Työllistymisen tukeminen työterveyshuollossa

Työkyvystä työllistymiskykyyn

Työkyvystä voi ottaa vauhtia työllistymiskykyyn, jos rajaudutaan terveyden näkökulmaan, vaikka työllistymiskyky on muutakin kuin terveyttä. Lääkärillä on kärjistäen kaksi logiikkaa työkyvystä: arvioinnin ja tukemisen logiikka, joilla on omat tausta-ajattelunsa, ja niistä aukeavat toimintatavat (Kuva «Lääkärin kaksi logiikkaa työkyvystä. »1).

Kuva 1. Lääkärin kaksi logiikkaa työkyvystä.

Työkyvyn arvioinnin logiikka lähtee sairauksista, niistä johtuvan toimintakykyvajeen määrittämisestä sekä hoidon ja kuntoutuksen ennusteen ja jäljelle jäävän työkyvyn arvioimisesta. Jäljelle jäävää toimintakykyä verrataan työn vaatimuksiin. Tällä niin sanotulla tasapainomallilla lääkäri pyrkii pää kylmänä objektiiviseen arvioon. Lääkärin lausuntojen perusteella arvioidaan oikeus sosiaalivakuutuksen mukaisiin etuisuuksiin.

Työkyvyn tukemisen logiikka puolestaan vaatii luovuutta ja avointa mieltä voimavaroista ja mahdollisuuksista. On lähdettävä yksilön näkökulmasta, tarvittaessa tukien hänen tilanteensa uudelleenarviointia. Samalla tulee tarkastella työpaikan ja ympäristön näkökulmia – vallitseeko osapuolilla realistinen käsitys tilanteesta? Tavoitteiden jäsennykseen tulee pyrkiä. Sitten jatketaan kohti uniikkeja projekteja sekä määrittäen, keiden tukea ja mitä resursseja tarvitaan, keiden kanssa neuvotellaan.

Työkyvyn arviointi ja tukeminen tietenkin kietoutuvat. Arvioilla ja lausunnoilla varmistetaan toimeentulon ja kuntoutuksen rahoitus työkyvyn tukemiseksi. Työllistymiskyvyn terveydellisten edellytysten suhteen on mahdollista soveltaa samaa ajattelua. Arvioinnin vertailukohta tosin laajenee oman työn vaatimuksista työmarkkinoiden vaatimuksiin. Tukemisen tavoitteet ja etenemisvaihtoehdot laajenevat samoin.

Työllistymisen terveydellisiin edellytyksiin vaikuttaminen

Työllistymisen terveydellisiä edellytyksiä voidaan tukea työterveyspalvelujen systemaattisella toteuttamisella (Taulukko «Työterveyshuollon työllistymistä tukevia keinoja. »2). Usein tarvitaan kohdennettuja palveluja sekä asiakasyritysten esimiehille, työyhteisöille että työntekijöille, jotta yt-tilanteista selvittäisiin mahdollisimman vähin terveysvaurioin. Tekemisiin tulee myös systemaattisesti varautua toimintasuunnitelmissa. Moniammatillisen tiimin ja sosiaalialan asiantuntijan osaamista tarvitaan. Lisäksi tarvitaan työvoimapalveluihin ohjaamiseen ulottuvia yhteistyöverkostoja, jotka tulee rakentaa paikallisesti. Vaihtoehtoja on mallinnettu esimerkiksi STM:n kärkihankkeissa (OTE 2016). Paikallisesti kannattaa huomioida myös kolmannen sektorin mahdollisuudet.

Yksilöllisten työllistymisen esteiden tasoittamisessa ja suunnitelmien laadinnassa ei pidä aikailla. Jäntevä seuranta tulee sopia. Vielä työssä olevan on helpompi työllistyä kuin työttömän, joten työsuhteen aikana kannattaa toimia. Myös mahdollisuus harkinnanvaraiseen ammatilliseen kuntoutukseen työeläkevakuutuksen tuella säilyy vakiintuneen työuran jälkeen noin kahden vuoden ajan työsuhteen päättymisestä, ja työterveyshuollolla on luontevimmat rutiinit yhteistyöhön.

Työelämän ulkopuolella olevilla on usein hoitamattomia terveydellisiä esteitä työllistymiselle. Työ- ja työllistymiskyky eivät liioin toteudu historiattomasti tai tyhjiössä. Esteiden tunnistamisen ja suunnitelmien osuvuuden tueksi on sovellettu työuran tyypittelyä (Kerätär 2016). Vakaan työuran jälkeen äkillisesti katkennut tai vähitellen hiipunut työura, työttömyysvaiheita sisältävä rikkonainen työura tai jo nuoruudessa salpautunut työura antavat erityyppisiä diagnostisia vihjeitä myös terveydentilasta. Toinen käytännöllinen jäsennys koskee toimijuuden modaliteetteja, joilla voi syventää ymmärrystä yksilön tavoitteista. Motivaatiokysymyksen sijaan kannattaa kysyä yksilön kokemuksia pystymisestä, haluamisesta ja mahdollisuuksista työllistymiseen, kutakin asteikolla 1–10. Toimijuuden kolmen ulottuvuuden käsittely auttaa paikantamaan, missä asioissa ja millaista tukea eniten tarvitaan.

