Miten muuttua digitaalisessa murroksessa

Onnistunut hyppäys digitaaliseen työn tekemiseen

Kaikki uusi menee yhä nopeammin läpi globaalisti, ja esimerkiksi työn arvo voi siirtyä hyvin nopeasti paikasta toiseen. Jotta miellä olisi käytössämme uudenlaisen työn tekemisen voittajakombinaatio 10–15 vuoden kuluttua, meidän täytyy ymmärtää kolmen eri elementin vaikutus toisiinsa:

1. Digitaalinen teknologia – keskeinen haaste on se, onko organisaatioilla riittävästi aikaa leikkiä uudella teknologialla, kokeilla ja protoilla, mitä kaikkea sillä voisikaan tehdä.

2. Ihminen ja hänen työprosessiensa väistämätön muutos – miten me opimme ymmärtämään uutta teknologiaa ja ottamaan sitä käyttöön? Miten onnistumme muuttamaan perinteistä tapaa tehdä töitä yhdessä? Meillä on käsiteltävänä oppimisen haasteita sekä luopumisen ja tulevaisuuden kohtaamisen pelkoa. Jokaisen työntekijän vastuulla on olla riittävän avoimena tulevaisuudelle ja antaa sille mahdollisuus – ja myös paljastaa perinteisistä toimintatavoista niiden heikkoudet

3. Bisnesnäkökulma ja tuloksen tekemisen haaste – lisäarvon ja kilpailukyvyn merkityksen ymmärtäminen on välttämätöntä. Eri toimialojen kentille saattaa tulevaisuudessa tulla sellaisia ennakkoluulottomia, hyvällä bisnesvainulla varustettuja toimijoita, joita ei perinteisesti ole totuttu näkemään. Myös maantieteelliset rajat on tulevaisuudessa yhä helpompaa ylittää.

Kun nämä kolme tekijää saadaan yhdistettyä tehokkaasti, voi syntyä mahdollisuus johonkin uuteen, ehkä valtavan suureenkin innovaatioon.

Kulta-aika vai kurjistumisen kierre?

Kun puhutaan digitalisaatiosta, keskustellaan aina myös työpaikkojen katoamisesta. Yhdet ennustavat niille 20–30 % vähenemistä, toiset epäilevät, että jopa puolet työpaikoista katoaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa eräs suurin yksittäinen ammattiryhmä on raskaan liikenteen kuljettajat. Kun automaattiset rekat – mahdollisesti hyvinkin pian – alkavat ajaa siellä teillä, katoaa kuljettajien tarve. Tämä on selkeä kauhukuva: valtava työpaikkakato ja autonkuljettajien massatyöttömyys.

Toisaalta digitalisaatio voi tuoda mukanaan parinkymmenen vuoden kulta-ajan: mahdollisuuden luoda fiksumpia prosesseja, ihmisille järkevämpiä malleja työntekoon, tilaa luoda uuden tyyppisiä palveluita ja tuotteita. Rekkakuskienkaan osalta tavaran kuljettaminen ei varmasti lopu, vaan tapa tehdä työtä mahdollisesti muuttuu oleellisesti. Osa perinteisistä työtehtävistä katoaa, mutta jotain uutta tulee tilalle.

Tavallaan rinnakkain ovat siis sekä synkkä ja karu tulevaisuuden kuva että näkymät hienosta kulta-ajasta. Tärkeää olisikin nyt pohtia, miten vältetään kurjistumisen kierteeseen joutuminen. Vaikka juoksisi kuinka kovaa vauhtia, ei auta, jos joku menee ohi autolla. Silloin täytyy lopettaa juokseminen ja alkaa miettiä lentokonetta vaihtoehtona.

Luottamuspääoman vapaus

Miten siis jättää organisaatioissa vanha taakse ja hypätä uuteen? Esimerkiksi me Työterveyslaitoksessa tunnemme erittäin hyvin ihmisen ja inhimillisiä työprosesseja sekä melko hyvin myös teknologiaa ja sen mahdollisuuksia, mutta tuloksen tekemistä vielä opettelemme. Tekemistä on vielä siis paljon.

