Depression varhaiskuntoutuksen vaikuttavuus

Tutkittavat

Väitöstutkimuksen otos koostui masennuksen vuoksi ensimmäistä kertaa työterveyshuoltoon hakeutuneista pohjoissuomalaista työikäisistä (18–64-vuotiaat) henkilöistä. Työterveyslääkäri tai työterveyshoitaja arvioi masennusoireilun kyselylomakkeen tuella (BDI, Beck Depression Inventory, vähintään 9 pistettä). Tutkimukseen ja kuntoutusinterventioon osallistumisen arvioon lähetettiin 355 henkilöä. Osallistumiskriteerit täyttäneiden 272 henkilön tietoja käytettiin tarkasteltaessa tutkittavien taustaa. Naisia heistä oli 83 %. Miesten keski-ikä oli 44,0 ja naisten 45,2 vuotta. Noin kaksi kolmasosaa työskenteli julkisen sektorin palveluksessa. Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kuntoutus- ja verrokkiryhmään. Vuoden seurantaan osallistui 134 kuntoutus- ja 100 verrokkiryhmään kuuluvaa.

Interventio

Kuntoutusryhmälle järjestettiin 3–5 hengen ryhmissä selvitysjakso ja kuntoutuskurssi Oulun Diakonissalaitoksen Kuntotalolla. Kokonaisuus sisälsi 31 kuntoutuspäivää noin puolen vuoden aikana. Kuntoutustyöryhmään kuuluivat psykologi, sosiaalityöntekijä, psykiatri, kuntoutuslääkäri ja fysioterapeutti. Selvitysjaksolla (5+5 vrk) kartoitettiin ajankohtaiseen elämäntilanteeseen ja depressioon johtaneita taustatekijöitä. Jakso toimi itsenäisenä varhaisvaiheen interventiona. Sen perusteella kuntoutujille suositeltiin jatkotoimenpiteet. Kuntoutuskurssi (14+7 vrk) toteutui 4–6 kk kuluttua selvitysjaksosta. Sen aikana syvennettiin tutkimusjakson tuloksia.

Tausta-ajatteluna oli vaikuttaa depression kulkuun ja ennusteeseen vahvistamalla lähiverkostoa ja tekemällä tiivistä yhteistyötä tarpeen mukaan työpaikan ja työterveyshuollon kanssa.

Verrokkiryhmäläiset saivat työterveyshuoltojensa tarjoaman tavanomaisen hoidon.

Mittarit

Lähtötilanteen haastattelussa tehtiin mielenterveyden häiriöiden diagnostinen arvio (Structured Clinical Interview for DSM-IV Axis I-II Disorders, SCID) sekä arvioitiin sosiaalista ja ammatillista toimintakykyä (Social and Occupational Functioning Assessment Scale for DSM-IV, SOFAS).

Aleksitymiaa mitattiin lähtötilanteessa ja seurattiin vuoden kuluttua kyselyllä (Toronto Alexithymia Scale). Sillä tarkoitetaan persoonallisuuden piirteistöä, jolle on ominaista vaikeus tunnistaa omia tunteita ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista, vaikeus kuvata tunteita ja ilmaista niitä muille, ulkoisen maailman yksityiskohtiin ja tapahtumiin keskittyvä ajattelutyyli sekä vähäinen mielikuvituksen käyttö. Aleksityymisilla henkilöillä tavataan masentuneisuutta muita enemmän.

Koherenssin tunteen, elämänhallinnan tunteen mittaamiseksi ja seuraamiseksi käytettiin SOC-kyselyä (Sence of Coherence). Sen ulottuvuuksien – ymmärrettävyys, hallittavuus ja mielekkyys – oletetaan muodostavan melko pysyvän yksilön ominaisuuden. Vahva koherenssin tunne on yhteydessä hyvään terveyteen ja stressinhallintakykyyn, ja sen oletettiin tukevan kuntoutumista.

