Alaselkäkivun hoidon Käypä hoito-suositus – työterveyshuollon näkökulma

Esiintyvyys

Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan selkäkipujen esiintyvyys suomalaisilla on kasvanut. Selkäkipua oli edellisten 30 päivän aikana ollut 41 %:lla naisista ja 35 %:lla miehistä. Naisilla kipujen esiintyvyys nousi iän myötä. Sairauspäivärahapäiviä oli selkävaivojen vuoksi 2012 yhteensä 2,1 miljoonaa. Samana vuonna työkyvyttömyyseläkkeellä oli näiden vuoksi 26 200 henkilöä. Yhteenlasketut kustannukset näistä olivat lähes 500 miljoonaa euroa.

Selkäkipujen ennaltaehkäisyssä terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä – missäpä ei. Tämä on otettava huomioon jo lapsuusiässä ja edelleen työiässä työterveyshuollossa. Minkään riskitekijän syysuhteesta ei ole vahvaa näyttöä eikä myöskään riskeihin kohdistuvien interventioiden tehosta. Fyysinen kuormitus ja tärinä ovat yhteydessä selkäongelmien yleisyyteen. Istumatyö lisää selän kuormitusta, mutta osoitusta suorasta yhteydestä selkäkipujen imaantuvuuteen ei ole.

Lihaavuus suurentaa ilmeisesti lanneselän välilevytyrän ja vaikeiden kipujen riskiä. Tupakointi lisää selkäkipujenja iskiksen esiintyvyyttä. Psykososiaalisten tekijöiden merkitys ilmaantuvuuteen on ristiriitaista, mutta niillä on vaikutusta kipujen kokemiseen ja työkyvyttömyyden kehittymisen riskiin. Perintötekijät selittävät merkittävästi riskiä mutta yksittäisen geenin merkitys on pieni – käyttäytymisen ja ympäristötekijöiden muutos voi vaikuttaa riskiin.

Ergonomisten toimenpiteiden ehkäisevästä tehosta ei ole näyttöä satunnaistetuilla tutkimuksilla. Terapeuttisella harjoittelulla voidaan ehkäistä selkäkivun uusiutumista kipujaksoa seuraavan vuoden aikana.

Kliininen luokittelu, anamneesi ja tutkiminen

Selkäoireet voidaan jakaa esitietojen ja kliinisen löydösten perusteella kolmeen pääluokkaan, jotka ovat vakava tai spesifinen selkäsairaus, hermojuuren toimintahäiriö ja epäspesifi selkävaiva. Selkäkivun vakavia syitä kuvataan taulukossa «»1.

Oireiden keston perusteella voidaan määrittää myös kolme pääluokkaa, jotka ovat akuutti eli lyhytkestoinen selkäkipu (kesto alle 6 viikkoa), subakuutti eli pitkittyvä selkäkipu (kesto 6-12viikkoa) ja krooninen eli pitkäaikainen selkäkipu (kesto yli 12 viikkoa).

Anamneesi on alaselkäpotilaan tutkimuksen tärkein osa. Vakavat sairaudet on tärkeää sulkea pois (taulukko «»1). Hermojuurikipu, psykososiaaliset riskitekijät, kivun intensiteetti ja sijainti on selvitettävä. Myös selkäkivusta aiheutuva haitta, elämäntilanne, työstä poissaolot, psyykkiset oireet ja potilaan odotukset tulee selvittää. Systemoidun katsauksen mukaan anamneesi ei ole kuitenkaan sensitiivinen eikä spesifinen hermojuurikivussa tai selkärankareumassa. Kivun pitkittyessä kroonistumien riski kasvaa.

