Elintapamuutos terveyden ja työkyvyn edistäjänä – miten työterveyshuollossa kannattaa ohjata ja tukea muutoksessa?

Muutoksen tarpeeseen havahduttaminen ja ohjauskeskustelu

Elintavoista keskusteleminen ja muutokseen ohjaaminen ovat päivittäistä työtä koko perusterveydenhuollossa. Työterveyshuollossa toteutuu vuosittain noin miljoona terveystarkastusta ja yli viisi miljoonaa sairaanhoidon käyntiä (4). Elämäntavoista keskustellaan terveystarkastuksissa niidenkin yksilöiden kanssa, joilla on merkittäviä riskitekijöitä mutta ei elintapoihin liittyvää sairautta. Jo sairastuneiden potilaiden epäterveellisiin elämäntapoihin ei kuitenkaan puututa riittävän aktiivisesti etenkään sairasvastaanotoilla. (5) Tämä johtunee keinojen ja toimintatapojen puutteista, ajan riittämättömyydestä ja asenteista ennaltaehkäisyyn. Vastaanotoilla käyneistä tupakoijista vain kolme kymmenestä saa kehotuksen lopettaa tupakointi (6). Valmentavan ohjaustyylin keinoista esimerkiksi motivoiva haastattelu on tehokas, ja se on toteutettavissa jokaisella vastaanotolla (7,8). Teknistä haastattelutaitoa olennaisempaa on luoda "motivoivan keskustelun henki" ja toteuttaa sitä kaikissa potilaskontakteissa. Tämä tarkoittaa potilaan kohtaamista hyväksyvässä ja ymmärtämään pyrkivässä hengessä, luottamusta rakentaen, jolloin potilaan omat ajatukset pääsevät esiin hänen itsemääräämisoikeuttaan tukevalla tavalla. (9)

Lähellä motivoivan haastattelun teoreettista viitekehystä on sosiodynaaminen ohjaus. Siinä ohjauskeskustelu nähdään yhteisenä oppimisprosessina, jonka kuluessa yhdessä luodaan yksilölle toimintasuunnitelma ja suunnitellaan hänen elämäänsä sopivia käytännön valintoja (10). Yksilöä tuetaan laajentamaan näköalaansa. Häntä tuetaan terveyttä edistävien valintojen tekemisessä sekä voimavarojen ja henkilökohtaisen vapauden lisäämisessä. Sosiodynaamisessa ohjauksessa käytetään dialogista viestintää ja aktiivista kuuntelua, jota voidaan osoittaa monin kielellisin keinoin. Dialogisessa keskustelussa kysytään avoimia, merkityksiä tuottavia kysymyksiä: "mikä", "mitä", "miten". Siinä ei käytetä johdattelevia "onko niin" tai haastavia selityksiä tuottavia johtavia "miksi"-kysymyksiä. "Mitä ajattelet painostasi?" -kysymys avaa keskustelua toisin kuin esimerkiksi: "Oletko ajatellut laihduttaa?", jolloin keskustelu lukitaan "kyllä" tai "ei" -vastauksille. Asiakas- tai potilaslähtöinen, dialoginen ja tiedostava ohjausosaaminen huomioi sekä asiakkaan/potilaan että asiantuntijan näkökulmat, ja päämääränä on yhteinen ymmärrys (10).

Muutoksen tarpeen tunnustaminen ja muutokseen motivoituminen

Elintapojen juuret ovat pitkällä ja syvällä – ne syntyvät, kehittyvät ja muuttuvat erilaisissa ympäristöissä (1). Voimme valita elintapojamme, mutta valinnan mahdollisuudet eivät ole kaikilla samat elämän olosuhteista riippuen. Työterveyshuolto voi olla tukemassa sekä yksilön elintapojen että hänen yhden elinympäristönsä eli työpaikan muuttamista terveellisemmäksi.

Motivaatiot muutokseen ovat sisäisiä tai ulkoisia, ja ne täydentävät toisiaan. Ulkoinen motivaatio ei kannattele pitkälle, mutta kuinka ulkoa päin voidaan tukea sisäistä motivaatiota? Ryanin ja Decin (11) kehittämän itsemääräämisteorian (Self-Determination Theory, SDT) mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta: autonomian, kompetenssin ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tarve. Autonomia on tarvetta ja oikeutta tehdä itseä koskevat päätökset itsenäisesti ja ottaa vastuu omista toimista. Kompetenssin tarve tarkoittaa tarvetta kyvykkyyden tunteeseen, ja se on yhteydessä pystyvyysuskoon, jonka vahvistuminen on olennaista elintapamuutoksessa. Lähipiirin ja perheen elämäntavat vaikuttavat sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tarpeen kautta.

Elämäntapaohjauksessa on oleellista lisätä yksilön psyykkistä valmiutta muutokselle, pystyvyysuskoa ja voimaantumista. Pystyvyysusko eli minäpystyvyys (self efficacy) tarkoittaa tunnetta, että yksilöllä on taitoja ja keinoja muuttaa käyttäytymistään ja oppia uutta. Mitä vahvempi pystyvyysusko on, sitä motivoituneemmin ihminen työskentelee tavoitteiden saavuttamiseksi, mikä vahvistaa elintapamuutoksessa onnistumista (11). Pystyvyysuskoa voi tukea kehottamalla pohtimaan aikaisempia onnistumisen kokemuksia.

