Yhteistyö ja hyvä johtaminen parantavat työyhteisön hyvinvointia

Lääkäriliiton vuoden 2016 teemana on hyvinvointi, joka on jaettu kolmeen alateemaan: työhön, palautumiseen ja toimintakykyyn. Hyvinvointia ylläpitävät muun muassa vapaa-aika, perhe, stressinhallinta sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Toimintakykyä tukevat itsehoito, hyvin toimivat työterveyspalvelut sekä luottamuslääkärijärjestelmä.

Työyhteisöissä tärkein asia on johtaminen. Maaliskuun Työterveyslääkäristä jäi mieleen Työeläkeyhtiö Elon henkilöstöjohtaja Hilkka Malisen ja henkilöstöpäällikkö Hilkka Kuosan kirjoitus Henkinen työsuojelu – askel pidempiin työuriin? Kirjoituksessa todettiin muun muassa seuraavaa: ''Kun on vastaanottanut esimiestehtävän, ei voi kieltäytyä olemasta kiinnostunut alaistensa työstä ja hyvinvoinnista.'' Tämä pätee organisaatioiden kaikilla tasoilla – lähiesimiehestä toimitusjohtajaan.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori arvioi kirjassaan Puoliholtiton Suomi, että johtotehtäviin kipuaa väistämättä myös patologisia narsisteja. Kaikki narsistiset piirteet eivät aina ole pahasta, mutta liian usein johtajan narsismi johtaa työyhteisön pahoinvointiin.

Ongelmia syntyy, jos johtaja pyrkii ensisijaisesti edistämään omaa uraansa ja tuo toistuvasti esiin omia saavutuksiaan muiden kustannuksella. Narsistinen johtaja ei kykene huolehtimaan työyhteisön hyvinvoinnista, jolloin vastuu siitä jää lähiesimiesten ja henkilöstöhallinnon harteille. Tällöin työhyvinvointijohtamisen takana ei ole yrityksen korkein johto, mikä heijastuu koko organisaatioon. Näen suomalaisyritysten esimiestaidoissa ison osaamisvajeen, vaikka hyviäkin esimerkkejä on paljon.

Työhyvinvointiin vaikuttavat myös suhteemme toisiin työntekijöihin. Tämän lehden artikkeleita lukiessani kiinnitin huomiota Ruotsissa työskentelevän nuoren lääkärin Kia Purasen (sivu 19) kokemuksiin. Suomessa näyttää edelleen olevan lääkäreitä, jotka nostavat itsensä muiden terveydenhuollon ammattiryhmien yläpuolelle. Ruotsissa tämänkaltaista asennetta pidetään syynä siihen, että suomalaisella lääkärillä on vaikeuksia sopeutua työyhteisönsä jäseneksi.

Tämä ei valitettavasti tullut minulle valtavana yllätyksenä seurattuani terveydenhuollon toimintaa 70-luvun lopulta lähtien. Arvostammeko riittävästi muita terveydenhuollon ammattilaisia, ja näkyykö se myös asenteissamme? Olisiko esimerkiksi mahdollista istua tauolla laitoshuoltajan, lähihoitajan tai osastosihteerin pöytään? Voisimme saada arvokasta tietoa kuuntelemalla myös muihin ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden ajatuksia ja kokemuksia.

Liian vähän hyödynnetty työhyvinvoinnin voimavara on myös yhteistyö eri erikoisalojen ja eri palveluntuottajien kanssa. Hyvä yhteistyö on toimivan terveydenhuollon perusta. Hyödyntämällä muiden parhaita käytäntöjä saamme oman työmme sujumaan paremmin sekä opimme tuntemaan toistemme työn ja toisemme paremmin. Samalla lisääntyy kollegiaalisuus, jota sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten keskellä tarvitaan.

Tervetuloa lehtemme pariin!