Työkokeilu auttaa osatyökykyistä nuorta työuralle – tapaustutkimus

Kaksi tarinaa työkokeilusta

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten osatyökykyisen työnhakijan työkokeilu onnistui ja mitkä tekijät estivät tai edistivät työkokeilun onnistumista. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa aineisto kerättiin haastatteluilla. Haastattelujen perusteella kirjoitettiin kuusi kertomusta, jotka muodostivat kaksi tarinaa. Tarinoista etsittiin yhteisiä tekijöitä (yksilö-, organisaatio- ja yhteiskuntatason tekijät), jotka estivät tai edistivät työkokeilun onnistumista.

Haastateltavina oli kuusi henkilöä: kaksi työkokeiluun osallistujaa, kaksi työkokeilupaikan esimiestä ja kaksi TE-toimiston työkykykoordinaattoria. Työkokeiluun osallistujat olivat työttöminä työnhakijoina kahdessa eri TE-toimistossa. Toinen työkokeilijoista oli 20-vuotias ylioppilas, jolla oli keskivaikea aivovamma 12 vuotta sitten sattuneen liikenneonnettomuuden seurauksena. Toinen työkokeiluun osallistuja oli 29-vuotias peruskoulun käynyt perheellinen henkilö, jolla oli diagnosoitu epätyypillinen selkäkipu. Molempien työkokeilusopimus tehtiin ensin kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sen jatkoa arvioitiin.

Työkokeilun onnistumisen edellytyksiä

Työkokeilun onnistumiseen vaikutti työkokeilijoiden motivaatio löytää itselle sopiva ala ja halu päästä ammatillisiin opintoihin ja sitä kautta työelämään. Molemmat työkokeilijat kertoivat, että he haluaisivat tehdä jotain tärkeää ja merkityksellistä työtä. He olivat miettineet sopivaa alaa sekä läheistensä että kuntoutuksen ammattilaisten kanssa. Molemmat olivat ennen työkokeilua osallistuneet kuntoutusjaksolle (sopeutumisvalmennus, tule-kuntoutus), joka oli heidän mielestään auttanut tunnistamaan omia vahvuuksia ja mahdollisia työnteon rajoitteita. Molemmilla oli käsitys siitä, miten he omalla toiminnallaan voisivat vahvistaa työkykyään.

Esimiesten ja työkykykoordinaattoreiden mielestä työkokeilijat olivat oma-aloitteisia. Nuoret ottivat itse yhteyttä valitsemansa työpaikan esimieheen ja kysyivät mahdollisuutta työkokeiluun. Molemmat sanoivat lähteneensä työkokeiluun avoimin mielin ja omana itsenään. Molempien mielestä kyseinen työ oli vastuullista. Työkokeilun aikana molemmat kertoivat itsestään työkavereilleen henkilökohtaisesti sopivissa tilanteissa. Kummassakaan työpaikassa esimies ei ollut etukäteen kertonut heidän tilanteestaan työyhteisössä. Esimiesten mielestä työkokeilijat oppivat työtehtävänsä nopeasti, tarttuivat työhönsä ennakkoluulottomasti ja olivat työssään luotettavia.

Kaikkien haastateltavien mielestä työkokeilun onnistumisen kannalta tärkeää oli työkokeilun joustavuus ja mahdollisuus räätälöidä sitä yksilöllisesti. TE-toimiston työkykykoordinaattorin rooli oli onnistumisen kannalta myös tärkeä. Työkokeilijoiden mielestä työkykykoordinaattori oli heidän tukihenkilönsä ja rinnalla kulkija, joka valvoi koko työllistymisprosessia. Työpaikan lähiesimiestä molemmat työkokeilijat pitivät onnistumisen avainhenkilönä. Esimies korosti johtamisessaan työyhteisön jäsenten tasa-arvoa ja vaikutti osaltaan hyvään työilmapiiriin. Molemmissa työpaikoissa koko työyhteisö halusi auttaa nuorta ihmistä elämässä eteenpäin. Työkokeilijat kokivat, että heidät otettiin työyhteisössä hyvin vastaan. Esimiehet korostivat haastatteluissa, että työkokeilu hyödytti kaikkia osapuolia: työkokeilijaa, työpaikkaa ja yhteiskuntaa. Esimiehet sanoivat, että uusi henkilö toi työyhteisöön raikkaan tuulahduksen ja kyseenalaisti työpaikan vakiintuneita toimintatapoja. Esimiesten mukaan työyhteisössä koettiin iloa työkokeilijan hyvästä työsuorituksesta ja vastuullisesta toiminnasta. Iloa tuotti myös se, että työyhteisö pystyi auttamaan nuorta oman alan löytymisessä. Esimiesten mukaan työkokeilijan ohjaus ja opastus vei aikaa, mutta samaan aikaan hänen tekemänsä työpanos ja myönteinen vaikutus työyhteisöön olivat organisaatiolle tärkeitä.

