Tunnistetaan työkyvyn heikkeneminen ajoissa!

Työkyvystä kirjoittamisen vaikeus

Suosituksen keskeisenä teemana työterveyshuollon kannalta on hyvin tehty perustyö ja aktiivinen yhteistyö asiakkaan kanssa. Perustoiminnan kuvaamisen olisi ajatellut olevan helppoa pitkään alalla toimineille, mutta sitä se ei ollut. Erityisesti työkyvyn hallintaan liittyvien termien ja käsitteiden laittaminen selkeään ja yksiselitteiseen muotoon oli odotettua hankalampaa. Tämä tuli esille eri tahoilta tulleiden palautteiden kirjossa.

Ulkopuolista palautetta saatiin runsaasti, mikä kertonee siitä, että suosituksen aihepiiri oli oikeasti ajankohtainen. Kommentteja tuli muun muassa työterveyshuollon ja työelämän asiantuntijoilta, kuntoutuksesta vastaavilta, sekä vakuutuslääketieteen, Kansaineläkelaitoksen (KELA) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) edustajilta. Palaute oli arvokasta, asiantuntevaa ja rakentavasti kriittistä, ja se auttoi muokkaamaan suositusta eteenpäin. Palautteen käsittely oli haastavaa, sillä se oli osin ristiriitaista. Se, mitä yksi suosituksessa kiitti, sitä toinen toivoi korjattavaksi. Esimerkiksi työkyvyn määrittelystä oli useita erilaisia näkemyksiä. Kommentoijien viitekehys vaikutti puolestaan siihen, mitä työkyvyn hallinnan vaihetta haluttiin korostaa: esimerkiksi ammatillista ja lääkinnällistä kuntoutusta, työhön paluun tukemista sairasloman jälkeen tai vaihtoehtojen hakemista osatyökykyisille. Suosituksen tavoitteena oli kuitenkin tuoda esille menetelmiä työkyvyn heikkenemisen havaitsemiseen jo ennen työkyvyn merkittävää heikkenemistä.

Painopisteen ja oman ajattelun siirtäminen työkyvyn hallinnan varhaiseen vaiheeseen edellytti aiheen syvällistä tutkiskelua kirjoittajatyöryhmältä. Tämä kertonee, että meillä pitkään alalla työskennelleillä asiantuntijoillakin on vielä työtä työkyvyn hallintaprosessin kirkastamisessa. Jäimme myös miettimään, miten työkyvyn hallinta ja siitä viestiminen näyttäytyy asiakkaalle ja suurelle yleisölle, jos toimijoiden keskenkin asiasta on näkemys- ja tulkintaeroja. Tuotammeko tiedettä, taidetta vai terveyttä? Lämpiämmekö vain sisäänpäin? Tätä jouduimme miettimään senkin vuoksi, että samaan aikaan kirjoitustyön kanssa valmisteltiin sote-uudistusta, jossa työterveyshuollon rooli ja merkitys uhkasi välillä kokonaan unohtua.

Työntekijän rooli

Suosituksessa työntekijä on nostettu vastuulliseksi toimijaksi työnantajan ja työterveyshuollon rinnalle. Tästä käytiin palautteiden kautta keskustelua. Joidenkin näkemysten mukaan yksilön vastuuta korostettiin liikaa. Vaikuttavuutta ei kuitenkaan synny, jos työntekijä on passiivinen työhyvinvointitoimenpiteiden kohde, vaan hänen tulee olla aktiivinen toimija. Onhan työkyvyn säilyminen merkittävä asia erityisesti ihmiselle itselleen. Ilman työntekijän sitoutumista ja vastuunottoa omasta hyvinvoinnistaan työnantajan ja työterveyshuollon ponnistelut työkyvyn ylläpitämiseksi ovat usein tuloksettomia.

Työnantajan ja esimiesten rooli

Ensimmäiset merkit työkyvyn heikkenemisestä havaitaan usein työpaikalla, jossa niihin tulisi myös puuttua (Kuva «Yhdeksän keinoa havaita työkyvyn varhainen alenemi»1). Työnantajan roolissa keskeistä on yrityksen johdon ja henkilöstöhallinnon sitoutuminen työkykyä ja työhyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin. Monet valveutuneet asiakasorganisaatiot tunnustavat työterveysyhteistyön merkityksen ja pitävät sitä tärkeänä. Yrityksen voimavarat saattavat kuitenkin huveta monenlaisten projektien ja organisaatiomuutosten eteenpäin viemiseen, tuotannon pyörittämiseen ja taloudellisen tuloksen tavoitteluun. Työterveyshuollon kanssa tehtävä yhteistyö ja siihen liittyvä perustoiminta, kuten varhaisen tuen malli sekä työpaikan vaarojen tunnistus ja riskinarviointi, tukevat asiantuntevasti toteutettuna yrityksen ydinprosesseja. Esimiehellä on oma tärkeä roolinsa alaistensa työkyvyn ylläpitämisessä ja esimerkiksi kannustavan sekä ymmärtävän asenteen merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Kuva 1. Yhdeksän keinoa havaita työkyvyn varhainen aleneminen työpaikalla.

