Tekoäly tulee ja duunarinkin työ muuttuu

Tekoäly on tämän päivän iskusana. Tuskin kuluu päivääkään, ettemme jossain törmäisi sitä koskevaan kirjoitteluun tai keskusteluun. Vaikka sitä koskevaa debattia ei aina näkyisikään, tekoälyn (tai laajemmin uuden teknologian) vaikutukset näkyvät niin työssä kuin yksityiselämässäkin miltei jokaisella.

SAK:n kehittämispäällikkönä näkökulmani on ensisijaisesti työntekijäasemassa olevien työelämä, mutta toimihenkilöillä uusi teknologia on vähintään yhtä merkittävässä roolissa työssä ja vapaa-ajalla kuin työntekijäasemassa olevilla. Kukapa meistä ei olisi käyttänyt navigaattoria, etsinyt matkoja tai hoitanut pankkiasioita netissä. Huomaamattammekin olemme käyttäneet tekoälyä, sillä usein se on hyvin arkista eikä siihen sisälly suurta mystiikkaa tai glamouria. On jopa väitetty, että tekoäly on kuin sähkö: emme sitä havaitse, mutta sen avulla jäsentyvät meidän päivittäiset toimintatapamme.

Teknologian rooli on suuri ja kasvaa entisestään

Teknologia eri muodoissaan on jo osa työtä, ja sen merkitys tulee kasvamaan entisestään. Työntekijäasemassa olevista enää harvempi kuin yksi kymmenestä tekee töitä ilman mitään teknologista välinettä. Tyypillisimmin teknologia liittyy kommunikaatioon, mutta myös monet muut elektroniset laitteet näyttelevät merkittävää roolia työpäivän arjessa. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Teknologia eri muodoissaan on valtava mahdollisuus. Sen avulla voidaan päästä nykyistä turvallisempaan työympäristöön ja mielenkiintoisempiin työtehtäviin. Se voi toimia elämää rikastavana. Käytännössä tämä ei ole kuitenkaan ollut työpaikoilla investointipäätösten motiivina kuin poikkeustapauksissa. Tyypillisesti teknologiaa on otettu työhön joko tehokkuuden tai/ja kontrollin lisäämiseksi. Kummassakaan ei sinänsä ole vikaa, mikäli tarkoitusperät ovat humaanit ja oikeudenmukaiset. Tässä voi käyttää vertauskohteena vanhaa sanontaa ”tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Mikäli teknologia alkaa hallita arkea

ja pahimmillaan koko ihmistä, olemme tilanteessa, joka muistuttaa meitä teollisuusajan varhaisista vuosista. Sen yksi tunnettu visuaalinen muistikuva liittyy Charles Chapliniin, joka elokuvassa Nykyaika on koneen orja. Kiireen lisään-tyessä hän lopulta pyörii suuren koneen hammasrattaiden välissä. Nytkin on nähtävissä, että kone tai digitaalinen laite voi olla ihmistä julmempi isäntä: se ei tunne mitään empatiaa eikä hyväksy inhimillisiä arjen ilmiöitä. Laitteiston asettamat tehokkuusvaatimukset saattavat olla armottomat: pitää aina olla täydellinen, olipa työntekijällä sitten millainen elämäntilanne tai päivä tahansa.

Teknologia on neutraalia, ihmisen toiminta on ratkaisevaa

Teknologia ei kuitenkaan itsessään ole hyvä tai paha. Kyseessä on valinta, jonka loppukädessä tekee aina ihminen. Kaikki riippuu siitä, miten ja mihin tarkoitukseen teknologisia mahdollisuuksia käytetään. Samaa teknologiaa voidaan käyttää eri tavoin. Kaikki, mikä on teknisesti mahdollista toteuttaa, ei ole sosiaalisesti tai eettisesti hyväksyttävää. Etiikan merkitys korostuu, sillä talouden tulee olla ihmistä varten eikä toisin päin. Nyt keskustellaan tietosuojasta ja kerätyn datan käytöstä. Nämä keskustelut ovat tärkeitä jos ja kun haluamme teknologian palvelevan ihmisten hyvinvointia. Tulevaisuudessa ja kenties piankin keskustelemme esimerkiksi vauva- ja seksirobottien ynnä muiden rooleista osana elämää, ja lisää on tulossa eikä loppua näy.

