Työpaikkakeskeisestä työterveyshuollosta itsensätyöllistäjien kumppaniksi?

Nykysuuntaus

Edellä kuvattu teollinen työjärjestelmä alkoi muuttua 1990-luvulla, ja tänään elämme jo osin uudentyyppisessä työjärjestelmässä, jolle ovat erityisen ominaisia verkostomainen työpaikkojen rajoja ylittävä työ ja virtuaaliset työympäristöt. Huomattava osa suomalaisista tekee ns. liikkuvaa työtä kulkuneuvoissa, asiakkaan tiloissa, kotona tai yhteisöllisissä työtiloissa, kuuluu useisiin ja muuntuviin työnteon yhteisöihin, organisoi itse ja yhdessä eri henkilöiden kanssa omaa työtään järjestellen aikataulujaan uudelleen lähes päivittäin, hoitaa työasioita vapaa-ajalla ja päinvastoin, kokee epävarmuutta työsuhteensa jatkuvuudesta eikä välttämättä tapaa esimiestään juuri koskaan, mutta erilaisia projektipäälliköitä useinkin. Olennainen osa työkavereista ja osa päälliköistäkin on eri työnantajan palveluksessa, mikä tekee niin yhteisöistä kuin valta- ja vastuusuhteistakin monimutkaisia kudelmia. Samanlaista tehtävien, yhteisöjen ja vastuiden kudelmaa ei välttämättä ole kenelläkään toisella, mistä voi seurata yksin jäämisen tai yksinäisyyden kokemuksia.

Muutokset ovat ihmisten arjen tasolla olleet isoja, mutta teolliselle ajalle suunnitellut instituutiot, säännökset ja järjestelmät peittävät niitä osittain vielä näkyvistä. Työarjen ja instituutioiden ristiriidassa selviytyminen jää yksittäisten ihmisten harteille. He joutuvat sovittamaan muuttuneet työt ja työelämän pelisäännöt yhteiskunnan järjestelmiin ja säännöksiin. Itsensätyöllistäjien ja monityösuhteisten kasvava ryhmä viimeistään on konkretisoinut uuden työn näkyviin ja laskettavaan muotoon. Jo ennen näitä teollisen työjärjestelmän instituutioita on haastanut vuokratyö.

Itsensätyöllistäjät ovat esimerkiksi yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia tai apurahansaajia. Heistä löytyy rakennusmiehiä, kampaajia, toimittajia, konsultteja, lääkäreitä ja tutkijoita. Monityösuhteisiksi taas voidaan nimittää näiden ohella sivutoimiyrittäjiä tai muita palkansaajia, joiden elanto tulee useasta lähteestä. Tilastokeskus on esittänyt tiukemmin rajattujen itsensätyöllistäjien (pois lukien maatalouden harjoittajat) määräksi noin 152 000 tai 65–74-vuotiaat huomioiden 170 000, mutta sielläkin todetaan uuden työn piirteiden olevan huomattavasti useamman osana.

Itsensätyöllistäjille tai monityösuhteisille ei tarjota työpaikkaa eikä heitä sidota pysyviin yhteisöihin tai ylipäänsä paikoilleen. Heillä ei useinkaan ole yksiselitteistä työpaikkaa sanan kummassakaan merkityksessä. Myös vapaa-ajan ja työajan välinen raja on hälventynyt, tai työnteon rytmi muistuttaa maatalousyhteiskunnan rytmitystä.

Työterveyden asiantuntijoiden on hyvä tunnistaa edellä kuvatut muutoskulut sekä se, että niin tyytyväisyyden lähteet kuin ongelmatkin ovat itsensätyöllistäjillä erilaisia kuin teollisen työjärjestelmän palkkatyöntekijöillä. Jälkimmäisillä iso osa työpaikalla koetuista sosiaalisista ja psykologisista ongelmista on viime kädessä palautettavissa siihen, että palkkatyösuhteessa työntekijä on luopunut varsin isosta osasta itsemääräämisoikeuttaan ja joutunut alisteiseen asemaan sekä johtamislinjojen mukaisesti toisten määrättäväksi. Itsemääräämisoikeuden menetys muodostui kollektiiviseksi traumaksi siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. Itsensätyöllistäjillä ja monityösuhteisilla itsemääräämisoikeutta on jälleen enemmän, mikä muuttaa valta- ja vastuusuhteita mutta myös työtä tekevän kokemusmaailmaa. Toki osa itsensätyöllistäjistäkin saattaa olla varsin alistetussa asemassa.

