyötä tekevistä erikoislääkäreistä näin ajatteli vain noin kolmasosa vastaajista (34 %). Työterveyslääkärit olivat myös yleisesti sitä mieltä, että tupakasta vieroitus toteutuu heidän erikoisalallaan muita erikoisaloja paremmin (työterveyslääkärit 75 % vs. muut erikoisalat 41 %). Lisäksi lähes kaikki (92 %) kyselyyn vastanneista työterveyslääkäreistä pitivät omia tietojaan ja taitojaan ainakin jokseenkin riittävinä ohjeiden antamiseen potilaille, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Vastaava osuus muiden erikoislääkäreiden joukossa oli noin kolme neljäsosaa vastaajista.

Työterveyslääkäreistä 5 % koki onnistuneensa yrityksissä vaikuttaa potilaiden tupakointiin erittäin hyvin ja 57 % melko hyvin (kuva «Koettu onnistuminen tupakasta vieroituksessa. Vast»1). Muista erikoislääkäreistä erittäin hyvin koki onnistuneensa 0,6 % vastaajista ja melko hyvin ainoastaan 33 % vastaajista. Muilla erikoisaloilla oli myös jonkin verran sellaisia vastaajia, jotka eivät yritä vaikuttaa potilaittensa tupakointiin (1,8 % vastaajista). Työterveyslääkäreiden keskuudessa tällaisia vastaajia ei ollut.

Aikapula koetaan keskeiseksi vieroitustyön esteeksi

Suurimmaksi vieroitustyötä rajoittavaksi tekijäksi työterveyslääkärit kokivat aikapulan, josta raportoi 46 % vastaajista. Rohkaisevaa oli kuitenkin, että lähes puolet vastanneista työterveyslääkäreistä (43 %) oli sitä mieltä, että tupakasta vieroituksen toteutukselle ei ollut rajoittavia tekijöitä. Tämä oli huomattavasti suurempi osuus kuin muiden erikoislääkäreiden keskuudessa, jossa ainoastaan 30 % ei kokenut rajoittavia tekijöitä vieroitustyölle. Työterveyslääkäreistä 78 %:lla oli mahdollisuus ohjata potilas eteenpäin tupakasta vieroitukseen omassa toimipaikassaan ja 27 %:lla toiseen organisaatioon. Useimmiten potilaat ohjattiin työterveyshoitajalle. Lähes joka toisen työterveyslääkärin toimipaikasta löytyi tupakasta vieroituksen hoitopolku (42 %), ja suurin osa näistä vastaajista (71 %) koki sen toimivaksi. Vastausten perusteella vieroitukseen ohjaaminen ja hoitopolkujen toimivuus näyttäisivät toimivan työterveyshuollossa huomattavasti paremmin kuin muilla erikoisaloilla keskimäärin.

Kuva 1. Koettu onnistuminen tupakasta vieroituksessa. Vastaajia pyydettiin arvioimaan kuinka hyvin he kokivat onnistuneensa yrityksissä vaikuttaa potilaiden tupakointiin. Kuvassa on esitetty osuus (%) vastaajista.

Käypä hoito -suosituksen tuntemisessa vielä parannettavaa

Tupakasta vieroituksen Käypä hoito -suositus tunnettiin työterveyslääkäreiden keskuudessa paremmin kuin muilla erikoisaloilla keskimäärin: 38 % työterveyslääkäreistä oli perehtynyt suositukseen huolellisesti tai pääpiirteissään, kun vastaava luku muilla erikoisaloilla oli 27 %. Toisaalta noin joka viides työterveyslääkäri ei ollut tutustunut suositukseen lainkaan, joten suosituksen tuntemisessa on vielä parannettavaa. Suurin osa suositukseen tutustuneista työterveyslääkäreistä koki noudattavansa suositusta työssään (83 % täysin tai jokseenkin samaa mieltä) ja uskoi suosituksen noudattamisen antavan hyviä hoitotuloksia (76 % täysin tai jokseenkin samaa mieltä).