On havaittavissa, että työyhteisöt toimivat hyvin eri tavoin saman teknologian hyödyntämisessä. Hyvissä työyhteisöissä ihminen on keskiössä. Niissä työntekijät osallistuvat suunnitteluun ja päätöksentekoon jo silloin, kun uutta teknologiaa vasta harkitaan. Työntekijöiden osallisuus lisää työntekijöiden turvallisuuden tunnetta ja antaa myös myönteisemmän kokemuksen ja asenteen mahdolliseen muutokseen, jonka uusi tai muuttunut teknologia tuo tullessaan. On nähtävissä, että työntekijöiden osallistumisen myötä myös teknologian käyttöönoton taloudelliset hyödyt ovat suuremmat eli tuottavuuspotentiaali realisoituu paremmin. Tilanne hyödyttää silloin niin työntekijää kuin työnantajaakin. Sama toimii myös toisin päin: työyhteisöissä, joissa työntekijät sivuutetaan heitä koskevissa päätöksissä ja uusi teknologia tuodaan heille ilmoitusluonteisesti, seurauksena on usein sekaannusta, vastustusta ja niistä koituvia tuottavuustappioita. Tällaisessa tilanteessa työntekijät kokevat olevansa kuin koe-eläimiä, joiden on vain sopeuduttava ja koitettava selviytyä muuttuneessa ja usein epäselvässä tilanteessa. Motivaatio laskee ja tilanne vain pahenee, mikäli uudet laitteet tai ohjelmat eivät toimi moitteettomasti.

Ihminen ei ole täydellinen, ei myöskään teknologia

Uusi teknologia otetaan työpaikoilla käyttöön yllättävän usein puolivalmiina. Melkein puolet SAK-laisista palkansaajista (46 %) koki esitetyn väittämän ”työni hidastuu tai keskeytyy usein laitteiden hitauden tai toimintahäiriöiden vuoksi” istuvan hyvin tai melko hyvin omaan työhönsä. On selvää, että tästä koituvat taloudelliset tappiot ovat mittavat – kuten työntekijöiden turhautumatkin.

On erittäin huolestuttavaa, että peräti kolmannes kaikista SAK-laisista palkansaajista kokee olevansa työssään enemmän tai vähemmän teknologian armoilla. Heidän kohdallaan henkinen paine, epävarmuuden ja ehkä häpeän tunne ovat osa työn arkea. Voi hyvin kuvitella, että näin kokevilla, erityisesti ikääntyneemmillä työntekijöillä, mielessä pyörii lähinnä toive päästä pois työstä ja ehkä koko työelämästä mahdollisimman pikaisesti. Teknologian armoilla olemisen kokemuksessa kyseessä ei ole pelkästään työ, vaan koko ammatillinen identiteetti ja jopa itsekunnioitus. Niiden menettäminen on usein seurausta huonosti toteutetuista teknologiahankinnoista ja niiden puutteellisesta käyttöönotosta. On inhimillinen tragedia, jos pitkä työura päättyy siihen, ettei työntekijä koe enää pärjäävänsä työssään, vaikka aiemmin oli ollut arvostettu ammattilainen. Toisin toimien tältä kokemukselta olisi voitu välttyä. Mikäli epävarmuuden, osaamattomuuden ja työn mielekkyyden katoaminen ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla leviää laajalle, on selvää, että myös valtiovallan virallinen tavoite työurien pidentymisestä ja korkeasta työllisyysasteesta on silloin uhattuna.

Työyhteisön merkitys korostuu

SAK:ssa on rakennettu Hyvän työn mittari, joka mittaa monipuolisesti työelämän laatua. Sen perusteella työelämän laadulla on voimakas korrelaatio siihen, miten työntekijät ovat kokeneet teknologian käyttöönoton vaikutukset. Laadultaan hyvissä tai melko hyvissä töissä olevista 25 prosenttia on kokenut muutokset pelkästään myönteisiksi ja 9 prosenttia pelkästään kielteisiksi. Näiden välinen erotus on +16 prosenttiyksikköä. Vastaavasti huonoissa tai melko huonoissa töissä työskentelevistä vain 6 prosenttia on kokenut muutokset pelkästään myönteisiksi ja peräti 38 prosenttia pelkästään kielteisiksi, eli erotus on –32 prosenttiyksikköä. Ryhmät ovat vertailukelpoisia keskenään, sillä niin hyviä kuin huonojakin töitä löytyy kaikenkokoisista työpaikoista, kaikilta aloilta ja joka puolelta Suomea. Kyse on pelkästään työpaikan toimintatavoista, jotka ovat ihmisten päätösten tulosta. Työelämän laadulliset kysymykset ovat ylipäätäänkin päätösvallan alla olevia asioita, ne eivät ole ennalta määräytyneitä.

Suomen halutaan olevan digitalisaatiokehityksen eturintamassa. Se lienee luonteva pyrkimys huomioiden maamme Nokia-historian. On tärkeää rakentaa digitalisoituminen kestävälle eli ihihmisten hyvinvointia lisäävälle perustalle. Tämä tarkoittaa regulaatiota, joka estää epäeettiset toiminnat. Työpaikkatasolla se tarkoittaa yhdessä tekemistä siten, että työntekijät ovat osallisia aivan alusta lähtien niissä prosesseissa, joissa suunnitellaan toimintojen uudistamista teknologiaa hyödyntäen. Silloin huomioidaan myös ne tarpeet, joita teknologiaa käyttävillä on. Lopputulos on silloin useimmiten positiivinen niin henkilöstön hyvinvoinnin kuin talousindikaattorienkin kannalta.