Alaselän kliinisestä tutkimuksesta löytyy Terveysportista ohjausvideoita. Inspektio tuo esille yleistä motoriikkaa ja selkärangan ryhtiä. Selän liikkuvuuden tutkiminen on tärkeää. Etutaivutuksessa voidaan mitata sormenpäiden etäisyys lattiasta ja sivutaivutuksessa reisitasolta. Selkärangan kiertoliikkeet ja rintakehän liikkuvuus rajoittuvat selkärankareumassa jo varhaisvaiheessa. L5- ja S1-hermojuuren puristus voidaan osoittaa SLR ja Laseque-testeillä, mutta testien spesifisyys on heikko. Vastakkaista alaraajaa nostettaessa kivun provosoituminen oireilevaan alaraajaan on spesifi osoitus välilevytyrän aiheuttamasta hermojuuripuristuksesta. Alaraajojen lihasvoiman, heijasteiden ja ihotunnon muutokset liittyvät hermojuuritason mukaiseen etiologiaan.

Alaraajojen lihasvoiman heikentyminen (parapareesi), kiihtyneet ja multippelit heijasteet sekä positiivinen Babinskin merkki viittaavat neurologista tai neurokirurgista selvittelyä vaativaan sairauteen. Parapareesi on päivystyslähetteen ja rangan päivystyksellisen magneettikuvauksen aihe. Myös ratsupaikkaoireyhtymän epäilty on peruste päivystyslähetteelle. Myös rangan palpaatio on tärkeä. Erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon myös sisäelinperäinen heijastuskipu ja lonkkanivelperäinen kipu.

Kuva 1. Alaselkäkivun vakavia syitä. Esitiedot ja löydökset, jotka ohjaavat diagnostiikkaa. (Alaselkäkivun Käypä hoito suositus 2015)

Laboratoriotutkimukset ja kuvantamistutkimusten yleisperiaatteet

Yleensä selkäkipupotilaalle ei ole tarpeen tehdä laboratoriotutkimuksia. Jos todetaan merkkejä vakavista tai spesifisistä sairauksista, tarpeellisia laboratoriotutkimuksia ovat yleensä ainakin CRP, perusverenkuva ja virtsan perustutkimus erotusdiagnostisesti.

Lyhytkestoinen selkäkipu ei edellytä välittömiä kuvantamistutkimuksia, jos havaittavissa ei ole merkkejä vakavista sairauksista (taulukko «»1).

Uusiutuvan tai pitkittyvän selkäkivun selvittämisessä kuvantamistutkimukset ovat aiheellisia, jos epäillään vakavaa tai spesifistä selkäsairautta, operatiivista hoitoa harkittaessa ja toimintakykyä rajoittavassa kivussa harkinnan mukaan. Tulos on aina suhteutettava potilaan kliiniseen tilanteeseen. Kuvantaamislöydöksen merkitys on selvitettävä potilalle.

Iskiaskivun ja vakavien syiden selvittelyssä magneettikuvaus MRI on ensisijainen. Seisaallaan tehtävä lannerangan natiiviröntgenkuvaus on perustutkimus kroonisessa selkäkivussa. Nuorilla ja fertiili-ikäisillä potilailla on kuitenkin syytä jo primaarivaiheessa harkita magneettikuvausta ensisijaisena tutkimuksena, jos mahdollista.

Magneettikuvauksessa on lähetteessä oltava täsmällinen kysymyksenasettelu, koska sen perusteella voidaan räätälöidä kuvaustekniikka kulloisenkin ongelman mukaiseksi. MRI:ssä (samoin kuin TT:ssä tai myelografiassa) lähes 30 %:lta oireettomistakin löydetään välilevypullistuma. Instabiiliuden kuvantaminen ja tulkinta kuuluvat erikoissairaanhoitoon.

Tietokonetomografia (TT) on korvaava tutkimus, jos MRI on vasta-aiheinen. Myelografia (MG) on invasiivinen menetelmä. Komplikaatiot ovat mahdollisia ja niistä punktiopäänsärky on tavallisin.

Isotooppitutkimusten käyttöaiheet erikoissairaanhoidossa ovat tulehdusdiagnostiikka ja syövän etäpesäkkeiden etsintä. Jos epäillään, että tautipesäkkeitä on eri puolilla kehoa, isotooppitutkimuksen etuna on koko vartalon kuvantuminen.

