Tärinä hallintaan!

Mitä uutta käsiin kohdistuvasta tärinästä?

Tärinätauti-tapausten ja niiden epäilyjen määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2005 Suomessa. Tähän on vaikuttanut paitsi tärinäasetus, myös tärinän haittoihin ja niiden preventioon keskittynyt tavoitteellinen tiedotuskampanja. Päämäärä ei luonnollisestikaan ole lisätä ammattitautitapauksien määrää, vaan kiinnittää huomioita tärinän riskeihin ja tarjota keinoja, joilla niitä voidaan suunnitelmallisesti torjua (kuva «Muistilista käsiin kohdistuvan tärinän hallintaan »2).

Kuva 2. Muistilista käsiin kohdistuvan tärinän hallintaan (TTL Tietokortti 20)

Käsiin kohdistuvan tärinän terveyshaittoja on tutkittu paljon. Brittiläiset ovat julkaisseet tänä vuonna katsauksen siitä, mitä tiedetään tärinäaltistumisen määrästä ja sen yhteydestä tärinätaudin kehittymiseen. Katsauksen mukaan on vahvaa näyttöä siitä, että valkosormisuusoireiden ja tärinäaltistumisen välillä on yhteys, niin että oireiden riski lisääntyy kumulatiivisen tärinäaltistumisen lisääntyessä. Kohtalaista näyttöä puolestaan on siitä, että altistumisen lopettaminen tai vähentäminen voi joko kokonaan poistaa valkosormisuusoireet tai ainakin lieventää niitä. Tämä viittaa siihen, että kumulatiivinen tärinäaltistuminen ei ole ainoa oireisiin vaikuttava tekijä, vaan myös nykyinen altistuminen on merkittävää, ja haittojen ehkäisyn kannalta siihen puuttuminen on tärkeää.

On vahvaa näyttöä myös hermoperäisten oireiden yhteydestä kumulatiiviseen tärinäaltistumiseen, mutta annos-vasteyhteys on vielä epäselvempi kuin verisuoniperäisillä oireilla. Hermoperäisten oireiden vähenemisestä on vähemmän tutkimustietoa kuin verisuoniperäisistä oireista. Olemassa oleva näyttö viittaa siihen, että hermoperäiset oireet eivät lievittyisi altistumisen loputtua tai vähennyttyä.

Jo vuonna 1981 arvioitiin, että turvallinen päivittäisen altistumisen alue lienee välillä 1–2 m/s2. Tarkkaa arvioita annos-vastesuhteesta tärinäaltistumisen ja sen terveyshaittojen välillä ei kuitenkaan voida antaa, vaikka ISO 5349–1:2001 Annex C antaakin viitteellisiä arvioita. Tämän ISO-standardin mukaan tärinätauti on harvinainen, jos altistuminen on < 2m/s2, ja tärinätautia ei raportoida, jos altistuminen on < 1m/s2. On huomioitavaa, että pysyminen tärinäasetuksen antaman toiminta-arvon 2,5 m/s2 alapuolella ei automaattisesti suojaa työntekijöitä tärinätaudilta. Standardi perustuu verisuoniperäisiin oireisiin, eikä siten sovellu hermoperäisten oireiden riskinarviointiin.

Käsiin kohdistuvan tärinän ja tärinätaudin vaikutuksesta työkykyyn saadaan jatkuvasti uutta tietoa. Tuoreessa ruotsalaisessa tutkimuksessa tärinälle altistuneet arvioivat työkykynsä heikommaksi kuin ei-altistuneet (5,6 vs. 8,6 asteikolla 0-10). Heikentyneeseen työkykyarvioon vaikuttivat eniten vastaajan ikä, stressaantuneisuus ja käsien kivut. Toisessa tutkimuksessa todettiin, että yli 50 %:lla tärinätautipotilaista oli suuria vaikeuksia suorittaa tiettyjä lihasvoimaa vaativia tehtäviä tai he eivät pystyneet tekemään niitä lainkaan. Vain 6 %:lla ei ollut mitään rajoitteita jokapäiväisissä työ- ja vapaa-ajan tehtävissä. Oman tutkimuksemme tulokset olivat samansuuntaisia: jatkuvat tai pahentuneet tärinätautioireet olivat yhteydessä heikentyneeseen itsearvioituun työkykyyn, terveydentilaan ja elämänlaatuun.

Entä sitten koko kehon tärinä?

