Työterveyslääkäri ja kuulonsuojaus

Kuulovamman vaikutus suojainten käyttöön

Meluvamma on sensorineuraalinen kuulovamma, aivan kuten presbyacusis. Molemmat alkavat noin 4 kHz:n kohdalta ja etenevät kohti pienempiä taajuuksia. Meluherkkyys ja taipumus varhaiseen ikäkuuloisuuteen kulkevat käsi kädessä. Tämän takia ylenmääräinen suojaus ei pysäytä kuulon heikkenemistä. Kuulon-alenemaa arvioidaan kuulokynnyksen heikkenemisellä, mikä on huono mittari kuulovamman haitoille. Teollisessa työssä merkittävimmät haitat ovat suuntakuulon heikkeneminen ja puheen ymmärtämisen heikkeneminen etenkin melussa. Perinteisillä kuulonsuojaimilla vaimennus on suurimmillaan yli 3 kHz:n taajuuksilla, eli ne pahentavat kuulovammaa. Teollinen työpaikka ei ole vaaraton: siellä on pystyttävä seuraamaan ympäristöä, kuultava ohjeita ja pystyttävä kuulemaan, mistä päin vaara, esimerkiksi vihivaunu, on tulossa. Lisäksi monet työntekijät, kuten hitsaajat, pystyvät seuraamaan prosessia kuulohavaintojen perusteella. Kuvaan «»1 on koottu kuulonsuojaimen vaikutus puheen ymmärrettävyyteen kuulonaleneman funktiona. Puheen ymmärrettävyyttä on mitattu signaalikohinasuhteella (S/N), joka kertoo, kuinka paljon voimakkaampi puheen on oltava kuin taustamelu. Normaalikuuloisilla kuulonsuojain jopa parantaa puheen ymmärrettävyyttä, mutta jo lievästi kuulovammaisella (luokka 2) tarvitaan selvästi voimakkaampaa puhetta, ennen kuin sen voi ymmärtää. Jo tässä ryhmässä periteinen kuulonsuojain heikentää eniten puheen ymmärrettävyyttä. Huonokuuloisille (luokka 3) perinteisellä kuulonsuojaimella S/N-suhde on merkittävästi, 6–8 dB, huonompi kuin ilman suojaimia tai moderneilla suojaimilla. Haastattelututkimuksissa huonokuuloiset ovat vahvistaneet, etteivät he voi käyttää perinteisiä suojaimia edellä mainituista syistä. Ympäristön seuraamisen tärkeyttä selventää havainto, että huonokuuloisilla on selvästi kohonnut onnettomuusriski ja onnettomuudet ovat usein vakavampia kuin normaalikuuloisilla.

Kuva 1. Erilaisten kuulonsuojainten vaikutus puheen ymmärrettävyyteen kuulonaleneman funktiona.

Suojainten todellinen vaimennus

Kuvassa «»2 on suojaimen todellinen vaimennus ja laboratoriotulos samasta kupusuojaimesta. Ero on hätkähdyttävän iso. Pahimmassa tapauksessa vaimennus on lähes nolla. Tähän on useita syitä:

• suojaimen huono kunto
• pään alueen suojainten yhteensopimattomuus
• väärät asennukset

Kuva 2. Suojainten todellinen vaimennus ja laboratoriotulos.

Kuvassa «»3 on tyyppiesimerkki huonokuntoisesta suojaimesta. Lisäksi näitä suojaimia pidettiin työpisteen vieressä, jolloin niiden pehmusterenkaisiin tarttui allergisoivaa maa ja -puupölyä. Tavallisia vikoja kupusuojaimissa on haljenneet kuvut, rikkinäiset pehmusterenkaat ja vääntyneet sangat.

Kuva 3. Huonokuntoiset suojaimet, joissa allergisoivaa pölyä.

