Ammatissa osattavat toiminnot? EPA-ajattelu erikoislääkärikoulutuksen tavoitteiden kirkastajana

Erikoislääkärikoulutus on nyt kuusi vuotta kestävä työssä oppimisen rupeama. Sitä ryyditetään tavoitteilla, ohjauksella, kursseilla, oppimisen arvioinneilla ja tentillä. Valmistumisvaiheessa yliopisto tarkistaa palvelutodistukset ja lokikirjan sekä hyväksyy koulutuksen. Tiedämmekö, mitä uusi erikoislääkäri silloin osaa? Vai todennammeko lähinnä, mitä palveluja hän on suorittanut?

Erikoislääkärikoulutuksen uudistamisessa halutaan siirtyä aikaperustaisuudesta osaamisperustaisuuteen. Silloin ei ratkaisisi koulutukseen käytetty aika vaan kertyneet osaamiset. Intuitiivisesti tämä tuntuu luontevalta. Siihen helppous loppuukin. Koulutus toteutuu kaukanakin kampuksilta, ja palvelujärjestelmä haluaa vaikuttaa. Samalla kyse on erikoistujien ja kouluttajien työstä ja oikeuksista. Mitä tulee oppia ja arvioida? Läpinäkyvien ja oikeudenmukaisten arviointikäytäntöjen luomiseksi tavoitteiden on oltava kristallinkirkkaat. Milloin osaamista on riittävästi, ja miten sen voi todentaa?

Osaamisperustaisen erikoislääkärikoulutuksen tavoitteita on perinteisesti jäsennetty kompetensseina. Kompetenssit kuvaavat hankittuja yksilöllisiä taitoja ja ominaisuuksia. Kanadalaisessa CanMEDS-jaottelussa niitä ovat: lääketieteellinen osaaminen, tiedon hallinnan ja hankinnan taidot, ammatillisuus, vuorovaikutustaidot, terveyden edistämisen taidot sekä johtamisen ja toiminnanohjauksen taidot. Kompetensseissa edistymiseen on luotu kriteerejä, mutta ar-viointi ei ole yksinkertaista.

Uusi osaamisperustaisuuden tulokulma on, ettei tavoitteiden kuvaamista aloitetakaan tavoitelluista yksilön kompetensseista, vaan siitä, mitä hänen odotetaan osaavan työssään. Molemmat näkökulmat tarvitaan, mutta järjestys vaikuttaa tavoitteiden muotoiluun. Uusi termi on EPA, Entrustable Professional Activity. Se on peräisin toimenpidealoilta, joissa kouluttaja arvioi vaiheittain, missä määrin hän jo luottaa erikoistuvan suoriutuvan kustakin ammatille ominaisesta toiminnosta.

Osaamisen eteneminen kuvautuu konkreettisesti. Alussa kouluttaja seuraa erikoistujan suoritusta vieressä, vähitellen uskaltaa jo käväistä kahvilla/lounaalla/kotona takapäivystäjänä ja niin edelleen. Lopulta erikoistuja oppii ohjaamaan toimintoa muillekin. Kouluttajan arviointien tueksi on kuvattu, mitä kompetensseja kukin EPA-toiminto edellyttää. Joissakin korostuvat lääketieteellinen osaaminen ja tiimin johtaminen, toisissa vuorovaikutus ja ammatillisuus.

EPA-käytäntö ei suoraan istu itsenäiseen suomalaiseen ja työterveyshuollon perinteeseen. Kuitenkin tekninen EPA-jäsentely voisi meilläkin konkretisoida oppimista, ohjausta ja arviointia. Mitä olisivat meidän alallemme uskotut toiminnot, työterveyshuollon EPAt? Vaikkapa seuraavia: toimintasuunnitelman laatiminen eri tilanteissa, erilaiset työpaikkaselvitykset ja terveystarkastukset, ryhmien neuvonta ja ohjaus, työanamneesi, työterveysneuvottelut. Ja niin edelleen. Hyvin muotoillut EPAt auttaisivat samalla kuvaamaan tekemisiämme suurelle yleisölle, asiakkaille ja muiden alojen kumppaneille. Arkeen perustuva EPA-jäsentely edellyttää laajaa keskustelua, mutta opinto-opas ja lokikirja tarjoavat hyvän pohjan lähteä tunnistamaan eritasoiset EPAt, niissä tarvittavat kompetenssit ja lopulta arviointikriteerit.

Osaamisperustaisuus on kunnianhimoinen tavoite erikoislääkärikoulutuksessa. Matka on alussa ja letkajenkkaa mennään – pari askelta eteen, yksi taakse, sitten taas eteenpäin. Osaamispuheet ovat juuri nyt taustalla, kun hyvinkin aikaperusteiseen henkeen rakennetaan valintamenettelyjä, kriteerejä ja rajoitteita. Mutta määrien ja rakenteiden selkiytyessä taas palataan sisällöllisiin kysymyksiin. Työterveyslääkärinkin erikoistumistavoitteiden ja ammatissa osattavien toimintojen kuvausta kohti edeten.