Koko kehon tärinään on liitetty erilaisia oireita, kuten pahoinvointia, oksentelua, huimausta, eturauhasvaivoja, naisten synnytyselinten kipuja ja laskimo-ongelmia, mutta useimmista ei kuitenkaan ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Sen sijaan alaselkäkipujen ja koko kehon tärinäaltistumisen yhteydestä on tehty sadoittain tutkimuksia ja useita katsauksia. Kuitenkin monissa niistä tieto tärinäaltistumisesta on puutteellista eikä sekoittavia tekijöitä ole otettu riittävästi huomioon. Tänä vuonna on julkaistu ruotsalainen systemaattinen katsaus, johon hyväksyttiin vain sellaiset tutkimukset, joissa tärinäaltistuminen oli joko mitattu tai ainakin arvioitu, ja jossa haettiin etenkin seurantatutkimuksia. Katsauksen lopputulos oli, että koko kehon tärinä näytti aiheuttavan kaksinkertaisen riskin saada joko alaselkäkipuja [OR 2,17 (95 % luottamusväli 1,61–2,91)] tai iskias-tyyppisiä kipuja [OR 1,92 (95 % luottamusväli 1,38–2,67)]. Sekoittavia tekijöitä voidaan yrittää hallita vertailemalla samantyyppistä työtä tekeviä henkilöitä, joilla altistumistasot ovat erilaiset. Kun verrattiin paljon altistuvia vähän koko kehon tärinälle altistuviin, riski saada sekä alaselkäkipuja että iskias-kipuja oli 1,5-kertainen.

Koko kehon tärinän aiheuttamat selkärangan välilevyvauriot on mainittu EU:n ammattitautiluettelon liitteessä II, johon on listattu tauteja, jotka voivat myöhemmin osoittautua ammattitaudeiksi. Saksa, Belgia, Hollanti, Italia ja Ranska hyväksyvät alaselkäsairaudet koko kehon tärinän aiheuttamana ammattitautina, mutta kriteerit vaihtelevat eri maissa. Saksassa koko kehon tärinän aiheuttamat alaselkäkivut, hermojuurioireet ja cauda equina-syndrooma on voitu hyväksyä ammattitautina vuodesta 1995 lähtien. Alussa niitä ilmoitettiin noin 1000 vuodessa, mutta vuonna 2013 enää 200. Ilmoitusaktiivisuutta on mahdollisesti alentanut se, että korvattaviksi ammattitaudeiksi hyväksyttiin vain murto-osa ilmoitetuista: esimerkiksi vuonna 2013 vain viisi tapausta. Todennäköisesti vähenemiseen vaikuttaa myös parantunut ergonomia ja työolosuhteet.

Vaikka tärinäaltistumisen ja selkäkipujen välinen yhteys on olemassa, ei voida antaa yksiselitteisiä rajoja tai annos-vastesuhteita, millainen ja kuinka pitkään jatkunut tärinäaltistuminen on terveydelle haitallista. Hankalat työasennot voivat pahentaa tärinän vaikutusta, samoin ulkoiset olosuhteet kuten esimerkiksi kylmyys, veto ja melu. On tutkimusnäyttöä siitä, että huono, puutteellisesti tärinävaimennettu istuin voi itse asiassa lisätä altistumista.

Tanskalaisessa seurantatutkimuksessa todettiin, että koko kehon tärinäaltistuminen lisää merkitsevästi työkyvyttömyysriskiä, vaikka huomioon otettiin erilaiset sekoittavat tekijät. Norjalaiset saivat tutkimuksessaan jopa nelinkertaisen työkyvyttömyysriskin, joka oli kaksi kertaa korkeampi kuin hankalien tai raskaiden nostojen tai muiden tavallisten altisteiden aiheuttama riski.

Koko kehon tärinä voi aiheutua joko koneen käynnissä olemisesta, koneella työskentelystä tai koneen liikkumisesta epätasaisessa maastossa. Suurin vaikutus tärinäaltistumiseen käytännössä on maaston tai muun ajoalustan epätasaisuudella. Liikkuvilla työkoneilla työskenneltäessä toiminta-arvo ylittyy lähes poikkeuksetta, minkä vuoksi koneurakointiyritysten velvollisuutena on käytännössä aina laatia ja toteuttaa tärinäntorjuntaohjelma. Kuvaan «Muistilista koko kehon tärinän hallintaan (Tärinän»3 on koottu asioita, joilla voidaan vähentää altistumista koko kehon tärinälle.

Kuva 3. Muistilista koko kehon tärinän hallintaan (Tärinäntorjunta koneyrityksessä, TTY)

Yhteenvetoa

Tärinäaltistuminen on helppo ohittaa, jättää huomioitta tai aliarvioida. Sekä käsiin että koko kehoon kohdistuvan tärinän terveyshaitat voidaan selittää muilla syillä, jos työperäisiä syitä ei huomioida. Oireet eivät parane sairauslomalla eivätkä kuntoutuksessakaan, jos niiden aiheuttajaan, työperäiseen tärinäaltistumiseen, ei puututa. Työterveyshuollossa on tärkeää kertoa työnantajille, että liialliseen tärinäaltistumiseen on puututtava ajoissa, koska se aiheuttaa tutkitusti riskin joutua työkyvyttömäksi. Työnantajat tarvitsevat useimmiten työterveyshuollon apua tärinäaltistumisen arviointiin. Työkyvyttömyysriskistä keskusteltaessa työpaikoilla brittiläisen työsuojeluviranomaisen riskitaulukosta (kuva «Työkyvyttömyyteen johtavan tärinän todennäköisyys »4) voi olla apua.

Kuva 4. Työkyvyttömyyteen johtavan tärinän todennäköisyys eri altistumistasoilla (HSE)