Korvaava työ – mitä se on

Työsuhteessa tehtävä työ

Valtaosa työstä tehdään Suomessa työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa. Työsuhteen ehdot määräytyvät työlainsäädännön, kulloisenkin työehtosopimuksen sekä yksittäisen työntekijän ja työnantajan välisen työsopimuksen sisällön mukaan. Tässä hierarkiassa alempana oleva ehto ei saa olla ristiriidassa minkään ylempänä olevan kanssa. Mikäli ristiriitaa kuitenkin on, on alempi säännös tältä osin pätemätön.

Suomalainen lainsäädäntö ei tunne käsitettä korvaava työ, vaan tästä on sovittu työehtosopimustasolla. Allekirjoittanut on yhdessä työoikeuden professori Seppo Koskisen ja Kelan tutkijakollega Lauri Virran kanssa aiheesta aiemmin kirjoittanut Työterveyslääkärilehdessä 4/2009 laajemman katsauksen tuon ajankohdan työehtosopimuksia huomioiden. Käytäntö on luonnollisestikin laajentunut kuluneiden vuosien aikana uusiin sopimuksiin. Koska korvaava työ käsitteenä löytyy työehtosopimustasolta, ei korvaavan työn käsite tässä merkityksessä koske ns. epätyypillisiä työnteon muotoja, kuten ammatinharjoittajana tai vuokratyöntekijänä toimimista.

Mikä on korvaavaa työtä?

Korvaavalle työlle tunnusomaista on se, että tämä menee työsopimuksen ulkopuolelle. Korvaava työ rikkoo tältä osin työntekijän ja työnantajan välillä voimassa olevaa työsopimusta. Mahdollisuuden tähän antaa se, että korvaavan työn käyttämisestä on sovittu työehtosopimustasolla, eli alussa kuvatulla tavalla hierarkiassa työsopimuksen yläpuolella. Korvaava työ on kuitenkin tyypillisesti määritetty työehtosopimuksissa vapaaehtoiseksi. Tämä on keskeisin ero lyhennetyn, kevennetyn tai muulla tavalla muokatun työn ja korvaavan työn välillä. Korvaavasta työstä työntekijällä on oikeus kieltäytyä, koska se on työsopimuksen ulkopuolelle jäävää työtä, mutta työsopimuksen mukaisesta jollakin tavoin mukautetusta työstä kieltäytymisoikeutta ei ole, ellei työ ole jostakin muusta perustellusta syystä sopimattomaksi katsottavaa.

Mikä ei ole korvaavaa työtä?

Työnantajan direktio-oikeuteen kuuluu, että tehtävän työn määrä on täysin työnantajan määrättävissä, kunhan määrä ei ylitä sovittua tai kohtuulliseksi katsottua. Toisin sanoen työnantaja saa ilman eri sopimusta keventää työtä vähentämällä sen määrää joko työaikaa lyhentämällä tai muulla sopivaksi katsomallaan tavalla.

Vastaava oikeus työnantajalla on työn laadun suhteen, eli työnantaja saa muuttaa työtä voimassa olevan työsopimuksen puitteissa. Jos työntekijä ei sairaudesta johtuvan vajaakuntoisuuden takia pysty tekemään jotakin vaihetta tavanomaisessa työssään, työnantajalla on oikeus karsia tämä vaihe työstä pois ja halutessaan osoittaa tähän tilalle jotakin muuta sopivampaa ja työsopimuksen mukaista työtä.

Työntekijällä ei ole ilman erityistä syytä oikeutta kieltäytyä edellä kuvatuilla tavoilla muutetusta työstä, koska kumpikaan näistä ei riko työsopimusta tai mitään muutakaan säännöstä vastaan.

Paljonko siitä saa palkkaa?

Kun korvaavasta, kevennetystä tai muulla tavalla työntekijän terveydentilan huomioivasta työstä puhutaan lääkärin vastaanotolla, kääntyy keskustelu tyypillisesti vääjäämättä jossakin vaiheessa palkkaan. Työntekijä kysyy, miten työn muuttaminen vaikuttaa tähän. Vastaus on varsin yksiselitteinen – palkkaa saa sopimuksen mukaan. Näin siksi, että palkka määräytyy työntekijän ja työnantajan välisellä sopimuksella. Väliaikainen mukautetun työn tekeminen ei tyypillisesti muuta työsopimusta, jolloin se ei muuta palkkaakaan tämän sopimuksen ulkopuolelle meneväksi. Mikäli työntekijä päätyy tekemään työsopimuksensa ulkopuolelle menevää työtä poikkeuksellisen pitkäaikaisesti, saattaa tulla kyseeseen työsopimuksenkin muuttaminen. Tällöin palkka muodostuu luonnollisesti uuden sopimuksen mukaan.

Mitä lääkärin pitää tietää?