Oikea-aikaisuus

Elintapamuutoksen tielle ohjaamista on syytä hienovaraisesti tarkastella suhteessa kokonaistilanteeseen ja miettiä muutoksen oikea-aikaisuutta. Akuutin stressin, huolien ja väsymyksen kyllästämässä elämässä ei yleensä ole sijaa elintapamuutoksen tuomalle psyykkiselle lisäkuormitukselle. Elintapamuutoksen oikea-aikaisuus on kuitenkin yksilöllistä. Viimeaikaisen tutkimustiedon perusteella – vastoin aikaisempaa käsitystä – myös psykiatrisia potilaita on syytä aktiivisesti tukea tupakoinnin lopettamisessa, sillä tupakoinnin lopettamiseen voi heilläkin liittyä mielialaoireiston oleellista korjaantumista (16,17).

Psyykkinen valmius

Prochaskan ja DiClementen malli (Kuva 2) kuvaa tupakoinnin lopettajilla havaittuja käyttäytymisen muutoksen kuutta eri vaihetta erilaisista harkintavaiheista muutoksen valmisteluun ja lopulta toteuttamiseen ja ylläpitoon mahdollisine repsahduksineen. Käyttäytymisen muutosvaihemallin valossa pitkäjänteisen ja prosessinomaisen tuen antaminen elintapamuutoksessa on perusteltua. Esimerkiksi tupakoinnin lopettamisen tukemisessa moniammatillinen yhteistyö auttaa henkilöä pysymään prosessissaan (5). Muutosvalmiuden vaihetta ja motivaatiota voi kartoittaa yksinkertaisella jana-asteikolla, jolloin henkilö arvioi muutosvalmiutensa numeroiden yksi ja kymmenen välillä. Motivaation lisäksi potilas tarvitsee voimavaroja muutoksen toteuttamiseen. Voimaantumisen (empowerment) tukemisen prosessissa tunnistetaan ihmisen kyky määritellä omat tarpeensa, ratkaista ongelmiaan ja saada käyttöönsä piileviä voimavarojaan.

Lähipiirin tuki

Lähipiiri ja sosiaalinen verkosto vaikuttavat yksilön elämäntapoihin – niin hyvässä kuin pahassakin. Tupakoivien vanhempien lapset aloittavat tupakoinnin kahdeksan kertaa todennäköisemmin kuin tupakoimattomien vanhempien lapset (21). Lähipiirin vaikutus voi olla myös elämäntapoja korjaavaa (22). Perheenjäsenen sairastuminen niin sanottuun elintapasairauteen voi olla otollinen hetki puuttua ja vaikuttaa koko perheen elämäntapoihin (23). Lähipiirin tuki tai sen puute on syytä ottaa huomioon elintapamuutosta suunniteltaessa.

Työpaikan tuki

Työnantajilla on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka edistävät työntekijöiden terveyttä, tasa-arvoa, työssä viihtymistä ja vähentävät sairastavuutta. Asenneilmapiiriä muokkaavilla päätöksillä on vaikutusta työntekijöiden terveyskäyttäytymiseen (24). Teot ovat konkreettisia. Esimerkiksi liikunnallisuutta voi tukea tarjoamalla kuntosalijäsenyyttä, järjestämällä taukojumppaa tai kävelypalavereita. Päätös siirtyä savuttomaksi työpaikaksi muokkaa mielipideilmastoa tekemällä tupakoimattomuudesta normin. Työpaikan savuttomuus edellyttää huolellista asian valmistelua, avointa tiedottamista ja tupakoiville työterveyshuollon kautta järjestettävää tukea tupakoinnin lopettamiseen. Kun työpaikan antamaa tupakoinnin lopettamisen tukea tutkittiin, todettiin ryhmässä toteutettava käyttäytymisterapia, henkilökohtaiset vastaanotot ja lääkehoito tehokkaiksi keinoiksi auttaa työntekijöitä irti tupakasta (25).

Terveydenhuollon ammattilaisten antama tuki

Elintapamuutos edellyttää totutuista tavoista luopumista ja uusien tapojen omaksumista osaksi jokapäiväistä toimintaa. Omaa käyttäytymistä ja tunnetiloja on osattava seurata ja hallita. Joskus elintapamuutoksen yritykset ajautuvat kerta toisensa jälkeen karille kovasta motivaatiosta huolimatta. Nämä potilaat tarvitsevat vieläkin syvällisempää elämäntapojen taustatekijöiden läpikäyntiä, ajatusmallien työstämistä, voimaantumisen tukemista ja psykoterapeuttista ohjausta elintapamuutoksessa onnistuakseen. Esimerkiksi tupakoinnin lopetuksessa yksilöllinen tuki on usein lääkehoitoakin tärkeämpää (26).