Kliinisen neurofysiologian menetelmillä voidaan todeta juurivaurio ja saada tietoa sen vaikeusasteesta ja iästä, mutta ne eivät paljasta vaurion syytä eivätkä korvaa kuvantamista vaurion paikantamisessa. Elektroneuromyografian (ENMG) varhaisin ajankohta on noin 3 viikkoa oireiden alusta (muutokset paraspinaalilihaksissa) ja optimaalinen ajankohta 1–2 kuukautta oireiden alusta. ENMG ei siten ole akuutin hermojuurioireen tutkimus. Muiden neurofysiologisten tutkimusten aiheen harkinta kuuluu erikoissairaanhoitoon.

Hoito

Potilaan perusteellinen informointi kuuluu aina selkäkivun hoitoon, ja siihen on varattava riittävästi aikaa. Internetistä saatavan tiedon laatu ja käytettävyys ovat parantuneet, mutta potilaiden saattaa olla vaikea arvioida tiedon tuottajan luotettavuutta. Biopsykososiaaliset tekijät huomioon ottava ohjaus on tärkeää muun muassa liike- ja kipupelon vähentämiseksi, ja ohjauksella voidaan edistää aktiiviseen hoitoon ja kuntoutukseen sitoutumista

Epäspesifin kivun yhteydessä on annettava vahvasti positiivinen viesti. Ei ole aihetta huoleen. Selkäkipu on erittäin tavallinen. Toipuminen on nopeaa, vaikka vaiva voikin uusiutua tai joskus pitkittyä. Fyysinen aktiivisuus on hyödyllistä ja liiallinen lepo haitallista. Kohtalainen harjoitteluun liittyvä kipu ei ole merkki haitallisuudesta.

Iskiasoireyhtymään liittyvän viestin tulee olla myöskin selvästi positiivinen. Pelkoon ei ole aihetta. Konservatiivinen hoito useimmiten riittää, mutta paraneminen kestää yleensä 1–2 kuukautta. Joillekin potilaista oireet pitkittyvät tai uusiutuvat.

Vakavaa sairautta epäiltäessä tarvitaan lisätutkimuksia, usein tulokset ovat normaalit. Lähete erikoissairaanhoitoon on perusteltu, ja liiallista fyysistä kuormitusta on syytä välttää, kunnes tutkimukset on tehty.

Akuutin, pitkittyvän ja kroonisen selkäkivun hoidon periaatteet eroavat toisistaan, ja ne esitellään sen vuoksi omina kokonaisuuksinaan. Lisäksi käsitellään erikseen välilevytyrän, spinaalistenoosin, välilevyrappeuman, nikamansiirtymän ja selkärankareuman hoitoa ja kuntoutusta.

Akuutin alaselkäkivun hoito

Päivystyslähetteen ehdottomat aiheet ovat cauda equina -oireyhtymä, nilkan ojentaja- ja koukistajalihasten tai reisilihaksen voiman etenevä heikentyminen ja sietämätön alaraajaan säteilevä kipu, joka ei helpotu riittävästi edes voimakkaalla opioidihoidolla.

Lyhytaikainen (alle 6 viikkoa kestänyt) selkäkipu hoidetaan esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella ilman laboratorio- tai kuvantamistutkimuksia, jos esitietojen tai löydösten perusteella ei ole aihetta epäillä vakavaa tai spesifistä hoitoa vaativaa sairautta (taulukko «»1).

Noin 60 %:lla potilaista kipu ja koettu haitta ovat merkittävästi lievittyneet kuukauden kuluttua selkäkivun alkamisesta ja noin 80 % potilaista on palannut työhön. Kipu uusiutuu kuitenkin noin neljäsosalla potilaista 3 kuukauden kuluttua ja yli kahdella kolmasosalla potilaista vuoden kuluessa.