Lääkärin tehtäviin kuuluvat diagnostiikka, hoito ja kuntoutus sekä mahdollisuuksien mukaan tulevan toimintakyvyn ennustaminen saatavilla olevien tietojen perusteella. Nämä asiat lääkärin pitää tietää jo professionsa perusteella. Lääkärin työhön ei kuitenkaan kuulu työntekijän työsopimuksen sisältö, eikä lääkärin pidä olla sen paremmin työntekijän kuin työnantajankaan puolella. Erityisesti työterveyslääkärin kuuluu kuitenkin olla vahvasti työkyvyn puolella ja työkyvyttömyyttä vastaan. Lääkärin on hyvä tietää työelämän peruspelisäännöt, kuten juurikin korvaavaan tai kevennettyyn työhön liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, koska tällöin asioista on helpompi potilaana olevan työntekijän kanssa keskustella. Lääkärin tehtävä ei kuitenkaan ulotu työnjohdon puolelle, vaan tämä pitää jättää työnantajalle. Lääkärin tehtävä ja yksinoikeus on diagnostisoida sairaus ja tästä aiheutuvat rajoitteet, kun taas työnantajan ja edellä kuvatuilta osin työntekijän oikeus on määrittää työ lääkärin asettamat rajoitteet ja muut työtä koskevat ehdot huomioiden. Mikäli työntekijän ja työnantajan välille syntyy eri käsitys osoitettavissa olevan työn sopimisesta yhteen työntekijän sairauden ja vajaakuntoisuuden kanssa, on kummallakin osapuolella oikeus pyytää asiasta uusi lääkärin arvio.

Sairauslomatodistus vai ei?

Työntekijälle syntyy oikeus sairauspäivärahaan sen mukaan, mitä sairausvakuutuslain 8. luvun 4 §:ssä määrätään. Lääkäri todistaa työntekijän olevan kyseisen lainkohdan mukaisesti sairas tyypillisesti SVA-todistuksella.

SVA-todistuksessa ei puhuta kuitenkaan mitään lomasta. SVA-todistus ei siis ole lomatodistus, vaikka näin kansankielisen ilmauksen perusteella tyypillisesti oletetaan.

SVA-todistus tulee työntekijälle kirjoittaa, kun työntekijä on em. SVL:n kohdan mukaisessa tilassa eli sairauden takia kykenemätön tekemään omaa työtään. Jos työnantajalla on tarjolla kevennettyä tai korvaavaa työtä ja työntekijä tällöin sairaudestaan huolimatta pystyy jatkamaan työssään, sairauspäivärahaoikeutta ei SVA-todistuksesta huolimatta synny työn ja työstä saatavan palkan kumotessa sairauspäivärahaoikeuden. Jos taas työnantaja ei kykene sopivaa työtä osoittamaan, myöntää työnantaja tai tämän edustaja työntekijälle sairauslomaa, ja SVA-todistus astuu sairauspäivärahaoikeuden suhteen voimaan.

Miten?

Lääkärin ja erityisesti työterveyslääkärin on syytä jokaisen vastaanottokontaktin yhteydessä uhrata hetki ajatuksistaan potilaana olevan työntekijän mahdollisen sairauden ennusteeseen ja vaikutukseen työn tekemiselle. Lääkärin tehtävä ei kuitenkaan ole päättää, onko työntekijän syytä tehdä kevennettyä tai korvaavaa työtä. Toisaalta lääkärin tehtäviin kuuluu välittää työntekijälle ja tämän esimiehelle tieto siitä, mitkä ehdot tai rajoitteet huomioiden työtä voi jatkaa sairaudesta huolimatta. Nopein ja helpoin sekä oman kokemukseni mukaan myös varsin toimiva keino välittää tietoa esimiehelle on käyttää kahta SVA-lomakkeella olevaa jäljellä olevan työkyvyn kuvaamiseen tarkoitettua kenttää.

Näihin kenttiin voi kirjata oleellisesti työkykyyn vaikuttavan asian joko kuvaamalla vajavaisuuden (= mitä ei saa tehdä) "Vas. käden lepo tarpeen" tai sen mitä saa tehdä: "Saa tehdä istumatyötä" vaikkapa polvikipuiselle seisomatyöläiselle. Tyypillisesti tämä johtaa siihen, että esimies tarttuu asiaan, kysyy tarvitessaan lisäneuvoja työterveyshuollosta tai hoitaa asian muulla tavalla kuntoon. Oleellista on, että tämä johtaa tarvittavaan keskusteluun sekä toimenpiteisiin työntekijän työkyvyn tukemiseksi.

Merkitys

Olkoon kyseessä sitten korvaava, kevennetty, mukautettu tms. työ, tällä on merkitystä useammalle eri taholle. Työntekijälle se mahdollistaa kohtuullisen ja sairauden huomioivan työn tekemisen kun tämä on työnantajan puolelta mahdollista. Työnantajalle tulee sairauspoissaolon sijaan tehdyistä järjestelyistä riippuen vaihteleva määrä tehtyä työtä. Korvaava työ kun ei välttämättä ole määrällisesti, laadullisesti tai arvoltaan tavanomaista huonompaa. Kela hyötyy sairauspäivärahakulujen pienenemisen takia, ja lääkäri pääsee tekemään sitä, mitä hänelle perinteisesti kuuluu eli diagnostiikkaa, hoitoa ja kuntoutusta sekä arvioimaan näiden merkitystä toimintakykyyn ja ennusteeseen.