Työlääketieteen eurooppalainen pohja

Parin tuhannen vuoden uinahdus

Jostain syystä työn merkitys sairauksien etiologiassa unohtui pariksi tuhanneksi vuodeksi Hippokrateen ajan jälkeen. Ensimmäisen antiikin aikojen jälkeisen työn terveysongelmien kuvauksen julkaisi saksalainen Ulrich Ellenbog vuonna 1473: hän käsitteli metallien myrkyllisiä höyryjä ja savuja ja näiden aiheuttamia sairauksia (Von den giftigen besen Tempffen ann Reuchen der Metall). Hieman myöhemmin Gian Matteo de Grado julkaisi tutkimuksen työn aiheuttamista kouristuksista.

Työn aiheuttamat terveysongelmat tulivat hyvin esille kaivostyössä. Sveitsiläinen alkemisti ja lääkäri Paracelcus (1493–1591) julkaisi vuorimiesten työn tapaturmista ja työperäisistä sairauksista kirjan De Morbis metallicis seu mineralibus 1500-luvulla. Myös saksalainen luonnontutkija Georg Agricola (1494–1555) kuvasi vuonna 1556 teoksessaan De re metallica kaivostyössä syntyviä tapaturmia ja tauteja. Edelleen vuonna 1614 saksilainen kaivoslääkäri Martin Pansa ja vuonna 1617 G.E. Loehniss julkaisivat teoksensa samasta aihepiiristä. Martin Pansaa voidaan pitää ensimmäisenä varsinaisena työpaikkalääkärinä Euroopassa.

Työlääketieteen isä tuli italiasta

Työlääketieteen isänä pidetään kuitenkin italialaista Padovan yliopiston professori Bernardino Ramazzinia (1633–1714). Hänen kirjansa De morbis artificum diatriba eli Työläisten sairauksista (vuonna 1700) oli ensimmäinen kooste ja käsikirja työperäisistä sairauksista. Ramazzini kuvaa yhteensä 42 eri ammatin

(vuoden 1713 painoksessa 54 ammatin) työperäiset sairaudet ja ammattitaudit. Tuon ajan ammattien kirjo oli erilainen kuin nykyisin: ammatteihin kuuluivat muiden muassa kaivostyöntekijät, kemistit, ruukuntekijät, taiteilijat, käymäläntyhjentäjät, tupakkatyöntekijät, kätilöt ja imettäjät, leipurit, viininvalmistajat, kivenhakkaajat, urheilijat, laulajat ja oppineet, kuten lääkärit.

Teoksen ammattitautiosio alkaa: "Vaihteleva ja moninainen on se sairauksien sato, jota tietyt työntekijät ammatistaan ja elinkeinostaan korjaavat; heidän ainoa palkkansa on tuhoisa vaurio terveydelle" (Pellinen 1996). Ramazzini antaa myös terveydenhoidollisia neuvoja siitä, miten työperäisiä tauteja oli ehkäistävä tuuletuksen, henkilökohtaisen hygienian ja muidenkin suojelutoimenpiteiden avulla. Käsitys, että työolot voivat aiheuttaa sairauksia, oli aikanaan radikaali – vallitsevina patofysiologisina käsityksinä tuolloin olivat muun muassa humoraalioppi ja galeeninen fysiologia.

Muutamia muita merkkihenkilöitä

Saksalainen Friedrich Hoffmann julkaisi tutkimuksensa puuhiilen kaasujen (häkäkaasun) aiheuttamista myrkytyksistä vuonna 1716. Työterveyslaitoksen edeltäjän, vuonna 1945 perustetun Helsingin sairaalan sisätautiklinikan ammattitautiosastonkin perustamista ajettiin aikoinaan juuri häkäpönttöautojen ai-heuttamien häkämyrkytysten tutkimiseksi ja hoitamiseksi.

Percival Pott, lontoolainen ortopedi, tuli työterveyden alalla tunnetuksi todistamalla vuonna 1775 nuohoojien työolojen, käytännössä noen, aiheuttavan nuohooja- eli nokipojille kivespussin syöpää (chimney sweepers disease).

Hieman myöhemmin englantilainen Edwin Chadwick tutki muun muassa keskimääräistä elinikää eri sosiaaliryhmissä. Tulosten mukaan aatelisten keskimääräinen elinikä oli 43 vuotta, ammattikäsityöläisten 30 vuotta ja työläisten elinikä 22 vuotta. Havainnoilla oli merkityksensä kansanterveystyön ohella työlääketieteenkin kehitykselle.

Teollistumisen emämaassa Englannissa tehtailijat alkoivat kiinnittää huomiota työväestön sairastamiseen ja kurjiin olosuhteisiin. Ensimmäiset teollisuuslääkärit palkattiin siellä ilmeisesti 1840-luvun alkupuolella tukemaan työväestön terveyttä ja työkykyä. Deanstonissa toimi vuonna 1842 lääkäri nimeltä J. Smith. Englannin ammattientarkastuksen raportissa vuonna 1845 mainitaan myös eräästä teollisuuslaitoksesta, jossa oli joka päivä kirurgin vastaanotto. Kyseinen kirurgi teki myös kotikäyntejä ja jakoi lääkkeitä.

1800-luvun lopussa vaikutti työn rationalisoijana ja tieteellisen johtamisopin luojana tunnettu Frederick Taylor, jonka voi myös katsoa panneen alulle nykyaikaisen työfysiologian.

Miten Ruotsissa?