Selkäkipupotilaan jokaisella lääkärissäkäynnillä arvioidaan myös toimintakykyä. Hermojuurioireen esiintyminen (kivun säteily polven tason alapuolelle ja hermojuurivaurioon viittaavat neurologiset löydökset) ennustaa pidempikestoista oireilua.

Tilan hyvänlaatuisuutta korostetaan. Vuodelepo ei ole vaikuttava hoitomuoto, ja sitä kehoitetaan välttämään ja jatkamaan päivittäisiä toimia mahdollisuuksien mukaan. Kevyttä liikuntaa, esimerkiksi kävelyä, kivun sallimissa rajoissa suositellaan. Fyysinen harjoittelu ei sen sijaan nopeuta akuutin alaselkäkivun paranemista. Harjoittelu ehkäisee alaselkäkivun uusiutumista, mutta harjoittelutavasta ja -sisällöstä ei voida antaa tarkkaa suositusta. Lyhyt sairauspoissaolo yleensä riittää. Lannetuella ei ilmeisesti voida ehkäistä alaselkäkipuja eikä niiden uusiutumista, mutta siitä ei ole myöskään haittaa.

Lääkehoito akuutissa kivussa

Kipulääkkeistä turvallisin on parasetamoli, jolla on pelkästään analgeettinen vaikutus. Parasetamoli on ensisijainen kipulääke, jos potilaan kivut eivät ole voimakkaat. Potilasta tulee ohjata käyttämään parasetamolia riittävän suurina annoksina tarpeen mukaan, mutta maksimiannos on 3 000 mg vuorokaudessa. Tuoreen hyvätasoisen satunnaistetun tutkimuksen mukaan parasetamoli ei kuitenkaan lievitä alaselkäkipua eikä lyhennä kivun kestoa lumehoitoa paremmin. Tulehduskipulääkkeillä voidaan lievittää akuuttia selkäkipua. Cochrane-katsauksen mukaan tulehduskipulääkkeen vaikutus on kuitenkin melko vähäinen.

Kipulääkkeen valinnassa on otettava huomioon ruoansulatuskanavaan kohdistuvien haittavaikutusten ja sydän- ja verisuonitapahtumien vaara sekä lääkeallergiat. Tulehduskipulääkkeiden aiheut-

tama mahalaukun verenvuodon tai ulkuksen vaara riippuu useista tekijöistä. Vaaraa lisäävät potilaan korkea ikä, aiempi ulkustauti, suuri tulehduskipulääkeannos, antikoagulantti-, glukokortikoidi- tai SSRI-lääkitys ja Helicobacter pylori -infektio. Tavanomaisista tulehduskipulääkkeistä naprokseeni on todettu turvallisimmaksi. Liittämällä hoitoon protonipumpun estäjä tai misoprostoli tai käyttämällä COX-2-painotteisia tai -selektiivisiä tulehduskipulääkkeitä (koksibeja) voidaan vähentää mahasuolikanavaan kohdistuvia haittavaikutuksia.

Tulehduskipulääkkeisiin liittyy kardiovaskulaaristen haittatapahtumien riski erityisesti sydän- ja verisuonisairauk-sia sairastavilla. Kipulääkityksen tehoa voidaan lisätä liittämällä siihen mukaan opioidi. Akuutissa kohtalaisessa tai vaikeassa alaselkäkivussa parasetamolin ja tramadolin yhdistelmä oli lumetta tehokkaampi ja hyvin siedetty. Tramadolilla on siedettävyyttä heikentäviä antikolinergisia ja keskushermostovaikutuksia. Lihasrelaksantit lievittävät lyhyellä aikavälillä akuuttia ei-spesifistä alaselkäkipua. Lihasrelaksanttien haittavaikutuksia ovat erityisesti väsymys ja huimaus, minkä takia niitä tulee käyttää harkitusti.

