Insuliinihoito ja tyypin 2 diabetes

• Perusinsuliinihoidossa pitkä- tai ylipitkävaikutteinen insuliinianalogi annostellaan kerran tai kaksi kertaa päivässä.
• Useimmille sopiva perusinsuliinihoidon aloitusannos on 10 yksikköä (tai 0,2 yks./kg).
• Insuliinin annosta suurennetaan 1–2 kertaa viikossa verenglukoosin aamupitoisuuden perusteella, kunnes aamupitoisuus pysyy tavoitetasolla (useimmilla sopiva tavoitepitoisuus 5–7 mmol/l).
• Ilta-aamumittauksella esimerkiksi kerran viikossa tarkistetaan, että verenglukoosi on myös nukkumaan mennessä tavoitepitoisuudessa, jottei perusinsuliinin määrää kasvateta liian suureksi.
• Liian suureen perusinsuliinin määrään viittaavat iltatankkauksen tarve, herkästi ilmaantuvat hypoglykemiat, painonnousu ja verenglukoosipitoisuuden pieneneminen ilta-aamumittauksessa yli 2–3 mmol/l.
  • Ateriaparimittauksilla 1–3 päivänä viikossa tarkistetaan muun lääkityksen tarve perusinsuliinihoidon ohella.
  • Jos insuliinihoito aloitetaan kortisonihoidon vuoksi, useimmille sopivin hoito on NPH-insuliinin aamupistos (ks. kohta Erityistilanteet).
• Jos perusinsuliinihoidon lisääminen muuhun lääkitykseen ei tuota riittävää vastetta ja ongelmana on aterioiden jälkeinen verenglukoosipitoisuuden suureneminen, lisätään pääaterioille pikainsuliini (monipistoshoito).
  • Monipistoshoito voidaan toteuttaa samoilla periaatteilla kuin tyypin 1 diabetesta sairastavilla, mutta insuliinin tarve voi insuliiniresistenssiin liittyen olla huomattavasti suurempi eli 2–5 yks./10 g hiilihydraattia.
  • Pika- ja pitkävaikutteisen insuliinin yhdistelmää voidaan käyttää, jos päivärytmi ja ruokamäärät ovat suhteellisen muuttumattomia päivästä toiseen.
  • Sekoiteinsuliini voidaan aloittaa tai sitä voidaan käyttää vain päivän suurimmalla aterialla tai sillä aterialla, joka suurentaa eniten verenglukoosipitoisuutta.
  • Tavanomaisessa hoidossa käytetään sekoiteinsuliinin pistosta aamupalalla ja päivän pääaterialla.
• Insuliinihoidon säätämistä käsitellään tarkemmin insuliininpuutosdiabeteksen lisätietoaineistossa «Insuliinihoito ja insuliininpuutosdiabetes»1.

Perusinsuliinihoito potilaalla, jolla ei ole täyttä insuliinin puutetta (NPH-insuliinit ja pitkävaikutteiset insuliinianalogit)

• Tavoitteena on saada plasman paastoglukoosipitoisuus oikealle tasolle käyttämällä joko NPH-insuliinia tai pitkävaikutteista insuliinia 1–2 kertaa päivässä.
• Periaatteet:
  • Insuliiniannos säädetään plasmanglukoosin omamittausten perusteella (ilta–aamu-parimittaus) niin, että glukoosipitoisuus pysyy kutakuinkin samana yön aikana (3–4 tuntia iltapalan jälkeen ja aamulla herätessä).
  • Tyypin 2 diabeteksen perusinsuliinihoidossa insuliiniannosta suurennetaan parin päivän välein, kunnes aamun glukoosipitoisuus on alle 7 mmol/l.
  • Aterian jälkeisen glukoosipitoisuuden mittaaminen on tärkeää. Jos se on selvästi yli 10 mmol/l aamupalan tai päivän suurimman aterian jälkeen, kannattaa harkita gliptiinin, GLP-1-reseptoriagonistin, glinidin eli ateriatabletin tai ateriainsuliinin käytön aloittamista.
  • Jos glukoosipitoisuus kasvaa huomattavan suureksi myös muiden aterioiden jälkeen, niidenkin yhteydessä pitää harkita ateriatabletin tai ateriainsuliinin antoa.
  • Tavoitteena on, että hypoglykemiaa ei ilmaannu, vaikka jokin ateria jäisi nauttimatta.
• Liian suureen perusinsuliiniannokseen viittaavia merkkejä ovat
  • "iltatankkaus" (potilas ei uskalla mennä nukkumaan, jos glukoosipitoisuus on alle 6–10 mmol/l)
  • hypoglykemiat
  • aterioita edeltävä hypoglykemia-alttius, aterioinnin pakkotahtisuus, välipalojen tarve ja painon nousu
  • liikunnan aikainen hypoglykemiataipumus, joka voi johtaa liikunnan välttämiseen.

Ateriainsuliinihoito (pikavaikutteiset insuliinianalogit)

• Tavoitteena on pyrkiä estämään aterian aiheuttama plasman glukoosipitoisuuden suureneminen ottamalla pikavaikutteista aspart-, glulis- tai lisproinsuliinia aterioiden yhteydessä, verenglukoosista riippuen 0–20 minuuttia ennen ateriaa tai aspartinsuliinin nopeavaikutteisempaa muotoa 0–2 minuuttia ennen ateriaa.
• Periaatteet:
  • Annoksen säätämisessä käytetään plasman glukoosin omamittauksia ennen ateriaa ja 2 tuntia aterian aloittamisen jälkeen (ateriaparimittaukset). Tavoitteena on, että plasman glukoosipitoisuus suurenee omamittauksissa enintään 2–3 mmol/l ateriaa edeltäviin mittauksiin nähden.
  • Ateriainsuliinin annos perustuu aterian sisältämään hiilihydraattimäärään, ja aterian plasman glukoosipitoisuutta suurentava vaikutus pyritään arvioimaan mahdollisimman tarkoin. Ks. hiilihydraattien laskenta Diabetesliiton verkkosivuilta «https://www.diabetes.fi/terveydeksi/syominen/hiilihydraattitaulukko»1.
  • Ateriaparimittausten perusteella arvioidaan potilaan yksilöllinen ateriainsuliinin tarve eli se, kuinka monta yksikköä tarvitaan noin 10 hiilihydraattigrammaa kohden (yleensä 0,5–2 yks/10 g hiilihydraattia).
  • Aterian yhteydessä insuliiniannosta voi suurentaa, jos ateriaa edeltävä glukoosipitoisuus on suuri (korjausannos).
  • Toistuva korjausannosten tarve viittaa riittämättömään perusinsuliinin määrään, jos glukoosipitoisuus suurenee aterioiden välillä ilman välipaloja ja aterian jälkeinen glukoosipitoisuus on ollut hyvä.

Sekoiteinsuliinihoito

• Tyypin 2 diabeteksessa sekoiteinsuliini aterioiden yhteydessä 2–3 kertaa päivässä otettuna on tehokas ja turvallinen hoito, kun
  • ateriarytmi on säännöllinen
  • aterioiden hiilihydraattimäärä ei vaihtele suuresti päivästä toiseen
  • liikunnan plasman glukoosipitoisuutta pienentävä vaikutus on selvästi huomioitu.