Kiillekaries pysähtyy pinnoittamalla

Tutkimuksen taustaa

Karies on infektiosairaus, joka koskettaa lähes kaikkia populaatiota. Yleistäen voidaan sanoa, että viime vuosikymmeninä karieksen esiintyvyys länsimaissa on vähentynyt ja sen eteneminen on hidastunut. Kuitenkaan okklusaalikarieksen suhteellinen osuus ei ole vähentynyt. Se muodostaakin valtaosan uusista korjaavaa hoitoa vaativista vaurioista.

Pysäyttämättömänä karies etenee silmällä vielä havaitsemattomista vaiheista pieniin kiilleleesioihin ja edelleen kavitoituneisiin muutoksiin, jotka alkavat kiilteestä ja etenevät sekä dentiiniin että pulpaan. Molaarien okklusaalipintojen syvät uurteet muodostavat suotuisat olosuhteet bakteereille ja plakin kerääntymiselle etenkin puhkeamisvaiheessa, jolloin hammas ei ole vielä purennassa. Vaikka alkava karies voidaan pysäyttää sileillä pinnoilla, mikäli ne ovat plakittomana riittävän pitkään, okklusaalipintojen syvissä uurteissa karieksen pysäyttäminen puhdistuksella on hankalaa tai mahdotonta.

Molaarien pinnoittaminen on osoittautunut tehokkaaksi kiillekarieksen pysäyttämisessä. Pinnoite muodostaa mekaanisen esteen, jonka vaikutuksesta bakteereiden ravinnonsaanti fissuurassa tyrehtyy. Osa bakteereista kuolee, osa inaktivoituu ja kariesleesion eteneminen kiilteessä pysähtyy.

Pinnoitteiden tullessa markkinoille vain intaktin näköiset, värjäytymättömät fissuurat pinnoitettiin. Ensimmäiset kansainväliset suositukset epäillyttävien okklusaalipintojen pinnoittamisesta tai alkavien kariesleesioiden pysäyttämisestä pinnoittamalla ovat 1980-luvun puolivälistä. Sittemmin kariesriskin arviointia, pinnoitteiden kohdentamista sekä niiden interseptiivistä käyttöä (alkavien kariesleesioiden pysäyttäminen pinnoittamalla ilman kiilteen avausta) on korostettu. Pinnoitteiden toimivuudesta käytännössä on hyvin vähän tietoa.

Tutkimuksen tavoitteet

Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pinnoitteiden toimivuutta osana rutiininomaista terveyskeskustoimintaa. Tutkimuksessa vertailtiin kahden pinnoitemenetelmän tehoa dentiinikarieksen ehkäisyssä, pinnoitteiden pysyvyyttä ja pinnoittamiseen käytettyä aikaa kustannusten mittarina. Tavoitteena oli myös kartoittaa pinnoitekäytäntöjä sekä selvittää pinnoiteohjelman kattavuutta ja toteutumista valtakunnallisesti.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen kliinisen osan suorittivat Varkauden terveyskeskuksen hammaslääkärit, suuhygienistit ja hammashoitajat. Kohderyhmänä olivat terveyskeskuksessa hammashoidossa käyneet lapset ja nuoret. Varkaudessa, kuten yleisesti muuallakin Suomessa, noudatettiin 1970-luvulta 1990-luvun alkuun pinnoitekäytäntöä, jossa kaikki molaarit pinnoitettiin. Käytännön muuttuessa Varkaudessakin siirryttiin riskinarviointiin perustuvaan pinnoitukseen. Molaarit pinnoitettiin joko kertapinnoituksena lasi-ionomeerilla tai resiinipohjaisella materiaalilla, joka tarvittaessa uusittiin. Pinnoittaminen tehtiin satunnaistettuna parivertailuna ns. puolisuu-asetelmaa('split-mouth') käyttäen. Kolmen vuoden seurannassa selvitettiin menetelmien dentiinikariesta estävää tehoa sekä pinnoitteiden pysyvyyttä. Pinnoittamiseen käytettyä aikaa mitattiin ja arvioitiin suhteessa mahdollisiin kustannuseroihin. Takautuvasti selvitettiin pinnoiteohjelman kattavuutta ja toimivuutta. Seuranta-ajat olivat pitkät: kuutosilla 13 vuotta ja seiskoilla 9 vuotta. Valtakunnallisella kyselytutkimuksella kartoitettiin pinnoitekäytäntöjä ja ammattikunnan pinnoitusasenteita sekä tarkasteltiin näissä vuosina 1991–2001 tapahtunutta muutosta. Pinnoitekäytäntöjä verrattiin kunnittain ilmoitettuun DMFT -arvoon.

