Paikkaushoidon toteutuminen vaihtelee hammaslääkärin mukaan

Yleistä

Paikkaushoidon oppikirjat ovat pitkään perustuneet empiiriseen tietoon ja vakiintuneisiin käytäntöihin. Näyttöön perustuvat Käypä hoito -suositukset alkavat vähitellen saavuttaa myös tämän hammashoidon osa-alueen. Korjaavan hoidon tavoitteena on palauttaa hampaan muoto, toimivuus ja ulkonäkö. Lisäksi hammas tulisi säilyttää vitaalina.

Hammaskaries eli hampaiden reikiintyminen on krooninen infektiotauti, johon ei ole olemassa parantavaa lääkitystä tai hoitoa. Karieksen hallinnassa voidaan kuitenkin käyttää tehokkaita ehkäiseviä toimia kuten hampaiden puhdistaminen harjaamalla päivittäin, ja säännöllisellä fluorin ja ksylitolin käytöllä, jolloin kariesvaurio saattaa pysähtyä hampaan kiilteeseen. Hampaiden paikkaamisella on silti edelleen keskeinen asema karieksen hoitomuotona niin hammaslääkärien perusopetuksessa kuin käytännön hoitotyössä.

Paikkaushoito muodostaa noin puolet annetusta hammashoidosta Suomessa, vaikka reikiintyminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Lapsille ja nuorille tehtiin terveyskeskuksissa vuonna 2000 puolta vähemmän paikkoja kuin vuonna 1985; aikuisväestöllä oli karieksen aiheuttamaa paikkaustarvetta vuonna 2000 puolta vähemmän kuin vuonna 1980. Aiempiin vuosikymmeniin verrattuna ikääntyvät ihmiset säilyttävät omat hampaansa pidempään, jolloin hampaiden ylläpitohoidon eli paikkojen korjaamisen ja uusimisten merkitys korostuu. Nykyään puolet aikuispotilaiden paikkauksista on vanhojen paikkojen korjaamista ja uusimista. Hammaspaikkojen kesto vaikuttaa merkittävästi hammaslääkärien työtaakkaan ja hammashoidon kokonaiskustannuksiin. Paikkojen kestoon vaikuttavat sekä potilaan oma suunterveys että hammaslääkäriin liittyvät tekijät, mutta tutkimustulokset ovat näiltä osin osittain ristiriitaisia. Lisäksi suuri osa potilaista arvostaa kivutonta paikkaushoitoa ja noin puolet aikuisista haluaa puudutuksen. Puudutuksen käyttöä paikkaushoidossa on tutkittu vähän.

Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paikkauksen syitä, paikkojen uusimissyitä, käytettyjä materiaaleja, takahammaspaikkojen kestoa ja puudutuksen käyttöä paikkaushoidossa Suomessa sekä hammaslääkärien käsityksiä niistä. Lisäksi haluttiin selvittää, miten paikkaushoidon käytänteet vaihtelevat hammaslääkärien iän, sukupuolen ja valmistumisvuoden mukaan.

Tutkimusaineistoksi kerättiin paikkaushoitotietoja kahdesta pääkaupunkiseudun terveyskeskuksesta: 205 potilaan tiedot vuosilta 1994–1996 Vantaan terveyskeskuksesta ja 3059 paikkauksen tiedot vuodelta 2001 Helsingin terveyskeskuksesta. Kolmas aineisto perustui työikäisille hammaslääkäreille suunnattuun valtakunnalliseen kyselytutkimukseen vuonna 2004.

Tulokset

Tulokset osoittivat, että valtaosa (69 %) paikoista tehtiin yhdistelmämuovista ja vain 5 % amalgaamista. Paikkaushoidon pääasialliset syyt olivat karies ja paikkojen uusiminen. Paikkojen yleisimmät uusimissyyt olivat vanhan paikan viereen tullut uusi karies tai paikan lohkeaminen, ja vain harvoin esteettiset syyt. Mitä enemmän potilaalla oli aiemmin tehtyjä paikkoja, sitä useampia paikkoja uusittiin. Nuorilla aikuisilla uusintapaikkaukseen päätyneiden amalgaamitakahammaspaikkojen ikä oli keskimäärin 9 vuotta ja hampaanväristen paikkojen hieman yli 2 vuotta. Paikkaushoidon yhteydessä puudutusta käytettiin joka toiselle aikuiselle, mutta vain joka kolmannelle alle 13-vuotiaalle.

