Makrolidiresistenssi ja antibioottivalinnat hammashoidossa

Hammasperäisten infektioiden antibioottihoito

Suun ja leukojen infektioita aiheuttavien patogeenien resistenssitilanne ei tällä hetkellä ole Suomessa ongelmallinen, joskin viitteitä makrolidiresistenssin yleistymisestä on havaittavissa «»5. Rajujen hammasperäisten leuka-absessien ensisijaislääkitys on edelleen V-penisilliinin (1-1,5 milj. KY x 3) ja metronidatsolin (400 mg x 3) yhdistelmä. Penisilliiniallergisille on aiemmin suositeltu ensisijaislääkkeeksi roksitromysiiniä, mutta nykyisen resistenssikehityksen valossa noudatettua mikrobilääkepolitiikkaa on aihetta tarkistaa. Allergisen reaktion voimakkuus huomioiden tulee harkita penisilliinin korvaamista ensimmäisen polven kefalosporiinilla (esim. kefaleksiini 750 mg x 3 ja metronidatsoli 400 mg x 3) makrolidin sijasta. Toisena vaihtoehtona on molempien korvaaminen klindamysiinillä (300 mg x 4). Fluorokinolonien käyttö leukainfektioiden hoidossa ei ole perusteltua «Sweeney LC, Jayshree D, Chambers PA, Heritage J. Antibiotic resistance in general dental practise – a cause for concern? J Antimicrob Chemother 2004; 53: 567-576. »4.

Kroonisten parodontaali-infektioiden hoidossa makrolidien käyttö lisääntyi, kun tieto keskeisten parodontopatogeenien kyvystä tunkeutua ympäröivien isäntäsolujen sisään varmistui. Myös makrolidit tunkeutuvat humaanisolujen sisään ja ovat siten periaatteessa oiva valinta Actinobacillus actinomycetemcomitansin ja Porphyromonas gingivaliksen aiheuttamien, systeemistä antibioottihoitoa vaativien parodontaali-infektioiden hoidossa. Nykyinen makrolidiresistenssikehitys antaa kuitenkin aiheen tarkistaa noudatettua mikrobilääkepolitiikkaa myös tältä osin. Kroonisten diagnosoitujen parodontiittien hoidossa ensisijaislääke on metronidatsoli «Beikler T, Prior C, Ehmke B, Flemmig TF. Specific antibiotics in the treatment of periodontitis – A proposed strategy. J Periodontol 2004; 75: 169-175. »5. Se hakeutuu humaanisoluihin ja sen teho tunnettuihin parodontopatogeeneihin on hyvä.

Toissijaisena vaihtoehtona on doksisykliini, jonka jakautuminen kudoksiin on vastaavasti oikeanlainen ja jonka anti-inflammatorinen ja antikollagenolyyttinen teho on hoidollisesti hyvä. Sopiva annos on 100-150 mg kerran päivässä. Doksisykliinin resistenssitilanne on nykyisin Suomessa hyvä, mutta tunnetusti voi käytön huomattavan lisääntymisen myötä heiketä, joten tämänkin lääkkeen suhteen on oltava kriittinen. Hammashoidon indikaatioissa on aina syytä muistaa, etteivät hampaiden ja niiden tukikudosten infektiot parane antibiooteilla. Onnistunut hoito perustuu aina oikein suoritetuille toimenpiteille - unohtamatta myöskään hammasperäisen infektion parasta ja lopullista hoitoa: syyllisen hampaan poistoa.

Lopuksi

Makrolidit eivät ole hammasperäisten infektioiden hoidossa ensisijaisia ja niiden käyttöä tulee rajoittaa myös hammashoidon indikaatioissa. Makrolideja määrätessään hammaslääkärin tulee voida perustella hoitopäätöksensä vähintäänkin itselleen. Tämän kirjoittajien suositus hammaslääketieteellisin indikaatioin määrättäväksi antibioottivalinnaksi on esitetty «Suun infektioiden antibioottihoitosuositukset. »1.

Macrolide antibiotics in dental practice

Resistance against antibiotics is a specific feature of a microbe that enables it to evade the antimicrobial effect of a drug. The incidence of resistant strains rapidly increased globally during the 1990s and is one of the greatest challenges and threats of modern medicine today. Although the trend could be foreseen the speed of the increase in incidence has been more rapid than expected. A small increase in the resistance of the most pathogenic microbes can result in a considerable increase in lethality.

The use of antibiotics in Finland is average for Europe although much more common than in the other Nordic countries (figure 1). Also, the choice of antibiotics is different; the use of macrolides and cephalosporins is more common and the use of penicillin V is notably less common. Macrolide antibiotics comprise up to 20% of antibiotics prescribed by dentists (figure 2).

In Finland the use of macrolide antibiotics for the treatment of upper respiratory tract infections rapidly increased in the early 1980s. Shortly afterwards the incidence of, for example, Streptococcus pyogenes macrolide resistance was so high that doctors were instructed to reconsider their use of macrolides. Consequently, the situation improved, although with some delay. However, the development of the new wide spectrum macrolides launched in the late 1990s reversed this positive trend. During the first years of this millennium the incidence of macrolide resistance has reached alarming numbers again (figure 3).