Kuva 2. Työterveyshuollon työllistymistä tukevia keinoja.

Työelämän näkökulmia työkykyyn ja työllistymiskykyyn

Työelämässä työ- ja työllistymiskykyä arvioidaan eri tavalla kuin terveydenhuollossa (Jansson 2016). Työpaikoilla arvioissa korostuvat tuloksellisuuden, yhteistyön sekä kykyjen ylläpitämisen ja kehittämisen näkökulmat. Työelämän makrotasolla puhutaan työvoimasta suhteessa työmarkkinoihin – paljonko ja millaisia työpaikkoja on tarjolla tai luotavissa. Väliin asettuvat yksilöiden mahdollisuudet liikkua työssä ja työn perässä. Sekä liikkuvuuteen että työllistymiskykyyn vaikuttavat tutkitusti lukuisat tekijät perhetilanteesta pätevyyksien kautta kulttuurisiin kysymyksiin. Työllistymiskyvylle ei olekaan yhtä yksittäistä määritelmää eikä tukemiselle yleispätevää keinovalikoimaa.

Sillä, millaisiksi kokee mahdollisuudet työllistyä nykyisestä työstä uuteen työhän, on todettu olevan yhteys optimistiseen elämänasenteeseen, jolla on erityisen suuri merkitys hyvinvoinnille määräaikaisissa työsuhteissa (Kirves 2014). Työllistymisusko voi olla merkityksellinen myös vakituisille. Ruotsalaisessa seurantatutkimuksessa havaittiin hyvinvoinnin heikentyvän niin sanotussa locked-in työtilanteessa, jossa ilman koettuja mahdollisuuksia työllistyä muualle jäädään vakituisesti epätyydyttävään työhön (Stengård ym. 2016). Pitkäaikainen pahoinvointi ja työstressi uhkaavat ajan myötä myös terveyttä.

Käynnissä on digitalisaatioon ja globaaliin talouteen perustuva työn murros, joka näkyy eri toimialoilla eriasteisesti. EU:n työturvallisuusvirasto on linjannut työterveysalan tutkimuksen prioriteeteiksi työelämän uusien rakenteiden, työttömyysvaiheista työllistymisen, epävarmuuden, pk-sektorin ja yrittäjyyden tutkimuksen, samoin kuin voimavarapuolella vaikuttamisen työhyvinvointiin, työn ja perheen yhdistämiseen ja resilienssiin eli sitkeyteen ja uudistumiskykyyn muutoksissa.

Ei ole erityisen ennakoivaa suunnitella tukitoimia ajatellen vain työsuhteiden epävarmuutta. Jotta työterveyshuolto voisi tukea työ- ja työllistymiskykyä riittävän varhain, tulee meidän ymmärtää moninaisten työsuhteiden sisältämä epävarmuus. Kestävän työllistymiskyvyn avaimia näyttäisivät olevan kyky ymmärtää muutoksia sekä oppia ja uudistua työssä. Jos vaikkapa it-alan työntekijän osaaminen rajoittuu yhteen ohjelmistoon, josta kertapäätöksellä siirrytään seuraavalla viikolla uuteen, pudotus asiantuntijan roolista ja tuottavuudesta uuteen noviisivaiheeseen voi olla raju. Kun toimialoja hiipuu ja kun yrityksiä tai kuntia yhdistetään, vähitellen kerättyä ja korkeaakin ammattiosaamista vastaava työ voi hävitä alta.

Työnmenettämistilanteissa vaihtoehdoksi tarjoutuvat myös yrittäjyys tai itsensä työllistäminen. Kokeneiden yritysneuvojien viesti on, että yrittäjän työkyvyssä ja työn luonnin kyvyssä erityisen tärkeää on paineensietokyky. Painetilanteissa korostuvat myös terveelliset elämäntavat. Työturvallisuusasiat tulee hoitaa tapaturma-altteilla aloilla, ja alihankintaketjuissa on alettu edellyttää laajempiakin työterveyshuollon kuvauksia. Keskustelut käydään kuitenkin liiketoimintasuunnitelmiin perustuen.

Lopuksi

Tutkimusnäytön mukaan työ tukee terveyttä, hyvä työ ainakin, ja siihen osallisuutta kannattaa tukea. Luotuja tukimekanismeja osatyökykyisyyden kompensoimiseksi tulee hyödyntää osaavasti. Työhön vaikuttamisenkin näkökulmaa tulee pitää esillä, pelkkä yksilöiden trimmaus on lyhytnäköistä. Joka tapauksessa tarvitaan uutta pontta oppimis- ja uusiutumiskyvylle, jolla tuetaan sekä terveyttä ja hyvinvointia että työllistymistä ja hyvää työtä.

Työterveyshuollolle on asetustasoisesti lisätty vastuita työllistymisen tukemisessa. Systemaattisella tekemisellä ja palveluiden räätälöimisellä tilanteiden mukaan päästään hyvään alkuun. Työelämän tilanteet ja työvoimapalveluiden käytännöt kuitenkin muuttuvat jatkuvasti, mikä haastaa yhteistyön ja toimintamallien jatkuvaan hiomiseen työllistymisen tueksi.