Suuri kiitos vuoden kouluttajalääkäriksi valinnasta

Erikoisalan valinta omalla kohdallani tapahtui aikanaan poissulkumenetelmällä – opiskeluaikana meidät vietiin työterveyshuoltokurssilla tutustumaan Tampellan valimoon. Sakean metallipölyn keskellä työterveyshuolto oli ensimmäinen erikoisala, jonka poissuljin valikoimastani. Valmistumisen jälkeen ei erikoisalaan sitoutumisella tuntunut olevan kiirettä, mutta perheen perustamisen jälkeen kävi nopeasti ilmeiseksi, että olisi löydettävä työ, jossa ei ollut päivystyksiä. Tulin valituksi sairaalan työterveyslääkäriksi, ja ala tuntui heti omalta. Sairauksien syntyyn voi vaikuttaa jo preventiivisesti! Sairaalassa toki muut lääkärit kyselivätkin: miten voin olla noin innostunut työstä, jossa päivät täyttyivät flunssapotilaista – todellisuudessa flunssa on vain toki pieni otos työterveyshuollon käynnin syistä.

Olin jo aiemmin havahtunut lääkärien oman terveydenhuollon ongelmiin. Myös Jorma Palo kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä havahduttavasti. Havahduin työssäni siihen, että asiakkaanani oli myös liki 200 lääkäriä mutta heitä ei juurikaan näkynyt työterveyshuollossa asioimassa. Syvällinen pohdinta siitä, millainen työterveyshuolto soveltuisi lääkäreillekin, johti väitöskirjaan. Onneksi en sitä aloittaessani tiennyt, milloin se valmistuisi. Analysointia riitti perheemme ulkomaan jaksoa myöten. Väitöstilaisuuden jälkeen silloin noin 10 vuoden ikäiset lapset kysyivät: olinko huomannut, että olin harrastanut tätä "tietoilua" yli puolet heidän elämästään? Lisäksi he kysyivät: äiti, tuliko sinusta nyt vihdoinkin kirurgi?

Luottamuslääkärijärjestelmän 20-vuotisjuhlassa kokoontuivat lääkärien omat lääkärit. Oli ihana kuulla kauan sitten järjestämääni lääkäriprojektiin osallistuneen lääkärin lämpimiä kommentteja lääkärien viikonloppukurssista pohjalaisessa kansanopistossa. Samalla kuuntelimme tietoa Norjassa järjestettävästä lääkärikuntoutuksesta. Uusia ideoitakin pohdittiin – saattaa olla, että kuulette asiasta vielä!

Tutkimuksellisen puuhastelun ohella kouluttaminen on ollut juuri sopiva lisä kliinisen työn oheen, jo 15 vuotta. Valtakunnallinen organisaatio tuo laajat mahdollisuudet, ja Medivireellä sain olla mukana kehittämässä keskitetysti järjestettyä erikoistumiskoulutusta, josta kannoin vetovastuuta vielä Terveystaloon siirtyessämme. Keskitetty koulutus laajentaa, pohjaa mutta se ei silti korvaa viikoittaisia kahdenkeskisiä tapaamisia. Ne pitävät ohjaajan hereillä ja kiinni ajassa. Työterveyslääkäreinä meidän on opittava puhumaan asiakasorganisaatioiden kieltä, emme voi odottaa asiakkaan opettelevan omia "fraasejamme". Myös ympäristön kommentit työterveyshuoltopalveluista ovat opettavaisia. Työterveyshuolto edellyttää yhteiskuntaa ymmärtävää näkemystä, pelkkä lääketiede ei meidän alallamme riitä.