Lääkäripula oli 1400–1500-luvun Ruotsi-Suomessa todellista – lääkäreitä ei ollut. Lääkäreiden saamiseksi kuningas Kustaa Vaasa lähetti kuusi ruotsalaista nuorta valtion kustannuksella yliopisto-oppiin Eurooppaan. Ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut Ruotsissa toimiva lääkäri lienee ollut Benedictus Olai (noin 1524–1582), joka palasi Tukholmaan 18 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen. Hän nousi nopeasti kuningas Eerik XIV:n perhelääkäriksi 1560-luvulla, mutta joutui Juhana Herttuan kaapatessa vallan Turun linnaan vangiksi vuosina 1568–1571 syytettynä vehkeilyistä hoitamansa kuninkaan hyväksi. Hän pääsi myöhemmin Juhanan suosioon, ja hänet muun muassa nimitettiin vuonna 1574 hoviväen lääkäriksi. Olai oli myös ensimmäinen tohtoriksi väitellyt ja ensimmäinen ruotsinkielisen lääkärikirjan kirjoittaja: Den Nyttigh Läkere Book julkaistiin vuonna 1578. Henki- ja hovin lääkärinä Olaita voi pitää työpaikkalääkärinä.

Olain lääkärikirjassa käsitellään mm. oireita, diagnostiikkaa, tautioppia ja hoito-ohjeita. Tautien syntyä kuvattiin humoraaliopin ja galeenisen fysiologian avulla. Humoraalioppi tarkoitti elimistön nesteiden tasapainon häiriötä, johon vaikuttivat muun muassa säät (astrologia) ja elintavat. Galeenisessa fysiologiassa elimistöä ohjasivat aivoista, sydämestä ja maksasta sekä pernasta lähtöisin olevat voimat. Aivot kuvastavat henkeä ja muut luonnonvoimia, jotka huolehtivat muiden muassa ravitsemuksesta ja lisääntymisestä. Hengen voimat häiriintyivät, jos eri voimien ja nesteiden tasapaino ei ollut oikea. Hoito-ohjeet sisälsivät lepoa, ruokavaliota, hajusteita, mausteita, erilaisia kymmenistäkin kasveista ja joistakin kemikaaleista valmistettuja lääkeseoksia. Peruslääkkeisiin kuului muun muassa ruusu, mastix, suitsuke, mirhami, inkivääri, muskotti, maustekasvit ja hajuryydit. Ruokavaliossa korostuvat metsälinnut. Hoitotoimenpiteissä korostuivat kuppaus ja purgeeraus kirurgisten toimenpiteiden ohella. Diagnostisia välineitä olivat havainnointi, virtsan arviointi sekä pulssin tunnustelu.

Ramazzinin kirja julkaistiin osittaisena ruotsinnoksena vuonna 1764. Ruotsalainen lääkäri Nicholas Scragge julkaisi väitöskirjansa Ammattitaudit samana vuonna, ja sen voi ajatella vaikuttaneen Ruotsi-Suomessa aikanaan laajemminkin kuin Ramazzinin teoksen. Väitöskirja on suomennettu ja esitelty Duodecim-lehdessä.

Ruotsi-Suomessa sotilaslääkärit olivat ensimmäisiä lääkäreitä, jotka hoitivat tietyn ammatin ja tietyn työnantajan palveluksessa toimivia henkilöitä, sotilaita. Sotilaslääkäreitä mainitaan nimeltä jo 1600-luvulla, heitä oli niin maavoimien kuin laivastonkin palveluksessa, esikuntatehtävissä ja armeijan sairaaloiden lääkäreinä.

Tuotantoelämän palvelukseen lääkäreitä alkoi tulla 1700-luvulla, jolta ajalta useita ruotsalaisia kaivoslääkäreitä mainitaan nimellä, esimerkiksi Alexander Berner Åmalissa 1750-luvulla. Erik Lönnberg oli yksi ensimmäisistä tehtaanlääkäreistä, hän toimi Tumban paperitehtaan lääkärinä 1800-luvun taitteessa.

Ensimmäiset työn ja työterveyden tutkimuslaitokset

Kansainvälinen toiminta työväensuojelun ja teollisuushygienian alalla alkoi systemaattisemmin vasta vuonna 1897 Brysselissä pidetyssä kongressissa. Kansainvälisen työtoimiston yhteyteen perustettiin vuonna 1900 erityinen työsääntöosasto sekä myöhemmin vuonna 1908 pysyvä työhygienian toimisto.

Vuonna 1906 perustettiin Milanoon kansainvälinen pysyvä työlääketieteen komitea Permanent Commission and International Association on Occupational Health, PCIAOH. Se oli pitkään maailman ainoa kansainvälinen työterveysalan tieteellinen organisaatio. Nykyisin se tunnetaan nimellä International Commission on Occupational Healthin, ICOH.

1900-luvun alussa perustettuja työn tutkimuslaitoksia ovat Ammattitautien klinikka Milanossa (1910), Kaivostoimisto Yhdysvalloissa (1909–10), Saksassa 1910-luvulla ja Ranskassa vuonna 1925 sekä Teollisuushygienian osasto Yhdysvaltain kansanterveyden tutkimuslaitokseen 1925. National Institute of Industrial Psychology perustettiin Lontooseen 1921. Samaan aikaan muun muassa Harvardin terveydenhoitokoulussa professori Philip Drinker aloitti teollisuushygienian opetuksen. Suomen ensimmäinen alan instituutio, VR:n psykoteknillinen tutkimuslaboratorio, aloitti toimintansa jo vuonna 1922.