Omailmoitus vähentää akuuttihoidon tarvetta ja tukee työkyvyn seurantaa työpaikalla

Tutkimus ja tulokset

Tutkimuksessa selvitettiin omailmoituskäytännön toimeenpanoa ja vaikutuksia organisaatioiden, esimiesten, henkilöstön sekä työterveyshuollon kannalta. Tutkimukseen osallistui kuusi organisaatioita teollisuudesta, palvelualalta ja kunta-alalta, joissa omailmoitus joko oli ollut käytössä tai otettu juuri käyttöön. Henkilöstön määrä näissä organisaatioissa oli yhteensä 67 622.

Viidessä tutkimusorganisaatiossa omailmoitus koski 1–3 päivän sairauspoissaoloja, ja osassa käyttö oli rajoitettu nimettyihin sairauksiin, joita olivat hengitystieinfektiot, akuutti enteriitti ja migreeni. Yhdessä organisaatioissa käytäntö oli aluksi ollut voimassa 1–5 päivän poissaoloissa, mutta sitä oli laajennettu seitsemään päivään.

Haastatteluissa useat esimiehet totesivat, että yhteydenpito työntekijän ja esimiehen välillä voi parantua, kun he joutuvat pitämään yhteyttä poissaoloja ilmoitettaessa. Tämä voi edistää puheeksi ottamista muissakin työkykyasioissa. Omailmoitus voi myös parantaa luottamusta henkilöstön ja johdon välillä. Kyselyssä esimiehistä puolet arvioi, että omailmoitus on parantanut luottamusta (kuva «Esimieskyselyssä raportoituja omailmoituskäytännön»1).

Kuva 1. Esimieskyselyssä raportoituja omailmoituskäytännön hyviä puolia.

Ongelmaksi esimiehet kokivat lääkärin rooliin joutumisen sairauksia arvioidessaan (kuva «Esimieskyselyssä raportoituja omailmoituskäytännön»2). Tämä huoli liittyi erityisesti siirtymävaiheeseen. Käytännön vakiintuessa esimiehet olisivat oleet valmiit lisäämään omailmoitusten osuutta poissaoloista.

Tutkimuksessa mukana olleissa organisaatioissa sairauspoissaolojen kokonaismäärä ei noussut vaan säilyi omailmoituksen käyttöönoton jälkeen keskimäärin ennallaan. Tutkimukseen osallistuneissa organisaatioissa lyhyitä 1–3 päivän poissaoloja oli keskimäärin kaksi päivää henkeä kohti vuodessa. Omailmoitus lyhensi näiden lyhyiden poissaolojen kestoa. Työntekijät saattoivat palata töihin jo 1–2 päivän jälkeen, kun lääkärintodistuksella tavallisimmin ollaan pois työstä 2–3 päivää.

Omailmoituksen osuus kaikista sairauspoissaolopäivistä vaihteli 5–20 % mallin laajuudesta ja vakiintuneisuudesta riippuen. Akuuteissa hengitystieinfektioissa ja gastroenteriiteissä omailmoituksen osuus oli 30–60 % kaikista sai-rauspäivistä. Kaikista poissaolokerroista omailmoituksen osuus oli noin 20 % niin sanotussa rajoitetussa mallissa (kuva «Omailmoituskertojen osuus (%) kaikista poissaoloke»3) ja noin 50 % rajoittamattomassa mallissa, jossa omailmoituksella hyväksytään kaikki sairauden syyt lyhytaikaisissa poissaoloissa (kuva «Omailmoituskertojen osuus (%) kaikista poissaoloke»4). Kuvissa esitetyt kaksi esimerkkityöpaikkaa edustivat vakiintunutta omailmoituskäytäntöä, joissa 1–3 päivän omailmoitus oli ollut käytössä jo vuosia.

Kuva 2. Esimieskyselyssä raportoituja omailmoituskäytännön huonoja puolia

Kuva 3. Omailmoituskertojen osuus (%) kaikista poissaolokerroista nimetyissä sairausryhmissä ja kaikissa sairauksissa teollisuuskonsernissa 2010-2013.

