Työterveyshuollon sairaanhoito työurien tukena

Työkykyä tukeva sairaanhoito

Työterveyshuollon yksi keskeisimmistä tehtävistä on tuntea työkykyisyys ja siihen keskeisesti vaikuttavat tekijät yksilö-, työyhteisö- ja organisaatiotasolla. Tässä on hyvä hyödyntää tutkimustietoa työkyvystä työuran eri vaiheissa. Tuoreessa tutkimuksessa on todettu työkyvyn alenevan vuosikymmeniä ennen varsinaista eläkeikää: 31 ja 46 ikävuoden välillä (Seitsamo ym. 2015). Kyseisessä tutkimuksessa työkykyä ylläpitäviksi tekijöiksi osoittautuivat hyvä terveys, kohtuulliset elintavat, normaalipainoisuus, positiivinen suhde työtä kohtaan, ammatillinen osaaminen ja työkykyä tukevat työolot. Näiden tutkimustulosten valossa työterveyshuollon sairaanhoidossa kannattaa panostaa erityisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksien, mielenterveyshäiriöiden (etenkin masennus ja unettomuus) ja kansansairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Samansuuntaisia tuloksia löytyy myös kunta-alalta Kunta10- tutkimuksesta (esimerkiksi Oksanen 2012). Työkyvyn tukemisen näkökulmasta taas ohimenevillä, lyhytkestoisilla oireilla/sairauksilla ei ole niin suurta merkitystä pidemmän tähtäimen työkyvyn kannalta.

Työkykyriskiluokittelu ohjaa toimintaa

Oulun Työterveydessä lähdimme luomaan kunta-asiakkaan tarpeeseen yksinkertaista tapaa luokitella työntekijöiden ja työpaikan työkykyriskejä. Tavoitteena oli sekä parempi asiakasohjaus ja haltuunotto työkykyriskien mukaan työterveyshuollon puolella että raportointi työkykyriskeistä työpaikan eri tasoille. Työpaikkatasolla työkykyriskien luokittelun avulla voidaan arvioida myös lähivuosien ennenaikaisen työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttamaa varhaiseläkeperusteisen maksun suuruutta (varhekustannus).

Työntekijän työkykyriskiä arvioidaan nyt asiakasvastuullisten työterveyslääkäreiden ja -hoitajien toimesta sekä käytännön asiakaskontakteissa ja -käynneillä että jälkikäteen moniammatillisessa työryhmässä. Työkykyriskiarvio tehdään arvioiden, millainen työntekijän työkykyisyys on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Luokittelussa hyödynnetään Kunta10-tutkimuksen tuloksia eri tekijöiden vaikutuksesta työkykyyn. Työkyvyttömyysriski jaetaan kahteen luokkaan: joko koko työuran aikaiseen riskiin (työkykyriskiluokka 2) tai 5 vuoden sisällä näköpiirissä olevaan riskiin (työkykyriskiluokka 3). Ne, joilla ei ole työkykyriskiä terveytensä ja oireidensa perusteella, luokitellaan omaan ryhmäänsä. Lisäksi ne, jotka eivät ole käyttäneet työterveyshuollon palveluita, luokitellaan omaan luokkaansa. Työkykyriskistä ja sen perusteista tehdään merkintä potilaskertomukseen. Kohonneessa työkykyriskissä oleville työntekijöille arviota päivitetään vähintään vuosittain.

Työntekijöille, jotka sijoittuvat työkykyriskin eri luokkiin, on omat palveluprosessinsa. Heidän tilannettaan seurataan hoito- ja työkykysuunnitelmaan kuvatulla tavalla ja arviota päivitetään säännöllisesti. Työntekijöiden, joiden työkyvyttömyysriski on arvioitu olevan 5 vuoden sisällä, hoito, seuranta ja työkyvyn tuki on työterveyshuollon palveluprosessissa keskitetty kyseisen työpaikan vastuullisille henkilöille. Asiakasvastuullinen työterveyshoitaja toimii case managerina ja pitää työntekijän tilanteesta langat käsissään. Tähän ryhmään kuuluvilla työntekijöillä on yleensä monia sairauksia, oireita, hoitopaikkoja sekä paljon käyntejä. Hoito ja seuranta eivät hajoa, kun työterveyshoitaja koordinoi työntekijän käynnit ja ajanvaraukset omalle työterveystiimille. Lisäksi työterveyshoitaja varmistaa säännöllisin väliajoin, että hoito- ja työkykysuunnitelma on ajan tasalla. Yhteistyö esimiehen ja työpaikan kanssa on aktiivista. Tämä toimintatapa takaa sen, että työntekijän tai työpaikan tilanteen muuttuessa pystytään reagoiman nopeasti joko hoidollisesti, kuntoutuksellisesti tai työterveysyhteistyössä.