Lähtötilanteen kyselylomakkeella kerättiin taustatietoja: perhe- ja työtilanne, työhön liittyvät kuormitus- ja ongelmatekijät, sairaudet ja lääkkeiden sekä terveyspalvelujen käyttö puolen vuoden ajalta ennen tutkimusta. Vuoden kuluttua postikyselyllä selvitettiin depression aste ja hoito vuoden aikana (lääkitys, psykoterapia, muut hoitosuhteet, sairauspoissaolot) sekä elämäntilanteessa tapahtuneet muutokset.

Tulokset

Päälöydöksenä lähtötilanteessa oli, että kolmanneksella masennukseen ensimmäistä kertaa elämässään sairastuneilla työntekijöillä todettiin vaativa persoonallisuus, jopa 50 %:lla miehistä ja 28 %:lla naisista.

Masennusoirepisteet laskivat kummassakin ryhmässä: kuntoutusryhmässä 20,8:sta 11,6:en ja verrokkiryhmässä 19,3:sta 10,8:an. Tutkimuksessa saatiin jonkin verran näyttöä kuntoutuksen vaikuttavuudesta arvioituna sillä perusteella, että pisteet laskivat yli 10 pisteellä 64 %:lla kuntoutukseen osallistuneista ja 53 %:lla verrokkiryhmäläisistä eron ollessa tilastollisesti merkitsevän.

Kuntoutuksella ei ollut vaikutusta aleksitymiaan. Sen esiintyvyys väheni sekä kuntoutusryhmässä (20,1 %:sta 18,9 %:in) että verrokkiryhmässä (16,0 %:sta 7.1 %:in). Verrokkiryhmässä aleksitymian esiintyvyys oli vuoden jälkeen jopa merkitsevästi alhaisempi kuin kuntoutusryhmässä.

Kuntoutuksella oli jonkin verran vaikutusta koherenssin tunteeseen. Sekä kuntoutus- että verrokkiryhmissä lukemat nousivat, joskaan ero ei ollut merkitsevä seurannassa. Kohentunut koherenssin tunne liittyi kuntoutusryhmässä lievempiin masennuksiin ja suurempiin masennusoirepisteiden laskuihin.

Johtopäätökset

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että on tärkeää arvioida depressioon liittyvä samanaikainen persoonallisuushäiriö työssäkäyvillä ensimmäisen kerran depressioon sairastuneilla henkilöillä. Vaativa persoonallisuus voi johtaa uupumiseen varsinkin elämänmuutosten ja stressitilanteiden yhteydessä. Vaativat henkilöt ovat usein omistautuneet työlleen. Lisäksi voidaan todeta, että tutkimuksessa saatiin jossain määrin näyttöä varhaisen useasta kuntoutuksellisesta viitekehyksestä koostetun masennuksen kuntoutusohjelman vaikuttavuudesta tavanomaiseen hoitoon verrattuna. Huomioiden vähäiset erot kuntoutus- ja verrokkiryhmän välillä voitaneen arvioida työterveyshuollossa toteutuneella depression hoidolla olleen merkitystä.

Tutkimuksessa oli mahdollista ar-vioida työterveyshuollon, kuntoutuksen ja psykiatrian yhteistyötä. Se voi olla tärkeä näkökulma tulevaisuudessa. Jatkossa saattaa olla tärkeää pohtia, mitkä ovat tarkoituksenmukaiset mittarit arvioitaessa kuntoutuksen vaikutusta toipumiseen masennuksesta, joka on monimuotoinen ja -tahoinen oireyhtymä. Kuntoutuksen vaikutusta sairauspoissaoloihin ei vielä tutkittu, joka on merkittävää sekä työelämän että yhteiskunnan kannalta katsottuna. Jatkossa on tärkeää tehdä kuntoutuksen kustannusvaikutusten selvitys resurssien kohdistamisen tarkoituksenmukaiseksi arvioimiseksi.