Lämpöhoito ilmeisesti vähentää lyhytkestoisesti kipua ja lisää toimintakykyä akuutissa ja subakuutissa selkäkivussa. Hieronnan vaikuttavuudesta akuutissa selkäkivussa ei ole näyttöä. Manipulaatio ei ole akuutissa selkäkivussa vaikuttava hoitomuoto, sen vasta-aiheet ovat selkärankaa pehmentävät prosessit (esim. vaikea osteoporoosi, kasvain, tulehdus), selkärankareuma, senspinaalistenoosi, instabiilius ja spondylolisteesi, vaikea spondylartroosi, tuore vamma, lisääntynyt verenvuototaipumus ja epäily lanneselän välilevytyrästä.

Subakuutin selkävaivan hoito ja kuntoutus

Potilaan aktiivinen hoitoon osallistuminen, toimintakyvyn parantamiseen tähtäävät hoito- ja kuntoutusmenetelmät ja myös oireenmukainen hoito ovat tärkeitä, kun tavoitteena on estää selkäkivun kroonistuminen. Selkäkivun pitkittyessä jatkotutkimukset on syytä tehdä viimeistään 6 viikon kuluttua oireiden alkamisesta. Tarvittaessa pyydetään fysiatrin, ortopedin, reumatologin tai neurokirurgin konsultaatio diagnoosin (erikoistutkimukset), hoidon, työ- ja toimintakyvyn sekä kuntoutustarpeen arvioimiseksi.

Perusteellisella työkykyarvion sisältävällä tutkimuksella voidaan vähentää sairauslomia. Sairauspoissaolon pidentyminen suurentaa pitkäkestoisen työkyvyttömyyden riskiä. Psykososiaaliset tekijät suurentavat selkäkivun kroonistumisen riskiä.

Välilevytyräpotilaalla yleensä noin 6 viikon konservatiivinen hoito on aiheellista ennen ortopedin tai neurokirurgin arviota leikkaustarpeesta. Jos viitteitä leikkaushoitoa vaativasta sairaudesta ei todeta, voidaan hyödyntää myös perusterveydenhuollon tai työterveyshuollon moniammatillista asiantuntemusta. Tällöin lääkärin ja fysioterapeutin toteuttama potilaan ohjaus ja opetus (mini-interventio) ovat tärkeitä.

Aktiivinen kuntoutus tulee aloittaa viimeistään, jos selkäkipu pitkittyy 6 viikon mittaiseksi. Sen tulee olla osa terveydenhuollon hoitoketjua ja tähdätä työhön palautumiseen. Työhön paluussa on otettava huomioon 30–60–90-sääntö ja osasairauspäivärahan tai työkokeilun mahdollisuudet.

Lääkitys ja muut hoidot subakuutissa kivussa

Kipulääkitystä käytetään jaksoittain kivun intensiteetin ja esiintymisen mukaan. Lääkkeinä voidaan käyttää parasetamolia, tulehduskipulääkkeitä tai tulehduskipulääkkeen ja heikon opioidin yhdistelmää haittavaikutukset humioon ottaen.

Lämpöhoito ilmeisesti vähentää lyhytaikaisesti akuuttia ja subakuuttia selkäkipua ja parantaa potilaiden toimintakykyä. Pitkittyneessä selkäkivussa manipulaatiohoidon vaikuttavuus on samanveroinen kuin yleislääkärin tavanomainen hoito.

Toimintakykyä edistävä kuntoutus subakuutissa kivussa

Hoitavien tahojen tulee tukea selkäpotilaan oireiden hallintaa ja selviytymistä. Potilasta tulee auttaa löytämään omat ratkaisunsa. Liitännäisongelmien lievittyminen auttaa potilasta voimaan paremmin, vaikkei hoito kohdistuisikaan suoraan selkäongelmaan. Moniammatillinen kuntoutus nopeuttaa selkäkipupotilaan työhön palaamista, lyhentää sairauspoissaoloja ja lievittää koettua haittaa.