Toisessa työkykyriskiluokassa ovat työntekijät, joilla on arvioitu olevan koko työuran aikajänteellä kohonnut työkyvyttömyysriski. Kyseessä voi olla siis sairaus tai oire, joissa riittää adekvaatti hoito, elämäntapamuutos ja osaamisen ylläpito tai edistäminen. Tällöin sairaanhoidon käynneillä tähdätään työkyvyn suhteen jopa vuosikymmenien päähän. Näiden sairauskäyntien yhteydessä on helppo havaita ensimmäiset työkykyyn vaikuttavat tekijät ja käynnistää tarvittaessa viiveettä yhteistyö työpaikan kanssa. Varhainen työn muokkaaminen tai täydennys- tai uudelleenkoulutus voi mahdollistaa työuran jatkumisen varsinaiseen eläkeikään saakka. Työterveyshuollossa tapahtuvat sairaanhoitokäynnit sisältävät piiloagendana aina työn ja terveyden välisten tekijöiden neuvonnan ja ohjauksen. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että mikäli työpaikalla on vain ennaltaehkäisevän työterveyshuollon sopimus, jäävät monet työkykyä uhkaavat ensimmäiset merkit havaitsematta. Tällöin työterveyshuoltoon ohjaaminen jää työpaikan esimiehen aktiivisuudesta riippuvaiseksi. Työkyvyn tukemisen kannalta toiveeni olisi myös, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkärit lähettäisivät potilaan työterveyshuoltoon konsultaatioon ja työkyvyn arviointiin herkemmin.

Korvaava työ

Korvaavan työn käyttö on yksi tapa edistää työkyisyyttä. Oulun Kaupungissa otettiin korvaavan työn toimintamalli käyttöön vuonna 2014. Korvaavan työn käytännöt mahdollistavat työn tekemisen silloinkin, kun työntekijä on työkyvytön omaan varsinaiseen työhönsä. Yleensä on kyse kestoltaan yhdestä muutamaan viikkoon kestävästä korvaavan työn jaksosta. Toki jakso voi olla lyhyempi tai pidempi. Korvaavan työn toimintamallissa työterveyslääkärillä on keskeinen rooli. Jokaisella sairaanhoitokäynnillä työterveyslääkäri arvioi työntekijän työkykyä: mihin työntekijä pystyy, mikäli hän ei täysin pysty omaan työhönsä? Osalla työpaikoista on luotu listauksia korvaavista töistä, joita työterveyslääkäri voi hyödyntää arviota tehdessään. Työterveyslääkäri kirjaa sairauspoissaolotodistukseen, millaiseen korvaavaan työhön työntekijä pystyy. Sairauspoissaolotodistus toimii viestinviejänä esimiehelle ja kannanotto tulisi löytyä jokaisesta A-todistuksesta. Esimies ja työntekijä pohtivat sen kannanoton perusteella, olisiko korvaavaa työtä mahdollista tehdä. Esimies päättää korvaavan työn käytöstä, mutta työterveyslääkäri kannanotollaan mahdollistaa sen.

Lopuksi

Työterveyshuollon sairaanhoidolla on nähdäkseni vaikuttava rooli työkyvyn tukemisessa työurien eri vaiheissa. Yhteistyötä muun terveydenhuollon kanssa tulee lisätä ja pohtia työnjaollisia kysymyksiä. Lähivuosina digitaaliset mahdollisuudet auttavat tässä.