Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen 70-vuotisjuhlat

Finlands Företagsläkarföreningens 70-års jubileum

MSD oli luonut päiväseminaariin erinomaiset puitteet yhdessä STLY:n hallituksen kanssa Katajanokan Wanhaan Satamaan. Iltapäivän ja illan ohjelman olivat suunnitelleet juhlatoimikunta, johon kuuluivat Pirjo Anttila, Riitta Keinänen, Visa Kervinen, Elina Kupiainen ja Anna Mättö.

Yli-innovaatioaktivisti

Aamupäivän esityksistä mielenkiintoisin oli Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistin Anssi Tuulenmäen luento. Hän toi esiin monin elävin esimerkein, miten Suomessa palveluita tuotetaan tuottajan ehdoilla. Uudet innovaatiot eivät juuri näy organisaatioiden arjessa. Tuulenmäen mukaan maassamme innovaatio-osaamisessa on selkeä vajaus.

Työterveyshuolto ministerin näkökulmasta

Iltapäivän ja varsinaisen juhlaseminaarin ensimmäisen esityksen piti perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula. Hän kuvasi sote-uudistusta suolla rämpimiseksi. Työterveyshuollosta hänellä oli kuitenkin useita myönteisiä näkemyksiä. Ministerin ensimmäisenä toiveena oli, että muu terveydenhuolto toimisi yhtä hyvin kuin työterveyshuolto. Hän korosti työterveyshuollon osaamista sujuvista palveluketjuista. Yhteistyön puute eri toimijoiden kesken sosiaali- ja terveydenhuollossa on ministerin erityisenä murheena. Juha Rehulan esitys herätti vilkkaan keskustelun. Ministeri päätti keskustelun toteamalla, että soten tavoitteena on asiakkaan saaminen oikeaan aikaan oikeaan paikkaan kustannustehokkaan hoidon piiriin. Rehulan viimeinen on lause oli napakka: ''Työ on usein parasta hoitoa ja kuntoutusta!''

Historiaa

Markku Huvinen avasi seminaariesitysten sarjan juhlavasti kertomalla yhdistyksemme merkittävän jäsenen lääkintäneuvos Kaj Ahlmanin elämäntyöstä. Ahlman vaikutti 1960–1970-luvuilla Kymi Oy:n ylilääkärinä ja STLY:n puheenjohtajana osallistuen myös alan pohjoismaisen yhteistyön rakentamiseen. Kaj Ahlman on vaikuttanut suuresti työterveyshuoltolainsäädännön valmisteluun ja nykymuotoisen suomalaisen työterveyshuollon kehittymiseen.

Jarmo Heikkinen loi esityksessään vakuuttavan katsauksen työpaikkalääkärin ammatin tärkeyteen kautta aikain sekä alan kehittymiseen aina Hippokrateen ajoista tähän päivään. Historiikin julkistaminen sai 70-vuotisjuhlaseminaarissa juhlavat puitteet. Painos oli tuoreeltaan valmistunut edellisenä päivänä ja se jaettiin seminaarin osallistujille. Historiikin nimi kertasi juhlavuoden teemaa "Uudistuva työterveyslääkäri – hyvän työelämän vaikuttaja", ja se on postitettu kaikille jäsenille yhteisestä taipaleesta kertomaan.

Pekka Mattila

Historiasilmäysten jälkeen katsottiin eteenpäin. Aalto-yliopiston käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila jäsensi ja visioi työelämän kehityskulkuja kolmesta näkökulmasta. Hän esitti, että murroksessa ovat ensinnäkin koko työn logiikka, toiseksi työyhteisöt, kolmanneksi työntekijät yksilöinä.