Työpaikkainterventioon yhdistetty terapeuttinen harjoittelu saattaa vähentää sairauspoissaoloja. Asteittain lisättävällä terapeuttisella harjoittelulla voidaan vähentää selkäkipua ja sairauspoissaoloa subakuutissa vaiheessa, kun harjoittelu on yhdistetty työpaikkainterventioon. Kroonisilla selkäkipupotilailla asteittain lisättävä harjoittelu vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä. Harjoittelulla voidaan myös vähentää selkäkivun uusiutumista.

Selän hieronta vähentää subakuuttia alaselkäkipua ja parantaa toimintakykyä etenkin yhdistettynä terapeuttiseen harjoitteluun ja ohjaukseen. Pelkän hieronnan vaikutus on kuitenkin lyhytaikainen. Työn epäedullista kuormitusta vähentävillä toimilla pyritään ehkäisemään työkyvyn heikentymistä ja helpottamaan vajaakuntoisen työntekijän selviytymistä työssä.

Esimiesten ja työyhteisön hyväksyvä asennoituminen tukee selkäpotilaan työkyvyn säilymistä. Työterveysneuvottelussa voidaan löytää ratkaisuja, jotka edistävät työssä selviytymistä. Työhönpaluussa tulee muistaa osasairauspäivärahan mahdollisuus.

Kroonisen yli 12 viikkoa kestäneen selkävaivan hoito ja kuntoutus

Yli 3 kuukautta kestäneen selkäkivun hoidossa pätevät pääosin samat suositukset kuin subakuutissa vaiheessa. Potilaan aktiiviseen osallistumiseen ja toimintakyvyn parantamiseen tähtäävän kuntoutuksen merkitys on keskeinen.

Lääkitys ja muut kroonisen kivun hoidot

Kipulääkitystä käytetään jaksoittain kivun intensiteetin ja esiintymisrytmin mukaan. Kipulääkkeinä voidaan käyttää parasetamolia, tulehduskipulääkkeitä tai tulehduskipulääkkeen ja heikon opioidin yhdistelmää, ottaen huomioon haittavaikutukset. Duloksetiini saattaa lievittää kroonista alaselkäkipua lumelääkettä paremmin. Muiden depressiolääkkeiden hyöty kroonisessa alaselkäkivussa on epäselvä. Kaksisuuntaista mielialahäiriö-tä sairastavalla potilaalla ei tule käyttää trisyklisiä masennuslääkkeitä, koska niihin liittyy vaiheen kääntymisen vaara. Transdermaalinen buprenorfiini saattaa lievittää kroonista alaselkäkipua lumelääkettä paremmin.

Vahvan opioidin käytön aloituksesta päätetään kipuklinikassa. Muut hoitomuodot tulee kokeilla ennen vahvan opioidin käytön aloitusta, ja niitä jatketaan opioidihoidon ohella. Epiduraalisilla puudute-glukokortikoidiruiskeilla ei ilmeisesti ole vaikutusta. Fasettiniveleen annettavilla puudute-glukokortikoidiruiskeilla ei liene vaikutusta. Liipaisinpisteisiin (trigger) annettavien puuduteruiskeiden vaikuttavuudesta on riittämättömästi tutkimustietoa. Kroonisessa selkäkivussa manipulaatiolla on saman verran vaikutusta kuin yleislääkärin tavanomaisella hoidolla, kipulääkkeillä, fysioterapialla, terapeuttisella harjoittelulla tai selkäkoululla.

Transkutaaninen sähköinen hermo-stimulaatio (TENS) saattaa hieman lievittää kroonista alaselkäkipua lumehoitoon verrattuna, mutta se ei vaikuta toimintakykyyn. Akupunktio kroonisessa alaselkäkivussa ilmeisesti hieman lievittää kipua ja parantaa toimintakykyä lyhytaikaisesti. Laserhoidolla ei ole kliinisesti merkittävää vaikutusta pitkittyneessä tai kroonisessa selkäkivussa. Vaikeissa kipuoireyhtymissä potilas voidaan ohjata kipuklinikkaan arvioon ja hoitoon.

