Käyvän hoidon tiivistelmät

Osteoporoosi

Käyvän hoidon tiivistelmät

9.12.2020

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä

Käypä hoito -suositus «Osteoporoosi»1

Suosituksella pyritään parantamaan osteoporoosin diagnostiikkaa ja luomaan yhtenäinen käytäntö osteoporoosin ehkäisyä ja hoitoa varten.

Määritelmät

WHO:n laitekeskeisen määritelmän mukaan aikuisilla osteoporoosia edustaa lonkan ja lannerangan luuntiheys, joka on vähintään 2,5 keskihajontaa (SD, standard deviation) pienempi kuin terveiden 20–40-vuotiaiden naisten keskimääräinen luuntiheys (T-luku ≤ –2,5) ("tiheysosteoporoosi").
NIH:n (National Institutes of Health) määritelmän mukaan osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen altistaa murtumalle ("murtumaosteoporoosi").

Pienentynyt luuntiheys (osteopenia tai osteoporoosi) on arvioiden mukaan noin 43,9 %:lla yli 65-vuotiaista.
Suomessa tapahtuu arvioiden mukaan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen.

Osteoporoosin varhaisdiagnostiikan tavoitteena ovat sairauden toteaminen ja vaikuttavan hoidon aloittaminen ennen murtumaa. Murtumatapausten tunnistaminen ja murtumapotilaiden hoitoon ohjaus ovat sekundaariprevention kannalta keskeistä.
Luuntiheys on toistaiseksi ainoa osteoporoosin määritelmään kuuluva tekijä, jota voidaan kliinisessä työssä mitata.
Ennen murtumaa osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella ("tiheysosteoporoosi").
Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee selvittää, onko kyse primaarisesta vai sekundaarisesta osteoporoosista.

Väestötasolla luuntiheyden suuntaamaton seulonta ei ole tarkoituksenmukaista, koska suurin osa murtumista tapahtuu muille kuin tiheysosteoporoosipotilaille.
Seulonta suunnataan murtuman saaneisiin ja suuren murtumariskin potilaisiin.
FRAX (Fracture Risk Assessment Tool) on murtumien riskitekijäanalyysi. Se laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden (%) 10 vuoden ajaksi, mikä helpottaa murtumariskin kokonaisarviota ja hoitopäätöksen tekoa.
Perifeerisillä luuntiheysmittareilla voidaan seuloa potilaita sentraaliseen luuntiheysmittaukseen, mutta niillä ei voi tehdä osteoporoosin diagnoosia.

Osteoporoosin ehkäisyn tavoitteena on murtumien ehkäisy. Kaatumisten ehkäisy on tärkeä osa osteoporoottisten murtumien ehkäisyä.
Vajaaravitsemus lisää kaatumisten ja niistä johtuvien vammojen, kuten luunmurtumien vaaraa.
Ikääntymiseen ja moniin sairauksiin liittyy sarkopeniaa (lihasmassan ja lihasvoimien pienenemistä), jonka on todettu olevan yhteydessä sekä kaatumisiin että osteoporoosiin (ns. osteosarkopenia) ja siten suurentuneeseen murtumariskiin.
Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen, vajaaravitsemuksen tunnistaminen, oikeista ravitsemus- ja liikuntatottumuksista huolehtiminen, tupakoinnin lopettaminen ja kaatumisen ehkäisy. Ravinnon kalsium on ensisijainen kalsiumin saannin turvaaja. Osteoporoosipotilaan D-vitamiiniannoksen tulisi perustua S-25(OH)D-pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).

Osteoporoosin hoidon tavoitteena on luunmurtumien – erityisesti nikama- ja lonkkamurtumien – esto.
Lääkehoidon tarve ja kesto ovat yksilöllisiä, ja ne määräytyvät potilaan murtumariskin perusteella.
Osteoporoosilääke valitaan niistä lääkkeistä, jotka tutkimuksissa (tutkittavat menopaussin ohittaneita naisia, keski-ikä 65–70 vuotta) ovat estäneet radiologisia tai kliinisiä osteoporoottisia murtumia.
Huomioitavia ryhmiä ovat pitkäaikainen glukortikoidihoito, lasten, miesten ja diabetes- sekä gerasteniapotilaiden osteoporoosi, joiden erityispiirteet vaikuttavat hoidon valintaan.

Alueelliset osteoporoosihoitajapohjaiset hoitomallit ja - ketjut ovat osoittautuneet toimiviksi.

Seurannan tavoitteena on määrittää sairauden kulku ja hoidon hyödyt ja haitat. Osteoporoosia sairastavalle laaditaan hoitosuunnitelma yhdessä hänen kanssaan.

Väestötasolla tulee kiinnittää huomiota osteoporoosin lääkkeettömän ehkäisyn perusasioihin eli kalsiumin ja D-vitamiinin riittävään saantiin, oikeisiin liikuntatottumuksiin, tupakoinnin lopettamiseen ja kaatumisten estämiseen.
Osteoporoosin hoidon järjestelyt on aloitettava sekundaaripreventiosta murtuman yhteydessä.

Leo Niskanen (pj.)

Jyrki Kettunen

Anna-Mari Koski

Christel Lamberg-Allardt

Antti Malmivaara

Ville Mattila (Käypä hoito -toimittaja)

Maria Nuotio

Joonas Sirola

Marjo Tuppurainen

Helena Valta

Jorma Komulainen (kokoava kirjoittaja)