Työterveyshuollon rooli

Työterveyshuollon keskeinen rooli on olla selvillä siitä, mitä yrityksessä ja työpaikalla tapahtuu ja sitä kautta havainnoida työntekijöiden työkyvyssä tapahtuvia muutoksia lääketieteellisten tutkimusten ja hoidon ohella. Työterveyshuolto koordinoi yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten kuntoutustoimijoiden ja erikoissairaanhoidon kanssa. Työterveyshuolto kannustaa ja ohjaa yksilöitä ja yrityksiä avoimeen yhteistyöhön ja on erityisesti pienten yritysten tukena työhyvinvointiin liittyvissä asioissa. Työterveyshuolto onkin laaja-alainen lääketieteen erikoisala, joka on paljon muuta kuin lääketiedettä. Tämä on työterveyshuollossa työskenteleville usein myös haaste, koska se edellyttää astumista ulos tavanomaisesta hoitajan tai lääkärin roolista.

Muun terveydenhuollon rooli

Hoitava lääkäri on sairauksien diagnostiikan, hoidon, toipumisennusteen ja eri sairauksiin liittyvän toimintakyvyn asiantuntija. Varhainen työkyvyn arviointi ja tuki on järkevää keskittää työterveyshuoltoon, josta käsin muuta terveydenhuoltoa konsultoidaan. Aina tämä ei ole mahdollista organisaatioiden erilaisten työterveyssopimusten takia tai siksi että jos potilas on hakeutunut muun terveydenhuollon piiriin omasta tahdostaan tai esimerkiksi äkillisen sairastumisen vuoksi. Erikoissairaanhoidosta ja perusterveydenhuollosta tulisikin ohjata potilaat työterveyshuoltoon, erityisesti jos työkyvyttömyys uhkaa tai herää ajatus ongelmista työssä selviytymisessä tai sairauden liittymisestä työhön.

Mittarit ja niiden käyttö

Suosituksessa esitellään erilaisia toimintakyvyn heikkenemisen tunnistamista helpottavia työkaluja. Menetelmät on tarkoitettu ensisijaisesti terveydenhuoltohenkilöstön käyttöön haastattelun ja havainnoinnin rinnalle.

Työhön kuntoutuksen kehittämishankkeen toisessa vaiheessa (Riitta Seppänen-Järvelä 2014, KELA) on tutkittu, miten työterveyshuollossa työskentelevät käyttävät erilaisia mittareita. Tutkimuksen perusteella niitä käytetään melko vähän. Yleisimmin käytettyjä mittareita ovat spirometria, AUDIT, BBI-15 ja Työkykyindeksi.

Oirekyselyt, mittarit ja toimintakyvyn arviointiasteikot tukevat työpaikalla ja terveydenhuollossa tehtyjä havaintoja, helpottavat tiedonkulkua eri toimijoiden kesken sekä auttavat työntekijää itseään ymmärtämään tilannettaan. Niiden käytön lisääminen asiakkaan tarpeisiin perustuen olisi suositeltavaa.

Lopuksi

Työkyvyn heikkeneminen on mahdollista tunnistaa varhaisessa vaiheessa, kun kaikki työkyvyn hallintaan osallistuvat tahot tuntevat vastuunsa ja velvollisuutensa sekä sitoutuvat niihin. Keskustelua asiasta varmasti tarvitaan vielä sekä ymmärtämystä tarkastella kaikkia työntekijän toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä.

Työterveyshuollon näkökulmasta huolellinen ja asiakkaan tarpeet huomioiva työterveyshuollon perustyö sekä yhteistyön edistäminen eri toimijoiden kesken ovat työkyvyn hallinnan kulmakiviä. Tähän meidän kannattaa uskoa, vaikka varhaisessa vaiheessa tehtyjen toimenpiteiden tulokset eivät ole aina helposti todennettavissa. Jo syntyneiden ongelmien ratkaiseminen on usein näkyvämpää työtä.

Suositus on suunnattu terveydenhuollolle, mutta sitä voidaan hyödyntää yhteistyössä yritysten ja työntekijöiden, sekä muiden työkyvyn ylläpitoon osallistuvien tahojen kanssa. Toivomme, että siitä löytyy eväitä ja työkaluja käytännön työhön.

Kiitän lämpimästi kirjoittajatyöryhmää (Ari Kaukiainen, Esa-Pekka Takala, Tanja Rentto ja Elina Tulenheimo-Eklund) hyvin sujuneesta ryhmätyöskentelystä. Kiitän myös kaikkia suositusta matkan varrella kommentoineita sekä pitkämielistä työnantajaani, joka on osaltaan mahdollistanut osallistumiseni projektiin.