Melumittaukset työterveyshuollossa

Melumittaukset ja laki

Melumittausten vaatimukset on esitetty valtioneuvosten meluasetuksessa (VnP 2006/85). Asetus tuntee impulssimelun, joka aiheuttaa akuutin akustisen trauman, ja tasaisen melun, joka aiheuttaa kroonisen meluvamman.

Kuvassa «VnP2006/85 antamat raja- ja toimenpidearvot »1 esitetään VnP2006/85 antamat raja- ja toimenpidearvot.

Kuva 1. VnP2006/85 antamat raja- ja toimenpidearvot

Lisäksi asetus asettaa vaatimukset yhteisvaikutusten arvioinnille ja melun aiheuttaman onnettomuusriskin arvioinnille sekä vaatii, että työterveyshuolto tunnistaa melulle herkät yksilöt, joille on tehtävä erityinen suojelusuunnitelma. Kuva «VnP2006/85 antamat raja- ja toimenpidearvot »1 antaa rajat normaalissa tapauksessa. Jos työtilassa on ototoksisia kemikaaleja, kuten styreeniä, kannattaa kuulonsuojainten käyttöpakko aloittaa jo 80 dB kohdalla.

Melukäsitteistä

Riskinarvioinnissa käytetään vain annosta, mutta kaikki melusuureet ilmaistaan aina desibeleinä. Mistä suureesta on kysymys, selviää ala-indekseistä. Seuraavassa tärkeimmät suureet ja niiden käyttö (suluissa olevat kaavat on tehty excel-notaatiolla):

• L_AF, L_AS kertoo hetkellisen melutason (S/F ei merkitystä). Suuretta ei tule käyttää mihinkään.
• L_Aeq eli mittausajan keskiarvo EI ole meluannos. Annos voidaan laskea kaavalla L_Aeq,8h =L_Aeq+10*log10(T/8), missä T(h) on oleskeluaika kyseisessä melussa ja L_Aeq,8h=päivän meluannos.
• Päivän/viikon meluannos (L_Aeq,8h, L_Aeq,40) on se suure, joihin meluasetuksessa annettuja rajoja tulee verrata.
• Elinikäinen kumulatiivinen meluannos (L_Ex) on suure, jonka on verrannollinen kuulovammariskiin. Kun L_Ex ylittää 100 dBA, meluvamman riski kasvaa nopeasti.
• Yhden vuoden kumulatiivinen meluannos (L_Ex,1v). Jos työntekijä altistuu yhden vuoden joka työpäivä annokselle L_Aeq,8h, on L_Ex,1v=L_Aeq,8h. Jos työssä on altistustaso L_Aeq,8h, niin T vuoden jälkeen elinikäinen annos on L_Ex,T= L_Aeq,8h+10*log10(T).
• Ympärisäteilevä meluteho (LAW) löytyy usein laitteiden käyttöohjeista. Se ei kerro millaisille melutasoille käyttäjä altistuu. Tyypillisesti se on 5–10 dB suurempi kuin annos.

Meluannoksessa on aina mukana altistumisaika. Jos altistuu 91 dB:n melulle 2 tuntia, on meluannos 85 dB (91+ 10*log10(2/8)). Tästä näkyy annoksen ja tason välinen ero.

Työsuojelussa ei käytetä elinikäistä kumulatiivista meluannosta. Tämä johtuu siitä, että työsuojelussa on tarkoitus estää meluannoksen kertyminen. Jos päivän meluannos on 85 dBA, niin 31 vuodessa kumulatiivinen annos on 100 dB (=85 +10*log10(31)). Eli tämä on niiden välinen yhteys.

Kumulatiivista meluannosta voidaan käyttää arvioitaessa tapahtunutta vahinkoa. Oletetaan, että työntekijät ovat altistuneet 90 dB:n melulle viiden vuoden ajan. Tällöin kertynyt elinikäinen meluannos on 97=90+10*log10(5), eli mitään korvaamatonta ei vielä ole tapahtunut, mutta jos tilanne jatkuu, meluvammat yleistyvät nopeasti.

