Kohonnut verenpaine

Keskeinen sisältö

Diagnostiikka

• Kohonneen verenpaineen diagnoosi perustuu terveydenhuollossa ja sen ulkopuolella tehtyihin verenpaineen mittauksiin.
• Terveydenhuollon mittauksissa todettu kohonnut verenpaine varmistetaan mahdollisuuksien mukaan aina elintapahoidon aikana kotona itse tehtyjen verenpainemittausten tai verenpaineen vuorokausirekisteröinnin avulla.
• Perustutkimuksissa selvitetään muut sairaudet, sekundaarisen hypertension mahdollisuus, lääkkeiden käyttö, elintavat, kohde-elinvauriot ja muut sydän- ja verisuonitautien vaaratekijät.

Kohonneen verenpaineen ehkäisy

• Kulttuureissa, joissa suolaa käytetään vain vähän tai ei lainkaan, verenpainetaso on iästä riippumatta 100–110/60–70 mmHg. Jo 15 vuoden iässä suomalaisten tyttöjen systolinen verenpaine on keskimäärin 115 mmHg ja poikien 120 mmHg. Aikuisikäisestä väestöstä vain joka viidennen verenpaine on < 120/80 mmHg.
• Kohonneen verenpaineen ehkäisyn tulisi alkaa jo varhaislapsuudessa ja kohdistua koko väestöön. Toimenpiteistä merkittävin on suolansaannin vähentäminen suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisesti aikuisilla enintään 5 grammaan vuorokaudessa, 2–10-vuotiailla enintään 3–4 grammaan vuorokaudessa ja imeväisikäisillä energiasaantiin suhteutettuna enintään 0,5 grammaan/MJ.
• Muita ehkäisyn toimenpiteitä ovat lihavuuden ehkäisy ravitsemussuositusten mukaisen ravinnon ja liikunnan avulla sekä alkoholin liiallisen käytön tunnistaminen ja siihen puuttuminen.
• Elintapaohjeet annetaan aina, kun verenpainetaso ylittää 120/80 mmHg. Pelkät suositukset ja ohjeet eivät kuitenkaan riitä väestön suolan käytön ja muiden verenpainetta kohottavien elintapojen muuttamiseen. Kohonneen verenpaineen tehokkaaseen ehkäisyyn tarvitaan poliittisia päätöksiä, taloudellisia resursseja ja useiden toimijoiden välistä tiivistä yhteistyötä.

Hoidon aiheet

• Kohonnutta verenpainetta ja sydän- ja verisuonitautien kokonaisvaaraa pyritään aina pienentämään tehokkaan elintapaohjauksen ja tarvittaessa lääkehoidon (statiini mukaan luettuna) avulla.
• Lääkehoitoa suositellaan, jos vastaanotolla mitattu systolinen painetaso on elintapahoidoista huolimatta ≥ 140 mmHg tai diastolinen ≥ 90 mmHg ja
  • kotona itse mitattu systolinen painetaso on ≥ 135 mmHg tai diastolinen painetaso ≥ 85 mmHg tai
  • verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinnissä systolisen paineen päivätaso on ≥ 135 mmHg tai diastolinen päivätaso ≥ 85 mmHg.

Hoidon tavoite

• Kohonneen verenpaineen vähimmäishoitotavoite on vastaanottomittausten perusteella < 140/90 mmHg «Kohonneen verenpaineen vähimmäishoitotavoite on vastaanottomittausten perusteella alle 140/90 mmHg.»A. 
• Hoitotavoite on < 130/80 mmHg, jos tautiriski on suuri (kardiovaskulaarisairaus tai oireettomilla > 10 %:n riski FINRISKI-laskurilla) ja tiukempi tavoite voidaan haitoitta saavuttaa «Kohonneen verenpaineen hoitotavoite on lt; 130/80 mmHg, jos tautiriski on suuri (kardiovaskulaarisairaus tai oireettomilla gt; 10 % riski Finriski-laskurilla) ja tiukempi tavoite voidaan haitoitta saavuttaa.»B. 
• Korkea ikä ei vaikuta hoitotavoitteisiin, joskin > 80-vuotiailla käytännön tavoite voi potilaan kokonaistilanteen perusteella olla < 150/90 mmHg.
• Verenpaineen vähimmäishoitotavoite diabeetikoilla on < 140/80 mmHg «Verenpaineen vähimmäishoitotavoite diabeetikoilla on ≤ 140/80 mmHg. Hoitotavoitteeseen lt; 130/80 mmHg pääseminen voi pienentää diabeetikon aivohalvausriskiä.»C, «Diabeetikoilla diastolisen verenpaineen hoitotavoite on alle 80 mmHg.»C. Hoitotavoitteeseen < 130/80 mmHg pääseminen voi pienentää diabeetikon aivohalvausriskiä «Verenpaineen vähimmäishoitotavoite diabeetikoilla on ≤ 140/80 mmHg. Hoitotavoitteeseen lt; 130/80 mmHg pääseminen voi pienentää diabeetikon aivohalvausriskiä.»C. Tiukempaan tavoitteeseen pyritään, jos se voidaan haitoitta saavuttaa. 
• Hoitotavoite on < 130/80 mmHg kroonista munuaistautia sairastavalla potilaalla (eGFR < 60 ml/min/1,73 m²) ja tapauksissa, joissa diabeettiseen tai ei-diabeettiseen munuaistautiin liittyy albuminuria (U-Alb > 300 mg/vrk tai U-Alb/Krea > 30 mg/mmol) ja tavoite voidaan haitoitta saavuttaa «Verenpaineen hoitotavoite on lt; 130/80 mmHg kroonista munuaistautia sairastavalla potilaalla (eGFR lt; 60 ml/min/1,73m2) tai jos diabeettiseen tai ei-diabeettisen munuaistautiin liittyy albuminuria (U-alb gt; 300 mg/vrk tai u-alb/krea gt; 30 mg/mmol) ja tavoite on haitoitta saavutettavissa.»C.
• Vastaanotolla mitattuja verenpaineen tavoitetasoja 140/90 ja 130/80 mmHg vastaavat kotipainetasot ovat 135/85 ja 125/80 mmHg.

