Pikku-Heikin pakina – Onko työ Jumalan asettama rangaistus ihmiselle?

Mitä työ on ja mistä se on saanut alkunsa? Miten työ on ihmiskunnan muistiin iskostettu? Miksi suhtaudumme työhön niin kuin suhtaudumme? Vastauksia voi löytää myös yllättäviltä tahoilta, syvältä kulttuuriperimästämme – otan näet lähdeteokseksi Raamatun. Sen mukaan Jumala teki työtä kuusi päivää, kun hän loi maailman ja lepäsi seitsemännen päivän. Jumalan työnteon motiiveista Raamattu ei puhu, mutta hän ilmeisesti koki työnsä tärkeäksi, vaikka mitään pakkoa tai velvoitetta tai mielihyvää kummempaa palkintoa hänellä ei tekemisilleen ollut. Työnsä tehtyään Jumala näki, että niin oli hyvä.

Jumalan luomassa maassa, Paratiisissa, oli olemassa vain yksi kielto, sillä hän kielsi Aatamia ja Eevaa syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta. Söivät kuitenkin, kun käärme puhui Eevan ympäri ja Eeva Aatamin. Asian selvittyä Jumala rankaisi molempia erikseen ja yhdessä. Naisen rangaistukseksi tulivat kovat synnytystuskat ja karkotus Paratiisista. Miehelle hän sanoi: "Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi…" Niin Jumala ajoi ihmisen pois Eedenistä, taivaallisesta puutarhasta, ja pani hänet viljelemään maata, kovalla työllä elantonsa hankkimaan.

Lähtökohtaisesti kristillisen kulttuurin työnteon eetos on siis rangaistus, jonka hallinto- ja tuomiovallan omaava Jumala ihmiselle asetti. Tämä eetos on syvällä, suorastaan arkaaisessa muistissamme. Samalla tämä selittänee osaltaan sitä, miksi maanviljelys on tuhansia vuosia ollut ihmisen pääelinkeino ja nimetty alkutuotannoksi. Se oli Suomessakin pääelinkeino 1960-luvulle asti.

Eetoksesta irti kasvaminen on vaikeaa, kuten lukuisat julkisuuden ja jokaisen lähipiiristä löytyvät esimerkit niin työnantajista kuin työntekijöistäkin todistavat. Miten näillä edellytyksillä työpaikoilla voi kehittää työtä, kehittää työhyvinvointia, yhteistoimintaa, terveyttä, viihtyvyyttä? Voiko työterveyslääkäri mennä työpaikalle ja sanoa, että kaikki tämä eetoksellisuus on vain leikkiä, ettehän te sitä enää usko? Että kyse on vain uskonnollisesta myytistä – vai ovatko sittenkin oikeassa ne, jotka haluavat tehdä työtä 60–80 tuntia viikossa? Ovatko amerikkalaiset ainakin yhdessä asiassa oikeassa? Oliko Freud oikeassa sanoessaan, että mielenterveys on kykyä rakastaa ja kykyä tehdä työtä? Tarvitaanko leikkiä, vapaa-aikaa, viihdettä, harrastuksia?

Tarinat, myytitkin muuttuvat. Työ lienee saanut armon samalla, kun ihmiset saivat armon 2000 vuotta sitten. Työn järjestelyt, työhyvinvointi, työn ja terveyden yhdistäminen – ne ovat pääasiassa enää meistä ihmisistä kiinni. Jos haluamme näitä asioita kehittää, jos haluamme tuntea tekevämme merkityksellistä, palkitsevaa työtä, me voimme sen tehdä, voimme sopia asioista.

Samalla palaamme alkuun ja toimimme niin kuin jo Ensimmäinen Työntekijä teki: luomiskertomuksen mukaan Jumalakin teki omasta tahdostaan merkitykselliseksi kokemaansa työtä, kehittääkseen maailmaa. Niin on hyvä.

Tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu työterveyshuollon virtuaaliyliopiston blogissa (blogi.tthvyo.fi)