Kuva 4. Omailmoituskertojen osuus (%) kaikista poissaolokerroista eräissä sairausryhmissä ja kaikissa sairauksissa mediakonsernissa 2012-2014.

Pohdinta

Lyhyiden poissaolojen seuranta ja syiden kirjaaminen on usein puutteellista, minkä vuoksi tilastotietoja ei aina saada tukemaan esimiestyötä ja työkyvyn johtamista (Valtiontalouden Tarkastusvirasto 2012, Heikkinen 2014). Työterveyshuollon tietojärjestelmät ovat viime vuosina kehittyneet niin, että lyhyitäkin poissaoloja on voitu seurata, mikäli työpaikalla poissaolot on koottu ja kirjattu.

Muissa Pohjoismaissa esimiehen aktiivinen rooli poissaolojen seurannassa on Suomea vahvempi. Esimerkiksi Pohjoismaita ja Irlantia koskeva vertaileva tutkimus saman tehdaskonsernin työkyvyn tuen toimintatavoista osoitti, että esimiehen rooli on Suomessa ja Irlannissa passiivisempi kuin Ruotsissa ja Norjassa (Pavela 2012). Samassa tutkimuksessa pidettiin mahdollisena, että Suomessa osa esimiehelle kuuluvista työkyvyn tuen ja seurannan tehtävistä on delegoitu työterveyshuollolle.

Varhaisen tuen mallin ja Kelan ohjeiden mukaisesti esimiehelle on Suomessa palautettu osa työkyvyn tuki- ja seurantavastuusta sairauden pitkittyessä. Omailmoituskäytäntö puolestaan lisää työkykyasioiden käsittelyä työpaikalla lyhyiden poissaolojen osalta, yhteydenpitoa esimiehen ja työntekijän välillä sekä luottamusta työpaikalla.

Tutkimukseen osallistuneissa työterveyshuolloissa omailmoituksen käyttö näkyi akuuttikäyntien vähentymisenä, mikä johti työterveyshuollon resurssien vapautumisena muuhun käyttöön. Työterveyshuollon kustannukset eivät varsinaisesti alentuneet, vaan painopiste siirtyi terveyden edistämiseen ja työkyvyn tukeen.

Työterveyshuollossa kertyi vuonna 2013 yhteensä 5,1 miljoonaa sairaanhoitokäyntiä 1,9 miljoonalle työterveyshuollon piirissä olleelle. Laskennallisesti sairaanhoitokäyntejä tehtiin 2,6 henkeä kohti, vaikka sairaanhoito ei sisälly kaikkiin sopimuksiin. Laskennallisesti omailmoituskertoja oli tässä tutkimuksessa henkeä kohti vuodessa 0,4 kertaa rajoitetussa omailmoitusmallissa (nimetyt taudit 1–3 päivää) ja 0,8 kertaa rajoittamattomassa mallissa (kaikki taudit 1–3 päivää).

Voidaan yleistäen arvioida, että jos omailmoitus olisi käytössä koko työterveyshuollon asiakaskunnassa, se merkitsisi ainakin 760 000 – 1 520 000 hoitokäynnin säästymistä. Tämä säästö on toteutunut jo työntekijöistä 79 %:n osalta, mutta puuttuvat 21 % merkitsevät

160 000–320 000 käynnin säästöpotentiaalia, mikä vastaa 20–40 henkilön työpanosta.

Lopuksi

Työterveyshuolto voi olla mukana suosittelemassa ja suunnittelemassa omailmoituskäytäntöä yhdessä työnantajan kanssa sekä järjestämässä koulutusta esimiehille käytännöstä. Omailmoituksen käyttöönotossa tärkeää on hyvä suunnittelu, tehokas tiedottaminen ja selkeät pelisäännöt. Tutkimuksen pohjalta Työterveyslaitos on laatinut työpaikoille omailmoituksen käyttöönotosta maksuttoman oppaan, jota myös työterveyshuollot voivat hyödyntää yhteistyössä työpaikkojen kanssa (Työterveyslaitos 2016 b).