Kaikki muuttuu – muuttuuko mikään?

Puheenvuoro STLY:n kevätkokouksen iltajuhlassa Jyväskylässä 24.4.2015

Arvoisat puheenjohtajat, hyvät seminaariosallistujat, hyvät naiset ja herrat, hyvät ystävät!

Kun minua lähestyttiin kysymyksellä tulisinko pitämään tämän juhlapuheen – rehellisesti sanoen - kauhistuin. Jäin miettimään mitä, sanottavaa minulla on? Mitä voisin sanoa sellaista, mitä ette jo tiedä? Olehan jo reilusti eläkeikäinen ja vähintään lievästi työterveyshuollon ulkokehällä. Pohdin tätä.

Asiaa miettiessäni katselin Downtown Abbeyn viidennen kauden viimeisimpiä osia. Siellä törmäsin kohtaukseen jossa Violet Crawley, Granthamin leskikreivitär keskustelee ystävättärensä Isobel Crawleyn kanssa (Kuva «Leskikreivitär sanoo: ''Sain muistutuksen, että me»1 ja kuva «Leskikreivitär jatkaa: "Jos emme tartu niihin, nii»2).

Kuva 1. Leskikreivitär sanoo: ''Sain muistutuksen, että meille ei suoda kovin monta mahdollisuutta.'' Kuvakaappaus Yle tv1.

Kuva 2. Leskikreivitär jatkaa: "Jos emme tartu niihin, niitä ei ehkä tarjota uudelleen /And if you miss them they may not necessarily be repeated!" Kuvakaappaus Yle tv1.

Totesin, että näin on ehkä myös minun kohdallani. Jos en tartu tilaisuuteen, minua ei ehkä koskaan pyydetä uudelleen pitämään juhlapuhetta! Siksi vastasin pyyntöön myöntävästi. Ja siksi siis olen pitämässä juhlapuhetta teillä tässä STLY:n kevätkokouksen iltatilaisuudessa.

Mistä puhun?

Ajattelin puhua itselleni tärkeitä asioista, niistä, jotka silloin työterveyshuollon aktiiviaikoina vaikuttivat tekemääni työhön ja olivat olleet työn tekemisen kehittymisen virtsanpylväitä. Ajattelin esittää väitteen "kaikki muuttuu" ja sen perään kysymyksen"–muuttuuko mikään". Tässä esityksessäni puhun Työstä, Terveydestä ja Huollosta itselleni merkityksellisestä näkökulmasta.

Työ

Työ on alkuperäisessä merkityksessään ollut ihmiselle välttämätöntä toimintaa tarpeidensa tyydyttämiseksi. "Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syödä" sanotaan Raamatussa, ja Marxin mukaan työ kuuluu "välttämättömyyden valtakuntaan".

Ensimmäinen teoreettinen lähestymistapa työhön minulle syntyi Reijo Wileniuksen kirjasta Ihminen ja työ (Kuva «Reijo Wilenius: Ihminen ja työ. »3). Kirja on vuodelta 1981. Ihmiset kokivat silloin ja kokevat edelleen työn monella lailla. Kirjassaan Wilenius esittää (H. Kahnia ja N. Wieneriä mukaellen) ihmisten kuusi perusasennetta työhön (ja olen kopioinut ne tähän kalvoon vuonna 1993, kuva «Työ (kirjasta Ihminen ja työ, Reijo Wilenius). »4).

Kuva 3. Reijo Wilenius: Ihminen ja työ.

Kuva 4. Työ (kirjasta Ihminen ja työ, Reijo Wilenius).

Keikkatyö (interruption) ja hommat (job) ovat nykymaailman yleisimpiä työtekomuotoja. Viimeisten vuosikymmenien aikana niiden tekeminen on selvästi lisääntynyt, ja ihmiset työskentelevät lyhytaikaisissa töissä saadakseen tuloja, joilla voi sitten tehdä jotain mieluisaa. Ammatissa (occupation) toimivalla henkilöllä on työn tekemiseen saatua koulutusta, hän saa työstään tyydytystä ja arvostaa työtään. Uratyössä (carreer) ihminen kehittää työtään, ottaa vastuuta ja kehittyy työssään. Kutsumuksesta (vocation) tuskin kehdataan nykyisin puhua, sillä kutsumustyöhön liittyy käsitys korkeammasta kutsujasta, työ on toisten palvelemista, eikä se kiinnosta ammattiyhdistysliikettä, kun kutsumustyöntekijöitä ei entisaikaan eikä varmaan nykyäänkään saada mukaan ajamaan omia etuja. Elämäntehtävätyötä (mission) tekevät nykyisin harvat, mutta lähimenneisyydestä voitanee huomioida muun muassa äiti Teresa ja Suomesta Heikki Hursti.

