Elintarviketyön vaarat
Elintarviketyö on mielenkiintoinen läpileikkaus vanhaa ja uutta. Merkittävä osa työstä tehdään pienissä yrityksissä vanhoilla ja työvoimavaltaisilla menetelmillä, mutta samaan aikaan alalla on yrityksiä, jotka käyttävät tuotteissaan ja tuotannossaan korkeaa teknologiaa. Käsittelen tässä esityksessä lyhyesti elintarviketyön vaaroina tapaturmia, ammattitauteja, työperäisiä sairauksia ja työhön liittyviä sairauksia. Useat vaaratekijät liittyvät toisiinsa ja lisäävät sairastumisen tai oireilun mahdollisuutta. Elintarviketeollisuutta pidetään myös matalapalkka-alana, joka sinällään korostaa sosioekonomiseen asemaan liittyviä haittoja. Tämäkin tulisi huomioida työterveyshuollon sisällössä.
Elintarviketeollisuudessa työskentelee noin 33 000–35 000 henkilöä lähdetiedosta riippuen. Pienten yritysten määrä on huomattava. Toimipaikkojen lukumäärä on alalla 1 900, ja näistä lähes 65 % työllistää vain 1–5 henkilöä. Henkilömäärältään suurimmat toimialat ovat leipomot ja lihanjalostus (molempia 24 % henkilömäärästä), joita seuraavat meijerituotteet ja jäätelö (14 %), juomien valmistus (10 %) sekä viiden prosentin osuuksilla kasvikset ja hedelmät, suklaa ja makeiset sekä einekset ja valmisruuat. Loput muodostuvat rehuista, kahvista ja teestä sekä myllytuotteista.
Toimialasta riippuen elintarviketeollisuuden pääasialliset työn haitat ovat: melu, ergonomiset haasteet, orgaaninen pöly, kylmä- ja kuumatyö sekä yötyö. Ergonomiset ongelmat kohdistuvat yläraajoihin, mutta varsinkin pienillä työpaikolla on edelleen runsaasti suuria niveliä ja selkää rasittavaa nostotyötä.
Monia näistä haittatekijöistä käsitellään tämän lehden muissa artikkeleissa, joten niitä ei käydä tässä erikseen läpi.
Pitkät työsuhteet elintarviketeollisuudessa ovat tavallisia. Työolot ja työn vaatimukset ovat teknologisen kehityksen seurauksena muuttuneet, ja muutostilanteet voivat aiheuttaa merkittäviä psykososiaalisia haittoja. Raskaat fyysiset työvaiheet vähenevät, mutta tuotantoprosessin ohjaaminen, ylläpito ja valvonta lisääntyvät. Valmistusprosessit ja logistiikka ovat tuotteiden tuoreuden takia usein tiukasti aikataulutettuja. Aikataulut voivat etenkin häiriötilanteissa aiheuttaa ongelmia.
Ammattitaudit
Elintarviketeollisuus tuottaa merkittävän määrän tilastoiduista ammattitaudeista. Vuoden 2012 tiedot on koottu oheiseen taulukkoon «Elintarviketyössä rekisteröidyt ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt (Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2012, Työterveyslaitos 2014).»1.
Rasitusvammojen vaarasuhde kaikkiin toimialoihin nähden on lähes 10-kertainen elintarvikkeiden valmistuksessa, hengitystieallergioiden vaarasuhde nelinkertainen ja ihotautien kaksinkertainen. Koko teolliseen työhön verrattuna meluvammoja ja asbestisairauksia on noin puolet vähemmän. Julkaistut tiedot eivät mahdollista elintarviketyön eri alojen erottamista toisistaan. Rasitusvammat korostuvat lihanjalostuksessa ja allergiat leipomoissa.
| Meluvammat | Rasitusvammat | Hengitystieallergiat | Ihotaudit | Asbestisairaudet | Muut | Yhteensä | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kaikki toimialat | 1006 | 456 | 874 | 944 | 726 | 329 | 4404 |
| Teollisuus yhteensä | 480 | 160 | 168 | 200 | 194 | 89 | 1291 |
| Elintarvikkeiden valmistus | 17 | 53 | 52 | 23 | 8 | 8 | 161 |
| Juomien valmistus | 5 | 2 | 0 | 1 | 0 | 0 | 8 |
Työperäiset sairaudet
Ammattitaudissa sairauden pääasiallinen syy on työssä. Työperäisessä sairaudessa työllä on osuutta sairauden synnyssä, mutta ei samassa määrin kuin ammattitaudeissa. Ammattitaudit muodostavat kaikesta työperäisestä sairastavuudesta vain pienen osan.
