Tavoitteena tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja pidemmät työurat

Sami Riekki:

Kevan asiantuntijalääkärinä mietin ammatikseni, mitä työnantaja-asiakas tarvitsee työterveyshuollolta voidakseen tukea työntekijöitään, jos työuran varrella tulee työssä selviytymisen ongelmia. Toisin sanoen pyrimme eläkevakuuttajana edistämään työterveysyhteistyötä työkykyjohtamisen prosessien osalta ja täten pidentämään työuria. Tähän kuuluu myös työnantaja-asiakkaidemme työterveyspalveluntuottajien koulutus muun muassa B-lausuntojen laadukkaan sisällön suhteen ja ammatillisen kuntoutuksen perusteista. Toisena tärkeänä tehtäväalueenani on vakuutuslääketieteellisten ratkaisuehdotusten tekeminen ammatillisen kuntoutuksen ja työkyvyttömyyseläkehakemusten osalta. Nämä kaksi työkenttää kytkeytyvät kiinteästi toisiinsa, vaikka työtehtävinä ovatkin hyvin erilaisia. Työnantaja-asiakkaiden konsultointi ja työterveyshuoltojen koulutus vaatii matkustamista ympäri Suomea, koska Keva vastaa kaikkien kuntien, kirkon ja valtion eläkevakuuttamisesta. Sen vastapainoksi vakuutuslääketieteellisten ratkaisuehdotusten tekeminen on vaativaa ajatustyötä tietokoneen äärellä, kun lausunnoista ja muista dokumenteista pyritään muodostamaan näkemys hakijan työ- ja toimintakyvyn välisestä suhteesta.

Eläkelaitoksen asiantuntijalääkärin rooli eroaa merkittävästi potilaan hoitavan lääkärin roolista. Käytännössä asiantuntijalääkärinä toimiessa tulee luopua kliinikon roolista ja asettua objektiivisen lääketieteellisen arvioijan rooliin. Tavoitteenamme on tehdä kokonaisarvio hakijan työeläkelakien mukaisesta työkyvyn alenemasta ja jäljellä olevasta työkyvystä. Kokonaisarvioon kuuluu varsinaisen sairauden ja sen toimintakykyvaikutuksen vaikeusasteen lisäksi tehdä niin sanottu kohtuullisuusharkinta, jossa huomioidaan muun muassa hakijan ammatti, ikä, työura, ammattitaito, koulutus, kotipaikkasidonnaisuus, työllisyystilanne ja muut myötävaikuttavat seikat. Kaikki nämä tekijät yhdessä vaikuttavat siihen, voidaanko haettu sosiaalivakuutuksen etuus myöntää.

Lisäksi suhteutamme yksittäistapauksen kokonaisuuteen, yleiseen ratkaisukäytäntöön ja oikeuskäytäntöön. Harvoin kliinikot tulevat myöskään ajatelleeksi, että asiantuntijalääkäri on päätöksen valmistelussa vain yksi asiantuntija juristien, kuntoutusasiantuntijoiden ja eläkeratkaisijoiden kanssa. Päätöksiä pohditaan usean eri alan asiantuntijan näkökulmasta, ja tavoitteena on hakijoiden oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu.

Työantajayhteistyössä tärkein työkaluni on Aktiivisen tuen toimintamalli, jossa alkaviin ongelmiin puututaan heti ja pitkittyviin työkyvyn ongelmiin haetaan ratkaisuja systemaattisesti verkostoyhteistyöllä, jossa myös Keva voi olla toimijana. Työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamisen malleja on luotu paljon, mutta kentällä kiertäessä huomaa, että ongelmia ilmenee siinä, miten ne oikeasti saadaan käyttöön. Näyttää etenkin siltä, että jos 90 päivän lausunnon yhteydessä ei synny konkreettista työhön paluun suunnitelmaa, on erittäin suuri riski, että potilaan työhön paluun koordinointi ei tapahdu systemaattisesti työpaikan eikä työterveyshuollon toimesta ja sairausloma pitkittyy eläkkeen hakemiseen johtavaan 300 sairauspäivään asti. Tällöin ollaan jo auttamattoman myöhässä esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteiden suhteen.