Yleensä työpaikoilla käytetään useita (2–4) pään alueen suojaimia yhtä aikaa. Tavallisimmin käytössä on suojalasit, kypärä ja hengityksensuojain. Kuvassa «»4 on esitetty mitattuja vaimennuksia eri yhdistelmillä. Kaikilla yhdistelmillä oli mahdollista saada hyvä vaimennus, kun varmistettiin, että kuulonsuojain oli tiiviisti päätä vasten. Suojalasien sankojen tuli olla ohuet ja mennä mahdollisimman lähellä päätä. Kuvassa «»5 on malliesimerkki silmiensuojaimesta, jota ei saa käyttää kupusuojainten kanssa. Pienipäisellä (päänkoko 54) aukko on valtava ja suuripäisellä (koko 61) merkittävä. Sanka on hyvä, jos pään ja sangan väliin mahtuu vain kynsi. Myös kypärä voi olla merkittävä ongelma. Pienipäiselle ei välttämättä edes löydy kypärää, jonka kanssa kuulonsuojain puristuu riittävästi päätä vasten. Toinen ongelma on kypärissä yleistyneet leukahihnat ja niiden soljet. Tehdasasetuksissa solki on usein asetettu juuri sellaiselle kohdalle, että se jää kupusuojaimen pehmusteen alle.

Kuva 4. Suojainyhdistelmien vaikutus kupusuojaimen vaimennukseen.

Kuva 5. Malliesimerkki huonosta suojaimesta ja pään koon vaikutuksesta.

Työpaikalla ei voi olla standardisoitua ratkaisua, joka perustuu yhteen yhdistelmään. Sellainen ei voi toimia iso- ja pienipäisellä. Kaikki ratkaisut on valittava siten, että jokaiselle löytyy oikea. Erityisesti näyttää siltä, että naispuolisilla työntekijöillä ongelmat ovat suuremmat. Useimmilla työpaikoilla valitut ratkaisut on tehty isopäisten ehdoilla.

Kuva 6. Malliesimerkki sopivasta suojaimesta.

Jos käytössä on vain kupusuojaimet, asennus on yleensä hyvä ja ongelmat liittyvät yhdistelmiin (katso edellä). Asennusongelmat liittyvät kertakäyttöisiin tulppiin. Niiden asennus on pääsääntöisesti huono (Kuva «»7). Huono asennus on helppo tunnistaa siitä, miten paljon tulppaa on näkyvissä. Tärkeimmät syyt huonoihin asennuksiin ovat väärän kokoiset tulpat ja se, ettei osata tai viitsitä asentaa tulppaa oikein.

Useissa työpaikoissa on vain yhden kokoisia tulppia. Korvakäytävän koko vaihtelee merkittävästi, joten yleistulppaa ei löydy. Tulpan asentaminen vaatii aikaa. Se pitää rullata pieneksi, työntää korvakäytävään ja pitää sitä paikallaan. Harva tuntee tekniikan tai viitsii sitä tehdä. Lisäksi tulppa voidaan asentaa likaisin sormin, etenkin jos samaa tulppaa käytetään monta kertaa. Tällöin riskinä on korvakäytävätulehdus.

Kuva 7. Vasemmalla tyypillinen tulppa-asennus (vaimennus 6 dB). Oikealla hyvä asennus (vaimennus 28 dB).

Asenteet

Kuulonsuojaimet, kuten kaikki suojaimet, tuovat hyötynsä vasta vuosien käytön jälkeen, mutta haitat tulevat näkyviin heti. Tästä syystä suojainten täytyy olla mahdollisimmat mukavat ja käyttäjän hyvin motivoitunut.

