Lihavuus, muutokset painossa ja työkyky

WHO:n mukaan 65 % maailman väestöstä asuu tällä hetkellä maissa, joissa lihavuus tappaa enemmän ihmisiä kuin aliravitsemus. Aiemmin lihavuutta on pidetty vain länsimaisena, erityisesti amerikkalaisena ilmiönä, mutta viimeisen 30 vuoden aikana lihavuus on lisääntynyt kaikkialla maailmassa, myös kehitysmaissa. Vaikka lihavuus on saanut vasta nyt maailmanlaajuiset mittasuhteet, sitä on kuitenkin todennäköisesti ollut olemassa jossakin muodossa lähes aina: Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty kymmeniä tuhansia vuosia vanhoja lihavia naisfiguureja ja jumalveistoksia. Antiikin ajan kreikkalainen lääkäri Hippokrates tapasi elämänsä aikana sen verran lihavia ihmisiä, että hän pystyi huomaamaan lihavuuteen liittyvän liitännäissairauksia ja kohonneen riskin äkkikuolemaan.

Lihavuus ja ylipaino olivat kuitenkin aiemmin harvinaisia, sillä pääsääntöisesti vain varakkailla oli mahdollisuus lihoa. Yksittäistapauksia toki tunnettiin, esimerkkinä 1700-luvulla elänyt englantilainen Daniel Lambert, joka oli kuuluisa suuren kokonsa vuoksi. Hän kohtasi yllättävän äkkikuoleman – kuten Hippokrates ennusti – 39-vuotiaana ja 335 kg:n painoisena. Daniel Lambertin poikkeuksellisen suurelle ylipainolle ei myöhemmissä tutkimuksissa ole löytynyt muuta selitystä kuin krooninen epätasapaino syödyn ja kulutetun energian välillä. Erityisesti hänestä mainitaan, että painonnousu ajoittuu hänellä kauteen, jolloin hän siirtyi aiemmista urheilullisista harrastuksista istumatyöhön vankilaan. 1700-luvulle ajoittuu myös lisääntynyt kiinnostus lihavuuteen liittyvään tutkimukseen, sillä 1700-luvulla julkaistiin jo kymmeniä väitöskirjoja, joiden aiheena oli lihavuus.

Varsinainen lihavuusepidemia on kuitenkin käynnistynyt vasta 1980-luvulla. Aiemmin harvinaisesta ilmiöstä on viime vuosikymmeninä tullut huomattavan tavallinen ilmiö, jopa siinä määrin, että ylipainoisuus on nyt tavallisempaa kuin normaalipainoisuus. Tällä hetkellä suurin osa Suomen työväestöstä on vähintään ylipainoisia. Työikäisistä miehistä ylipainoisia tai lihavia on 68 % ja naisista 51 %.

Lihavuusepidemia on ongelmallinen mm. sen vuoksi, että lihavuus lisää riskiä lukuisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin II diabetekseen, moniin syöpiin ja tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä keuhkosairauksiin. Lihavuus yhdistyy myös alentuneeseen toimintakykyyn ja huonompaan elämänlaatuun sekä lisääntyneeseen kuolleisuuteen.

Lihavuus ja ylipaino koetaan henkilökohtaisina asioina, ja monesti painoon liittyvä uutisointi ja keskustelu koetaan syyllistävinä, kuten myös painoasioiden puheeksiotto lääkärin vastaanotolla. Lihavuuteen liittyy ennakkoluuloja, leimautumista ja epätasa-arvoista kohtelua, myös työelämässä, joka osaltaan vaikeuttaa lihavuuden hoitoa ja heikentää ylipainoisten ja lihavien elämänlaatua. Kun tuodaan esiin erilaisia lihavuuteen ja ylipainoon liittyviä riskejä, on tärkeää samanaikaisesti muistaa, että lihavuuden hoito on haasteellista ja että yksilötasolla ihmisen kontrolli omaan painoonsa on vähäisempi kuin tammikuun naistenlehtien otsikoista voisi päätellä. Siten lihavuuden ehkäisy ja lihavuuteen liittyvien riskien ehkäisy on keskeistä.

Lihavuuskeskustelu on viime aikoina laajentunut koskettamaan myös työelämää ja työterveyshuoltoa. Suurin osa työntekijän valveillaoloajasta työpäivinä kuluu työtehtävissä. Siten on mahdollista, että työolosuhteilla on vaikutusta myös työntekijän painoon. Työn fyysiset olosuhteet vaikuttavat työpäivän aikana kulutettuun energiaan ja toisaalta työaikaan liittyvät tekijät voivat vaikuttaa myös vapaa-ajan viettoon ja palautumiseen. Yhä lisääntyvä näyttö viittaa siihen, että lihavuus ei ole vain kansanterveysongelma, vaan lihavuus liittyy myös työkykyongelmiin. Lihavuus ja painonnousu lisäävät niin lyhyiden kuin pitkienkin sairauspoissaolojen riskiä, ja lihavuus liittyy myös pysyvään työkyvyttömyyteen.

Työterveyshuollossa toimitaan työn ja terveyden rajapinnassa. Työterveyshuollon yhtenä tavoitteena on työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Lihavuuden ennaltaehkäisy ja hoito ovat siten luonteva osa työterveyshuoltoa.