Työperäisiä sairauksia ei rekisteröidä, eikä työperäisten sairauksien määrien arviointiin ole hyviä menetelmiä. Lisäksi ongelmana on työperäisen sairauden erottaminen työhön liittyvästä sairaudesta. Työhön liittyvässä sairaudessa työllä sinällään ei ole osuutta sairauden synnyssä, mutta se aiheuttaa ongelmia työssä selviytymisessä. Elintarviketyössä tärkeimmän työperäisen sairausryhmän muodostaa tuki- ja liikuntaelinsairaudet.
Työperäisten tuki- ja liikuntaelinsairauksien määrää elintarviketeollisuudessa voidaan arvioida Työturvallisuuskeskuksen ja EK:n tietojen perusteella. Työturvallisuuskeskuksen verkkosivujen mukaan (http://www.ttk.fi/toimialat/elintarviketeollisuus/ergonomiaa_elintarviketeollisuuteen) tuki- ja liikuntaelinsairauksien osuus kaikista poissaoloista elintarviketeollisuudessa olisi noin 30 – 40 %. Kun EK:n tilastojen mukaan elintarvikealan työntekijöiden poissaolo-osuus vuonna 7,9 % (työntekijäryhmistä korkein, teollisuudessa keskimäärin 5,6 %), voidaan arvioida, että elintarviketeollisuudessa on vähintään yksi prosenttiyksikkö enemmän tuki- ja liikuntaelin sairauspoissaoloja kuin teollisuudessa keskimäärin. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 20 miljoonan euron kustannusta vuositasolla tälle teollisuuden alalle ylimääräisestä tuki- ja liikuntaelinsairastavuudesta johtuen.
Työtapaturmat
Elintarviketeollisuudessa on paljon tapaturmia. Oheisen taulukon mukaan « Työpaikkatapaturmien taajuus elintarviketeollisuudessa, teollisuudessa ja kaikilla toimialoissa vuosina 2005 – 2012 (Lähde: Työturvallisuuskeskus. http://www.ttk.fi/toimialat/elintarviketeollisuus/ty»2 tapaturmataajuus (tapaturmien lukumäärä miljoonaa työtuntia kohti) on korkeampi kuin muussa teollisuudessa.
Lähes puolet noin 2 500 vuosittaisesta tapaturmasta sattuu teurastuksessa ja lihanvalmistuksessa. Vajaa 500 tapaturmaa sattuu leipomoissa. Vaikka joukossa on vakaviakin tapaturmia, suurin osa on pienienergisiä vammoja aiheuttaen vain harvoin pysyvää työkyvyttömyyttä.
| 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Elintarviketeollisuus | 49 | 53 | 49 | 51 | 53 | 50 | 43 | 42 |
| Teollisuus | 45 | 46 | 46 | 46 | 37 | 38 | 39 | 37 |
| Kaikki toimialat | 32 | 33 | 34 | 33 | 29 | 30 | 31 | 31 |
Työperäisiä elintapasairauksia?
Hyvin vähälle huomiolle ovat jääneet työperäiset elintapasairaudet (Occuaptional lifestyle diseases), vaikka niistä on puhuttu jo 2000-luvun alusta. Olisi mielenkiintoista tietää, löytyisikö monen elintarviketyöntekijöitä pitkään hoitaneen työterveyshuollon ammattilaisen kokemukselle vahvistusta: miten paljon elintarviketyöntekijöillä on ammattiin liittyvien elintapojen johdosta huonoja ruokailutottumuksia, ylipainoa, metabolista oireyhtymää, korkeita veren rasva-arvoja ja niistä johtuvaa sairastavuutta. Tässähän ei ole kyse perinteisestä työssä olevan tekijän suorasta vaikutuksesta vaan sosiaalisesti määräytyneestä elämäntavasta.
Mitä työterveyshuollossa tulisi huomioida?