Nuoremmat hammaslääkärit käyttivät puudutusta ja tekivät uusintapaikkauksia useammin kuin varttuneemmat kollegat. Naishammaslääkärit uusivat takahammaspaikkoja, erityisesti amalgaamia, useammin kuin mieshammaslääkärit. Terveyskeskushammaslääkärit ilmoittivat puuduttavansa aikuispotilaita useammin kuin yksityishammaslääkärit. Yksityishammaslääkärit puolestaan arvioivat takahampaiden yhdistelmämuovipaikkojen keston pidemmäksi (10 vuotta) kuin terveyskeskushammaslääkärit (8 vuotta).

Päätelmät

Paikkaushoidon toteutuminen pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa oli yhteneväistä muiden Pohjoismaiden kanssa. Pääasialliset syyt korjaavaan hoitoon olivat primaarikaries ja paikkojen uusiminen. Paikkamateriaalina oli pääasiassa yhdistelmämuovi, mutta myös amalgaamia käytettiin edelleen. Aikuisista joka toisella käytettiin puudutusta paikkauksen yhteydessä, lapsilla vain joka kolmannella. Hammaslääkärien omat käsitykset paikkojen kestävyydestä olivat optimistisia ja ylittivät viimeisimpien tutkimusten yhdistelmämuovin keston mediaani- iän kolmella vuodella ja amalgaamin 4–10 vuodella. Paikkojen uusimissyissä ja puudutuksen käytössä esiintyi variaatiota hammaslääkärin iän ja paikkojen kestoarvioissa työsektorin mukaan.

Restorative treatment practices and dentist-related factors

The aim of this study was to elucidate real-life aspects of restorative treatment practices. In addition, dentists' views and perceptions of and variation in restorative treatment practices with respect to dentist-related factors were evaluated. The factors assessed were reasons for placement and replacement of restoration, material selection, longevity of posterior restoration, and use of local anesthesia. Data from the Helsinki Public Dental Service (PDS) included details on 3057 restorations, and the other PDS data from Vantaa were based on 205 patient records. In addition, a nationwide questionnaire investigated dentists' personal views on these factors. All data sets included some background information on dentists such as gender, year of birth or year of graduation from dental school, and working sector. Primary caries was more often the reason for placement of restoration among patients aged under 19 years than among older patients. Among patients over 36 years of age, the majority of treatments were replacements. The mean age of replaced posterior restoration among young adults was 8.9 (SD 5.2) years for amalgam and 2.4 (SD 1.4) years for tooth-colored restorations. Of all restorative materials used, a clear majority (69%) were composites. Local anesthesia was used in 48% of these cases and more frequently for older patients (55%) than for patients under 13 years of age (35%). The replacement rate for posterior restorations was higher among female dentists than among male dentists, especially for amalgams. Younger dentists more frequently used local anesthesia and replaced restorations than older dentists did. Public sector dentists reported using local anesthesia more often than private sector dentists did. Private sector dentists gave longer estimates of posterior composite longevity than public sector dentists did. The results regarding restorative practices and use of local anesthesia are in line with those reported previously. Primary caries and replacement of restorations were the major reasons for restorative treatment. Variation exists in the reasons for placement and replacement of restorations and in the use of local anesthesia according to dentist-related factors.

Alkuperäisjulkaisut:

I Palotie U, Vehkalahti M. Restorative treatment and use of local anesthesia in free and subsidized public dental services in Helsinki, Finland. Acta Odontol Scand 2003; 61: 252–-6.

II Palotie U, Vehkalahti M. Reasons for replacement and the age of failed restorations in posterior teeth of young Finnish adults. Acta Odontol Scand 2002; 60: 325–-9.

III Palotie U, Vehkalahti MM. Use of local anesthesia in restorative treatment for adults in Finland. Acta Odontol Scand 2007; 65: 129–-33.

IV Palotie U, Vehkalahti MM. Finnish dentists' perceptions of the longevity of direct dental restorations. Acta Odontol Scand 2009; 67: 44–-9.

Julkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5849-3