Pohdintaa ja johtopäätöksiä

Tupakasta vieroituksen toteutuksen päävastuu on perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa. Työterveyslääkärillä on keskeinen rooli tupakasta vieroituksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Käypä hoito -suosituksen mukaan työterveyslääkärin tulee käydä tupakoinnin lopettamista tukeva keskustelu vähintään kerran vuodessa. Lisäksi lääkärin tehtävänä on arvioida asiantuntijana esimerkiksi nikotiiniriippuvuuden tasoa, muiden sairauksien merkitystä sekä vieroitukseen tarvittavaa lääkehoitoa tai nikotiinikorvaushoitoa. Käytännön vieroitustyön toteutuksessa keskeisessä roolissa ovat työterveyshoitajat. Työpaikalla toteutetuilla toimilla on osoitettu olevan vaikutusta tupakoinnin lopettamiseen etenkin silloin, kun se kohdistuu yksilöihin. Sen sijaan koko työpaikkaan kohdistuvilla toimilla, kuten terveystiedotuskampanjoilla tai erilaisilla rahallisilla tai muilla kannusteilla, ei ole havaittu samanlaista vaikutusta.

Työterveyshuollossa tupakasta vieroituksen koettiin toteutuvan paremmin kuin muilla tutkimuksessa mukana olleilla erikoisaloilla keskimäärin. Työterveyslääkärit myös kokivat, että heidän tupakasta vieroitukseen liittyvät tietonsa ja taitonsa olivat pääosin riittäviä. Toisaalta jopa kolmasosa vastanneista työterveyslääkäreistä koki pystyvänsä vaikuttamaan tupakointiin melko huonosti. Avoimissa vastauksissa korostettiin sitä, että potilaan oma motivaatio on keskeistä tupakoinnin lopettamisen kannalta. Toisaalta vastaajat nostivat myös esiin sen, että sekä terveydenhuollon aktiivisuudella että tupakoinnista annetulla potilaan omat sairaudet huomioivalla realistisella informaatiolla on tärkeä merkitys vieroituksen onnistumisessa.

Ajanpuute nousee toistuvasti esiin, kun tutkitaan syitä tupakasta vieroituksen toimimattomuuteen. Tässä tutkimuksessa hiukan alle puolet työterveyslääkäreistä koki ajan puutteen ongelmaksi. Tämä on kuitenkin pienempi osuus kuin muilla erikoisaloilla keskimäärin. Esimerkiksi yleislääketieteen erikoislääkäreiden keskuudessa aikapulasta raportoi jopa 64 % vastaajista. Kuitenkin tutkimusten mukaan jo muutaman minuutin keskustelu potilaan kanssa lisää lopettamisen todennäköisyyttä merkittävästi. Huolenilmaisun, lopettamiskehotuksen ja tuen tarjoamisen sisältävä mini-interventio on mahdollisuus toteuttaa kiireiselläkin vastaanotolla.

Reijula ja työtoverit (2011) ovat julkaisseet mallin tupakasta vieroituksen organisointiin työterveyshuollossa. Malli tuotti hyviä tuloksia, sillä jopa 19–44 % hankkeessa mukana olleista tupakoinnin lopettajista oli savuttomia vielä vuoden jälkeen. Tämän tutkimuksen mukaan potilaiden ohjaaminen joko oman organisaation sisällä tai toiseen organisaatioon näyttäisikin toteutuvan hyvin työterveyslääkäreiden näkökulmasta. Myös hoitopolkuja on rakennettu melko aktiivisesti, ja niiden koettiin olevan keskimäärin toimivia. Olisi myös hyödyllistä, että jokaisessa hoitoyksikössä olisi tupakasta vieroitukseen erityisen hyvin perehtynyt lääkäri, jonka puoleen kollegat voisivat tarvittaessa kääntyä.

Vaikka työterveyslääkärit tunsivat tupakasta vieroituksen Käypä hoito -suosituksen melko yleisesti, edelleen noin viidesosa vastanneista ei ollut tutustunut suositukseen lainkaan. Ottaen huomioon työterveyslääkäreiden keskeisen tehtävän tupakasta vieroituksessa, lisää tietoisuutta ja koulutusta suosituksesta tarvitaan edelleen.