Suomen Hammaslääkärilehti

Lasten purennan kuntoutus

Suomen Hammaslääkärilehti
2007;14(4):180-186
Arild Stenvik ja Kari Birkeland

Yksi hammaslääkäreiden suurimmista haasteista lasten hammashoidossa liittyy traumojen aiheuttamiin vaurioihin ja erilaisiin kehityshäiriöihin. Lasten purennan kuntoutuksessa on erityisiä haasteita, koska hoitotoimenpiteet tehdään alueella, jossa tapahtuu suuria muutoksia kasvojen kasvun ja hampaiden kehittymisen aikana. Normaalin morfologian ja toiminnan vakiinnuttaminen ongelmatilanteissa vaatii tavallisesti peruskoulutetun hammaslääkärin ja spesialistin yhteistyötä, jotta saavutettaisiin tyydyttävä lopputulos. Ortodontti on usein luonnollinen osallistuja tässä monialaisessa ryhmässä. Sen lisäksi, että ortodonttinen hoito voi parantaa hoidon kokonaistulosta, voi ortodontin tietämys kasvojen kasvusta ja kehityksestä olla hyödyksi hoitoa suunniteltaessa. Tämän artikkelin tarkoituksena on esimerkkien avulla osoittaa monialaisen yhteistyön merkitys ja ortodontin rooli eräisiin lasten purennan ongelmatilanteisiin liittyvässä kuntouttamisessa.

Traumat

Hammastapaturmat tapahtuvat useimmiten 8-11 vuoden iässä (1). Tapaturmariski on suurin henkilöillä, joilla on lisääntynyt horisontaalinen ylipurenta (2). Varhainen oikomishoito voisi siis periaatteessa vähentää hammastraumojen tapahtumista. Tämä näkyy hammasvaurioiden esiintyvyydestä, vuosittain 1-2 % (1, 3), joista kolme neljästä luokitellaan vakaviksi (1). Voidaan kysyä, kuinka realistista on tehdä oikomishoitoja rutiinisti varhain vaihduntahammasvaiheessa hammastapaturmien ehkäisemiseksi (4). Seuraavaksi keskustellaan ortodontin mahdollisesta osuudesta traumojen jälkeisten komplikaatioiden hoidossa.

Kruunu-juurimurtuma

Kruunu-juurimurtumassa on yleensä kysymys viistomurtumasta, joka voi syvimmillään rajoittua luutason alapuolelle, jolloin korjaavan hoidon toteuttaminen käy mahdottomaksi. Kirurginen irrottaminen ja hampaan ulospäintuonti kruunun valmistamisen helpottamiseksi vaikuttaa epäedullisesti kruunun ja juuren pituussuhteeseen, ja voi näin vähentää sekä kyseisen hampaan että naapurihampaan luutukea ja vaikuttaa epäsuotuisasti ienrajan muotoon. Ortodonttisen vedon avulla voidaan saada hammas puhkeamaan lisää, jolloin murtuma-alue saadaan ulos alveolaariluusta. Ympäröivä kudos seuraa kuitenkin hampaan liikettä suunnilleen suhteessa 1:1 (5), ja yleensä joudutaan tekemään myös kirurginen korjaus ennen kruunun valmistusta. Tulokset luurajan alapuolelle rajoittuneen viistomurtuman hoidoista (pedodonttinen, endodonttinen, kirurginen ja proteettinen) esitetään kuvassa «»1.

Vaihtoehtona vinomurtumahampaan pre-proteettiselle ortodonttiselle ulospäinvedolle voidaan käyttää kirurgista intra-alveolaarista transplantaatiota (6, 7). Esimerkki siitä, kuinka murtunut hammas saadaan esille kruunun valmistusta varten, nähdään kuvassa «»2. Juurihoidetut hampaat sopivat hyvin ko. hoitoon, sillä niiden kohdalla on mahdollista asennon muuttaminen kirurgisesti ilman traumaattista vaikutusta juurenpintaan. Hampaan kiertäminen voi luoda paremman suhteen murtumalinjan ja marginaalisen luureunan välille «»2.

