Tavoitteena hyvä työelämä

Icoh:n uusi eettinen koodisto

Normatiivinen etiikka on filosofian osa-alue, joka pyrkii vastaamaan kysymyksiin, mikä on oikein, mikä väärin, miten meidän ihmisten pitäisi toimia ja millaisia eettisiä sääntöjä noudattaa. Lääkärin työssä tällaisia eettisiä sääntöjä ovat mm. elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, potilaan autonomia, oikeudenmukaisuus, hyvän tekeminen (beneficentia) ja vahingon välttäminen (non-maleficentia).

Koska me työterveyslääkärit teemme paljon muutakin kuin perinteistä potilastyötä, ICOH julkaisi vuonna 1992 meille ja muille työterveyshuollon ammattilaisille oman eettisen koodiston, ja sitä on päivitetty parin vuoden välein. STLY:n viime syksyn syysseminaarissa Peter Westerholm kertoi, millaisia uudistuksia on tulossa seuraavaan päivitykseen, joka on tarkoitus julkaista tänä vuonna. Työterveyslääkäri-lehden tässä numerossa on edellä Peterin kirjoittama artikkeli aiheesta.

Perinteisten, lääkärintyöhön liittyvien eettisten säännösten lisäksi ICOH:n eettinen koodisto ohjeistaa meitä työterveyshuollon ammattilaisia huolehtimaan mm. omasta ammattitaidosta ja ammatillisesta integriteetistä sekä ottamaan huomioon paikalliset olosuhteet. Koska työterveyshuoltoa koskeva lainsäädäntö ja toimintakulttuuri ovat erilaisia eri maissa, ei ole realistista odottaa, että jokaisessa maassa noudatetaan koodiston jokaista pykälää.

Miten eettinen koodisto toimii käytännön lääkärintyössä?

Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg kirjoittaa viimeisimmässä Kanava-lehdessä, että lääkäreiden ammattikunnalla on eettiset koodistonsa, mutta ne ovat etiikan teorian näkökulmasta kokoelma hyvää tarkoittavia yleviä periaatteita, joista ei ole mitään hyötyä hoitoarjen päätöksenteossa. Tämä on yksi tapa tulkita eettistä koodistoa.

Myös Peter Westerholm pohti seminaarissa, mitä ICOH:n eettinen koodisto on – ja mitä se ei ole ja miten se ohjaa työterveyslääkärin työtä ja päätöksentekoa hoitotyön arjessa. Peterin johtopäätös ja tulkinta oli erilainen kuin Matti Wibergin. Peterin mukaan koodisto ei ole keittokirja, jonka ohjeita pitää seurata ja noudattaa kirjaimellisesti. Se ei anna ratkaisumallia yksittäisen eettisen ongelman ratkaisemiseen. Sen sijaan se tarjoaa pohjan eettiselle pohdinnalle, jota jokainen työterveyslääkäri joutuu tekemään erilaisia konflikti- ja ristiriitatilanteita kohdatessaan. Itse pidän tätä Peterin tulkintaa parempana ja onnistuneempana kuin Wibergin tulkintaa.

Omia kokemuksia ja ajatuksia

Ennen seminaaria sovimme Peterin kanssa, että kerron hänen esityksensä päätteeksi, millaisia eettisiä ongelmia minä olen työterveyslääkärin työssäni kohdannut ja mitä minä niistä ajattelen.

Kommenttini lähtökohdaksi otin Aristoteleen etiikan perusajatuksen, että kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullisena päämääränä on http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyv%C3%A4_el%C3%A4m%C3%A4. Työterveyslääkärin työhön ja työterveyshuollon toimintaan sovellettuna tämä tarkoittaa, että meidän tavoitteenamme tulee olla hyvä työelämä.

Monet eettistä pohdintaa edellyttäneet tilanteet, joita olen työterveyslääkärin työssä kohdannut, ovat olleet sellaisia, että niiden ratkaisemisessa yksittäisistä säännöistä ei välttämättä ole kovin suurta apua. Monimutkaisiin ja monitahoisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Mutta kun miettii kokonaisuutta ja tavoittelee hyvää työelämää eikä yhtä yksittäistä, eettisesti oikeaa ratkaisua, monia ikäviäkin päätöksiä ja toimenpiteitä on helppo perustella sekä itselle että toisille.

ICOH:n koodistossa mainittu ammatillinen autonomia ja riippumattomuuden vaatimus on omalla kohdallani toteutunut parhaiten silloin, kun toimin ammatinharjoittajana. Silloin kukaan ei asettanut minulle tulostavoitteita. Saatoin varata tarpeelliseksi katsomani ajan asioihin perehtymiseen ja hoitamiseen ilman, että minun tarvitsi miettiä, pystynkö laskuttamaan kaikesta tekemästäni työstä. Mikäli perehtyminen vaati tavallista enemmän aikaa, pidin sitä investointina, josta saisin korvauksen myöhemmin, tavalla tai toisella, rahassa tai parempana työn laatuna. Joskus perehtyminen itsessään tuotti tyydytystä ja poikamaista löytämisen iloa, sellaista, joka nuorena ylioppilaana innosti opiskelemaan. Ja asiakkaita riitti aina sen verran, että toimeentulosta ei tarvinnut olla huolissaan, enkä ollut pahoillani, vaikka en huippuansioille koskaan yltänyt.

Palkkatyössä ammatillinen autonomia sen sijaan ei ole ollut yhtä itsestään selvää kuin ammatinharjoittajana toimiessa. Silloin työnantaja on määritellyt, millaisiin tavoitteisiin minun on yllettävä, montako potilasta minun on tutkittava, montako terveystarkastusta tehtävä, miten paljon työhön pitää sisältyä lakisääteistä toimintaa ja paljonko euroja pitää kertyä viivan alle. Tällaisessa vaatimusten ristipaineessa pitää olla vahva ammatti-identiteetti ja itsetunto ja olla koko ajan tietoinen, mitä tekee ja miksi tekee, jotta tekee oikeita asioita eikä menetä ammatillista riippumattomuutta ja toimintavapautta. Aina en ole tulostavoitteisiin päässyt, mutta silloin olen ajatellut, ettei lääkärintyö voi olla pelkästään terveystaloustieteellistä (osa)optimointia. Ja toisaalta, myös työnantajalla on vastuu siitä, että tavoitteet on asetettu niin, että ne ovat normaalilla lääkärintyöllä työaikana saavutettavissa.

Essin tapaus puolestaan opetti minulle sen, että kaikkeen ei aina tarvitse ottaa kantaa. Essin elämässä mopoauto on syrjäyttänyt hevoset ja eläinlääkärihaaveet on haudattu.