Mattilan mukaan työn logiikkaa eivät muuta yksin tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotto ja globalisaatio, vaan käynnissä on laajempi rytminvaihdos työn logiikassa. Työnantajien ja työntekijöiden suhde ja yhteistyön tavat ovat muuttuneet, kuten ulkomaiset ja kotimaiset yhteiskuntatieteilijät ovat kuvanneet. Joistakin vanhoista työn hyveistä on tullut uusia paheita. Aikaisemmin kiitetty pitkäjänteinen sitoutunut työntekijä saattaa nyt näyttäytyä hiipuvien asioiden äärellä puurtavalta ja muutosvastarintaiselta reppanalta, joka tulee uudessa työssä ohitetuksi, koska ei osaa edes markkinoida itseään. Työntekijät ovat menettäneet hiljaisen lupauksen rauhallisen puurtamisen tuloksena muodostuvista palkkiosta ja urasta. Toisaalta työntekijät ovat saaneet uusia vapauksia yksilöllisyyteen työuraansa riskeeraamatta. Aiemmin konservatiivisillakin toimialoilla on alettu suvaita välivuosia, epäloogisia urasiirtymiä ja ulkoisella olemuksella erottautumisia. Turvallisuuden tilalle voi sanoa tulleen vapautta. Murrokseen liittyy kuitenkin monen tasoisia epäsynkroneja ja epämukavuutta. Turvallisuushakuisille vauhti on liiallista ja notkeiden mielestä muutos on liian hidasta. Kärjistetysti joillain työpaikoilla puitteet ovat 1980-luvulta, mutta niitä yritetään johtaa 2010-luvun käytännöin – toisaalta on työpaikkoja, joissa puitteet ovat tämän päivän mukaisia mutta johtaminen 1980-luvulta.

Työn luonteen ja logiikan muuttuessa on Mattilan mukaan väistelty keskustelua näkymästä, että töitä ei enää riitä kaikille eikä kaikkien suorituskyky riitä uuteen työelämään. Miten työtä tekevän vähemmistön yhteiskunnassa tulisi jakaa materiaalista hyvää, miten huolehtia kaikkien osallisuudesta? Onko ratkaisuna osallisuus tosi-tv:n ja muun sisällöntuotannon välityksellä? Supistuvaan työvoimaan liittyy myös työpaikoilla kipeitä ratkaisuja: kuka saa jäädä, kuka joutuu lähtemään? Työpaikkojen luova tuho heijastuu kokonaan uudentyyppisinä ammatteina tarinateollisuuden parissa. Robotisaatio on jo supistanut työpaikkojen tarjontaa työläisammateissa, mutta sama kehitys on edessä myös valkokaulusammateissa. Nuorten sukupolvien johdolla ollaan siirtymässä yhtenäisistä työurista hanke- ja portfoliouriin. Riskin ottamisesta on tulossa tavanomaisempaa ja samalla epäonnistumisista ja uudelleen yrittämisestä hyväksyttävämpää. Palkkatyön rinnalla yrittämisestä ja ansainnan erilaisista yhdistelmistä on tulossa yhä tavallisempia.

Työyhteisöt ovat perinteisesti muodostuneet organisaatiorakenteiden mukaisesti. Muuttuvassa työssä työyhteisöt rakentuvat enemmän sosiaalisina kuin teknisinä systeemeinä. Yhteisöjen me–ne-rajat meidän ja niiden välillä liukuvat jo. Ulkoistusten maailmassa yhdessä työskentelevät työkaverit saavat yhdessä yössä uudet haalarit ja yhteistyö jatkuu tai ei jatku. Tuottavuuden ja aikaansaamisen laskentaa me–ne-ryhmissä ei välttämättä tehdä entisellä logiikalla. Lisäksi yhteisöt ovat lisääntyvästi virtuaalisia, jolloin eri työpaikoissa, eri ehdoin ja jopa eri aikavyöhykkeillä työskentelevät ihmiset työskentelevät yhteiseen maaliin. Ei ole perinteitä siihen, miten rakennetaan toimiva yhteisö, jossa ihmiset eivät fyysisesti kohtaa toisiaan. Vanhan maailman keinoin pyritään sitten verkkokokousten avulla huolehtimaan yhteisöllisyydestä, mutta näyttö pöydällä ja katkeileva verkkoyhteys eivät oikein riitä yhteisöä rakentamaan. Aidon yhteisön tuntua luodaan työpaikoilla lähes ylipanostamalla kaudenpäättäjäisspektaakkeleihin. Näin rakennetaan uusia rituaaleja yhteisen tekemisen ja yhteisön olemassaolon vahvistamiseksi.