Työn hierarkioita voidaan tarkastella kaksisuuntaisesti. Useimmiten ajatellaan tämän luokituksen kertovan työntekijän suhtautumisesta omaan työhönsä. Mutta myös esimiehet voivat luokitella työntekijänsä tämän luokituksen mukaan. Kun syntyneessä kahdensuuntaisessa luokituksessa on ristiriitaa, voi työpaikalla syntyä ongelmia.

Toinen ajatteluuni voimakkaasti vaikuttanut tutkija on Matti Kortteinen, jonka kirjan Kunnian Kenttä (Kuva «Matti Kortteinen: Kunnian Kenttä »5) luin, alleviivasin, kääntelin sivut hiirenkorville. Kirja vaikutti ajatustapaani. Takaliepeen mukaan se on ensimmäinen pitkäaikaisiin kenttätöihin ja syvähaastatteluihin perustuva selvitys siitä, mistä työelämän nykyisissä/silloisissa ristiriidoissa perustaltaan on/oli kysymys. Kirjassa palkansaajat kertovat itse omasta työstään ja elämästään, siitä mitä he työltään odottavat ja millaiseksi silloinen käytäntö oli muodostunut. Näiden kertomusten avulla syntyi ja syntyy uudenlainen kuva työelämän jännitteiden luonteesta – analyysi suomalaisesta palkkatyöstä kulttuurisesti kerrostuneena muotona, jonka rakennetta ja dynamiikkaa jäsentävät selviytymisen eetos, pärjääminen ja itseellisyys. Kysymys on kunniasta ja sen puolustamisesta.

Kuva 5. Matti Kortteinen: Kunnian Kenttä

Toimin tuolloin (vuosina 1981–2005) Kankaan paperitehtaan työterveyslääkärinä ja kysymykset tuotannon uudistamisesta, työpaikan, paperitehtaamme selviytymisestä laajenevassa maailmassa sekä työntekijöiden tyytymättömyys vastasi juuri tämän kirjan ajatuksia. Se auttoi minua ymmärtämään, mistä kenties oli kysymys ja miten asioihin voisi suhtautua. Miksi asiat eivät työntekijöiden ja Paperiliiton ja työnantajan metsäteollisuuden kanssa edenneet niin, kuin järkevästi olisi luullut. Molemmin puolin oli liikaa jännitteitä ja erilaisia odotuksia.

Kankaan paperitehdas perustettiin vuonna 1872 ja sen toiminta päättyi vuonna 2010.

Kolmas työn ideologiaan vaikuttanut tutkija on Robert Karasek. Melkein onnistuin saamaan hänet luennoimaan Lääkäripäiville vuonna 1994 STLY:n kurssille, mutta hän perui tulonsa viime hetkellä perhesyihin vedoten. Tilalle kuitenkin sain Karasekin työtoverin Törell Theorellin, joka piti erinomaisen esityksen työstressistä ja sen synnystä. Ehkä joku teistä oli häntä tuolloin kuuntelemassa!

Karasekin työssä ehdottomasti viehätyin hänen kaavioonsa (Kuva «Robert Karasekin malli työstressistä ja sen synnys»6) työstressin synnystä. Siinä akseleina ovat Decison (työn hallinta/vaikutusmahdollisuudet omaan työhön) ja Psychosocial demands (työn vaatimukset). Riippuen siitä, miten eri työt sisältävät vaatimuksia ja miten työhön liittyy työhön vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä itsemääräämisen mahdollisuutta, määräytyy työn paikka akselistolla.

Kuva 6. Robert Karasekin malli työstressistä ja sen synnystä.

Koillisessa oleva vaatimuksia sisältävä työ, jossa kuitenkin on vaikutusmahdollisuuksia, on AKTIIVINEN, työn tekijän oppimista kehittävä työ, kun taas kaakossa oleva runsaasti psykososiaalisia vaatimuksia sisältävä työ, johon työntekijä itse ei voi mitenkään vaikuttaa, aiheuttaa haitallista stressiä ja on kuormittavaa sekä sairastuttaa työntekijän.

Itselleni valaiseviksi osoittautuivat oikeassa alakulmassa oleva puhelinkeskuksen hoitajan työ: meillä oli sellainen Kankaan paperitehtaalla silloin: hänen työnsä oli kuormittavaa, koska hänellä ei ollut lainkaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen, tuleeko puhelu vai ei tai koska puhelu tulee. Työ oli hyvin kuormittavaa ja stressaavaa.