Juurimurtuman komplikaatiot

Juurimurtumahampailla on hyvä ennuste pitkällä aikavälillä (8), mutta pulpanekrooseja ja tulehduksia esiintyy joka neljännessä tapauksessa (9). Jos murtuma on ollut juuren kervikaaliosassa, Cvekin ym. (10) mukaan puolet hampaista on menetetty kuuden vuoden kuluttua. He suosittelevat kuitenkin konservatiivista hoitoa. Jos komplikaatioita ilmenee (tulehdus, periodontaalikiinnityksen menetys) yksilön kasvaessa, voi apikaalisen juuren osan ortodonttinen ulospäinveto tehdä kruunun valmistamisen mahdolliseksi. Ortodonttiset voimat voidaan ankkuroida tähän juuren osaan «»3.

Yksilöllisesti tulee arvioida, missä määrin on aiheellista säilyttää loput juuren apikaaliosasta. Juuren osan ortodonttisen ulospäinvedon positiivisena vaikutuksena alveoliluun normaali korkeus palautuu «»4. Jopa suhteellisen rajoittunut osa juuresta voidaan käyttää kruunun valmistamiseen, jolloin mahdollisen myöhemmän hampaan menettämisen jälkeen turvataan vielä hyvä lähtökohta implanttiproteettiselle hoidolle. Murtuneiden hampaiden varhainen menetys nuorilla yksilöillä voi johtaa kudosmenetykseen jo ennen kuin pysyvä korjaava hoito on mahdollista.

Ankyloosi

Erityisesti traumoissa, joihin liittyy hampaiden intruusiota, pulpanekroosin ja ankyloosin riski on merkittävä. Pitkällä tähtäimellä ankyloosi johtaa hampaan puhkeamisen häiriöön (infrapositioon), juuren etenevään resorptioon ja joskus jopa hampaan menettämiseen. Ankyloosin hoitamiseksi on ehdotettu useita menetelmiä. Näitä ovat proteettinen hampaan korvaaminen (12), alveolaariluun säilyttäminen siten, että hampaan kruunuosa poistetaan ja juuri säilytetään, jotta myöhemmälle proteettiselle kuntouttamiselle saataisiin paremmat lähtökohdat (13), ja ortodonttinen ulospäinveto hampaan mobilisoinnin (kirurginen luksaatio) jälkeen (14). Toistaiseksi puuttuu tutkimuksia, jotka antaisivat varman perustan hoitopäätöksille tällä alueella, mutta yleisesti eri hoitotoimien pitkäaikaisvaikutus on epävarma.

Yksi hoitovaihtoehto, jota voidaan käyttää korjaamaan ankyloitujen hampaiden puhkeamattomuutta, on ankyloitujen hampaiden siirtäminen ympäröivän kudoksen kanssa kirurgisella osteotomialla «»5 (15, 16). Tämä edellyttää, että ankyloidussa hampaassa ei ole korvausresorptiota. On myös selvää, että ankyloituneet hampaat voidaan siirtää distraktiokojeella (17, 18).

Ektooppiset inkisiivit

Maitohampaisiin kohdistuva trauma voi johtaa eriasteisiin pysyvien hampaiden puhkeamisen häiriöihin. Hammasaiheen jääminen selvästi väärään paikkaan vaatii hampaan siirtoa ortodonttisten ja kirurgisten toimenpiteiden avulla (19-21). Joissakin harvoissa tapauksissa voi syntyä komplikaatioita, joiden seurauksena ektooppinen hammas joudutaan poistamaan ja korvaamaan se proteettisesti «»6.