Uudenlaisissa työyhteisöissä johtaminen muuttuu. Asiantuntijat tekevät työn ja huolehtivat tuottavuudestaan itse, perinteinen kontrolli ei edes onnistu. Agraariyhteiskunnan ihanteet ahkerasta aikaisin aamulla aloittavasta työntekijästä saattavat silti vaikuttaa taustalla, ja johtajan lähellä työskennellessä voi vielä olla helpompaa saada palkankorotus, vaikka verkossa toteutuva työ ei enää entiseen tapaan näy päällepäin. Yhteisöjen käytännöt kuitenkin väistämättä muuttuvat. Johtaminen on jo alettu nähdä palveluna, jota tarjotaan tai tilataan – haluatko, että kyselen, ohjaan, neuvon, miten voin auttaa?

Työn logiikan ja työyhteisöjen muuttumisen ohella kolmantena tasona työn tekijät odotuksineen muuttuvat. Digitaalisessa taloudessa yksittäisten työntekijöiden arvontuoton erot voivat olla kymmen- tai satakertaisia, suurempiakin. Samalla työntekijöiden riskit ja mahdollisuudet jakautuvat epätasaisesti. Toisille avautuu uusia polkuja, toisten maisema kapenee. Työn merkitys jakautuu erityisen epätasaisesti. Työn merkitykselliseksi kokemisen tärkeys silti kasvaa kaikissa töissä. Vastaavasti esimiestyössä tulee keskeiseksi tehtäväksi varmistaa, että työntekijät näkevät merkityksensä ja sen, miten he työssään osallistuvat rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, organisaatiota ja tyytyväisempiä asiakkaita.

Mattila esitti lopuksi tutkimustuloksiaan ja muutosjohtamisen mallia, jossa työntekijöiden kokemuksia työn merkityksestä tuetaan muutosta kuvaavilla ymmärrettävillä juonenkuluilla, turvallisilla kokeiluilla, läsnäololla ja välittämisellä. Johtajan on myös hyvä tuntea työntekijänsä ja se, mikä kutakin yksilönä innostaa ponnistelemaan paremmin – kehu toimii monilla, toiset syttyvät haastamisesta.

Lääketieteen kanditaatti Henni Hiltusen ajatuksia

''Medisiinari valmistuu ja valmistautuu huomattavan erilaiseen tulevaisuuteen kuin vain muutama vuosikymmen sitten. Lääkärintyön tueksi kehitellään uusia innovaatioita niin lääketieteen kuin puhtaasti teknologian puolelta. Yhä useamman ura ohjautuu kliinisen työn ulkopuolelle, ja omaan osaamiseen lääketieteen ulkopuolelta tulee panostaa yhä enemmän. Kliinisessä työssä näkökulma muuttuu entistä potilaskeskeisemmäksi, ja osa hoitovastuusta ja -mahdollisuuksista siirtyy potilaalle osalta valinnanvapauden ja osalta seurannan, hoidon toteutuksen ja tiedonkeruun kautta. Personalized medicine tulee olemaan arkipäivää. Työnteossa tärkeitä ovat edelleen hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot, moniammatillinen ote sekä kyky arvioida tietoa kriittisesti. Lääkäri toimii oman alan asiantuntijana, tiedon tulkitsijana, vaikka toimiikin työssään monessa erilaisessa roolissa. Tärkeintä kuitenkin lääkärintyössä, sen muuttuvista vaatimuksista ja toimintaympäristöistä huolimatta, on olla läsnä, kuunnella ja kohdata potilas.''

Iltajuhlat

Iltajuhlassa kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseniksi Rea Lagerstedt ja Markku Huvinen heidän ansioistaan yhdistyksen ja Suomen työterveyshuollon kehittämisessä. Jarmo Heikkiselle myönnettiin yhdistyksen kultainen ansiomerkki hänen ansiokkaasta ja monipuolisesta edelleen jatkuvasta urastaan yhdistyksessä ja upeasta historiikkityöstä. Uusi kunniajäsen Rea Lagerstedt piti juhlapuheen, jossa hän toi esille, kuinka kulloisenkin hallitussukupolven työ pohjaa edellisten vuosien hallitussukupolvien työlle kulloisessakin uudessa ympäristössä.

Tunnelmaa kohottamassa oli upeaäänisiä nuoria miehiä, jotka lauloivat itsensä suoraan juhlayleisön sydämiin. Tanssiorkesteri houkutteli juhlijoita sankoin joukoin parketille.