Jotta meistä kaikista saisi tulevaisuudessakin osaamisen parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön, on nähtävä, että maailma on muuttunut ja on uskallettava luottaa ihmisiin. Uuteen voidaan siirtyä käytännössä joko pakottamalla tai vaihtoehtoisesti aidosti paremman tulevaisuuden kuvan ja hyvän kautta. Jokaisen organisaation täytyy käydä nyt keskustelua siitä, mikä kunkin oma polku on. Pakko ei välttämättä ole myöskään huono vaihtoehto. Esimerkiksi Tanskassa toteutettiin osin pakolla postin kuljetuksen digitalisaatio, kun kaikki valtiollinen posti muutettiin sähköiseksi. Muutos on tuottanut suuret säästöt ja lopulta myös suurin osa kansasta pitää palvelua onnistuneena. Tarvittiin vain rohkeutta ja viisautta tehdä päätös muutoksesta.

Luovan pääoman voi myös ottaa käyttöön vapaaehtoisuuteen perustuen. Berliinissä eräällä konserttipaikalla otettiin seinistä "Ei saa kuvata" -laput pois seinistä. Yleisö oli tottunut kuvauskieltoon eikä aluksi uskaltanut edelleenkään kuvata, mutta ensin yksi otti kännykän esiin, sitten vähitellen muutkin esityksen aikana. Mitä tapahtui? Kukaan ei kärsinyt kiellon poistumisesta, mutta estradilla olevien kasvoihin tuli aivan uudenlaista hymyä ja valoa.

Ratkaiseva kysymys onkin: Kuka keksi ottaa kieltolaput pois seiniltä konserttihallissa? Kuinka paljon meillä on työelämässä samanlaisia lappuja, joita vain kuuliaisesti noudatamme, vaikka siihen ei ole mitään syytä? Monesti esimerkiksi asiantuntijatyössä on niin, että oman työnsä tuntee parhaiten sen tekijä, viereinen työntekijä taas tuntee oman tehtävänsä. Tällaisessa tilanteessa ei välttämättä esimerkiksi esimies ei olekaan se, joka näkee uuden fiksumman työtavan, vaan työntekijä itse on vastuussa omien kieltolappujensa kyseenalaistamisesta.

Koko käynnissä olevan muutoksen ydin on siinä, uskalletaanko organisaatioille ja niissä toimiville yksilöille antaa vapautta vai puristetaanko niitä vielä vähän entisestään. Yksilöiden pitää voida uskaltaa nostaa päivänvaloon omasta työstään asioita, jotka eivät enää toimi, ja ehkä myös heikkouksiaan ilman, että heidän tarvitsee pelätä työpaikkansa ja tulevaisuutensa puolesta. Jos kone vapauttaakin ihmisen monista työtehtävistä, hänessä voi silti olla runsaasti luovuutta, joka voidaan ottaa uudenlaiseen käyttöön. Tulevaisuudessa emme pärjää, jos teemme edelleen tiimillämme juuri niin kuin aina ennenkin.

Uskallammeko alkaa tehdä juuri päinvastoin kuin tällä hetkellä talouselämässä vallitseva supistamisen ja käpertymisen vaatimus edellyttää? Uskallammeko sen sijaan alkaa vapautua ja ottaa organisaatioissamme luottamuspääoman käyttöön? Digitalisaatio voi olla uhka, joka kadottaa työpaikat ja sen myötä luottamuksen eri ryhmien välillä organisaatioissa ja yhteiskunnassa. Se voidaan kuitenkin myös nähdä mahdollisuutena, jossa ihminen ja teknologia saatetaan yhteen, muistetaan myös tuottavuuden näkökulma ja ennen kaikkea luotetaan yksilöihin, jolloin meidän on mahdollista kääntää iso digitaalinen murros omaksi hyödyksemme.