Hampaiden menettäminen

Traumasta johtuvien hampaiden menettämisen yhteydessä voi ortodontti avustaa hoitosuunnitelman teossa sekä miettiä hoitovaihtoehtoja, joissa huomioidaan myös mahdollinen malokkluusio ja luodaan paremmat mahdollisuudet erityyppisille kirurgisille ja proteettisille ratkaisuille. Joissakin tapauksissa on aiheellista sulkea ortodonttisesti inkisiivin menetyksestä aiheutunut aukko hammasrivissä (22) tai korvata menetetty hammas siirtämällä premolaari ko. alueelle (23). Näiden menetelmien yhdistelmä voi tehdä mahdolliseksi hampaiston kuntouttamisen niin, että potilas ei tarvitse proteeettista korvaushoitoa «»7. Tämän tyyppinen hoito johtaa myös alveolaariluun ja pehmytkudoksen palautumiseen.

Kehityshäiriöt

Hampaiden kehityshäiriöitä esiintyy monia eri tyyppejä. Seuraavaksi kuvataan moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksia esimerkiksi juuriresorption aiheuttaman hampaan menettämisen yhteydessä, laajan hammaspuutoksen ja mineralisaatiohäiriöiden hoidoissa.

Hampaiden resorptio

On suhteellisen tavallista, että ektooppisen yläleuan kulmahampaan puhkeamisen komplikaationa naapurihampaat resorboituvat (24). Pahimmassa tapauksessa voidaan hampaat menettää, ja näyttää siltä, että näin tapahtuu erityisesti silloin, kun potilaalla on yleinen alttius juuriresorptioon. Hampaan menettämisen yhteydessä on aiheellista miettiä proteettisen korvaamisen lisäksi hampaiden siirtämistä ja aukkojen sulkemista ortodonttisesti tai näiden hoitotapojen yhdistämistä «»8.

Hampaiden synnynnäinen puutos

Yläleuan lateraali-inkisiivien synnynnäisen puutoksen kohdalla tutkimukset osoittavat, että ortodonttinen aukon sulkeminen saa aikaan paremman periodontaalikiinnityksen kuin puuttuvan hampaan korvaaminen proteettisesti (25, 26). Keskustelua on käyty hampaiden siirtämisen ja aukon sulkemisen hyödyistä ja haitoista verrattuna puuttuvan hampaan korvaamiseen implantilla (27).

Usean hampaan puuttuessa on hoidon monialainen suunnittelu ja toteuttaminen hyvin tärkeää (28, 29). Tällaiset hoidot voivat kestää vuosia ja usein tarvitaan väliaikaisia hoitoratkaisuja ennen kuin hoito voidaan viedä päätökseen. Ortodontin rooli hoidossa voi olla esimerkiksi jäljellä olevien hampaiden siirtäminen mahdollisimman suotuisaan asentoon, jotta voidaan saavuttaa hyvä proteettinen hoitotulos. Mikäli voidaan valita, luodaanko tilaa korvattavalle hampaalle hammaskaaren etu- vai taka-alueella, täytyy suunnittelussa huomioida myös toimenpiteen pitkäaikaisvaikutus gingivaaliseen anatomiaan. Hampaan ympärillä säilyy useimmiten normaali tukikudossuhde, mutta implantin ympärillä saattaa tapahtua ajan kuluessa muutoksia (30).

Kuvassa «»9 näytetään potilasesimerkki, jossa on valittu aukon sulkeminen ortodonttisesti yläleuan oikeanpuoleisella etualueella, mutta vasemman-puoleinen lateraali-inkisiivi on korvattu implanttikruunulla.

Mineralisaatiohäiriö

Mineralisaatiohäiriöiden tyypit ja vaikeusasteet vaihtelevat. Ortodontti osallistuu moniammatilliseen yhteistyöhön silloin, kun tarvitaan myös purentavirheen hoitamista. Kuvassa «»10 esitellään potilas, jolla on vaikea-asteinen amelogenesis imperfekta. Hänellä oli välttämätöntä korvata menetetty hammaskudos kruunuilla, jotta päästiin toteuttamaan oikomishoitoa. Hoidon suunnittelussa proteettiset kruunut muotoiltiin niin, että hampaiden asento ja purentavirhe säilyivät. Näin saavutettiin parempi oikomishoidon lopputulos.