Tulokset

Resiinipohjainen pinnoite pysäytti alkavan kiillekarieksen ja ehkäisi dentiinikariesta lasi-ionomeeripinnoitetta tehokkaammin. Lasi-ionomeeripinnoite irtosi okklusaalipinnalta resiinipohjaista useammin, ja myös sen fluorin luovutukseen perustuva suojaava vaikutus loppui pinnoitteen irrotessa. Muovilla pinnoittaminen oli lasi-ionomeeripinnoittamista nopeampaa. Lasten ja nuorten pysyvien molaarien karioituminen Varkaudessa oli vähäistä: pinnoitetuista kuutosista okklusaalipinnan dentiiniikariesta löytyi 13 %:ssa ja seiskoista 4 %:ssa.

Valtaosa hammaslääkäreistä ilmoitti pinnoittavansa hampaita systemaattisesti; silti eroja löytyi paitsi terveyskeskusten välillä myös yksilöittäin terveyskeskusten sisällä. Yhtenäistä pinnoitekäytäntöä ei löytynyt. Ohjeistus pinnoittamiskriteereistä tai -käytännöistä löytyi harvoista terveyskeskuksista. Niissä terveyskeskuksissa, joissa vuonna 1991 pinnoitettiin epäilyttävien fissuuroiden tai kiillekariesleesioiden päälle, DMFT -keskiarvo oli vuonna 2000 pienempi kuin terveyskeskuksissa, joissa käytössä oli jokin muu pinnoitekäytäntö.

Johtopäätökset ja suositukset

Pinnoitteiden interseptiivinen käyttö on suositeltavaa. Koska pinnoitteen teho näyttää riippuvan sen pysyvyydestä, on suositeltavaa seurata pinnoitettuja hampaita ja uusintapinnoittaa ne tarvittaessa. Kariesriskin arvioinnilla sekä hammas- että yksilökohtaisesti ja kohdennetulla pinnoittamisella on mahdollista lisätä pinnoiteohjelman tehokkuutta. Yhtenäinen ohjeistus helpottaisi kliinikkoa pinnoitepäätöksen teossa.

Arresting occlusal enamel caries lesions with pit and fissure sealants

The aim of this study was to evaluate the feasibility of pit and fissure sealants and the effectiveness of the two sealant methods applied in every-day practice in public dental health care in Finland.

Two sealant methods were evaluated according to their effectiveness in preventing dentin caries and sealant retention. Application time with these sealant methods was compared. The survival rate of sealed first and second molars was followed for 9 and 13 years, respectively. A questionnaire, sent to all public dental health centers in Finland, monitored the attitudes towards sealant application and explored the current policies used as well as changes in the sealant application protocol. DMFT index values collected from the health centers were evaluated.

Glass ionomer sealant method (GIC) was more effective in preventing dentin caries than the resin-based method (RB). The retention rate was higher with RB than GIC. Application of RB sealant was less time-consuming than application of GIC sealant. Occlusal dentin caries lesions were found in 13% of sealed first molars and in 4% of sealed second molars. The majority of respondents reported application of sealants on a systematic basis along with caries-risk evaluation. Those health centers sealing over suspected or detected enamel caries had lower average DMFT index values when compared to DMFT values of health centers applying sealants by alternative criteria.

It is concluded that the RB sealant method is more effective than the GIC sealant method in preventing dentin caries. Sealant maintenance may increase the costs of a sealant program. Occlusal caries management may be improved if the applied sealant policies are changed towards an interceptive approach i.e. applying the sealants over detected or suspected enamel caries lesions instead of sealing sound teeth in a preventive manner.

Alkuperäisjulkaisut

I Kervanto-Seppälä S, Lavonius E, Pietilä I, Pitkäniemi J, Meurman JH, Kerosuo E. Comparing the caries-preventive effect of two fissure sealing modalities in public health care: a single application of glass ionomer and a routine resin-based sealant programme. A randomized split-mouth clinical trial. Int J Paediatr Dent 2008; 18: 56–61.

II Kervanto-Seppälä S, Lavonius E, Kerosuo E, Pietilä I. Can glass ionomer sealants be cost-effective? J Clin Dent 2000; 11: 1–3.

III Lavonius E, Kerosuo E, Kervanto-Seppälä S, Halttunen N, Vilkuna T, Pietilä I. A 13-year follow-up of a comprehensive program of fissure sealing and resealing in Varkaus, Finland. Acta Odontol Scand 2002; 60: 174–9.

IV Kervanto-Seppälä S, Pietilä I, Meurman JH, Kerosuo E. Pit and fissure sealants in public dental health care – application criteria and general policy in Finland. BMC Oral Health 2009; 9: 5.

Julkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5295-8