En kertaa tässä erityisen sairastumisen vaaran takia tehtäviä terveystarkastuksia. Korostan vain sitä, että tarkastusten perusteet tulee olla selvät. Melutyön toistuvia tarkastuksia ei tule tehdä, jos meluannos ei kyseisessä työssä ylitä 85 desibeliä. Mitään tarkastuksia ei tule tehdä varmuuden vuoksi, vaan niille pitää olla selkeät perusteet. Tarkastuksilla tulee olla myös selkeät etukäteen asetetut hylkäyskriteerit. Jos ketään ei koskaan katsota työhön sopimattomaksi, tarkastuksista tulee pelkästään neuvovia ja ohjaavia. Tämä ei ole erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavan työn takia tehtävien tarkastusten tarkoitus. Esimerkiksi ainakaan vaikeasti tasapainotettavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaa ei tule päästää kolmivuorotyöhön.
On myös huomattava, että erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavaan työhön tulevat on tarkastettava ennen työsuhteen alkua, mutta viimeistään kuukausi työn aloittamisen jälkeen. Tämä säännös ei tee poikkeuksia kausityöntekijöiden osalta.
Elintarviketeollisuudessa tehdään vielä raskasta ruumiillista työtä. Pienyrityksissä ei välttämättä ole ollut varoja apuvälineiden investointeihin. Nykyisin työmarkkinoilla on ainakin kahdesta syystä entistä huonokuntoisempia työntekijöitä. Toisaalta työuria pidennetään ja ikääntyvien joukossa voi olla niitä, jotka eivät ole jaksaneet pitää itsestään huolta ja ovat ajautuneet sellaiseen fyysiseen kuntoon, että työtehtävät ovat ylivoimaisia. Toisaalta osa nuorista on todella heikkokuntoisia eikä heillä ole mahdollisuuksia työhönhakeutumiskunnossaan selvitä työtehtävistä. Näistä syistä työn fyysisen raskauden arviointi ja työtä tekevien tai työhön tulevien testaaminen voi olla perusteltua.
Elintarviketyötä tekevien neuvonta ja ohjaus vaatii paneutumista. Elintarviketyötä tekevät kuuluvat usein koulutuksensa ja ansiotasonsa takia alempiin sosiaaliryhmiin. Heidän kykynsä toimia ohjauksen mukaan voi olla korkeasti koulutettuja heikompi. Tästä syystä elintarviketyössä elintapoihin, työhön tai kroonisten sairauksien hoitoon liittyvien ohjeiden seurantaan on panostettava. Ei riitä, että korkean verenpaineen mittaamisen jälkeen annetaan verenpainekortti käteen ja sanotaan että mittaat painetta ja tulet kolmen kuukauden kuluttua uudelleen. Uudelleen tulemista on seurattava ja tarvittaessa pyydettävä työntekijä vastaanotolle. Jos me haluamme, että terveysneuvontamme ei ole eriarvoistavaa, meidän on huolehdittava, että suunnitelmamme toteutuvat. Jotkut työterveyshuollot toimivat jo näin. Kun työterveyshuollon suunnitelmassa on sovittu, että työterveyshuolto ei hoida kroonisia sairauksia, julkisen perusterveydenhuollon kanssa on sovittu käytännöstä, jossa krooniset sairaudet siirretään julkiselle puolelle hoitoon. Mutta jotkut työterveyshuollot eivät tyydy pelkkään siirtoon vaan varmistavat muutaman viikon kuluttua, että siirto onnistui. Näin toteutuu asetuksen mukainen hyvä työterveyshuoltokäytäntö, joka edellyttää, että työterveyshuolto tekee suunnitelmallista yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa.
Haluaisin muutenkin korostaa hyvän työterveyshuoltokäytännön edellyttämää yhteistyötä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen kanssa. Elintarviketyöntekijät eivät pysty itse maksamaan yksityissektorin kalliita tutkimuksia eikä varsinkaan pienillä yrityksillä ole mahdollisuuksia paisuttaa omaa työterveyshuoltoaan julkisia palveluita syrjäyttäviksi. Siksi järkevä ja suunnitelmallinen yhteistyö muun terveydenhuollon kanssa on välttämätöntä sujuvien hoitoketjujen takaamiseksi.
Työterveyshuollon erikoislääkäri,
Työlääketieteen dosentti, Itä-Suomen yliopisto