Digitalisaatio uudistaa oppimista
Digitalisaatio on aikamme suurimpia työelämän muutosvoimia – ja muutosvauhti on entisestään kiihtymässä. Uudet digitaaliset palvelut ovat mullistaneet toimialoja kaupasta mediaan ja finanssialasta matkailuun. Tässä kirjoituksessa tehdään katsaus digitalisaation vaikutuksesta oppimiseen ja koulutusorganisaatioihin.
Digitalisaatio ilmiönä on ollut viimeisen vuoden Suomessa voimakkaasti esillä viimeistään Sipilän hallituksen hallitusohjelman ansiosta. Hallitusohjelmassa digitalisaatio on keskeinen tuottavuusloikan mahdollistaja niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Hallitusohjelman myötä myös eri oppilaitokset ja koulutustoimijat ovat kukin ottamassa omaa digihyppyään.
Koulutuksen digitalisaatiossa ei liikkeelle kuitenkaan lähdetä nollasta. Verkko-oppiminen on jo vuosien ajan muokannut esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden opintopolkuja entistä joustavammiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa opiskelijan kannalta esimerkiksi sitä, että luennoille voi osallistua kotoa etäyhteydellä tai katsoa luennon tallenteen jälkikäteen videona. Ryhmätöitä voidaan työstää yhdessä erilaisilla digitaalisilla alustoilla, osaamista testataan ja osoitetaan verkkotehtävillä sekä -tenteillä ja oppimista ohjataan videopuheluiden välityksellä.
Ammattikorkeakouluissa tutkintoja onkin tällä vuosikymmenellä voinut yhä enemmän opiskella verkko-opintoja ja kontaktiopetusta yhdistävässä monimuoto-opetuksessa. Nykyisin yksittäisiä koulutusohjelmia toteutetaan jo käytännössä täysin verkkovälitteisesti. Myös ammatillinen opettajankoulutus on ottanut onnistuneita kokeiluja kokonaan verkossa suoritettavan koulutuksen suuntaan.
Onko koulutustoiminta siis jo ottanut digiloikkansa? Kyllä ja ei. Digitalisaatiota teemana on hyvä katsoa kahdelta kantilta: asiakaskokemuksen ja organisaation liiketoiminnan näkökulmasta. Asiakaskokemuksena koulutustoiminta Suomessa on jo osin muuttunut: opiskelu on nykyään entistä vähemmän aikaan ja paikkaan sidottua. Liiketoiminnallisesti radikaalia muutosta esimerkiksi korkeakouluissa ei ole kuitenkaan tapahtunut – ei tuottavuudessa eikä toisaalta liiketoiminnan kasvussa esimerkiksi koulutusviennin kautta. Merkittävimmät kustannussäästöt on saatu vähentyneiden tilatarpeiden kautta. Organisaatioiden yhteistyötä tiivistävät, vanhoja rakenteita ja toimintatapoja rikkovat ja ylivertaisen asiakaskokemuksen tarjoavat digitaaliset oppimissovellukset loistavat yhä poissaolollaan. Voidaankin siis sanoa, että koulutustoiminta on digitalisoitunut, mutta digitalisaatiosta, joka uudistaa merkittävästi oppimiskokemusta ja myllertää toimialaa, emme voi vielä puhua.
Trendejä ja innovaatioita
Kesäkuussa julkaistun tuoreimman Digibarometrin mukaan Suomella on maailmaan parhaat edellytykset hyötyä digitalisoitumisesta – joskin sen käytössä jäämme sijalle viisi. Raportissa todetaan, että "Barometrin kärkipaikasta huolimatta digitaalisuus on edelleen Suomen suuri mutta hyödyntämätön mahdollisuus." Koulutuksen digitalisaation kannalta edellinen toteamus osuu naulan kantaan. Suomen maine koulutusmaana on kansainvälisesti verraton, mutta täysimittaisesti digitaalisaatiota hyödyntäviä oppimistuotteita ja -palveluita tuotamme vielä niukasti.
Globaalissa mittakaavassa Yhdysvallat on ottanut digitaalisten oppimissovellusten ja -innovaatioiden kärkipaikan. Opetusalaa muutama vuosi sitten ravistelleet massiiviset verkkokurssit eli MOOCit (Massive Open Online Course) ovat yksi esimerkki tästä. MOOCit ovat isoille massoille suunniteltuja yhteisöllisiä verkkokursseja, joille osallistuminen on ainakin tiettyyn pisteeseen asti maksutonta. Yksittäisille MOOCeille onkin osallistunut parhaimmillaan lähes puoli miljoonaan osallistujaa. MOOCi-en keskeisenä ongelman on koettu olevan alhaiset läpäisyprosentit, sillä useat osallistujat jättävät kurssin kesken tai eivät edes pääse alkuun kurssin suorittamisessa.
Uber-kyytipalvelun ja Airbnb-majoituspalvelun tapaisten sovellusten myötä tutuksi tullut alustatalous tekee tuloaan myös opetusalalle. Udemy-palvelun on ennustettu olevan oppimisen uusi Netflix. Parempi vertauskuva voisi tosin olla juuri Uber, sillä palvelu tarjoaa vain alustan, joka yhdistää verkkokouluttajat ja oppijat. Udemyssä kuka tahansa voi siis tuoda markkinoille verkkokurssin haluamastaan teemasta haluamaansa hintaan. Palvelun ansaintalogiikka perustuu asiakkaiden maksamista kurssimaksuista otettavaan provisioon.