Pohdinta

Vaikeissa hoidoissa monialaisen yhteistyön merkitys on lisääntynyt. Tämä johtuu osin ammatillisesta kehityksestä mutta myös uusien materiaalien ja hoitomenetelmien kehittymisestä, jonka seurauksena hammaslääkärin on vaikeaa hallita hammaslääketieteen kaikkia osa-alueita. Toisaalta myös yleisön kasvaneet vaatimukset ja odotukset ovat lisänneet monialaisen yhteistyön tarvetta.

Hoitopäätösten ja kliinisen työskentelyn tulisi perustua mahdollisimman paljon dokumentoituun näyttöön. Edellä kuvatuissa ongelmatilanteissa tapahtuvaa hoitomuotojen valintaa vertailevat pitkittäistutkimukset ovat harvinaisia. Siihen on olemassa useita syitä, mm. tapaukset ovat melko harvinaisia ja riittävän suuren tutkimusmateriaalin kerääminen olisi vaikeaa ja aikaa vievää. Eri menetelmien käytön indikaatiot perustuvat tämän vuoksi sekä julkaistuun tietoon että kliiniseen kokemukseen. Tämä koskee esimerkiksi valintaa hampaan uudelleen istuttamiseksi tai aukon sulkemiseksi ortodonttisesti inkisiivien puuttuessa.

Oral rehabilitation in children

Some of the greatest challenges for dentists treating children are related to sequels after dental trauma and developmental disturbances. Therapeutic intervention takes place in an area of continuous and substantial change during facial growth and dental development. Establishment of normal morphology and function after severe traumas and in patients with major developmental disturbances frequently requires close cooperation between dentist and dental specialist. The orthodontist may in addition to providing orthodontic therapy that may contribute to an improved overall treatment outcome, also take part in treatment planning when competence in the field of dentofacial growth and development is needed. The aim of this article is to illustrate the importance of interdisciplinary teamwork and the role of the orthodontist in oral (re)habilitation of children by showing examples from the treatment of some complex conditions requiring interdisciplinary cooperation as well as involvement of the general practitioner.