Kupusuojainten haitat ovat seuraavat:

• Ne hiostavat, jolloin iho ärtyy (hygieniasetti voi auttaa).
• Ne painavat ja aiheuttavat niska-hartiasärkyä. Ongelma etenkin naisilla (käytä mahdollisimman kevyitä suojaimia).
• Ne ovat epämukavat (yleensä tämä johtuu siitä, että ne painavat suojalasin sankoja, tai muiden suojaimien solkia).
• Ne estävät muiden suojainten, erityisesti hengitystensuojainten toimintaa.
• Ne haittaavat kommunikaatiota ja ympäristön seuraamista (elektroniset tai tasaisesti vaimentavat voivat auttaa).
• Liikaa vaimentavat suojaimet voivat estää kaiken äänen kuulumisen huonokuuloisilla.

Tulppasuojainten haitat ovat seuraavat:

• Paineen tunne korvissa.
• Noin 10–15 % ei voi käyttää niitä korvakäytävän ahtauden tai muodon takia
• Asennus kestää kauan (se on nopeampaa useita kertoja käytettävillä ja sangallisilla tulpilla).
• Ne haittaavat kommunikaatiota ja ympäristön seuraamista (elektroniset tai tasaisesti vaimentavat voivat auttaa).
• Liikaa vaimentavat suojaimet voivat estää kaiken äänen kuulumisen huonokuuloisilla.

Jos työntekijöiltä kysyy, mikseivät he käytä kuulosuojaimia, tavallisimmat vastaukset ovat "en tarvitse" tai "en viitsi". Takana voi olla se tosiasia, ettei suojain vaimenna, tai se, että käyttö koetaan hankalaksi. Käymällä läpi yllä mainittuja syitä, saadaan selville todellinen syy. Sen jälkeen voidaan asialle tehdä jotain. Myös kysymys "joudutko ottamaan suojaimet pois keskusteltaessa" kertoo puheen ymmärrettävyyden heikkenemisestä. Oman ryhmänsä muodostavat ne työntekijät, jotka altistuvat vain lyhyitä aikoja. He kuvittelevat, että se on vaaratonta. Sen osoittaminen, ettei näin ole, vaatii oikeantyyppisiä melumittauksia.

Työterveyshuollon rooli kuulonsuojauksessa

Yllä olevan perusteella on helppo ymmärtää, että tehokas kuulonsuojelu tarvitsee työterveyshuoltoa. Sen rooli on erityisen merkittävä pk-yrityksissä, joissa ei ole työhygieenistä osaamista. Onnistuminen vaatii sitä, että työpaikkaselvitysten ja terveystarkastusten roolit ovat selvillä ja ne ovat vuorovaikutuksessa. Lisäksi tieto tietyistä lääkärissäkäynneistä (korvakäytävätulehdukset, ihottumat suojainalueella, niska-hartiasäryt) on otettava huomioon kuulonsuojelun parantamisessa.

Kaikki toiminta perustuu siihen, että käytettävissä on luotettavaa tietoa altistumisesta. Pelkkä melumittarin vilkaisu ei riitä. On pyrittävä siihen, että altistuminen suojaimet huomioon ottaen on noin 70–75 dB. Tämä takaa mahdollisuudet riittävään kuulemiseen, kun ratkaisut ovat oikein tehdyt. Apua suojainten valintaa löytyy Työterveyslaitoksen malliratkaisuista.