Toimintakykyä edistävä kuntoutus kroonisessa selkäkivussa

Asteittain lisättävä terapeuttinen harjoittelu, liike- ja liikuntahoidot, vähentää kroonisilla selkäkipupotilailla kipua ja parantaa toimintakykyä ja vähentää sairauspoissaoloja.

Moniammatillinen biopsykososiaalinen kuntoutus, johon liittyy toiminnallinen harjoittelu, parantaa toimintakykyä, lisää kroonisessa selkäkivussa työhön osallistumista ja työtoimintaa, parantaa elämän laatua ja vähentää ilmeisesti kipua. Terapeuttiseen harjoitteluun ja ohjaukseen yhdistettynä selän hieronta ilmeisesti vähentää kroonista alaselkäkipua ja parantaa toimintakykyä.

Kuntoutuksen vaikuttavuudesta on niukasti tieteellistä näyttöä. Yksilölliseen riskiprofiiliin perustuva kuntoutus ilmeisesti lievittää kipua paremmin kuin luokitteluun perustumaton kuntoutus. Kivun hallintaa ja rentoutumistaitoja voi opetella.

Spesifiset tilat

Välilevytyrän konservatiivisessa hoidossa on oleellista liikkuminen kivun sallimissa rajoissa. Näyttö kipulääkkeiden tehosta on niukka. Operatiivisen hoidon ehdottomat perusteet on syytä pitää mielessä (katso edellä). Jos potilaalla on kliinisiä merkkejä hermojuuren pinteestä yli 6 viikkoa häiritsevänä kestäneen kivun yhteydessä, operatiiista hoitoa on harkittava. Neuroradiologisen tutkimuksen on vastattava kliinistä tilaa. Operaation jälkeen 4–6 viikon sisällä on aloitettava aktiivinen kuntoutus.

Spinaalistenoosin konservatiivisen hoidon vaikuttavuudesta ei ole tieteellistä näyttöä. Vaikeissa tapauksissa ensi-sijaista on operatiivinen hoito, se helpottaa ainakin 4 vuodeksi sekä selkä- että alaraajakipua. Kiireellisen operaation indikaatiot on pidettävä mielessä (katso edellä).

Väilevyrappeuma ja instabiliteetti on yleensä normaaliin ikääntymiseen liittyvä ilmiö eikä sairaus. Rappeuman luonnollinen kulku on useimmiten hyvänlaatuinen ja oireilu vähenee vuosien kuluessa itsestään.

Instabiliteetin diagnoosi tehdään erikoissairaanhoidossa. Intensiivinen kuntoutus auttaa yhtä hyvin kuin operaatio. Operatiiviseen hoitoon ei ole yksiselitteisiä kriteerejä.

Spndylolisteesi syntyy useimmiten joko nikamankaaren höltymän (spondylolyysi) tai välilevyrappeuman seurauksena. Spondylolyyttisessä siirtymässä keskeinen selkäydinkanava säilyy yleensä väljänä mutta siirtymävälissä juurikanavat saattavat ahtautua. Degeneratiivinen siirtymä aiheuttaa usein myös keskeisen selkäydinkanavan ahtautumisen, jolloin hallitseva oire useimmiten riippuu asennosta ja on samantyyppinen kun spinaalistenoosissa.

Selkärankareumaa epäiltäessä potilas on ohjattava reumatologin arvioon diagnoosin varmistamiseksi, taudin aktiivisuuden määrittämiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi.

Tehtävänjaosta

Eksotessa on kokeiltu menestyksellisesti erityiskoulutettujen (30op) fysioterapeuttien vastaanottoa akuuteille selkäpotilaille. Vastaanotto järjestyy ajavarauksella 1-3 arkipäivässä. Vastaanotto sisältää fysioterapeuttista ohjausta ja neuvontaa, liike-ja liikuntaohjausta, selän hallintaa sekä kivunhoitoa, kipulääkitys (käsikauppa) ja sairausloma tarvittaessa (oikeus kirjoittaa 1-5 vrk). Tämä lähestyy osaltaa työfysioterapeutin toimenkuvaa.