Jotta työurat oikeasti pidentyisivät, tarvitaan työpaikoilla tahtotila, joustavuutta ja toimintakäytännöt työkykyongelmien ennakointiin, niihin reagointiin viiveettä sekä ennen kaikkea työtehtävien muokkausta. Jos sairausloma pitkittyy, on oltava kaikille osapuolille selvä prosessi, miten töihin paluuta tuetaan systemaattisesti. Tällä hetkellä ongelmia tuottaa monessa työpaikassa se, että työkykyjohtamisen tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviä keinoja ei ole mietitty loppuun asti. Isompi tavoite saattaa olla esimerkiksi eläkemaksujen pienentäminen, mutta on jäänyt pohtimatta, millaisin askelin tähän tavoitteeseen päästään. Näitä asiakasorganisaation strategisia tavoitteita työterveyshuollon tulisi tukea omalla toiminnallaan.

Tulin Kevaan työskenneltyäni työterveyshuollossa yksityisellä sektorilla 12 vuotta, ensin potilastyössä ja sitten kehittämis- ja johtamistehtävissä. Työterveyshuollon erikoislääkärin koulutus antaa vakuutuslääkärin työhön erinomaisen pohjan – molemmissa pohditaan toiminta- ja työkyvyn välistä suhdetta, joten vakuutuslääketieteen ajatusmaailmaan on työterveyslääkärillä jo valmiiksi hyvä pohja.

Hienoa on myös se, että tehtävääni kuuluu perinteisten vakuutuslääkärin paperitöiden lisäksi työnantaja-asiakkaiden työterveysyhteistyön ja työkykyjohtamisen konsultointi, jolloin voin hyödyntää koko tähänastisen työurani varrella kertynyttä kokemusta ja osaamista. Nykyisessä työssäni kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena on työelämän laadun kohentaminen ja koen, että siihen voidaan myös työnantajan, työterveyshuollon ja eläkelaitoksen yhteistyöllä aidosti vaikuttaa.

Tapio Ropponen:

Vakuutuslääketiede liittyy henkilövakuutustoimintaan. Vakuutuslääketiede arvioi toiminta- ja työkykyä, mutta arvioinnin kohteet liittyvät myös arviointiin syy-seuraussuhteesta, riskistä sekä haitan tasosta. Toiminta- ja työkyvyn arviointia sisältyy painotetuimmin sairausvakuutuksen ja eri eläkevakuutuksen muotoihin.

Työkyky on käsitteellisesti monimutkainen tilanne- ja kulttuurisidonnainen kokonaisuus. Se kuvastaa ihmisen toimintakykyä työympäristössä. Siihen liitetään oleellisena osana kyky ansaita ansiotuloja, joita ilman työkyky jää pelkäksi abstraktioksi. Työkyky rakentuu ihmisen voimavarojen ja työn ominaisuuksien välisestä tasapainosta. Hyvä suoriutuminen työelämässä edellyttää työntekijältä riittävää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Muita työkyvyn osatekijöitä ovat työtehtävien osaaminen ja hallitseminen, koulutuspohja, työyhteisö, työn ominaisuudet ja ikä.

Työkyvyttömyys eli oikeus työeläke-etuuksiin on sen sijaan osa lakisääteistä sosiaalivakuutusta, johon kuuluu aina kohtuullisuusharkinta. Kun toimintakykyä voidaan mitata lääketieteen keinoin, työkyvylle ei ole suoranaista mittaria ja työkyvyttömyys käsitteenä on lääketieteellinen vain osittain. Työkyvyttömyyden perusedellytyksenä on kuitenkin aina luotettavasti kuvattu sairaus, vika tai vamma ja luotettava osoitus sairauden alentavasta vaikutuksesta toimintakykyyn.

"Lääkärin tulee parantajana olla potilaan puolella, ihmisenä hyvin lähellä, mutta asiantuntijana riittävän etäällä" Arkkiatri Risto Pelkonen, 2009. Hoitava lääkäri ja vakuutuslääkäri tavoittelevat kumpikin hakijan kannalta oikeudenmukaista ratkaisua. Näkökulman ja usein tietolähteiden erilaisuuden takia päädytään myös ajoittain eriäviin näkemyksiin. Oikeudenmukaisen ja tasapuolisen arvioinnin tekemiseen vakuutuslääkäri tarvitsee hoitavalta lääkäriltä mahdollisimman selkeät, johdonmukaiset ja tutkimuksiin perustuvat tiedot päätöksenteon pohjaksi.