Työpaikkaselvityksessä ei riitä, että havainnoidaan, käytetäänkö suojaimia vai ei. On varmistettava, että suojaimet voivat toimia. Koska vaimennuksen mittaus on hankalaa, kannattaa käyttää visuaalisia testejä, joilla arvioidaan, kuinka tiiviisti kupusuojain on päässä. Niiden varmuus ei ole 100 %, mutta oikein tehtynä riittävän hyvä. Kun käytetään kuulonsuojain-silmiensuojain-yhdistelmää, kynsitesti (kuvat «»5 ja «»6) on hyvä. Vain kynsi saa mahtua sangan ja pään väliin. Lisäksi sangan on oltava ohut. Kypärä on ongelmallisempi etenkin pienipäisen tapauksessa. Kuulonsuojain voi asettua hyvän näköisesti paikoilleen ilman aukkoja, mutta sankavoima ei riitä. Asian voi varmistaa kuulonsuojaimen käyttöohjeesta. Jos yhdistelmän sanotaan toimivan S-koossa, kaikki on hyvin. Kertakäyttötulpista voi tarkistaa, kuinka paljon niistä näkyy (kuva «»7). Vaihtovälistä ja asennuksesta likaisin käsin voi kysellä. Kannattaa myös havainnoida, otetaanko suojaimia pois kommunikoidessa. Se voi indikoida liian vaimentavaa kuulonsuojainta tai huonoa kuuloa. Lopuksi kannattaa havainnoida eri suojainten solkien paikkoja, jos ne ovat kupusuojaimen pehmusteen alla, täytyy näyttää, miten solki siirretään järkevään paikkaan. Lopuksi kannattaa selvittää, onko valittavissa useita suojaimia erikokoisille päille sekä varmistaa, että on olemassa joku tapa, jolla varmistetaan, että suojain tai yhdistelmä toimii.

Terveystarkastuksessa tulee käyttää hyväksi sitä tietoa, jota työpaikkaselvityksessä on saatu. Jos suojainten käytössä on havaittu ongelmia, tulee varmistaa, että asia on korjaantunut. Suojainten käyttömukavuutta kannattaa kysellä. Altistusmittauksilla voidaan havainnollistaa henkilökohtaista riskiä. Mikäli kuulo on tippunut jo luokkaan 2, kannattaa arvioida, kannattaako suojaimet vaihtaa elektronisiin tai tasaisesti vaimentaviin. Kysymällä kommunikaatiosta työpaikalla tarve vaihtoon tai vaihdon onnistuminen voidaan varmistaa. Valitettavasti toistaiseksi ei ole menetelmää, joka kertoo, kummat ovat paremmat. Luokassa 4 parempi on aina elektroninen. Jos kommunikaatio tai ympäristön seuranta ei ole mahdollista kovan melun takia, ei tätä tarvitse tehdä. Jos kuulo heikkenee nopeasti, ei saa suositella mahdollisimman vaimentavaa suojainta vaan on panostettava siihen, että edes osa kuulokyvystä säilyy. Melu ei heikennä kuuloa, jos päiväannos on alle 75 dB.

Lopuksi on varmistettava, että työpaikan ja työterveyshuollon roolit ovat selvät. Erityisesti kannattaa selvittää, mitä tietoa työterveyshuollon tarkastuksista saa ja miten sitä voi hyödyntää. Jonkun on varmistettava, että suojaimia löytyy erikokoisille päille, eri kombinaatioille ja erilaisille kuulonalenemille. Paras tapa on ostaa suojaimet koulutetulta myyjältä, jolle kerrotaan tarpeet. Heidät on koulutettu arvioimaan, miten kokonaisuus toimii. Kun suojaimet tai yhdistelmät on ostettu, myös työntekijöille on kerrottava, miten suojaimille saadaan paras mahdollinen suojaus. Työterveyslaitoksen malliratkaisuissa löytyy työntekijöille tarkoitettuja ohjeita, joita kannattaa asettaa esimerkiksi suojainvarastoon näkyville. Myös suojainten yhteensopivuuden tarkastamisesta kannattaa sopia. Sen voi tehdä työterveyshuolto tai koulutettu henkilö yrityksessä. Lopuksi on muistettava, että ajan mittaan tapahtuu aina luistamista suojainten käytöstä. Siksi koulutuskertaukset ja jatkuva seuranta ovat tarpeen.

www.työterveyslaitos/fi/malliratkaisut

Ruhala A, Toppila E, Mäkinen H. Kuulon merkitys suojaimen valinnassa, Työsuojelurahasto, 2012.

Toppila E, Pyykkö I, Pääkkönen R. Melun ja tärinän aiheuttama onnettomuusriski. Työ ja ihminen, 2007(4), 429–436.