Työkokeilua helpotti se, että molemmissa organisaatioissa työtehtävät ja niihin liittyvät vastuut ja laatukriteerit oli selkeästi määritelty. Näillä työpaikoilla kävi säännöllisesti myös alan opiskelijoita, joten uusien henkilöiden perehdytys ja opastaminen kuuluivat esimiehen ohella kaikille. Esimiehet kuitenkin korostivat, että työkokeiluun henkilöt tulevat erilaisista lähtökohdista kuin koulujen työharjoitteluun. Tämän takia työkokeilussa pitää edetä nimenomaan työkokeilijan omista tarpeista käsin. Molempien työkokeilijoiden kohdalla tuli esille tarve mukauttaa työolosuhteita. Apteekkityössä rauhallinen ääniympäristö ja hyvä valaistus olivat tärkeitä. Lisäksi työkokeilu osoitti, että henkilö pystyi hyvin työskentelemään viisi tuntia päivässä. Työvuorojärjestelyissä piti välttää perättäistä ilta- ja aamuvuoroa eli suosia eteenpäin kiertävää työvuorojärjestelyä. Päiväkotityössä henkilön selkävaiva edellytti ergonomista työympäristöä eli aikuisille mitoitettuja kalusteita, korkeaa hoitotasoa, esteetöntä wc-tilaa ja lasten pukemispenkkiä.

Työkokeilun onnistumisen esteitä

Yhteistä molemmille työkokeiluille oli se, että organisaatioiden johdolla oli varsin vähän tietoa työkokeilusta ja sen tavoitteista. Molemmissa organisaatioissa oli tehty kirjallinen työkokeilusopimus, mutta se ei ollut lähiesimiesten tiedossa. Epäselvyyttä oli myös työkokeiluprosessin etenemisestä, palkan maksajatahosta ja eri tahojen yhdyshenkilöistä sekä yhteistyötavoista. Molemmat työkokeilijat olisivat toivoneet omaa henkilökohtaista perehdytysmateriaalia, johon he olisivat voineet rauhassa tutustua ja tehdä omia muistiinpanojaan. Työkokeilun alussa ei järjestetty yhteistä palaveria, jossa työkokeilun järjestäjä, työpaikan esimies, työkykykoordinaattori ja työkokeilija olisivat käyneet läpi työkokeilun tavoitteita, toteutusta ja vastuita. Myöskään väli- ja loppuarvioinnista ei ollut sovittu kummassakaan organisaatiossa. Kaikkien haastateltavien mielestä työkokeilun tavoite olisi pitänyt olla kaikkien tiedossa alusta alkaen. Näin työnteon "rajoja" olisi voitu paremmin testata ja samalla arvioida mukautusten kuten työaikajärjestelyjen tai ympäristömuutosten tarvetta. Lähiesimiehet eivät myöskään tienneet, että työkokeilijan työaikaa voidaan vähitellen lisätä työkokeilun aikana. Molemmat työkokeilijat olivat sitä mieltä, että esimies olisi voinut etukäteen kertoa työyhteisölle heidän tilanteestaan, koska he olivat antaneet siihen luvan. Näin heidän ei olisi itse tarvinnut selittää jokaiselle työkaverille erikseen omaa tilannettaan ja mahdollisia erityisjärjestelyjä.

Työkokeilussa kehitettävää

Molemmissa organisaatioissa tämä oli ensimmäinen työkokeilu, mutta molemmat ovat valmiita myös uusiin työkokeiluihin. Esimiesten mielestä työkokeilu oli antoisa kokemus ja se hyödytti kaikkia osapuolia. Työnantajat tarvitsevat kuitenkin enemmän tietoa työkokeilun tavoitteista ja järjestämistavoista. Työkykykoordinaattorin tuki ja toisten työnantajien hyvät kokemukset ovat työnantajien kannalta tärkeitä.

Työkokeilun onnistuminen edellyttää yksilöllisesti määriteltyjä tavoitteita, jotka ovat työkokeilijan ja esimiesten tiedossa. Onnistuminen edellyttää myös työkokeilun yksilöllistä räätälöintiä mm. työaikojen ja työkokeilun etenemisen suhteen. Työpaikoilla olisi tärkeää olla selkeät palaverikäytännöt, joissa työkokeilun onnistumista voitaisiin arvioida sekä työkokeilijan että työnantajan kannalta. Tällöin voitaisiin antaa ja saada palautetta onnistumisesta ja tehdä tarvittavia muutoksia työkokeiluun. Työkokeilijan kannalta työkokeilu on samanaikaista työtä ja oppimista, mikä edellyttää hyvää perehdyttämistä ja ohjausta itse työn tekemiseen. Tämä tapaustutkimus ja aiemmat tutkimukset osoittavat, että työkokeilun onnistuminen edellyttää sekä työkokeilijan, työnantajan että työkokeilun järjestäjän vahvaa sitoutumista ja monipuolista asiaan paneutumista.