Terveystarkastuksien yhteydessä huomiota on aina kiinnitetty painoon osana muita elintapatekijöitä, mutta painon ja painonmuutoksen yhteys työkykyyn korostaa asian tärkeyttä työterveyshuollossa. Tärkeää on kiinnittää huomiota työkyvyn alenemisen varhaisiin merkkeihin ja ohjata työntekijöitä aktiivisesti hoidon ja kuntoutuksen piiriin. Työkykypainotteisessa sairaanhoidossa lihavuuden, lihavuuden liitännäissairauksien ja muiden työkykyyn vaikuttavien tilojen, kuten kivun ja unihäiriöiden tehokas hoito tuo todennäköisesti etuja. Yötyöntekijät näyttävät olevan erityisesti alttiita painonnousulle. On oletettavaa, että toimintakykyyn kohdistuvat kuntoutustoimet ja työtehtävien muokkaaminen terveydentilaan sopiviksi auttavat ennaltaehkäisemään työkykyriskejä.

Työpaikkaselvityksien yhteydessä työpaikkoja voidaan kannustaa kehittymään terveyttä ja työkykyä edistäviksi työpaikoiksi ja kiinnittää huomiota liikunnallisesti passiivisten työtapojen aiheuttamiin terveyshaittoihin. Entä jos työympäristö houkuttelisi meitä liikkumaan? Mm. Googlen toimistoissa ympäri maailmaa löytyy hyviä esimerkkejä työpäivän liikunnallistamiseen.

Työhyvinvoinnin pohjana ja työn tuottavuuden perustana on kuitenkin työn sujuminen. Työhyvinvoinnin nimissä järjestetyt vuotuiset saappaanheittopäivät – tyhy-päivät – eivät luo työhyvinvointia, jos päivittäinen työn tekeminen keskeytyy toistuviin häiriöihin työn sujumisessa. Työn sujuminen tarkoittaa mm. sitä, että työllä on yhteinen kohde tai tavoite ja että työpaikan työvälineet, työnjako ja työpaikan tavat toimia palvelevat yhteistä tavoitetta. Työyhteisöillä itsellään löytyy työn sujuvoittamiseen usein parhaat ratkaisut, kun vain tila ja aika niiden pohtimiseen annetaan. Hyvin sujuvien työprosessien lisäksi työhyvinvointia ja terveyttä voidaan edistää esimerkiksi työntekijöiden liikuntaa ja stressinhallintaa tukemalla. Terveydelle edullista on myös savuttomuus sekä mahdollisuus terveelliseen työpaikkaruokailuun. Liikkuvien työtapojen kehittäminen ja istumisen vähentäminen tuovat todennäköisesti terveyshyötyjä. Kävelykokoukset ja seisomisen ja liikkumisen mahdollistavat työpisteet ovat tästä esimerkkejä. Työmatkaliikunnan tekevät helpommaksi lukitut pyöräparkit sekä suihku- ja vaatteiden vaihtotilat. Terveet työajat erityisesti vuorotyössä ovat työhyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta tärkeitä ja toistaiseksi hämmästyttävän huonosti tunnettuja työpaikoilla.

Työpaikkojen näkökulmasta panostaminen terveyden edistämiseen luo työhyvinvointia, joka useimmiten on suoraan yhteydessä työn tuottavuuteen. Terveyttä ja työkykyä edistävä työpaikka tuo todennäköisesti etuja myös liittyen lihavuuden ehkäisyyn. Usein arvioidaan, että yrityksen ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro tulee n. 5–6 -kertaisena takaisin. Koska vaikutukset työntekijöiden terveyteen ja työn tuottavuuteen eivät kuitenkaan ole välittömiä, työterveyshuollon yhtenä tehtävä on tuoda työpaikoille aktiivisesti tietoa terveyttä ja työkykyä edistävien toimien tärkeydestä. Tavoitteena on, että työpaikoilla etsitään omat, työpaikkakohtaiset ratkaisut terveyden ja työkyvyn edistämiseksi ja että työntekijät ovat aktiivisesti mukana ratkaisujen kehittämisessä. Työntekijöillä on itsellään vastuu omasta terveydestään, mutta työympäristö joko helpottaa tai vaikeuttaa terveiden elintapojen omaksumista ja noudattamista.

Kirjallisuutta

1. Bonde JPE. The obesity epidemic in the occupational health context. Scand J Work Environ Health 2013;39(3):217.
2. Dhurandhar NV. Obesity stigma: a persistent problem, a possible solution. Int J Obes 2013;37(11):1413-1414.
3. Flegal KM, Kit BK, Orpana H, Graubard BI. Association of all-cause mortality with overweight and obesity using standard body mass index categories: a systematic review and meta-analysis. JAMA 2013;309(1):71-82.
4. Guh DP, Zhang W, Bansback N, Amarsi Z, Birmingham CL, Anis AH. The incidence of co-morbidities related to obesity and overweight: A systematic review and meta-analysis. BMC Public Health 2009:1-20.
5. Hakola T, Hublin C, Härmä M, Kandolin I, Laitinen J, Sallinen M. Toimivat ja terveet työajat. Työterveyslaitos 2007.
6. Lallukka T, Kaikkonen R, Härkänen T, Kronholm E, Partonen T, Rahkonen O, Koskinen S. Sleep and sickness absence: a nationally representative register-based follow-up study. Sleep 2014;37(9):1413-25.
7. Männistö S, Laatikainen T, Vartiainen E. Tutkimuksesta tiiviisti: 2012_4: Suomalaisten lihavuus ennen ja nyt. THL 2012.
8. Roos Eira. Obesity weight change and work disability – a follow-up study among middle-aged employees. Publications of Public Health M226: 2014. Unigrafia 2014. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9664-8
9. Saastamoinen P, Laaksonen M, Kääriä SM, Lallukka T, Leino-Arjas P, Rahkonen O, Lahelma E.
10. Pain and disability retirement: a prospective cohort study. Pain 2012;153(3):526-31
11. THL, Kansallisen Lihavuusohjelman Ohjelmatyöryhmä. Lihavuuus laskuun - Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta - Kansallinen lihavuusohjelma 2012-2015. THL 2013.