Tervetuloa erikoislääkärin valmistujaiskaronkkaan!

Sain hiljattain kutsun työterveyshuollon erikoislääkärikaronkkaan. Työterveyslääkäri Minna Kujala-Myllynen kutsui ystävällisesti oppialan professorin, oman ohjaajansa ja läheiset työtoverit kotiinsa Espooseen. Tunnustan, että yllätyin hieman tästä kutsusta. Mikä on erikoislääkärikaronkka?

Tavallisesta erikoistumisen polusta poiketen Minna oli ehtinyt pian valmistumisensa jälkeen suorittaa lääketieteen tohtorin tutkinnon, jonka jälkeen häntä alkoi kiinnostaa työterveyslääkärin työ ja erikoistuminen työterveyshuoltoon. Yleislääkärijakson ja muiden kliinisten erikoisalojen tutustumisen jälkeen varsinainen työterveyshuollon eriytyvä koulutus Minnalla toteutui Diacorissa Vantaalla. Ohjaajana hänellä oli pätevä ja kokenut työterveyshuollon erikoislääkäri Tuulikki Ulfves.

Erikoistujan kannalta on välttämätöntä, että ohjaaja on tavoitettavissa viikoittain. Erikoistujalla on oikeus ja ohjaajalla velvollisuus vähintään kahden tunnin ohjaukseen viikossa. Tapaamisia järjestyi, vaikka käytännön muu työ koetti viedä molempien aikaa muihin tehtäviin. Paljon syntyi tapaamisissa kysyttävää ja keskusteltavaa. Oleellista oli, että tapaaminen oli säännöllinen, se otettiin vakavasti ja Minnan opintosuunnitelman mukaisesti edettiin kohti päämäärää. Tuulikista ja Minnasta tuli vuosien kuluessa läheiset ystävät.

Teimme hiljattain Helsingin yliopistossa tutkimuksen (Palosaari ym. 2016), jossa tarkoituksena oli arvioida, miten yliopistossamme kirjoilla olevat yli 300 työterveyshuoltoon erikoistuvaa lääkäriä etenevät erikoistumisessaan. Työterveyshuoltoon Helsingissä erikoistuu enemmän lääkäreitä kuin sisätauteihin ja kirurgiaan yhteensä. Ilmoittautuneita työterveyshuollon erikoislääkärikoulutukseen näyttää olevan paljon, mutta kyselyn mukaan vastaajista puolet ilmoitti erikoistumisensa pitkittyneen alkuperäisestä suunnitelmasta. Vastaajista lähes joka viides ilmoitti, ettei ole aikeissakaan valmistua erikoislääkäriksi. Mitä tämä tarkoittaa?

Työterveyshuolto erikoisalana on muista poikkeava. Alaa koskevissa säädöksissä sanotaan, että työterveyshuollossa päätoimisesti toimivan lääkärin tulee olla työterveyshuollon erikoislääkäri. Osa-aikaisesti toimivalla lääkärillä tulee olla vähintään seitsemän opintoviikon laajuinen työterveyshuollon koulutus. Tämän lisäksi työterveyslääkärinä voi toki toimia määräaikaisesti työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri. Olisiko tämä yksi syy siihen, että erikoistuvan lääkärin titteli pysyy luvattoman pitkään työtakin nimilapussa?

Mielestäni kaikkien etu on se, että erikoistumaan lähdettyä tavoitteena on erikoistumisen saattaminen päätökseen niin ripeästi kuin se vain on mahdollista. Pidän todennäköisenä, että erikoislääkärikoulutuksen uudistuksessa erikoisaloille asetetaan pääsykokeiden lisäksi rajoitettu määrä erikoistumispaikkoja ja erikoistujalle aikataulu, jossa erikoistuminen tulee saattaa päätökseen. Tätä muutosta ennen kannustankin kaikkia erikoistujia asettamaan mahdollisimman pikaisesti itselle aikataulun, jolla työterveyshuollon erikoislääkärin koulutus saadaan maaliin.

Lääketieteellisessä tiedekunnassa on totuttu juhlimaan akateemisen väitöskirjan valmistumista karonkalla. Mielestäni erikoislääkärin pitkän ja vaativan koulutuksen saaminen valmiiksi erityisesti työterveyshuollon erikoisalalla on niin hieno saavutus, että sitä kannattaa juhlia. Tällöin on hyvä kerääntyä läheisten ja työtovereiden kanssa juhlistamaan tätä elämän yhtä keskeistä merkkipaalua ja olla ylpeä siitä, että on lopulta työterveyshuollon erikoislääkäri.

Onnea vielä kerran erikoislääkäri Minnalle ja hänen ohjaajalleen Tuulikille.

Kirjallisuutta

1. Palosaari M, Toivonen A, Helaskoski E, Reijula K, Selänne L. Erikoistuvan polku – oletko kartalla? Työterveyslääkäri 2016;34(1):122-125