Toisaalta luoteessa, vasemmassa yläkulmassa, on natural scientist / työ, jota Karasek kutsui epiteetillä worker's heaven (työntekijän taivas), sillä se oli työtä, jossa kaikki on täysin itse määrättävissä, ei dead lineja eikä psykososiaalista stressiä; vapaa työ vapaassa ympäristössä. Olin tuohon aikaan erikoistumassa Työterveyslaitoksella ja totesin, että Karasekin väitteeseen oli helppo yhtyä. Olin itsekin silloin työntekijän taivaassa.

Kuvassa «Työterveyslaitoksen kuntasektorin henkilöstön seur»7 on sama kaavio päivitettynä versiona. Jotain on tässä välissä muuttunut: työt, töiden nimet. Edelleen on kuitenkin aktiivisia, eli kehittäviä töitä, muun muassa päällikkö ja luokanopettaja sekä kuormittavia töitä, kuten siivooja.

Kuva 7. Työterveyslaitoksen kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimus 2012. Toimittanut Tuula Ahonen. Viitekehyksenä Karasekin malli 1979.

Terveys

Toinen ehdoton mieliaiheeni on ollut terveys. Mitä se on? Tässä kohtaan nojaudun vuoden 1993 Duodecimin Työterveyshuollon erikoisnumeroon ja siinä olleeseen artikkeliini Työterveyshuollon ikäkausiterveystarkastuksista. Poimin artikkelista muutaman erityisen kohdan, en käy sitä enkä terveyden kokonaisuutta systemaattisesti läpi. Voitte katsoa kokonaisuuden artikkelista, jos kiinnostaa.

Mitä on terveys? Entisaikaan terveys oli hengissä pysymistä, selviytymistä tapaturmista, sairauksista ja vaaroista.

Vuonna 1948 WHO määritteli terveyden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin täydelliseksi tasapainotilaksi.

Norjalainen Peter Hjort määritteli 1980-luvun lopulla terveyden seuraavasti: Terveys on yksilön voimavarojen ylimäärää suhteessa yksilön kohtaamiin arkielämän vaatimuksiin – sairauksista huolimatta. Hän katsoi kyseessä olevan suhteellisen asian, ei absoluuttista tilaa.

Simo Kokko väitöskirjassaan vuonna 1988 esitteli käsiteparin tauti (Disease) ja sairaus (Illness). Hän määritteli, että tauti on luonnontieteellinen ilmiö syineen ja kehityksineen ja se on yleensä samanlainen kaikissa ihmisissä. Sairaus on tautia laajempi käsite. Se on taudin tai taudin epäilyn tai vain epämääräisen oireen tai tuntemuksen ihmisessä aikaansaama sosiopsykofysikaalinen tunne, kokemisen tapa. Sairaus on sitä, miten ihminen tauteineen, ominaisuuksineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen näkee itsensä suhteessa maailmaan. Voidaan ajatella, että tauti on mitattavaa terveyden vajavuutta ja sairaus puolestaan koettua terveyden puutetta. Termien "tauti" ja "sairaus" käyttäminen Suomessa ei ole vakiintunutta, ja niiden käyttäminen aiheuttaa hämmennystä.

Psyykkinen terveys liitetään normaaliuden käsitteeseen (Fredriksson 1986). Toisaalta kyky myötäelämiseen ja huumorintajuun, kyky kaipuuseen ja uneksimiseen, kyky etsimiseen ja uteliaisuuteen ovat eräs valinta psyykkisen eheyden ja terveyden määritelmälle (Huttunen 1987). Freud katsoi, että ihminen, jolla oli kyky rakastaa ja tehdä työtä, oli mieleltään terve. Winnicot ajatteli, että ihminen, jolla on joku, joka häntä sietää, on psyykkisesti terve.

Mielenterveyttä voidaan myös pitää sopeutumisena, ja terveyden ytimen voi ajatella olevan sopeutumisessa: "Jäädä eloon – on aina ollut ihmiskunnan tavoite ja tulee olemaan. Se merkitsee, että keinona on aina ja kaiken aikaa: sopeutuminen, sopeutuminen hintaan mihin hyvänsä", kirjoittaa Crista Wolf kirjassaan Erään naisen elämä.

Samasta sopeutumisesta puhuu psykoanalyytikko Edward Glover esittäessään, että mielenterveys voidaan ymmärtää yhdeksi hulluuden lajiksi – lajiksi, joka kuitenkin jää ilman taudinnimeä, koska se edustaa niin erinomaista sopeutumista ympäröivää todellisuuteen.

Mielenterveys onkin siis kenties sopeutumista elämän vastoinkäymisiin voitokkaasti.