Mittausstrategiat

Mittausstrategian suunnittelu on oleellinen osa hyvin suoritettua melumittausta. Siksi se täytyy tehdä huolella.

Yksinkertaistettuna melun arvioinnissa on kolme vaihetta:

1. Tarpeen arviointi
2. Mittaustavan valinta ja mittaaminen
3. Tulosten arviointi ja hyödyntäminen.

Tarpeen arviointi

Melumittaukset ovat tarpeen, jos päivittäinen meluannos voi ylittää 80 dB. Yksinkertaisimmillaan tarve voidaan arvioida käyttämällä käytettävien koneiden käyttöohjeita. Jos koneiden melutasot ylittävät 85 dB, on siitä oltava merkintä. Valitettavasti usein annetaan ympärisäteilevä meluteho (L_AW), jota ei siis voi käyttää arvioinnissa. Jos koneelle on annettu melutaso käyttäjän kohdalla, on käytettävissä arvio melutasosta, ei meluannoksesta. Yksikertaisia melumittareita voidaan käyttää vain ja ainoastaan päätöksenteon tukena, eli pohtiessa kannattaako mitata tarkemmin vai ei. Jos mittarin lukema vaihtelee jatkuvasti yli 85 dB:n, tarkempi arviointi on tarpeen. Saman tosin voisi tehdä arvioimalla, pitääkö huutaa, jotta toinen kuulee 1 m päästä.

Mittaustavan valinta ja mittaaminen

Jos melumittaus osoittautuu tarpeelliseksi, on päätettävä, miten mittaus tehdään. On kolme mahdollisuutta: aluemittaus, henkilömittaus ja tehtäväkohtainen mittaus.

Aluemittaus on mahdollinen ja itse asiassa paras mahdollinen tapa prosessiteollisuudessa, jossa melutaso on tasainen ja työpisteet ovat pysyviä. Näissä mittauksissa tarvitaan oikeita melumittareita (hintaluokka tyypillisesti yli 1000 €), jotka pystyvät mittaamaan keskiarvoa (L_Aeq). Kussakin työpisteessä mitataan muutaman minuutin ajan. Mittauspiste on valittava siten, että se edustaa työntekijöiden työpisteitä mutta on tarpeeksi kaukana kaikista esteistä, jotka voivat vääristää tulosta. Koska altistusaika on työpäivä, mitattu L_Aeq on myös päiväannos. Myös piikkiarvon mittaus onnistuu sillä, kunhan mittaa tarpeeksi pitkään ja vaihtaa parametriksi L_Cpeak.

Mikäli altistuminen vaihtelee voimakkaasti päivän aikana, kannattaa käyttää meluannosmittaria. Meluannosmittarin mikrofoni asetetaan työntekijän olkapäälle (kuva «Meluannosmittarin ja mikrofonin oikea paikka. »2), laite asetetaan taskuun ja johto viedään haalarin sisäpuolitse mittariin. Lopuksi tarkistetaan, että mittari ja mikrofoni eivät haittaa työntekoa ja käynnistetään mittari. Laitteella saadaan hyvin meluannos. Hyvä meluannosmittari antaa myös aikahistorian, joka kertoo, mitkä työvaiheet ovat niitä, joissa suurin altistus tapahtuu.

Kuva 2. Meluannosmittarin ja mikrofonin oikea paikka.

Johtopäätöksiä ei saa vetää yhdestä mittauksesta, vaan tarvitaan vähintään kolme toisistaan riippumatonta mittausta (poikkeuksiakin on). Syynä tähän on se, että työpäivästä toiseen tapahtuu aina vaihtelua. Yksittäisistä meluannoksista lasketaan keskiarvo, joka kuvaa parhaiten päiväaltistusta ryhmätasolla. Mikäli joku tuloksista poikkeaa merkittävästi muista, täytyy selvittää syy. Ehkä työprofiili on erilainen, tai mittaus on epäonnistunut muuten vain. Poikkeavaa tulosta ei voi käyttää hyväksi eikä sitä voi hylätä, ennen kuin tietää, miksi se poikkeaa. Toistamalla kyseisen työntekijän mittauksen voidaan päätellä paljon luotettavuudesta.

