Fyysisesti raskaassa työssä vaivaavat tule-oireet ja masennus

Lievätkin masennusoireet ennustavat heikompaa työkykyä

Etsimme koetun työkyvyn mahdollisia erilaisia "kehityspolkuja" palomiehen työssä 13 vuoden aikana. Neljännes vastanneista pelastajista sijoittui kehityspolulle, jossa koettu työkyky (asteikolla 0–10) oli alentunut ja seurannan aikana heikkenevä. Toinen kehityspolku oli hyvän työkyvyn polku (Kuva «Pelastajien työkyvyn kaksi kehityspolkua. »1).

Tutkimuksen alussa kaksi kolmasosaa vastanneista raportoi TULE-oireita yhdellä tai useammalla kehon alueella. Runsaalla puolella ilmeni masennusoireita ainakin vähän tai jonkin verran. Lisäksi huomattavalla osalla oli yhtä aikaa sekä TULE- että masennusoireita.

Tarkastelimme ennustavatko lähtötason TULE- ja masennusoireet työkyvyn kehitystä. Pelastajien TULE-oireet, riippumatta lukumäärästä, noin kolminkertaistivat riskin kuulua alentuneen työkyvyn ryhmään ja useiden masennusoireiden kokeminen yli kaksinkertaisti riskin. TULE- ja masennusoireet ennustivat itsenäisesti työkykyä. Lisäksi vähintään kaksi lääkärin toteamaa sairautta tai elintapoihin liittyvää riskitekijää ennustivat työkyvyn heikkenemistä. Työolotekijöistä korkeat työn vaatimukset, vähäinen esimiestuki sekä työtapaturmat nostivat todennäköisyyttä kuulua alentuneen työkyvyn ryhmään. Vastaavasti pelastajien korkeat työn resurssitekijät, esimerkiksi hyvä esimiestyö, ennakoivat hyvää työkykyä.

Seurannan aikana pelastajia myös siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle. Tätä ennakoivat iän ja työhistorian pituuden lisäksi vähintään kaksi pitkäaikaissairautta ja korkea työn fyysinen kuormittavuus. Korkea työn fyysinen kuormittavuus yli viisinkertaisti riskin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle verrattuna matalaan fyysiseen kuormitukseen.

Kun pelastusalan työntekijöille suunnataan terveyden ja työkyvyn ylläpitoon tähtäävää toimintaa, on syytä kiinnittää huomiota myös mielenterveyteen huomioiden jo lievät masennukseen viittaavat mielialaoireet. Erityisesti on myös aihetta tarttua elintapoihin liittyviin riskeihin erilaisten TULE-vaivojen ja muun sairastavuuden ehkäisyn rinnalla.

Kuva 1. Pelastajien työkyvyn kaksi kehityspolkua.

Työolojen, elintapojen ja optimismin yhteydet tule- ja masennusoireisiin

Selvitimme myös kipu- ja masennusoireiden mahdollista ajallista yhteen kietoutumista 13 vuoden seurannan aikana. Tulokset osoittivat, että TULE- ja masennusoireet voivat kehittyä eri tavoin. Palomiehet jakautuivat kolmeen ryhmään: vähän oireita (49 %); paljon kipuja (32 %) ja paljon masennusoireita (19 %). Ryhmää, jossa olisi ollut paljon sekä TULE- että masennusoireita, ei havaittu. On oletettavaa, että paljon oirehtivat palomiehet ovat jääneet seuranta-aikana pois työelämästä ja siten myös tutkimusaineistosta.

Tutkimme myös työn vaatimusten ja resurssien sekä elintapojen ja optimismin yhteyksiä edellä mainittuihin ryhmiin kuulumiseen. Korkean masennusoireilun ryhmään kuulumista ennustivat lähtötason henkinen työkuormitus, huonot työntekijöiden väliset suhteet, unihäiriöt ja vähäinen optimismi. Työoloihin liittyvistä tekijöistä korkea henkinen työkuormitus lähes kolminkertaisti riskin ja huonot työntekijöiden väliset suhteet 2,5-kertaistivat riskin kuulua masennusoireisten ryhmään. Alhainen optimismi kaksinkertaisti riskin kuulua kyseiseen ryhmään. Unihäiriöt ja runsas alkoholin käyttö ennustivat puolestaan kuulumista korkean kipuoireilun ryhmään.

Masennus- ja kipuoireisten työntekijöiden tunnistaminen työterveyshuollossa on tärkeää. Henkilöiden tunnistamisen myötä on mahdollista kohdentaa oikeantyyppisiä toimenpiteitä oireiden vähentämiseen. Näiden oireiden ehkäisyssä ja hoidossa on tarpeen kehittää sekä työpaikan että työterveyshuollon toimintaa. Työpaikalla kehittämiskohteina voivat olla esimerkiksi työpaikan henkilösuhteiden parantaminen. Työterveyshuolto voi puolestaan pureutua esimerkiksi työn kuormitustekijöiden terveydellisen merkityksen arviointiin sekä terveellisiin elintapoihin liittyvien tietojen antamiseen, neuvontaan ja ohjaukseen.

