Terveysriskit mikrobiologian laboratoriossa työskenneltäessä: mitä työterveyslääkärin tulee tietää?

Erilaisia työprosesseja, samoja terveysriskejä

Mikrobiologisia tutkimuksia tehdään usealla eri alalla. Esimerkiksi ympäristömikrobiologia tutkii rakennuksista otettuja näytteitä silloin kun niissä epäillään kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmaa. Uintipaikkojen tai juomaveden turvallisuutta tutkitaan esimerkiksi järvi- ja merivedestä tai vesijohto- ja kaivovedestä. Elintarvikkeiden turvallisuutta tutkitaan muun muassa tullilaboratorioissa. Aseptiseen käyttöön tarkoitettuja näytteitä tutkitaan teollisuudessa tuotantoprosessien yhteydessä. Ex tempore -valmistettuja liuoksia sairaalakäyttöön tutkitaan omissa apteekkilaboratorioissa tai kliinisissä laboratorioissa. Hygienianäytteet, esimerkiksi äidinmaitokeskukseen tarkoitettu äidinmaito, tutkitaan usein kliinisissä laboratorioissa. Virtsa-, erite-, märkä-, kudospala-, selkäydinneste-, veri- ja muut näytteet, niin eläimistä kuin ihmisistä, tutkitaan eläinlääketieteellisissä tai kliinisissä eritasoisissa bioturvallisuuslaboratorioissa (5) ottaen huomioon näytteiden potentiaalisen infektiovaaran.

Riippumatta siitä, millä alalla mikrobiologiset laboratoriot toimivat, niiden työprosessit ovat jokseenkin samanlaisia. Ero tulee lähinnä automaatiotasosta. Näytteiden viljely tehdään erilaisilla maljoilla. Kysymyksen asettelusta riippuen käytetään muun muassa rikastus- ja selektiivisiä elatusaineita, jolloin tutkittavat bakteerit rikastuvat normaalimikrobiston alta. Viljelyn (rikastuksen) jälkeen kiinnostavat pesäkkeet poimitaan manuaalisesti jatkotutkimuksiin. Apuna käytetään edelleen, kuten myös useita kymmeniä vuosia sitten, tutkijan näkö- ja hajuaistia. Jatkotutkimuksiin kuuluu bakteereiden identifikaatio eli nimeäminen, kvantifikaatio ja monissa tapauksissa antibioottiherkkyysprofiilin (eli antibiogrammin) tutkiminen. Kaikki vaiheet ovat yleensä hyvin standardoituja ja ohjeistettuja. Lopullisessa raportissa ilmoitetaan bakteerilaji (tai suku), määrä ja tarvittaessa antibiogrammi. Geneettisiä tutkimuksia patogeeneista tehdään tapauskohtaisesti.