Monimutkaisin tapaus on sellainen, jossa päivittäin työtehtävät vaihtelevat paljon ja melutasot ovat erilaisia. Tällöinkin paras tapa on käyttää meluannosmittaria. Lisäksi kirjataan, milloin kutakin tehtävää on suoritettu. Henkilökohtainen meluannos saadaan excelin avulla, kunhan ensin on selvitetty, kuinka paljon kukin työntekijä tekee kutakin työtä. Tätä joudutaan käyttämään, kun työntekijöitä on paljon eikä mittauksia voida tehdä tarpeeksi. Menetelmän käyttö on työlästä, sitä tarvitaan yleensä isoissa yrityksissä ja se kannattaa jättää asiantuntijan tehtäväksi.

Tulosten tulkinta ja hyödyntäminen

Mittausten perusteella määrätään muun muassa millaisia kuulonsuojaimia tulee käyttää. Jos kuulonsuojaimet eivät vaimenna tarpeeksi, työntekijälle tulee kuulovammariski. Toisaalta, jos ne vaimentamat liikaa, työntekijä ei voi seurata ympäristöään (onnettomuusriski) ja tuntee olevansa eristäytynyt. Tällöin suojain otetaan herkästi pois, ja poisotettu suojain ei auta. Optimaalinen vaimennus näiden kahden välillä on kapea noin 5 dB (kuulonsuojaimen sisäpuolinen melutaso 75–80 dB), joten mittausten täytyy olla oikein tehdyt. Vaikka melumittaukset ovat oleellinen osa riskinarviointia, seivät ne poista tarvetta tarkkailla suojainten käyttöä. Käytön ongelmat indikoivat ongelmia riskinarvioinnissa. Erityisen ongelman tässä muodostavat huonokuuloiset. Erityisesti heidän tapauksessaan mittaukset eivät riitä, vaan tarvitaan muutakin (ww.ttl.fi/malliratkaisut). Mikäli meluannos arvioidaan liian suureksi, valitaan liian tehokkaat suojaimet. On tapauksia, joissa arvio on ollut 20 dB liian suuri. Esimerkkinä seurauksista on tapaus, jossa hitsaajien hengityksensuojain ei enää toiminut kunnolla, kun käyttöön oli otettu liian tehokas kuulonsuojain.

Kuten edellä on sanottu, ei yksittäismittauksia pidä normaalisti tehdä. Kuitenkin, jos työntekijä kertoo altistuvansa vain vähän aikaa, jolloin vaaraa ei ole, riskiä voi yrittää havainnollistaa mittaamalla altistusta. Kuvan 3 mukaisesta käyrästä voi näyttää, että altistus on suurta ja syyn, miksi näin on. Tämä voi auttaa motivoinnissa, kun käytössä on henkilökohtainen mittaustulos.

Kuva «Työntekijä aikahistoria, josta näkyy, että altistu»3 Työntekijä aikahistoria, josta näkyy, että altistus tulee muutamasta työvaiheesta. Suurimman osan työpäivästä altistus on alla 80 dB, mutta päivän meluannos noin 97 dB.

Kuva 3. Työntekijä aikahistoria, josta näkyy, että altistus tulee muutamasta työvaiheesta. Suurimman osan työpäivästä altistus on alla 80 dB, mutta päivän meluannos noin 97 dB.

Toinen tilanne, jossa kannattaa mitata vain yksi henkilö, on sellainen, jossa epäillään, että henkilö on meluherkkä. Näissä epäilyissä on aina suljettava pois kaksi mahdollisuutta: suojainten huono käyttö ja poikkeava altistuminen. Jälkimmäinen selviää mittaamalla ja ensimmäisen mahdollisuuden poissulku löytyy TTL:n malliratkaisuista.

