Hoitovirheet järkyttävät – miten niistä voi oppia?

Virheet ja niiden syntyminen

Yksiselitteistä virheen määritelmää ei vielä ole olemassa. Hoidossa tapahtuvat virheet voivat liittyä muun muassa diagnostiseen prosessiin, lääkkeiden määräämiseen tai hoitovaihtoehtojen valintaan. Ne voivat johtua esimerkiksi systeemistä, yksittäisten henkilöiden väärästä toiminnasta tai ryhmien vääristä toimintasuunnitelmista (Kalra 2004). Tutkimuksen mukaan (Jagsi ym. 2005) jopa 24 % haittatapahtumista aiheutui inhimillisestä virheestä, ja kolme tärkeintä haittatapahtumaryhmää olivat toimenpiteiden komplikaatiot (31 %), lääkkeistä johtuvat haittatapahtumat (11 %) ja infektiot (11 %). Toisessa tutkimuksessa (Wu ym. 1991) 33 % virheistä liittyi diagnostiikkaan, 29 % reseptien kirjoittamiseen ja lääkkeiden annosteluun ja 21 % potilaita koskeviin tilannearvioihin ja hoitoihin.

Systeemissä piilevät tekijät voivat Kalran (2004) mukaan altistaa virheille (Kuvio «Kalra (2014) Systeemiset tekijät virheen syntymise»1). Lääkärillä on liian monta yhtäaikaista tehtävää ja keskeytykset vastaanoton aikana (esimerkiksi hoitajien tai kollegoiden konsultaatiot) häiritsevät keskittymistä (Nevalainen ym. 2014). Työpäivät venyvät ja lääkäri väsyy. Väsymys voi myös johtua yksityiselämän paineista. Nuoria ja erikoistuvia lääkäreitä virheille altistaa kokemuksen tai ohjauk-sen puute.

Potilaiden hoitovastuun siirtäminen lääkäriltä toiselle päivystäjän vaihtuessa on erityisen riskialtista. Lisäksi lääkärin riskejä karttava tai pelkäämätön asenne voivat altistaa virheille (Tubbs ym. 2006). Potilaiden epätavalliset oireet ja löydökset voivat johtaa lääkäriä harhaan.

Kuva 1. Kalra (2014) Systeemiset tekijät virheen syntymisessä.

Virheiden seuraukset työntekijälle ja virheestä toipuminen

Lääkärin ammatillisena tavoitteena on potilaan auttaminen, kärsimysten lievittäminen sekä terveyden edistäminen. Virhetapahtuma on tahaton epäonnistuminen, joka aiheuttaa kärsimystä potilaalle sekä häntä hoitaneelle lääkärille ja välillisesti koko hoitavalle organisaatiolle.

Lääkäri Albert Wu (2000) otti jo liki 20 vuotta sitten käyttöön käsitteen hoitovirheen toinen uhri. Tällä tarkoitetaan terveydenhuollon työntekijää, joka traumatisoituu hoitovirheeseen johtaneesta tilanteesta. Traumatisoitumiseen liittyy voimakkaita negatiivisia tunnekokemuksia, kuten oman osaamisen kyseenalaistaminen, potilaan odotusten pettäminen sekä kokemus henkilökohtaisesta vastuusta (Scott ym. 2009).

Virheiden seurauksena terveydenhuollon työntekijät kokevat monenlaisia psykologisia ja fyysisiä oireita kuten ahdistusta, turhautumista, syyllisyyttä, surua ja äärimmäistä väsymystä sekä unihäiriöitä (Scott ym. 2009). Nämä tekijät voivat paitsi järkyttää, myös johtaa kasvavaan epävarmuuteen omaa työtä kohtaan, masennukseen ja jopa loppuun palamiseen (Schwappach & Boluarte 2009; Ullström ym. 2014).

Tunteet voivat nousta pintaan akuutisti tapahtuman seurauksena, ja ne voivat palautua voimakkaina mieleen virhetilanteiden käsittelyn yhteydessä. Tutkimusten mukaan (Scott ym. 2009; Ullström ym. 2014) on tyypillistä, että tapahtumat muistetaan vielä vuosien jälkeenkin yksityiskohtaisesti. Vaikutukset voivat näkyä niin henkilökohtaisessa elämässä kuin ammatillisessa toiminnassakin ja työn jatkaminen voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Seurauksena voi olla pahimmillaan loppuun palaminen ja alentunut työkyky, jolloin myös potilasturvallisuusriskit kasvavat. Virheistä johtuva emotionaalinen ahdistus aiheuttaa näin haitallisen kierteen(Schwappach & Boluarte 2009).