Herkistymisen mahdollisuus

Edellä kuvatun työprosessin perusteella voidaan päätellä, että työskentely bakteriologian, (mykobakteriologian), mykologian sekä parasitologian laboratoriossa on jokseenkin manuaalista työskentelyä. Tällä hetkellä vain jotkut kaupalliset geenimonistustestit ovat täysin automatisoituja, jolloin tutkijan kontakti tutkittavaan näytteeseen on minimaalista. Rutiinibakteriologia on edelleen hyvin pitkälti käsipeliä kuten noin sata vuotta sitten. Koska valtaosasta tutkittavista näytteistä kasvaa niin sanottuja opportunistisia mikrobeja, ne tutkitaan laboratorioiden työpöytien päällä, mutta näytteiden viljely tehdään aina laminaareissa. Kuten on mainittu, näytteitä viljellään synteettisillä elatusaineilla, joilla on omanlainen tuoksunsa. Kasvaessaan, rikastuessaan ja käyttäessään kasvualustan elatusaineita, bakteerit päästävät ympäristöön omia metaboliatuotteita, kuten esimerkiksi haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC – volatile organic compounds) ja lipopolysakkarideja. Tutkiessaan maljalla kasvaneita pesäkkeitä varsinkin ikääntyvät likinäköiset tutkijat saattavat viedä tutkittavan maljan lähelle kasvojaan. Tutkija pyrkii etsimään sellaisen näköetäisyyden, joka takaa parhaan resoluution. Tällöin jotkut tutkijat saattavat tutkia maljat ikään kuin silmälasien alta (niin sanottu pukki-asento). Tutkiessaan ja poimiessaan pesäkkeet tutkijat joutuvat itse huomaamattaan hengittämään sisäänsä bakteereista lähteviä epäfysiologisia ärsyttäviä aineita. Joidenkin kokeneiden tutkijoiden hajumuisti alkaa toimia melko virheettömästi niin, että tutkijat käyttävät säälimättä omaa hajuaistia kromotografin tavoin. Täten jotkut tutkijat voivat ajan mittaan vähitellen herkistyä erilaisille haitallisille VOC-aineille. Herkistymisen myötä heille voi kehittyä krooninen nuha, yskä, keuhkoputken hyperreaktiviteetti tai silmien ärsytysoireet. Silmien kuivumista lisäävät myös liiallinen koneellinen ilmanvaihto ja laminaarin jatkuva käyttö. Reagointi bakteereiden aineosille voi tapahtua aluksi esimerkiksi vain maljoja tutkiessa. Käytännön lääkärin näkökulmasta diagnoosin teko on varsin ongelmallista, koska ei ole objektiivista testiä osoittamaan tämänkaltaista herkistymistä. Lääkäri joutuu tällöin turvautumaan vain anamneesiin. Epäherkät mittarit, kuten verenkuva, CRP tai immunoglobuliinien tutkimukset eivät ole avuksi. Tilanne, jolloin itse tutkittava epäilee työperäistä herkistymistä objektiivisten mittareiden puuttuessa, saattaa aiheuttaa tutkijalle runsaasti ahdistusta ja toivottomuutta, erityisesti ammattitautikiistassa. Ilmeisesti herkistyminen työpaikan haihtuville VOC-aineille voi tapahtua kaikille aikaisemmin perusterveille ihmisille. Vaikka kyseisestä sairastuvuudesta ei löydy vertaisarvioituja julkaisuja, kriittisesti ajatteleva lääkäri voi kuitenkin olettaa, että suuremmassa riskissä ovat ne henkilöt, joille jo aikaisemmin on tapahtunut herkistymistä ympäristöantigeeneille, kuten heinänuhaa tai astmaa sairastavilla. Työkelpoisuuden kannalta jatkuva kortikosteroidien tai inhaloittavien sympatomimeettien käyttö on tuskin suositeltavaa. Pikemminkin henkilö tulisi ohjata muihin tehtäviin, joissa hän ei altistu työympäristön epäpuhtauksille.

Immunosuppressio on kontraindikaatio mikrobiologiassa työskentelyyn

Toinen seikka, johon työterveyslääkärin tulisi kiinnittää huomiota työhönottotarkastuksessa, on eriasteiset immunosuppressiotilat. Mielestäni mikä tahansa immunosuppressio pitää olla ehdoton kontraindikaatio kyseiseen työhön. Koska niin lääkärit kuin myös mikrobiologit ja hoitajatkin joutuvat päivittäin kontaktiin rikastettujen infektioagenttien kanssa, todennäköisyyttä sille, että he voivat saada tartunnan työpaikalla, ei voi täysin sulkea pois. Mikäli oireeton ja työkykyinen, mutta immunosupprimoitu henkilö saa tartunnan työpaikalla, hänen infektion kulku voi olla hyvin arvaamaton. Infektio voi olla fulminantti ja voi johtaa jopa kuolemaan (kirjoittajalla on omakohtainen kokemus tällaisesta tapauksesta). Ilmeisesti kaikki henkilöt, jotka joutuvat käyttämään systeemisiä kortikosteroideja tai muita immuunisysteemiä salpaavia aineita, eivät terveydentilansa vuoksi ole sopivia työskentelymaan bakteriologian, mykologian ja parasitologian laboratoriossa. Työterveyslääkäreiden tulee melko säännöllisesti uudelleen arvioida työntekijöiden kelpoisuus kyseiseen työtehtävään, koska ajan mittaan joidenkin työntekijöiden immunologinen status voi heikentyä. Raskaana olevia naisia, joiden immunologien status on tilapäisesti heikentynyt, tulisi väliaikaisesti siirtää pois perusbakteriologiasta.

Muita riskejä

Henkilöille, joilla on atopiaa tai joiden käsissä on krooninen ekseema tai jokin muu ihosairaus, tulisi mielestäni ehdottaa työskentelyä muualla kuin bakteriologiassa, koska pienikin ihon naarmu tai jopa näkymätön haava voi toimia infektion porttina. Jatkuva työskentely pumpuli- ja suojahansikkaiden kanssa voi tuntua kömpelöltä ja häiritsevältä.

Lopuksi

Yhteenvetona totean, että työskentely bakteriologian, mykologian ja parasitologian laborato-riossa on sinänsä terveysriski. Työhönottotarkastuksessa sekä säännöllisin välein työterveyslääkärin tulee ottaa kantaa henkilön terveystilaan ja ohjata työntekijä mahdollisesti toisiin tehtäviin. Näin työterveyssuojelulaki toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla.