Koululaiset kokevat suunterveyden neuvontatilanteet mukavina

Miksi hammaslääkäreiden kuuluu osata antaa terveysneuvontaa?

Suunterveydenhuollossa hammaslääkärit ovat pisimmälle koulutettuja työntekijöitä ja tiiminvetäjiä. Vastuu kliinisestä ja suun sairauksia ennaltaehkäisevästä hoidosta kuuluu heille. Hammaslääkärien on kyettävä organisoimaan ehkäisevä toiminta.

Suomessa on tietotaitoa suunterveysneuvonnasta jo pitkältä ajalta «Laiho M. Oral health education in Finnish health centers. Väitöskirja. Kuopio: Kuopion yliopisto; 1995. p. 8.»18. Kuitenkin tutkimustulokset puhuvat terveysneuvonnan vähyydestä ja vaikutuksen puutteesta «World Health Organization. Health Promotion Ottawa Charter. World Health Organization; 1986.»1 «Kasila K. Schoolschildren's oral health counselling within the organisational context of public oral health care. Jyväskylä: University of Jyväskylä; 2007. pp. 17–20, 39–45, 79.»10 «Honkala S, Honkala E, Tynjälä J, Kangas L. Suomen- ja ruotsinkielisten koululaisten suun terveystottumukset ja hammaslääkärinohjaus. Suom Hammaslaakaril 2000; (5): 202–5.»13. Hammaslääketieteen opiskelijoiden ottaminen mukaan suunterveysneuvonnan toteuttamiseen antaa opiskelijoille arvokasta kokemusta neuvonnasta ja heidän varmuutensa neuvonantajina ja sen suunnittelijoina parantuu «Fein J, Quinonez R, Phillips C. Introducing infant oral health into dental curricula: a clinical intervention. J Dent Educ. 2009; 73: 1171–7.»19. Valmistuessaan hammaslääkärillä tulisi olla valmiuksia antaa suunterveysneuvontaa yksilöiden lisäksi ryhmille.

Oulussa ajatus suunterveysneuvonnan määrän lisäämisestä yliopiston opetussuunnitelmaan nousi esille vuonna 2007 hammaslääketieteen opiskelijoiden keskuudesta. He kokivat puutteena, ettei opetussuunnitelmaan oltu sisällytetty ryhmille annettavaa terveyskasvatusta ja sen opettamista. Keväällä 2008 Oulun yliopistossa ja Oulun kaupungin Opetusterveyskeskuksessa päätettiin, että kolmannen vuosikurssin opiskelijat pitävät pareittain kolmannen luokan oppilaille suunterveysneuvontatunnin.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten hammaslääketieteen opiskelijat ja koululaiset kokivat suunterveysneuvontatilanteen, pitivätkö he samoja aihealueita tärkeinä, sekä mitkä asiat olivat koululaisista kiinnostavia ja mukavia.

Tutkimusaineisto ja -menetelmät

Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen ensimmäisen kliinisen vuoden opiskelijat (n=38) pitivät suunterveyden neuvontatunnin alakouluissa vuoden 2008 tammi-helmikuussa. Oulun kaupungin Opetusterveyskeskuksessa oli päätetty, että hammaslääketieteen opiskelijat antavat terveyskasvatusta 3.-luokkalaisille. Yhteensä neuvontatilaisuuksia ja luokkia oli 19. Tutkimusjoukon muodostivat tunnin pitäneet opiskelijat ja sille osallistuneet, iältään 9–10-vuotiaat 3.-luokkalaiset (n=392) osassa Oulun alueen alakouluista. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla. Niissä käytettiin useita kysymyksiä, jotka oli todettu toimiviksi aiemmissa napostelututkimuksissa «Lukkari E, Myöhänen J, Anttonen V, Hausen H. Salaatin syönti ja hampaiden harjaus eivät aina kiinnosta nuoria. Suom Hammaslaakaril 2008; (15): 22–7.»20. Lomake testattiin muutamilla koululaisilla ennen tutkimuksen alkua. Testin perusteella kahta kysymystä muokattiin ymmärrettävämpään muotoon. Opiskelijoiden kyselylomakkeet tehtiin koululaisten lomakkeita vastaaviksi vertailun mahdollistamiseksi.

Neuvontatunnit järjestettiin alakouluissa koululaisten omissa luokissa. Mukana oli suuhygienisti Oulun kaupungin Opetusterveyskeskuksesta. Hän vastasi materiaalien hankinnasta, tarkisti neuvonnan asiasisällön ja antoi palautteen tilanteen jälkeen. Neuvontatilannetta varten kaikki hammaslääketieteen opiskelijat olivat saaneet lähes saman opetusmateriaalin, lukuun ottamatta opetusvideota. Opetusvideo ei ollut kaikkien käytössä, sillä se saatiin käyttöön vasta osan jo pidettyä neuvontatilaisuuden. Opetusmateriaali koostui mallileuoista, isosta hammasharjasta, sähköhammasharjasta ja kuvasarjasta, joka oli tehty tarinan muotoon. Osalla opiskelijoista oli tilanteissa mukana opetusvideo, joka sisälsi ohjeita suuhygienian ylläpitämisestä. Koululaisille jaettiin myös purukumi- ja pastillinäytteitä. Neuvontatunteja edeltävällä opiskelijoiden ohjeistustunnilla sovittiin, että neuvonnan tulee sisältää tietoa harjauksesta, ksylitolista ja makean syönnistä. Opetusmateriaalin käytön suhteen ei annettu ohjeita eikä menetelmiä yhtenäistetty.

Neuvontatilanteita varten hammaslääketieteen opiskelijat olivat muodostaneet työparit. Kukin pari piti neuvontatunnin yhdelle luokalle. Jokaiselle parille jaettiin kyselylomakkeet sisältävä suljettu kirjekuori ennen terveysneuvontatuntia. He eivät saaneet aukaista kirjekuoria ennen neuvontatilannetta, millä estettiin kyselylomakkeiden vaikuttaminen tunnin suunnitteluun ja toteutukseen. Tunnin alussa 3.-luokkalaisille jaettiin kyselylomakkeet. Koululaiset täyttivät ensimmäisen, tottumuksia kartoittavan sivun ennen tilanteen alkua. Toisen sivun koululaiset täyttivät neuvonnan jälkeen. Hammaslääketieteen opiskelijat täyttivät omat kyselylomakkeensa neuvontatilanteen jälkeen.

3.-luokkalaisilta selvitettiin taustatietoina nimi, koulu ja luokka. Lisäksi kysyttiin, milloin he harjaavat hampaansa (vastausvaihtoehdot aamulla, illalla, aamuin illoin, joskus), käyttääkö hammastahnaa (vastausvaihtoehdot kyllä, joskus, en), käyttääkö ksylitolipurukumia (vastausvaihtoehdot kyllä, en) ja jos käyttää, niin kuinka monta palaa vuorokaudessa. Ruokatottumuksia kartoitettiin makeisten syönnin ja virvoitusjuomien juonnin osalta (vastausvaihtoehdot harvemmin kuin päivittäin tai joka päivä). Avoimella kysymyksellä kartoitettiin, milloin ja miksi hampaat jäävät helpoimmin harjaamatta.

Neuvontatilannetta arvioitiin avoimilla kysymyksillä. Tilanteesta tuli listata kolme tärkeintä asiaa hampaiden hoidosta. Lisäksi kysyttiin, mikä tunnissa oli mukavinta ja mikä tylsintä. Viimeiseksi koululainen antoi oman arvosanansa tunnille asteikolla 4–10.

Hammaslääketieteen opiskelijoille jaetussa kyselylomakkeessa taustatietoina kysyttiin nimi, neuvontatunnin koulu ja luokka. Avoimella kysymyksellä selvitettiin, mitkä olivat hänen mielestään neuvontatilanteen kolme tärkeintä asiaa. Seuraavaksi kysyttiin, uskoiko opiskelija koululaisten pitäneen samoja asioita tärkeinä ja jäikö jokin asia mainitsematta. Lisäksi opiskelijat arvioivat, mitkä asiat neuvontatilanteessa innostivat ja eivät innostaneet koululaisia. Opiskelijoilta kysyttiin myös, millaisia menetelmiä oli neuvontatilanteessa käyttänyt. Lopuksi opiskelijoiden tuli antaa oma arvio koululaisten suhtautumisesta neuvontatilanteeseen sekä arvioida oma onnistumisensa neuvontatunnin pitäjänä, molemmat asteikolla 4–10.

3.-luokkalaisten ja opiskelijoiden avoimien kysymysten vastaukset luokiteltiin pyrkien löytämään koululaisten käyttämille sanonnoille tai termeille yhtenäisiä vastineita. Esimerkiksi opetus-kategoriaan sisällytettiin kuuntelu, hampaiden harjausopetus, hampaista puhuminen, kysymykset, tiedon saaminen, oppiminen ja neuvominen. Luokittelun jälkeen vastaukset pisteytettiin niin, että niitä voitiin vertailla keskenään sekä arvioida tilastollisesti. Koululaisten suuhygieniatottumuksia sekä opiskelijoiden ja koululaisten antamia arvosanoja neuvontatilanteesta verrattiin, ja niiden erojen tilastollista merkitsevyyttä arvioitiin. Koululaisten ja hammaslääketieteen opiskelijoiden tärkeinä pitämiä sekä kiinnostavia ja ei-kiinnostavia asioita verrattiin keskenään. Ryhmiä verrattiin tilastollisesti keskiarvon, 95 % luottamusvälin, t-testin ja χ² -testin avulla käyttäen SPSS 16.0 tilasto-ohjelmaa.

Tulokset

Tutkimukseen osallistui 392 3.-luokkalaista (tyttöjä 50,3 % ja poikia 49,7 %) sekä 38 hammaslääketieteen opiskelijaa (57,9 % oli naisia ja 42,1 % miehiä).

3.-luokkalaiset kokivat suun terveysneuvontatilanteen positiivisena. Heidän antamansa keskiarvosana neuvontatilanteesta oli 9,1 (95 % luottamusväli 8,9 – 9,2). Hammaslääketieteen opiskelijat arvioivat koululaisten antamaksi keskiarvosanaksi 8,8 (95 % luottamusväli 8,6–9,0). Hammaslääketieteen opiskelijoiden omalle opetukselleen neuvontatilanteesta antama keskiarvosana oli 8,3 (95 % luottamusväli 8,0–8,5). Opiskelijoiden omasta opetuksestaan antama arvosana oli merkittävästi huonompi kuin koululaisten tilanteesta antama arvosana (p-arvo <0,001). Opiskelijoiden arvio koululaisten antamaksi arvosanaksi oli myös merkittävästi alhaisempi kuin koululaisten tilanteesta antama arvosana (p-arvo <0,001).

Hammaslääketieteen opiskelijat ilmoittivat painottaneensa neuvonnassaan hampaiden harjausta, ksylitolin käyttöä, ruokavaliota ja hammastahnan käyttöä. Koululaiset ilmoittivat vastauksissaan oppineensa, että tärkeimmät asiat hammashoidossa olivat hampaiden harjaus, hammastahnan ja ksylitolin käyttö. Muita tärkeitä asioita koululaisten mielestä olivat maidon juominen, säännöllinen ruokavalio, vesi janojuomana, apuvälineet, fluoritabletit, karkkipäivä ja hammaslääkärissä käyminen. Vain hampaiden harjauksen kohdalla ei ollut eroa hammaslääketieteen opiskelijoiden ja koululaisten vastausten välillä (taulukko «Hammaslääketieteen opiskelijoiden opetuksessaan painottamat ja koululaisten tärkeimpinä pitämät asiat suunterveydessä.»1).

Koululaiset kokivat mukaviksi asioiksi neuvontatilanteessa erityisesti tarinan muotoisen opetuksen sekä havaintovälineiden käytön, kuten mallihampailla tapahtuvan harjausopetuksen sekä sähköhammasharjauksen esittelyn. Purukuminäytteiden saaminen oli myös koululaisista mukavaa. Lisäksi he pitivät kiinnostavina kysymyksiä, joita esitettiin tunnilla. Muita kiinnostaviksi luokiteltuja asioita neuvontatilanteessa olivat tietovisa, kuunteleminen, hauskat ilmaukset, streptokokki mutans, kuvat ja kalvot (taulukko «Asiat, jotka koululaisten mielestä olivat mukavimpia neuvontatilanteessa sekä asiat, joiden hammaslääketieteen opiskelijat kokivat kiinnostavan koululaisia suunterveysneuvonnassa.»2). Tyttöjen ja poikien vastausten välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Hammaslääketieteen opiskelijoiden mielestä 3.-luokkalaisia kiinnostivat suunterveysneuvontatilanteessa erityisesti opetus itsessään, havaintovälineet, tarina ja purukumin saaminen (taulukko «Asiat, jotka koululaisten mielestä olivat mukavimpia neuvontatilanteessa sekä asiat, joiden hammaslääketieteen opiskelijat kokivat kiinnostavan koululaisia suunterveysneuvonnassa.»2).

Lähes 70 % hammaslääketieteen opiskelijoista ei osannut nimetä yhtään asiaa, joka ei olisi kiinnostanut koululaisia. Toiminnan puutteen huomattiin vähentävän kiinnostavuutta. Pieni osa opiskelijoista oli kuitenkin sitä mieltä, että terveysneuvonnassa 3.-luokkalaisia kiinnosti vähiten hampaiden harjausopetus. Koululaisia vähiten kiinnostavina pidettiin myös vaikeita käsitteitä, joiksi hammaslääketieteen opiskelijat lukivat mm. happohyökkäyksen, fluorin, ksylitolin ja bakteerit. Lisäksi opiskelijoiden mielestä joitakin koululaisia ei kiinnostanut tarina ja lomakkeen täyttö. Koululaisista kolme neljästä ei osannut nimetä yhtään tylsää asiaa neuvontatilanteessa. Joidenkin oppilaiden mielestä tilanteessa tylsää oli pelkkä puhuminen, liian pitkä neuvontatilanne, toiminnan puute ja kyselylomakkeiden täyttö.

Tytöillä oli paremmat hammashoitotavat kuin pojilla. Ruokatottumuksissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (taulukko «3.-luokkalaisten hammashoitotavat ja ruokavaliotottumukset.»3). Koululaisilla yleisimpiä syitä siihen, että hampaat jäivät harjaamatta, olivat kiire (37 %), unohtaminen (25 %) ja väsymys (22 %).

Pohdinta

Suunterveysneuvontatunti sai koululaisilta hyvän vastaanoton. Opiskelijoiden tärkeimpänä pitämät asiat neuvonnassa vastasivat vain hammasharjauksen osalta lapsilta saatua palautetta. Hammaslääketieteen opiskelijoilta saatu palaute oli myönteistä. Opiskelijat ottivat suunterveysneuvontatunnin pitämisen mieluisana ja tarpeellisena lisänä hammaslääketieteen opetusohjelmaan. Tämä tukee aiempia tutkimustuloksia ja sitä, että opiskelijat saavat neuvontatilanteista arvokasta tietoa sekä taitoja «Fein J, Quinonez R, Phillips C. Introducing infant oral health into dental curricula: a clinical intervention. J Dent Educ. 2009; 73: 1171–7.»19.

Neuvontatunteja edeltäneellä ohjeistustunnilla hammaslääketieteen opiskelijoita neuvottiin painottamaan hampaiden harjausta, ksylitolin käyttöä ja ruokatottumuksia. He käsittelivätkin hyvin perusteellisesti näitä asioita, fluorin jäädessä vähemmälle huomiolle. Neuvonnan sisällössä on huomioitava, että tämän ikäiset koululaiset eivät Piaget'n mukaan vielä osaa yhdistää syy-seuraussuhdetta kovin selkeästi «Wade C, Tavris C. Psychology. 6th Edition. Upper Saddle River (N.J.): Prentice Hall; 2000.pp. 505–12.»16. Siten esimerkiksi ruokatottumusten opettamisessa täytyy pitäytyä yksinkertaisissa asioissa: napostelutuotteiden haittavaikutuksissa, hampaiden harjauksen ja fluoritahnan käytön eduissa suunterveydelle. Koska opiskelijoiden neuvonnan sisällön ja koululaisten palautteen välillä oli positiivinen yhteys, oli neuvonnassa onnistuttu huomioimaan koululaisten kehitysvaihe.

3.-luokkalaisten lasten looginen ajattelu sekä itsenäinen hahmottamiskyky ovat vielä kehittymisvaiheessa «Wade C, Tavris C. Psychology. 6th Edition. Upper Saddle River (N.J.): Prentice Hall; 2000.pp. 505–12.»16. Tämän takia lapsen omien päättelyjen avuksi on hyvä tarjota havaintomateriaalia (mallihampaat, hammasharja, sähköhammasharja, opetuskalvot). Näin voidaan antaa lapselle uusia mahdollisuuksia ymmärtää hänelle vierasta asiaa ja omaksua sitä. Lapsen omaehtoisen suunterveydenhoidon motivaation ja taitojen lisääminen ovat kuitenkin opettajan ja terveysneuvojan tärkein tehtävä. Motivaation lisäämiseksi opettajan täytyy kyetä asettumaan lapsen näkökulmaan ja tuomaan opetukseen mukaan lapsia kiinnostavia asioita. Kirjallisuuden mukaan kiinnostus lisää oppimista «Prashnig B. Erilaisuuden voima: opetustyylit ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus; 2000. pp. 47, 143, 191–3.»21. Koululaisten mielestä mukavien ja opiskelijoiden mielestä heitä kiinnostaneiden asioiden välillä oli yhteys.

Tämän ikäiset koululaiset kiinnostuvat aikuisen tuomista tiedoista «Jarasto P, Sinervo N. Kouluikäisen lapsen maailma. Jyväskylä: Gummerus; 1998. pp. 39–47.»22. Tämä onkin otollista aikaa lapsen terveyttä edistävälle neuvonnalle. Neuvonnan tulee kuitenkin olla kielellisesti yksinkertaista, sillä vaikeat käsitteet vähensivät koululaisten kiinnostusta. Tutkimuksessa ilmeni, että tunnilla esitetyt kysymykset lisäsivät koululaisten kiinnostusta. Koululaiset pitivät myös paljon havaintomateriaalista ja ksylitolinäytteistä. Selvä puute oli ajankohtaisen opetusmateriaalin vähäisyys tämän ikäisille. Esimerkiksi käytetty "Saku Koivun ksylitolikoulu" -tarinan päähenkilö ei enää ole kaikille lapsille tuttu.

Hammaslääketieteen opiskelijat antoivat itselleen neuvontatilanteesta alemman keskiarvosanan kuin koululaiset. Opiskelijoiden alempi keskiarvo heidän omalle opetukselleen neuvontatilanteessa kertonee tällaisen opetusmuodon ja harjoituksen tarpeesta sekä itsearvioinnin hankaluudesta. Olisi ollut hyödyllistä myös pyytää arvio terveysneuvontatilanteesta luokkien opettajilta, joista useat seurasivat tunnin kulkua paikan päällä. Tätä ei kuitenkaan tehty.

Vaikka kyselylomakkeet oli esitestattu, silti joillakin koululaisilla oli hankaluuksia ymmärtää kysymyksiä. Varsinkin avoimet kysymykset aiheuttivat joidenkin kohdalla hämmennystä. Osa koululaisista mielsi kysymykset "Milloin hampaasi jäävät helpoimmin harjaamatta?" ja "Miksi hampaat jäävät harjaamatta?" samaksi kysymykseksi. Tämä johti siihen, että oli vastattu sama vastaus molempiin tai jätetty toinen kysymyksistä tyhjäksi.

Koululaiset olivat selkeästi innostuneita koko opetuksen ajan ja halusivat oppia uusia asioita suunterveydestä. Tästä kertoo myös, että suurin osa hammaslääketieteen opiskelijoista ei osannut mainita yhtään koululaisia kiinnostamatonta asiaa neuvontatilanteessa. Tutkimuksen tulokset antavat tukea sille, että kehitysvaihe pitää ottaa huomioon menetelmiä ja materiaalia valitessa. Useat kehityspsykologit pitävät tarinoita ja toimintaa mielekkäänä osana alakouluikäisten lasten opetusmenetelmiä. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat myös tarinan ja toiminnan tärkeyttä lasten terveysneuvonnassa.

Hammaslääketieteen opiskelijat onnistuivat saamaan viestinsä perille. Opiskelijat kuitenkin tarvitsisivat harjoitusta terveyskasvatuksessa, jotta koululaisten tärkeimpinä pitämät asiat saataisiin vastaamaan opiskelijoiden painottamia asioita paremmin. Nyt vain hampaiden harjauksen kohdalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Tarinat ja havaintomateriaali havaittiin kiinnostaviksi menetelmiksi koululaisten suunterveysneuvonnassa. Hammaslääketieteen opiskelijat pitivät ryhmille tapahtuvaa suunterveysneuvontaa hyvänä opetusmenetelmänä.

Evaluating dental students: oral health promotion sessions for schoolchildren.

Introduction: In the year 2007, the University of Oulu, Finland, included group sessions for oral health promotion in their dental curriculum. To further develop these sessions, it was necessary to evaluate them.

Objective: This study explored how dental students, as teachers, and schoolchildren experienced sessions for oral health promotion and whether the topics considered important by students and schoolchildren were similar.

Methods: The subjects were 38 dental students from the University of Oulu and 392 schoolchildren (aged 9 to 10 years) from 18 lower-level comprehensive schools in the city of Oulu. All the dental students received the same instructions and educational materials for their sessions. The main topics were tooth- brushing and consumption of xylitol and sweets. Experiences gained in these sessions were assessed by open-ended questions and given a single rating (1-10) for the session. Participants also reported what they considered to be the three most important topics. Comparison was made between groups using means and percentages.

Results: The topics considered important were similar for dental students and for children. For dental students and children the most frequently reported important topics were toothbrushing (41%/50%), xylitol use (28%/23%) and dietary habits (25%/14%), respectively. The schoolchildren considered stories and observational instruments to be the most interesting methods of health promotion. The children gave a mean grade of 9.1/10 to the session and the dental students 8.3/10.

Tämä artikkeli perustuu HLL Ilkka Pallosen syventäviin opintoihin.