Unihäiriö voi altistaa vuosia kestävälle selkäkivulle

Selvitimme tarkemmin iskiastyyppisen ja paikallisen selkäkivun kulkua lähtötason, 3:n ja 13 vuoden seurannan avulla. Alussa tutkitut pelastajat olivat keski-iältään 36-vuotiaita. Kipujen kulkua kuvasimme kehityspoluilla: koko ajan kivuton, ilmaantuva uusi kipu, vähenevä, vaihteleva tai jatkuva (krooninen) kipu. Runsas viidennes kuului ilmaantuvan kivun, 6 % kroonisen iskiaskivun ja 12 % paikallisen selkäkivun ryhmään. Erityisen kiinnostuneita olimme iskiaskivusta, koska lähes joka toisella tutkittavalla esiintyi iskiaskipuja jossain vaiheessa seuranta-aikaa. Ikä lisäsi kivun yleisyyttä: iskiaskipua koki tutkimuksen lopussa lähes kaksinkertainen määrä palomiehiä alkutilanteeseen verrattuna.

Halusimme lisäksi selvittää, mitkä tekijät alkutilanteessa ennustavat kivun kulkua kuvaaviin ryhmiin kuulumista. Iskiastyyppisen selkäkivun kroonistumisen riski oli lähes 2,5-kertainen niillä tutkittavilla, joilla oli seurannan alussa uniongelmia kuin niillä, jotka nukkuivat hyvin. Riski säilyi korkeana, vaikka huomioitiin palomiehen ikä, ammatin fyysiset ja henkiset kuormitustekijät, muiden kehonosien kivut, tapaturmat ja tupakointi. Erityisen voimakas myötävaikuttaja lopullisessa mallissa unihäiriöiden lisäksi oli muiden kehonosien kivut, lisäten riskiä miltei nelinkertaiseksi. Lisäksi tupakointi miltei kaksinkertaisti riskin. Edellä mainitut tekijät eivät ennustaneet paikallista selkäkipua.

Hyvä kunto pelkästään ei riitä

TULE-kivut ovat yleinen ja pysyvä ongelma palomiehillä. Pelastajien hyvä lihasvoima ja kestävyyskunto, joita nykyisin testataan säännöllisesti ja joiden kehittämiseen on olemassa työn vaatimusten mukaiset yksilölliset harjoitteluohjeet, eivät pelkästään näytä suojaavan kivuilta. Töissä selviytymistä tulisi tukea työuran alusta lähtien monin eri tavoin, muun muassa lisäämällä parempaan kehonhallintaan tähtääviä liikuntaharjoitteita ja kiinnittämällä huomiota ergonomisiin työskentelytapoihin esimerkiksi työskennellessä työparin kanssa. Tärkeää on huomioida myös työvuorojen välillä tapahtuva palautuminen. Unihäiriöiden yhteys iskiaskipuun on yllättävän voimakas, vaikka moni muu tekijä otetaan huomioon. Unihäiriö näyttää siis olevan merkittävä terveysuhka. Pelastajan työ on vuorotyötä, jossa työvuorot ovat tyypillisesti pitkiä (usein 24 tuntia). Myös hälytykset häiritsevät unirytmiä ja esimerkiksi unilääkkeiden käyttö työn luonteen vuoksi ei ole suositeltua. Ammateissa, joissa työn fyysiset ja henkiset vaatimukset ovat korkeat ja työtä tehdään epäsäännöllisinä aikoina, on erityisen tärkeää havaita terveyden ja työkyvyn uhat mahdollisimman varhain. Uniongelmia pitäisi seuloa tehokkaasti ja hoitaa pitkäjänteisesti. Ylipäätään olisi tärkeää ymmärtää unen merkitys kipuoireiden taustalla.

Tulokset käytäntöön

TULE-oireet ovat pelastajilla yleisiä ja jo yksi kipualue, erityisesti selkäkipu, ennusti heikentynyttä työkykyä sairauksien lukumäärää voimakkaammin. Vastaavasti unihäiriö ennusti voimakkaasti iskiaskivun kehittymistä. On tärkeää TULE-tapaturmien ja rasitusvammojen jälkeen työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä huolehtia pelastajan riittävästä kuntoutumisesta ja mahdollistaa asteittainen palaaminen fyysisesti kuormittavimpiin tehtäviin. Työkykyä tukevissa interventioissa huomiota tulee kiinnittää TULE-kipujen ja jo lievienkin masennusoireiden ennaltaehkäisyyn. Yhtälailla tärkeää on korostaa riittävän levon, terveellisten nukkumistottumusten, palautumisen ja muiden terveellisten elintapojen merkitystä niin TULE-oireiden ehkäisyn kuin laajemmin terveyden ja työkyvyn edistämisen kannalta.

Pelastajilla oli melko paljon lieviä masennusoireita, jotka olivat yhteydessä alentuneeseen työkykyyn. Toimenpiteiden kohdentamiseksi työterveyshuollossa on tärkeää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tunnistaa masennus- ja kipuoireista sekä unihäiriöistä kärsivät työntekijät. Oireiden ehkäisyssä ja hoidossa tulee kehittää sekä työpaikan että työterveyshuollon toimintaa. Tulokset myös kannustavat työterveyshuollon toiminnoissa työntekijöiden terveyden ja työkyvyn kokonaisvaltaiseen tarkasteluun niin työpaikkakäynneillä kuin vastaanotolla.