Elintavat

• Päivittäisen suolansaannin vähentäminen noin 6 gramman verran alentaa verenpainetta hypertensiivisillä potilailla keskimäärin 7/4 mmHg «Natriumin päivittäisen saannin vähentäminen alentaa verenpainetta annosriippuvaisesti.»A.
• Vähäenergiaisen ruokavalion avulla saavutettu noin 4 kg:n laihtuminen alentaa liikapainoisten hypertensiivisten verenpainetta keskimäärin 4/3 mmHg, mutta sen pitkäaikaisvaikutukset saattavat olla pienempiä «Ruokavalion avulla saavutettu noin 4 kg laihtuminen alentaa liikapainoisten hypertensiivisten henkilöiden systolista ja diastolista verenpainetta noin 4/3 mmHg. Orlistaatin avulla saavutettu noin 4 kg laihtuminen alentaa systolista ja diastolista verenpainetta noin 2/2 mmHg.»B.
• Pitkäaikaiseen verenpaineen laskuun tarvitaan laihtumisen ohella pysyviä muutoksia ravitsemuksessa, erityisesti suolan käytön vähentämistä.
• Kohtuukuormitteinen kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu, esimerkiksi puoli tuntia reipasta kävelyä viidesti viikossa, pienentää pitkäaikaisrekisteröinnillä mitattua päiväaikaista verenpainetta keskimäärin 3/3 mmHg muttei vaikuta yönaikaiseen verenpaineeseen «Ambulatorisesti mitattu päiväaikainen verenpaine normo- ja hypertensiivisillä ilmeisesti pienenee kestävyysharjoittelun jälkeen noin 3/3 mmHg. Muutos on suunnilleen samansuuruinen kuin lepoverenpaineen kertamittauksiin perustuvassa seurannassa. Yöaikainen verenpaine ei ilmeisesti muutu.»B.
• Runsaan alkoholin käytön vähentäminen 3–4 annoksen verran päivää kohden alentaa kohonnutta verenpainetta keskimäärin 3/2 mmHg «Runsaan alkoholinkäytön vähentäminen alentaa kohonnutta verenpainetta.»B.

Lääkehoito

• Lääkehoidon valintaan vaikuttavat hypertension vaikeusaste ja kohonneeseen verenpaineeseen liittyvät elinvauriot ja muut samanaikaiset sairaudet (taulukko «Esimerkkejä ensisijaisista verenpainelääkkeistä eri sairaustiloissa ja erityistilanteissa (ACE = angiotensiinikonvertaasi, ATR = angiotensiinireseptori, LVH = sydämen vasemman kammion hypertrofia.) »1).
• Yleensä tarvitaan yhdistelmähoitoa. Jos tarvitaan kahta tai kolmea lääkettä, mielekäs yhdistelmä on angiotensiinikonvertaasin (ACE) estäjä tai angiotensiinireseptorin (ATR) salpaaja yhdistettynä diureettiin ja kalsiumkanavan salpaajaan. Beetasalpaajien käyttöä suositellaan, jos se on muiden sairauksien vuoksi aiheellista.

Seuranta

• Seurannassa arvioidaan hoidon toteutumista ja siedettävyyttä sekä tavoitteiden saavuttamista.
• Verenpaineen seuranta perustuu pääosin kotona tehtäviin mittauksiin, joita voidaan tarvittaessa täydentää verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinnillä ja terveydenhuollossa tehtävillä mittauksilla.
• Seurantakäyntien ja laboratoriokokeiden määrä ja tiheys ovat yksilöllisiä ja riippuvat verenpainetasosta, kohde-elinvaurioista, lääkitysmäärästä ja lisäsairauksista.
• Mekaaninen reseptien uusinta ilman tilannearvioita ei ole hyväksyttävä käytäntö.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä

Antti Jula (pj.)

Ilkka Kantola

Päivi Korhonen

Seppo Lehto

Eero Mervaala (Käypä hoito -toimittaja)

Kaj Metsärinne

Teemu Niiranen

Ilkka Pörsti

Timo Strandberg

Mikko Syvänne

Ilkka Tikkanen