Kuva 1. Kruunu-juurimurtuma: Murtuma yltää 2 mm luurajan alapuolelle palatinaalisesti (A, B). Jotta hampaaseen voitaisiin tehdä korjaavia toimenpiteitä, tehtiin ortodonttinen hampaan ulospäinveto (C) ennen endodonttisia ja proteettisia hoitoja (E-F). Luu ja pehmytkudokset seuraavat hampaan liikettä ja siksi ne pitää korjata kirurgisesti (D) ennen proteettista hoitoa.
Kuva 2. Kruunu-juurimurtuma: Hampaan kirurginen uudelleen istuttaminen (intra-alveolaarinen transplantaatio) murtuman yltäessä palatinaalisesti luurajan alapuolelle (A, B) vaihtoehtona ortodonttiselle ulospäinvedolle. Palatinaalinen murtumalinja on merkitty nuolin kuvissa B ja C. Poiston jälkeen hammas on istutettu uudelleen kiertäen 180 astetta ja kiinnitetty kahdeksi viikoksi (C) ennen proteettista hoitoa (D).
Kuva 3. Murtuma juuren kervikaalisessa kolmanneksessa: Tulehduksesta, kudostuhosta ja lisääntyneestä liikkuvuudesta johtuen hammas 21 (A-C) juurihoidettiin ja ankkuroitiin ulospäinvetoa varten juuren apikaaliseen osaan (D). Seuraavaksi tehtiin hampaan ortodonttinen ulospäinveto (E) ja ienkudoksen korjaus kirurgisesti (F). Kruunu tehtiin juuren loppuosan päälle (G-I).
Kuva 4. Murtuma juuren keskikolmanneksessa/tulehdus: Juuren apikaaliosaan tehtyä ankkurointia (A) käytettiin apuna hampaan ortodonttisessa ulosvetämisessä (B). Hoidon jälkeen (C, D) marginaalinen luuraja normalisoitui (E). Nuolet osoittavat luurajan ennen ja jälkeen hoidon.
Kuva 5. Ankyloosi: Intruusio-luksaation jälkeen hammas 11 on ankyloitunut ja sitä on seurannut infraokluusio (A, B). Ankyloitunutta hammasta ortodonttisena ankkurina käyttäen (C), hampaiden väliin saatiin riittävä tila (D) osteotomiaa (E) ja kirurgista hampaan ja sitä ympäröivän luun siirtoa varten (F). Kuvassa G nähdään tilanne 10 vuotta hoidon jälkeen.
Kuva 6. Pysyvän hampaan virheellinen asema maitohammastrauman seurauksena: Ektooppinen hammas 21 (A, nuoli) yritettiin korjata ortodonttisesti (B), mutta hampaan 22 ja hampaan 21 taipuneen juuren välinen suhde johti hampaan 22 lisääntyneeseen liikkumiseen. Samanaikaisesti hampaan 23 asema muuttui ektooppisemmaksi (C, nuoli). Tämän takia hammas 21 poistettiin ja hammasta 22 siirrettiin mesiaalisesti (D), jotta hampaan 23 asema voitaisiin korjata. Korjaava hoito sisälsi hampaan 22 päällystämisen kuorikolla muistuttamaan hammasta 21. Hammas 22 korvattiin lisäämällä väliosa kulmahampaan kruunuun (E-G).
Kuva 7. Leukamurtuma, neljän hampaan ja alveoliluun menetys trauman seurauksena: Trauma 10-vuotiaalla johti mandibulan runko- ja kondyylimurtumaan, avopurentaan sekä hampaiden 11 ja 21 ja ympäröivän alveolaariluun menetykseen (A, B). Myöhemmin myös hampaat 14 ja 21 menetettiin trauman seurauksena. Ahtaus sivualueilla mahdollisti premolaarien transplantoinnin. Hammas 25 siirrettiin hampaan 14 alueelle, hammas 35 hampaan 11 tilalle ja hammas 44 hampaan 21 tilalle. Purenta ja hampaiden asennot korjattiin ortodonttisesti, ja siirretyt hampaat 35 ja 44 muotoiltiin yhdistelmämuovilla muistuttamaan morfologisesti inkisiivejä (C, D). Kun hampaita siirrettiin ortodonttisesti alaspäin, saatiin syntymään uudisluuta (C, D, F) korvaamaan se alveolaariluu, joka oli menetetty trauman seurauksena (E).
Kuva 8. Hampaan menetys resorption seurauksena: Hampaan 23 ektooppinen puhkeaminen johti hampaiden 21 ja 22 juurten resorptioon potilaalla, jolla oli etualueen ahtautta ja horisontaalista ylipurentaa (A, B). Hammas 23 siirrettiin ortodonttisella vedolla pois alueelta (C, D). Resorptio kuitenkin eteni ja hampaat 21 ja 22 menetettiin. Hampaan 23 korjaamisen jälkeen (E) hammas 35 transplantoitiin hampaan 21 tilalle (F) ja siirrettiin sitten ortodonttisesti oikeaan asentoon (G, H). Ortodonttisen hoidon tulos ja siirretyn hampaan muotoilu yhdistelmämuovilla esitetään kuvassa I. Vaikka hammas 11 ei ollut kiinnitettynä ortodonttiseen kojeeseen, juuren apikaalisessa osassa tapahtui jonkin verran resorptiota (J).
Kuva 9. Useamman hampaan puutos: 12-vuotiaalta potilaalta puuttuu synnynnäisesti 11 hammasta (A, B). Hampaiden siirtäminen ortodonttisesti edullisempiin paikkoihin oli välttämätöntä ennen proteettista hoitoa. Tässä vaiheessa maitohammas 62 säilytettiin ja pysyvät hampaat 13, 14 ja 23 siirrettiin mesiaalisesti (C, D). Kasvun pysähdyttyä korvattiin hampaat 14, 15, 22, 24, 25, 35 ja 45 implanteilla (E-H).
Kuva 10. Amelogenesis imperfekta, syväpurenta ja ahtaus: Vaikeasta amelogenesis imperfektasta kärsivän12-vuotiaan potilaan hampaat oli aiemmin suojattu väliaikaisilla kruunuilla (A-D). Ennen kuin ortodonttinen hoito voitiin toteuttaa, oli tehtävä pysyvät kruunut ja huolehdittava, että purentavirhe ja hampaiden asento säilyvät (E, F). Sitä seurannut ortodonttinen hoito käsitti neljän premolaarin poiston ja kiinteäkojehoidon. Hoitotulos nähdään kuvissa G-I.