Yleensä koulutettavani ovat olleet itseäni nuorempia ja ohjaajan auktoriteetti ollut siksi turvattu. Pidän haasteista, ja edellinen koulutettavani olikin jopa itseäni vanhempi, 30 vuotta terveyskeskuksessa työskennellyt kollega. Perusterveydenhuollosta tulleena hän antoi työterveyshuollosta hyvin myönteisiä kommentteja, erityisesti toiminnan organisoinnista, tiimityöstä ja työkyvyn ylläpitämisen toimenpiteistä, joita hänen mukaansa tarvittaisiin muuallakin. Olisiko sotella kenties jotakin opiksi otettavaa työterveyshuollosta? Vaikka erikoistuja ei aina sovi tavanomaisiin kaavoihin, voi koulutus silti edistyä myönteisesti, ja nykyään tämä kollega pitää innostuneena useita työterveysneuvotteluita viikoittain.

Nykyinen koulutettavani on innostunut nuori lääkäri, joka on jo pari vuotta valmistumisestaan valinnut tämän erikoisalan. Hän arvostaa koulutusta ja panostaa siihen ammatinharjoittajana aktiivisesti. Nuori kollega tuo tuoreen näkökulman myös asioihin joille olen jo itse sokeutunut.

On upea seurata asiantuntijoiden kehittymistä. Jokainen erikoistuja tuo prosessiin mukaan myös omat näkemyksensä ja kiinnostuksen kohteensa. Erikoistumiskoulutus on kehittynyt oman urani alusta valtavasti – yliopistot tuovat meille kouluttajille vahvan tuen. Myös ohjaustaidot ovat tärkeitä. Kouluttajan on annettava ohjattavalle tilaa pohtia itse vastauksia.

Tutkimustyöhön perehtymiseen pitäisi olla mahdollisuuksia ryhmässä, ilman pakkoa sitoutua heti kokonaiseen väitöskirjatyöhön. On ollut upea havaita yliopiston mahdollistavan tämänkin jo nykyään tieteellisten seminaarien kautta. Myös jo hyvinkin aikuistuneille työterveyslääkäreille olisi hyvä olla tarjolla "konkarikoulutuksia" – STLY:ssä tähän on jo havahduttu. "Kuluneet renkaat – säädä ajokulma" oli Vierumäen viikonlopun satoa. Koulutus kannattaa aina!

Lääkärit altistuvat samoille terveysriskeille kuin muutkin ihmiset. Kaikki maailman tietokaan aiheesta ei heitä suojaa. Samat hoidot auttavat myös heitä. Kannamme huolta asiakaskuntamme riskitekijöistä – miksi emme omistamme? Voimme hyödyntää työterveyshuollon palveluja työnantajamme tarjoamina tai ammatinharjoittajina oman sopimuksen kautta (vaikka se vaatiikin hiukan aktiivisuutta). Lääkärin työterveyshuollon tulee olla vahvaa, aktiivista ja asiakkaan huomioon ottavaa. Kohtaa lääkäripotilaasi niin kuin haluaisit itsesi kohdattavan!

Oman jaksamisen tukena tarvitaan sopivia koulutuksia ja riittävää palautumista. Hyvä työyhteisö tukee jaksamista – mieti miten löydät oman työyhteisösi. Liikunta on sopivaa riskien hallintaa. Myös henkiset harrastukset tukevat palautumista. Lasten lähdettyä kotoa perustin oman kirjakerhon, joka on toiminut jo 7 vuotta. Emme suinkaan suorita tarkoin valikoituja kirjallisuuden suurteoksia vaan vaihdamme kommentteja kirjoista, joita lainailemme toisillemme – ja tietysti parannamme maailmaa kahvin äärellä. Myöskin yhdistystoiminta tuo virikkeitä arkeen, sekä STLY:ssä että paikallisissa yhdistyksissä, sekä toimijana että osallistujana.

Mieti, miten itse palaudut työstäsi. Muista myös läheisiäsi, jotka tukevat työssä jaksamistasi!

Vuoden kouluttajalääkärin titteli kannustaa jatkamaan aktiivisella polulla. Sydämelliset Kiitokset!