Myös työelämäkoulutuksen innovaatiot tulevat valtameren takaa. Linkedin osti viime vuonna erilaisia työelämätaitoja videomuodossa opettavan Lynda.com-palvelun. Kaupan arvo oli 1,5 miljardia dollaria. Viimeisen yrityskaupan myötä palvelu siirtyy Linkedinin mukana Microsoftille, joka on ollut viime vuosina muutenkin aktiivinen koulutusteknologia-alalla. Grovo-niminen palvelu puolestaan ratsastaa tuoreimman trendin, mikro-oppimisen, aallonharjalla tarjoten työpaikkojen tarpeita vastaavia lyhyitä oppimissisältöjä. Codeacademy opettaa koodaamista ja Duolingo kieliä pelillisyyttä hyödyntävissä ympäristöissä. Siinä vain joitakin esimerkkejä digitalisaatiota hyödyntävistä innovaatioista, jotka ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa alalla.
Lääketieteen opinnoissa lisätty todellisuus (Augmented Reality) ja virtuaalitodellisuus (Virtual Reality) tulevat tarjoamaan uusia mahdollisuuksia harjoitella ja oppia. Lisättyä todellisuutta tullaan tulevaisuudessa hyödyntämään esimerkiksi simulaatio-opetuksessa. Lisätyn todellisuuden laseilla simulaationukke voi herätä eloon aivan uudella tavalla. Ensimmäiset 360-asteen livevideokuvaa välittäneet leikkaukset ovat jo todellisuutta. Opiskelijan kannalta 360-asteen videokuva leikkauksesta tarkoittaa sitä, että virtuaalilasien avulla isokin joukko opiskelijoita pystyy havainnoimaan leikkauksen etenemistä kuin olisivat itse fyysisesti läsnä leikkaustilanteessa. Edellä listatut uudet teknologiat voisivat avata myös suomalaisille toimijoille uusia portteja globaaleille markkinoille.
Laatua oppimistuloksiin?
Saavutetaanko uusilla menetelmillä ja verkkovälitteisellä oppimisella vaadittavat osaamistavoitteet? Keskustelu tästä on ollut Suomessa osin polarisoitunutta – ainakin sosiaalisessa mediassa. Digioppiminen nähdään kommenteissa vuoroin uhkana, vuoroin kaiken mullistavana mahdollisuutena.
Means, Banks ja Murphy antavat verkko-oppimisen vaikuttavuuteen vastauksia kirjassaan Learning Online: What research Tells Us About Whether, When and How. Kirjoittajat toteavat tekemänsä meta-analyysin pohjalta, että verkko-opinnoissa osaamistavoitteiden saavuttaminen on selvästi tehokasta. Useimmissa tutkimuksissa osaamistavoitteiden saavuttaminen verkkovälitteisesti on samaa tasoa kuin kasvokkain tapahtuvassa opetuksessa – joissakin tapauksissa myös parempaa. Selvää lienee myös se, että kuten kontaktiopetuksessa, myös verkko-opinnoissa laatu vaihtelee huonosta erinomaiseen. Kouluttajan tai tiimin vastuulla on tulevaisuudessakin jatkuva laadun arviointi ja opetuksen kehittäminen.
Työterveyslaitoksen koulutus digitalisoituu
Työterveyslaitoksella on jo pitkät perinteet suomalaisen työelämän koulutuksesta. Tulevaisuudessa koulutuspalvelumme tulevat nojaamaan entistä enemmän verkko-oppimiseen ja digitaalisiin oppimateriaaleihin – unohtamatta kuitenkaan kasvokkaisen vuorovaikutuksen voimaa oppimisen ja verkostoitumisen kannalta. Myös työterveyshuoltoon erikoistuvien lääkäreiden Työterveyslaitosjakson opinnoissa olemme ottamassa askelta entistä digitaalisempaan oppimiseen. Erikoistuvien lääkäreiden kannalta tämä tarkoittaa joustavampaa mahdollisuutta oppia, ja samalla toimipisteiden väliset rajat ylittävää yhteistyötä voidaan lisätä entisestään – laatua ja tehokkuutta siis samassa paketissa.
KTM, kehittämispäällikkö (e-learning), Työterveyslaitos
eero.nukari[at]ttl.fi
Kirjallisuutta
- Kaupan liitto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tekes, Teknologiateollisuus ja Verkkoteollisuus (16.6.2016). Digibarometri 2016. Helsinki: Taloustieto Oy. http://www.digibarometri.fi
- Junger M. (2015). Otetaan digiloikka! Suomi kehityksen kärkeen. Elinkeinoelämän keskusliitto. Helsinki.
- Ilmarinen V., Koskela K. (2015).
- Digitalisaatio: Yritysjohdon käsikirja. Talentum. Helsinki.
- Means B., Banks M. & Murphy R. (2014). Learning Online: What research Tells Us About Whether, When and How. Routledge. New York.
- Miettinen Maarit. (2015). Opettajankoulutusta verkossa? Verkko-pilotti opettajankouluttajien ja opiskelijoiden näkökulmasta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Jyväskylä.