Artikkeli on läpikäynyt yhteispohjoismaisen arvioinnin.

Suom. Sisko Honkala

Arild Stenvik
Professor, dr. odont.
Institutt for klinisk odontologi, Avdeling for kjeveortopedi,
Det odontologiske fakultet, Universitetet i Oslo,
Geitmyrsveien 71, 0455 Oslo, Norge
stenvik@odont.uio.no
Kari Birkeland
Postdoktor, dr. odont.
Institutt for klinisk odontologi, Avdeling for kjeveortopedi,
Det odontologiske fakultet, Universitetet i Oslo, Norge

Kirjallisuutta

  1. Skaare AB, Jacobsen I. Dental injuries in Norwegians aged 7-18 years. Dent Traumatol 2003; 19: 67-71.
  2. Årtun J, Behbehani F, Al-Jame B, Kerosuo H. Incisor trauma in an adolescent Arab population: prevalence, severity, and occlusal risk factors. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2005; 128: 347-52.
  3. Glendor U, Halling A, Andersson L, Eilert-Petersson E. Incidence of traumatic tooth injuries in children and adolescents in the county of Västmanland, Sweden. Swed Dent J 1996; 20: 15-28.
  4. Koroluk LD, Tulloch JF, Phillips C. Incisor trauma and early treatment for Class II Division 1 malocclusion. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2003; 123: 117-25.
  5. Kajiyama K, Murakami T, Yokota S. Gingival reactions after experimentally induced extrusion of the upper incisors in monkeys. Am J Orthod Dentofacial Orthoped 1993; 104: 36-47.
  6. Tegsjö U, Valerius-Olsson H, Olgart K. Intra-alveolar transplantation of teeth with cervical root fracture. Swed Dent J 1978; 2: 73-82.
  7. Kahnberg K-E. Intra-alveolar transplantation. 1. A 10-year follow-up of a method for surgical extrusion of root fractured teeth. Swed Dent J 1996; 20: 165-72.
  8. Zachrisson BU, Jacobsen I. Long-term prognosis of 66 permanent anterior teeth with root fracture. Scand J Dent Res 1975; 83: 345-54.
  9. Cvek M, Andreasen JO, Borum MK. Healing of 208 intra-alveolar root fractures in patients aged 7-17 years. Dent Traumatol 2001; 17: 53-62.
  10. Cvek M, Mejare I, Andreasen JO. Healing and prognosis of teeth with intra-alveolar fractures involving the cervical part of the root. Dent Traumatol 2002; 18: 57-65.
  11. Andreasen FM, Pedersen BV. Prognosis of luxated permanent teeth - the development of pulp necrosis. Endod Dent Traumatol 1985;1: 207-20.
  12. Mullally BH, Blakely D, Burden DJ. Ankylosis: an orthodontic problem with a restorative solution. Br Dent J 1995; 179: 426-9.
  13. Malmgren B, Cvek M, Lundberg M, Frykholm A. Surgical treatment of ankylosed and infrapositioned reimplanted incisors in adolescents. Scand J Dent Res 1984; 92: 391-9.
  14. Takahashi T, Takagi T, Moriyama K. Orthodontic treatment of a traumatically intruded tooth with ankylosis by traction after surgical luxation. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2005; 127: 233-41.
  15. Medeiros PJ, Bezerra AR. Treatment of an ankylosed central incisor by single-tooth dento-osseous osteotomy. Am J Orthod Dentofacial Orthop 1997; 112: 496-501.