Tutkimustuloksia

Kirjoituspyyntövastauksiin perustuvassa tutkimuksessani palkkatyöstä monityösuhteisiksi siirtyneet kuvasivat ratkaisuaan hyväksi. Moni tämän päivän palkkatyöelämän yleisesti tunnetuista ongelmista oli ollut ratkaistavissa siirtymällä itsensätyöllistäjäksi. Yksi kertoi yrittäjyyden vapauttaneen muurahaisorganisaatiosta, jossa käskyjä sateli kaikista suunnista ja työn mielekäs ydin uhkasi hukkua. Itselliseksi siirtymisen myötä työn hallinta oli palautunut tekijälle. Toinen oli uupunut organisaatiomuutoksissa ja lähtenyt opiskelemaan, mutta piti mahdollisena paluuta alalle yrittäjänä, jolloin "saisi pitää kaikki langat omissa käsissään". Kolmas oli tasapainoillut hankalan johtajan ja oirehtivan henkilöstön välillä, stressaantunut ja sairastunut. Siirryttyään yrittäjäksi hän teki yhä toisinaan töitä entiselle esimiehelleen kokematta kuitenkaan vastaavaa tuskaa, koska hänen asemansa ei enää ollut samalla tapaa alisteinen. Moni kirjoitti yrittäjyyden tai keikkailun tarjonneen työnteon mahdollisuuden, kun palkkatyöelämässä ikä oli alkanut ai-heuttaa väsymistä, tarpeettomaksi tulemisen kokemuksia ja syrjinnän pelkoa. Kirjoittajat kertoivat aikovansa jatkaa työtään pitkään yli eläkeikärajan. Myös tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan itsensä työllistäjät työskentelevät palkansaajia pidempään.

Vaikka kirjoituksiaan lähettäneet kuvasivat itsellisyyden nykypalkkatyötä mielekkäämmäksi ja vähemmän stressaavaksi vaihtoehdoksi, itsensä työllistäminen ei ole helppo tie. Sitä hankaloittaa suuresti se, että instituutiot elävät yhä paljolti teollisen palkkatyöyhteiskunnan aikaa. Tämän voisi sanoa koskevan työpaikkakeskeisesti organisoitua työterveyshuoltoakin. Myös työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmä soveltuu huonosti vaihtelevaan ja tilkkutäkkimäiseen toimeentuloon, johon monityösuhteisuus johtaa.

Itsensätyöllistäjien kokemia ongelmia ovat työkuorman ennakoimattomuus ja epätasaisuus, epäselvyydet työn tulosten omistajuudesta, pitkät työpäivät, vähäiset lomat ja pakko työskennellä toisinaan sairaanakin. Kuormittavuuden kokemukset ovat tilastokeskuksen mukaan tyypillisempiä työntekijä- kuin asiantuntija-ammateissa toimiville. Pakkoyrittäjyyttäkin esiintyy. Noin 20 % itsensätyöllistäjistä oli kohdannut olosuhteiden pakosta yrittäjäksi ajautumisen. Toisaalta moni vastentahtoisuutta kokenutkin näki itsensätyöllistämisessä paljon hyvää. Itsensätyöllistäjät kokivat työn mielekkyyttä ja imua. He olivat palkansaajia tyytyväisempiä kehittymismahdollisuuksiinsa, työtehtävien sisältöön ja ammatin arvostukseen. Näitä voi pitää suuremman itsemääräämisoikeuden myönteisinä seurauksina.

Mitä odotetaan työterveyshuollolta?

Monityösuhteisia paremmin palvelevan työterveyshuollon kehittämistä hankaloittaa se, että itseään työllistävät eivät tyypillisesti tavoittele vaurautta, kasvua ja kansainvälistymistä tai toisten työllistämistä. Kirjoituspyyntöön vastanneet halusivat tehdä tärkeäksi kokemaansa työtä mielekkäällä tavalla eli sellaisella tavalla, jonka he olivat kokeneet tulleen mahdottomaksi palkkatyössä. Tilastokeskuksen mukaan moni itsensätyöllistäjä ansaitsee vähän.

On selvää, ettei monityösuhteisia voi kohdella sen paremmin tavanomaisina työterveyshuollon työntekijäasiakkaina kuin työnantajakumppaneinakaan. Tarvitaan uudenlaisia palvelukonsepteja ja asiantuntemusta monityösuhteisen työelämän tukemiseksi. Tilausta teollisen työjärjestelmän jälkeisen ajan työntekijöiden hyvinvoinnin järjestämiselle tulee olemaan, mikäli itsensätyöllistäjyys ja monityösuhteisuus jatkavat yleistymistään siten kuin nyt voisi ennakoida.