Mittareiden käyttöön liittyviä varoituksia

Melumittari on tarkkuusmittalaite. Siksi sen kuntoa tulee tarkastaa säännöllisesti. Mittari tulee kalibroida säännöllisesti. Siksi kannattaa hankkia vain mittareita, joihin saa kalibraattorin. Kalibraattori antaa yhdellä taajuudella (1000 Hz) vakio äänitason. Jos mittarin ulostulo kalibraattorilla muuttuu paljon, kannattaa mittari toimittaa huoltoon. Valitettavasti kalibraattori ei kerro kaikkia mahdollisia ongelmia. Jos mikrofonissa on lommoja tai vammoja, voi olla, että se näyttää väärin pienillä tai korkeilla taajuuksilla. Tämä ei näy kalibroinnissa. Siksi laitetta pitää säilyttää huolellisesti ja tarkastaa visuaalisesti, että mikrofoni ja sen johto ovat kunnossa.

Melumittaria ei saa käyttää, jos ei tiedä, mitä tekee. Tavallisessa melumittarissa on useita eri parametreja. Kuten edellä todettiin, vain LAeq ja LCpeak arvoja saa käyttää. LAeq-mittauksissa, pitää osata resetoida mittari, muuten se lisää vanhat mittaukset tuloksiin.

Jos melumittarin asettaminen kohdalleen vaatii osaamista, niin meluannosmittarissa tulosten tulkintakin on monimutkaista. Kuvassa «Erään meluannosmittarin yhteenvetotulostus. »4 on yhden mittarin yhteenvetotulostus. Kuten kuvasta näkyy, ei siellä näy olevan edellä esittämiäni parametreja. Ne ovat kyllä siellä, mutta koska se on USA:ssa tehty mittari, siinä käytetään amerikkalaisia lyhenteitä. Ennen kuin mittaria voi käyttää, on tiedettävä, mitkä ovat näiden parametrien eurooppalaiset vastineet. Laskiessaan parametreja mittari tekee oletuksia. Tässä mittarissa oletuksena on se, että altistus jatkuu samanlaisena aina 8 tunnin ajan, vaikka mittausaika onkin lyhyempi. Oletus tekee merkittävän virheen (3 dB) tulokseen, jos mittausaika on vain puoli päivää.

Kuva 4. Erään meluannosmittarin yhteenvetotulostus.

Myös piikkiarvojen tulkinnassa täytyy olla varovainen. Joka kerta, kun mikrofoniin osuu jokin isku, se näyttää korkeaa yli 140 dB:n piikkiarvoa eli maksimilukemaa. Valitettavasti maksimilukema on jokaiselle mittarille omansa, joten jokainen mittari näyttää hieman eri lukemaa. Kuvassa «Piikkiarvon tulostus. »5 korkeimmat piikit ovat alussa ja lopussa sekä muutama poikkeava arvo keskellä mittausta. Alussa ja lopussa ne ovat varmasti artefaktoja. Näitä ovat todennäköisesti myös keskellä olevat poikkeavat piikit.

Kuva 5. Piikkiarvon tulostus.

Tavallisimpia virheitä

Olen lukenut useita työterveyshuollon mittausraportteja. Seuraavassa on lista huomaamistani virheistä:

• Melutason ja meluannoksen eroa ei tiedetä
• Mittaustuloksien vaikutusta suojainten valintaan ei pohdita
• Mittarista tai yhteenvetotulostuksesta on otettu väärä parametri
• Mittari on ollut rikki, eikä sitä ole huomattu
• Mittausten määrä on ollut riittämätön.

Näiden virheiden välttäminen on äärimmäisen tärkeää, koska seuraukset voivat olla vakavia. Vaikka tämän artikkelin perusteella melumittaus voi vaikuttaa monimutkaiselta, ei se ole sitä, kun asiat on sisäistänyt itselleen.

Lisää aiheesta

www.ttl.fi/malliratkaisut

(melu tulossa vuoden 2015 aikana)

www.ttl.fi/tavoitetasot