Miten saada kokonaiskuva sairauspoissaoloista, presenteismistä ja tuottavuudesta?

Sairauspoissaolot ja yhä useammin myös sairausläsnäolo puhuttavat työpaikoilla ja julkisessa keskustelussa. Lähtökohtaisesti sairauspoissaolon syynä on sairaus ja siitä johtuva tilapäinen työkyvyttömyys. Työhön mennään kuitenkin usein myös päivinä, joina työkykyä ei koeta täydelliseksi. Tämä presenteismi, eli sairausläsnäolo, on yleinen ilmiö työelämässä ja tarkoittaa tilapäistä tai pysyvää osittaista osallistumista työelämään. Yhä useammin myös työkykyjohtamisessa pyritään siihen, että osittain työkykyiset voisivat jatkaa työssään niin, että työtä muokataan työtekijän työkykyä vastaavaksi. Parhaimmillaan erilaisilla työn tuki- ja muokkaustoimilla osatyökykyisestä työntekijästä tulee täysin työkykykyinen ja tuottava työntekijä työtehtäväänsä, mutta myös osittainen osallistuminen on tavoiteltavaa. Työikäisen väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen kasvaessa työhön osallistumisen asteen on noustava kokonaistuottavuuden lisäämiseksi eli tarvitaan erilaisia tapoja lisätä työelämään osallistumista koko työvoiman osalta.

Työkyvyn ja tuottavuuden suhde voidaan hahmottaa työhön osallistumisen ja tuottavuuden janalla, jossa täysin työkyvyttömät ovat työmarkkinoiden ulkopuolella (työkyvyttömyyseläkkeellä tai työttömänä) eivätkä osallistu työelämään. Sairauspoissaolo on kokoaikainen mutta tilapäinen tai ohimenevä työhön osallistumattomuuden ja tuottamattomuuden jakso. Täysin työkykyiset ja tuottavat henkilöt ovat janan loppupäässä. Työkyvyn ja tuottavuuden kuvaaja noudattaa todennäköisesti oikealle vinoa Gaussin käyrää. Työelämäosallisuuden ja tuottavuuden näkökulmasta käyrää pitäisi siirtää enemmän oikealle, mikä havainnollistetaan teoreettisesti kuvassa 1.

Presenteismi voi olla ohimenevää (flunssaisena työskentely) tai kroonista (migreenin, depression, syövän tai muun kroonisen sairauden takia osatyökykyisenä työskentely). Tutkimuksissa on todettu, että presenteismi lisää sairauspoissaolon ja heikon itsearvioidun terveydentilan riskiä. Tulos ei tietenkään ole yllätys, koska presenteismi on osatyökykyisyyttä, jolloin määritelmällisesti on joku sairaus, vika tai vamma, jokaheikentää työkykyä. Presenteismi määritellään joko kroonisten tautien aiheuttamien tuottavuusmenetysten tai sen terveysvaikutusten kautta. Presenteismin tuottavuusmenetykset arvioidaan usein korkeiksi, jolloin looginen johtopäätös on, että sitä pitäisi vähentää. Oleellista kuitenkin on, että presenteismin mittaamisessa ei keskitytä yksinomaan sen vähentämiseen, vaan erilaisten osatyökykyisyyttä tukevien ratkaisujen kuten osasairauspäivärahan, osatyökyvyttömyyseläkkeen, työkokeilujen tai työn muokkauksen kaltaisten työhön osallistumista tukevien keinojen lisäämiseen. Eli presenteismiä pitäisi jopa lisätä, mutta kansantaloudellisesti oleellista on, että lisäys tulee työhön osallistumattomuuden vähentymisestä ja osatyökykyisten potentiaalin hyödyntämisestä, ei työkyvyn vähentymisestä.

Jokainen henkilö liikkuu elämänsä aikana työelämäosallisuuden, työkyvyn ja tuottavuuden janalla ja kulku voi tapahtua molempiin suuntiin. Eli samalla, kun kuva voidaan ymmärtää erilaisten ryhmien suhteellisina osuuksina työikäisestä väestöstä, se voidaan ymmärtää myös yksilöiden erilaisina työelämäpolkuina. Kuvaa voidaan siis tulkita myös henkilön työvuosina työuran aikana. Haasteena on, miten mitata kuvan osoittamaa kokonaisuutta. Tavoitteena tulisi olla tuottavien työtuntien lisääntyminen. Yhteen osa-alueeseen, kuten sairauspoissaoloihin, keskittyvä tarkastelu voi antaa vinoutuneen kuvan kokonaisuudesta. Esimerkiksi taloudellisen taantuman aikana sairauspoissaolot usein vähenevät, mutta presenteismi lisääntyy, koska heikomman terveyden omaavat eivät uskalla olla poissa. Tutkimuksissa pitääkin tulevaisuudessa huomioida yhtäaikaisesti erilaisten vasteiden, eli työttömyyden, erilaisten eläkeratkaisujen, erilaisten sairauspäiväraharatkaisujen ja työssäkäynnin, toisiinsa sidoksissa oleva suhde.