Organisaation, työyhteisön ja kollegoiden tuki on tärkeää virheistä selviytymisessä ja niistä oppimisessa (Schwappachi & Boluarte 2009; Seys ym. 2013). Kannustava ilmapiiri vähentää stressiä ja ahdistusta, negatiivinen asennoituminen ja tuen puute puolestaan lisäävät kuormitusta. Mahdollisuus puhua tapahtuneesta vähentää emotionaalista taakkaa, vahvistaa uskoa omaan ammatilliseen osaamiseen sekä auttaa ymmärtämään tapahtunutta ja oppimaan siitä (Ullström ym. 2014). Avoimuus lisää psykologisen turvallisuuden tunnetta (Edmondson 2004). Vaikeistakin asioista on silloin mahdollista keskustella työyhteisössä luottamuksellisesti ja syyllistämättä (Seys ym. 2013). Emotionaalista ensiapua, eli tukea välittömästi tapahtuman jälkeen, olisi tärkeä olla tarjolla (Seys ym. 2013), ja aina voi kysyä kollegalta, miten hän pärjää (Wu 2000).

Miten virheitä tulee käsitellä potilaan kanssa?

Potilaalle on tärkeää, että häntä hoitava lääkäri kertoo hänelle itse hoitovirheestä mahdollisimman nopeasti ja rehellisesti ja on valmis ottamaan vastaan potilaan tunnereaktiot (Bell ym. 2010, Mustajoki 2014 ym.). Kerää siis kertomistilannetta varten itsellesi tapahtumien kulkua koskeva tieto, käy se läpi niin, että voit keskustella siitä potilaan kanssa ymmärrettävällä kielellä ja voit kohdistaa huomiosi potilaaseen, hänen reaktioonsa ja vastata hänen kysymyksiinsä.

Kerro potilaalle selkeästi, että hoidossa on tapahtunut virhe, ja ota siitä vastuu. Pahoittele, pyydä anteeksi (Pasternack 2006). Kerro, mitä tapahtui ja miksi sekä miten hoitovirhe vaikuttaa potilaan terveydentilaan ja jatkohoitoihin. Potilaan on myös tärkeä kuulla, onko hoitovirheen aiheuttama haitta mahdollista korjata.

On parempi, että potilas kuulee virheestä lääkärin kertomana ilman, että hänen täytyy siitä kysyä. Hoitovirheen salaaminen saattaa vakavasti ja jopa pysyvästi järkyttää potilaan luottamusta terveydenhuollon toimintaan ja tuleviin hoitoihin (Pasternack 2006). Vastaa potilaan kysymyksiin rehellisesti. Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia, ja tällöin se on parasta myöntää potilaalle.

Lääkäri voi valmistautua kertomistilanteeseen varaamalla rauhallisen tilan ja aikaa (Bell ym. 2010). Potilaan reaktiot voivat olla voimakkaita ja yllättäviä. On tärkeää, että lääkäri ottaa ne hyväksyvästi vastaan, keskittää huomionsa potilaaseen, kuuntelee häntä ja on aidosti läsnä.

Yhteenveto

Vaikka virheiden tapahtuminen on järkyttävää, on silti muistettava, että virheet johtuvat inhimillisestä toiminnasta eikä niiltä voida koskaan täysin välttyä. Virheiden käsittely on tärkeää, koska jos ne eivät tule esille, ei niistä myöskään voida oppia (Mustajoki ym. 2005). Kuviossa «Tapausesimerkki virhetilanteesta, sen analyysistä »2 tiivistyvät hoitovirheen käsittelyn keskeiset elementit tapausesimerkin myötä.

Systeemivirheet ovat yleisiä. Virheistä oppimisessa on keskeistä etsiä tapahtumiin johtaneita syitä, ei syyllisiä, ja pyrkiä tunnistamaan ne. Vain näin niihin voidaan vaikuttaa. Virheiden käsittelyssä on tärkeää avoin vuoropuhelu ja keskinäinen kunnioitus.

Potilaan kärsimys kasvaa huonosti käsitellystä hoitovirheestä. Toinen uhri on lääkäri itse. Virheen tehnyt työntekijä oireilee ja uupuu, jos ei saa tukea työyhteisössä.

Kuva 2. Tapausesimerkki virhetilanteesta, sen analyysistä ja käsittelystä työpaikalla.