  16. Moffat MA, Smart CM, Fung DE, Welbury RR. Intentional surgical repositioning of an ankylosed permanent maxillary incisor. Dent Traumatol 2002; 18: 222-6.
  17. Razdolsky Y, El-Bialy TH, Dessner S, Buhler JEJ. Movement of ankylosed permanent teeth with a distraction device. J Clin Orthod 2004; 38: 612-20.
  18. Kofod T, Wurtz V, Melsen B. Treatment of an ankylosed central incisor by single tooth dento-osseous osteotomy and a simple distraction device. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2005; 127: 72-80.
  19. Kajiyama K, Kai H. Esthetic management of an unerupted maxillary central incisor with a closed eruption technique. Am J Ortod Dentofacial Orthop 2000; 118: 224-8.
  20. Noar JH, Gaukroger MJ. Customized metal coping for elastic traction of an ectopic maxillary central incisor. J Clin Orthod 2000; 34: 585-9.
  21. Kocadereli I, Turgut MD. Surgical and orthodontic treatment of an impacted permanent incisor: case report. Dent Traumatol 2005; 21: 234-9.
  22. Czochrowska EM, Skaare AB, Stenvik A, Zachrisson BU. Outcome of orthodontic space closure with a missing maxillary central incisor. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2003; 122: 597-603.
  23. Czochrowska EM, Stenvik A, Album B, Zachrisson BU. Autotransplantation of premolars to replace maxillary incisors: a comparison with natural incisors. Am J Orthod Dentofacial Orthop 2000; 118: 592-600.
  24. Ericson S, Kurol J. Resorption of incisors after ectopic eruption of maxillary canines: a CT study. Angle Orthod 2000; 70: 415-23.
  25. Nordquist GG, McNeill RW. Orthodontic vs. restorative treatment of the congenitally abscent lateral incisor - long-term periodontal and occlusal evaluation. J Periodontol 1975; 46: 139-43.
  26. Robertsson S, Mohlin B. The congenitally missing upper lateral incisor. A retrospective study of orthodontic space closure versus restorative treatment. Eur J Orthod 2000; 22: 697-71.
  27. Stenvik A, Zachrisson BU. Missing anterior teeth - orthodontic closure and transplantation as viable options to conventional replacements. Endodontic Topics 2006 (in press).
  28. Bergendal B, Bergendal T, Hallonsten A-L, Koch G, Kurol J, Kvint S. A multidisciplinary approach to oral rehabilitation with osseointegrated implants in children and adolescents with multiple aplasia. Eur J Orthod 1996; 18: 119-29.
  29. Worsaae N, Neumann Jensen B, Holm B, Holsko J, Nysted Jensen K. Centerbaseret behandling af multiple tandaplasier. Rapport fra Aplasicentret i Nordjyllands Amt. Tandlægebladet 2000; 104: 788-96.
  30. Arnoux JP, Weisgold AS, Lu J. Single-tooth anterior implant: a world of caution, part1. J Esthet Dent 1997; 9: 225-33.
  31. Stenvik A, Zachrisson BU. Orthodontic closure and transplantation in the treatment of missing anterior teeth. An overview. Endod Dent Traumatol 1993; 9: 45-52.