Antonovsky (1985) loi käsitteen koherenssi. Sillä hän tarkoittaa ihmisen sisäistä maailmaan orientoitumisen mallia, joka kehittyy lapsuuden ja nuoruuden aikana ja säilyy läpi elämän suhteellisen vakaana. Vahva koherenssin tunne on ihmisellä, joka kokee ympäröivän maailman ilmiöineen järkeväksi ja järjestäytyneeksi ja käytössään olevat voimavarat riittäviksi kohtaamaan ulkoiset vaatimustekijät – mitä ne sitten ovatkaan – ja tuntee, että elämä on elämisen arvoista. Antonovsky katsoo, että koherenssi ei ole terveyden synonyymi vaan eri asia. Mutta kuitenkin: vahvan koherenssin omaava ihminen voi olla tautinen ja sairaskin, mutta hän selviää siitä muita paremmin. Koherenssia voidaan mitata kyselysarjalla. Vaikka Antonovsky on sitä mieltä, että koherenssi on jokseenkin pysyväinen ominaisuus, voidaan siihen kuitenkin vaikuttaa. Vaikuttamiskanavina hän pitää terveydenhuoltopalveluiden helppoa saatavuutta, painottumista riskiryhmiin ja erityisesti potilas-lääkärisuhdetta. Antonovsky katsoo, että asiaan paneutuva, sopivasti potilaan odotuksia vastaavan roolin ottava lääkäri auttaa potilasta parhaiten tässä suhteessa.

Tällä hetkellä puhutan vähemmän terveydestä ja enemmän toimintakyvystä ja sen riittävyydestä. Mitkä ovat toimintakyvyn, työkyvyn ja terveyden suhteet toisiinsa? Vesa Vaarasen ajatuksiin pohjautuva kuvio «Työ- ja toimintakyvyn suhteita Vesa Vaarasen mukaa»8 vuodelta 1989 on itselleni ollut asian täydellisesti selvittävä.

Kuka näistä laatikoista on terve? Mielestäni kaikki laatikot voivat olla terveitä tai sairaita kovasti riippuen ihmisen omasta suhtautumisesta itseen ja ympäristöön.

Tämän terveyden osion lopuksi siteeraan Arkkiatrin viisaita sanoja: "Terveys on ihminen itse perittyine ja hankinnaisine ominaisuuksineen. Siksi terveyttä on monenlaista ja se on erilainen eri ihmisissä, ja siksi jokainen hoitakoon sitä omalla tavallaan. Vastuu on jokaisen oma, sitä ei voi jakaa."

Kuva 8. Työ- ja toimintakyvyn suhteita Vesa Vaarasen mukaan 1989.

Huolto

Työterveyshuolto pyrkii varmistamaan ihmisten työterveyden, huoltamaan sitä luodakseen terveen työyhteisön.

Terveessä työyhteisössä on avoin keskusteluilmapiiri, ovet ovat avoimet ja keskusteluun rohkaistaan niin virallisissa kuin myös epävirallisissa yhteyksissä. Hyvässä, terveessä työyhteisössä on seniori-juniori-työryhmiä, joissa ryhmän jäsenet osallistuvat avoimeen tiedonkulkuun ja keskinäiseen opettamiseen, hiljaisen tiedon siirtämiseen. Terve työyhteisö antaa palautetta ja kannustaa ihmisiä kaikissa tehtävissä. Palautteen ei aina tarvitse olla sanallista, vaan ilmeet ja eleet ovat tehokkaita – ja esimerkiksi kunnia- ja ansiomerkit, joita myös STLY:ssä jaetaan, ovat tehokasta palautetta. Eikö niin? Hyvässä työyhteisössä kannustetaan myös esimiestä. Terve työyhteisö antaa sosiaalista tukea ja on sympaattinen ja myötäelävän empaattinen. Terveessä työyhteisössä tartutaan pulmiin rohkeasti ja nopeasti mutta silti sensitiivisesti. Terve työyhteisö palkitsee aloitteellisuutta ja luovuutta. Se on erityisesti kiinnostunut omituisista ajatuksista. Erilaisuuden sietokyky on hyvä mittari terveelle yhteisölle ja meille yksilöillekin!

Terveessä hyvässä työyhteisössä käytetään olemassa olevaa erityisasiantuntemusta. Nopeasti terveen työyhteisön tunnistaa siitä, että sieltä kuuluu naurua (Kari Eklund Talouselämä 20/1989)!

Liikunta ja sosiaalinen yhdessäolo lisäävät terveyttä. Kun tähän liitämme kulttuurin – musiikin ja taiteet – saamme aimo annoksen terveyttä ja jaksamista. Lievä hulluus, jota myös luovuudeksi voi nimittää, täydentää työterveysHuollon työtä.